Vähän haikea synttäriviikonloppu

Vea 4v, Nika 10,5v, Ykä 8v ja Oma 8v

Oman ekat AVO-kisat ja Ykä-pohdintaa

Käytiin tosiaan Oman kanssa HKSH:n seuramestiksissä hauskuuttamassa ihmisiä. Nollahan sieltä tuli, 181/320pts, mutta se oli ensimmäinen kokeemme pitkään aikaan ja sekä koiraa että ohjaajaa jännitti. Mutta käytiinpähän!

Ruutu, 0. Ruutu oli ensimmäisenä liikkeenä, enkä valmistellut Omaa riittävästi, joten eipä se sinne osannut mennä. Kokeen jälkeen tehtiin korjausliikkeenä hallissa sama, mutta ohjatuilla valmisteluilla, ja irtosi hienosti. Ohjaajan kämmiä siis vain.

Liikkeestä seisominen, 9.5 Ihan jees!

Luoksetulo, 8. Peeloili jotain ennen kuin siirtyi kunnolla sivulle, muuten nopsa ja kiva.

Seuraaminen, 7,5. Omaa jänskätti, ja jännätys laski sen normaalia pk-seuruutasoa jonkin verran. Jäi myös himmailemaan yhdellä suoralla, kun ei ollut varma kuuluuko seurata vai tehdäänkö jättöjä.

Kaukot, 5. Ei suorittanut yhtä vaihtoa. Liikkui vähän taaksepäin.

Liikkeestä istuminen, 0. Jäi seisomaan. Olisi tarvinnut isompia apuja, joita käytin kentän ulkopuolella treenatessa, mutta en näköjään sitten kentällä vaikka kovasti muuta väitin...

Nouto, 0. Kapulaa heitettäessä tuijotteli jonnekin taakse, eikä tajunnut heittoa. Lähti kyllä käskystä, muttei tiennyt mitä pitäisi tehdä ja bongasi ruudun. Käytiin sitten yhdessä hakemassa kapula.

Merkille lähetys, 10. Ruudusta viisastuneena tajusin sentään merkillelähetyspaikalle siirtyessä valmistella Omaa siihen, ja sehän menikin sitten täysin nappiin. Aika perusmeno, tämä liike näs meni kenraaleissa ihan puihin.

Estehyppy, 9. Hyppäsi päin, mutta korjasi sitten oma-aloitteisesti sivulle.

Paikkaistuminen, 6. Muuten tosi hyvä, mutta valui maahan kun ohitin sen, ihan sen näköisenä kuin se olisi miettinyt että "apua, ei kai tämä ollut se liike jossa piti olla maassa ja minä istun :----(".

Kokonaisvaikutus, 8.

181/320pts, AVO0, sij. 2./3. Ei kun treeniä vaan ja ohjaaja voisi muistaa olla vähemmän puupökkelö kentällä!

--

Ykä kävi toissapäivänä hakumetsässä, ekaa kertaa sitten kesäkuun alun, jolloin pääsi suorapalkalle. Nyt ajattelin kokeilla kylmiltään ilmaisua irtorullilla, jos se ei sitä muistaisi niin ihan sama. Mutta pentele, koirahan oli aivan jäätävä ässä, upposi metsään kuin veitsi voihin ja palasi rulla suussa naama näkkärillä. Kolme pistoa joista jokaisella ukko, näytöille sai juosta vapaana. Ihan hullun tyytyväinen pieni polsku se oli, kun kerrankin sai tehdä Juttuja, ja vieläpä Hakua, joka on Ihanaa. Nykyään sen kanssa ei voi oikein enää treenata ollenkaan, kun se menee siitä niin kipeäksi, mutta voi pojat että se oli iloinen. Nyt sitten taas vähän aikaa rauhallisemmin. Vietetään viimeinen meidän yhteinen kuukautemme tekemällä kaikkea kivaa ❤

 Lihasköyhyys alkaa jo näkyä selvästi

Kyllä sitä aina välillä miettii, että onkohan lopetuspäätös nyt ihan oikea. Erityisesti sitä miettii silloin, kun koira poukkoaa häntä töttöröllä metsässä tai tarjoaa kaikki temppurepertuaarinsa liikkeet nameja kerjätessään ja on ihan hirveä sika. Heiluttaa häntää helikopterina ja kierii sängyllä pöristen. Mutta sitten kun se taas seuraavina päivinä on selvästi kipeä, kävelee huonosti ja sen takajalat tärisevät, sitä tietää.

 Opettaja ja oppilas

Joka kevät tuntuu siltä, että vuodet pimenee

Ykä lähtee lopetettavaksi marraskuun alussa.

Se on nyt päätetty ja se päätös pitää. Sitä on turha enää pitkittää ja sysätä. Se saa vielä viettää 8v-synttärinsä, ja minun lahjani sille on kipujen loppuminen. 

Sunnuntaina käytiin hiekkakuopilla koko lauman voimin, Ykä jaksoi hyvin menossa mukana, mutta rasitus oli selvästi sille liikaa.

Oman ilmoitin AVO-kisoihin, suurimmaksi osaksi siitä syystä, että saisin jotain tekemistä. On ollut jotenkin tyhjä olo, kun ei ole treenannut koiria; lenkkeilykin on kivaa, mutta eihän se ole sama asia. Siispä olen keskittynyt Omaan, joka tekee kovaa ja korkealla, mutta usein vailla älyn hiventäkään. Oma ja Ykä ovat samanikäisiä, mutta silti niin eri asteella. Oma ei ole juuri koskaan oirehtinut mitään, ei edes ontunut, ainoa säikäytys oli silloin joskus vuosi sitten, kun sen takapää petti, mutta se hoitui tiputuksella eikä ole toistunut. Ykä taas on ollut saikulla katkonaisesti viisivuotiaasta eteenpäin, ja seitsemänvuotiaasta kokonaan. Sille nyt ei vain mahda mitään, että se on mäsä.

Oman kisat ovat sunnuntaina, ja jos sille nyt tulee joku aivopieru ja se tekee sen mitä oikeasti osaa, jokin tulos on ihan mahdollinen. Jos sen näkökentässä taas on esim. merkinkierron tai ruutuunlähetyksen aikana jokin ylimääräinen tötsä tai roska, se todennäköisesti unohtaa, mitä se oli tekemässä. Mutta aika rennoin rantein mennään, tulta päin vaan.

Raskaita päätöksiä

Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että tämän blogin nimikkoeläin, Yrjänä, saa lähteä autuaammille maille tässä syksyllä. Sen selkä ei tule ikinä paranemaan, eikä sitä luultavasti voisi ainakaan vielä aikoihin vierottaa hermosärkylääkkeistä - ehkei ikinä. Talvisin selkäoireet sitä paitsi aina pahenevat liukastelun ja kylmyyden myötä. Se on oirehtinut nyt kolmisen vuotta, ja vaikka vielä viime vuonna puskettiin rally-toko -tuloksia kuin liukuhihnalta, on käynyt selväksi, ettei se kestä treenaamista. Treeneissä se on aina iloinen ja sähäkkä, mutta se kostautuu seuraavien päivien apatialla ja kipuilulla. Jos Ykä olisi vähän vähemmän intensiivinen, eikä tekisi kaikkea aina sata lasissa, se ehkä kestäisi enemmän, mutta minkäs sille mahtaa kun toinen paahtaa niin iloisena. Mutta pelkkä treenaamisen poisjättäminenkään ei auta.

11vko 

Akupunktio ja hieronta sen sijaan auttavat, mutta vain lyhytaikaisesti. Kipuilun kanssa käsi kädessä voimistunut ääniarkuus ulottuu nyt myös mm. pelkän sateen ääneen sisällä, ilmeisesti koska Ykä pelkää ukkosen tulevan. Ulkona se kykenee sateella kyllä lenkkeilemään, mutta on sielläkin hieman varpaillaan. Ja pelko saa sen lihakset taas ihan juntturaan, vaikka ne olisi juuri saatu auki edellisenä päivänä. Pylly ei oikein enää meinaa pysyä menossa mukana ja lihakset surkastuvat; pieninkin rasitus saa takajalat tärisemään hulluna.

3,5v

 

Aggressiivinen se ei ole ollut, päinvastoin, mutta on sekin mahdollisuus, että kipujen vielä tästä voimistuessa sellaisiakin piirteitä alkaa nousta esiin. Minusta on vain kivempi muistaa se hömelönä ja superihmisrakkaana. Tätä päätöstä on tässä puntaroitu jo pitkään, mutta alkaa oikeasti olla parempi antaa pikkuholskun mennä kun saappaat on vielä jokseenkin jalassa. Se on parhain ja tärkein lahja, jonka voin sille koskaan antaa. Lopullista päivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta senkin aika on pian.

Nika 10v, Vea kohta 4v, Ykä kohta 8v ja Oma 8v

Norjassa

 

Tässä on heinäkuun aikana vietetty lomia, ja pyörähdetty Norjankin puolella koirain kanssa! Ensimmäinen pidempi reissu kun on piskit mukana, ja oikein hyvin meni, vaikka Vea onnistuikin hajottamaan anturansa Kuusamossa ja Omalle tuli silmätulehdus. Ykä jäi mökille hoitoon, koska sen terveys on ollut taas vähän kyseenalaista, ja siellä se pärjäsi oikein hyvin. Oli kuulemma "todella viisas" ei haukkunutkaan kuin kahdesti, ja otti kaikki vieraat iloisesti vastaan.

 

Treenattu ollaan, tai ainakin pörrätty mukana Vean treeneissä. Omatoimitreeneissä olen ottanut muitakin tekemään jotain kentälle, Nika teki viimeksi rallyn kaikkia täyskäännöksiä juosten superhienosti ja Oma puuhasi mm. merkinkiertoa. Yrjänäkin on käynyt pari kertaa ihan kentällä asti tekemässä jotain puolivillaisia temppuja. Oli se siitäkin ihan into piukeana ja kuolasi kuplia kun oli niin nastaa. Hölmö.

Ykän paras päivä: sai olla mukana taskumonsterimetsästyksessä keskustassa, istua kaupan edessä (Hyvin Tärkeää puuhaa) ja kantaa kaupasta ostettua suklaalevyä (Vielä Tärkeämpää). Voi että pieni koira voi ilahtua paljon siitä, että saa olla kodin pikku apulainen.

Hoitolainen ja Nikan kisat

 

Viikonloppuna oli 3kk malinöösityttö Niilo hoidossa, oli kyllä menoa ja meininkiä! Leikkitäti Vea jaksoi hienosti leikittää kakaraa, niin muut aikuiset saivat olla rauhassa. Vean ollessa treeneissä kävin kaikkien neljän jäljellejääneen kanssa aamulenkillä, hyvin solahti penska lenkkilaumaan. Niilo myös turisteili lauantaina Nikan rally-toko -kisoissa, joista käytiin hakemassa uusi nolla koekirjaan. Rata oli suht simppeli (eikä houkutuksessakaan ollut märkäruokaa! Vaikka oikein erikseen treenattiin sitä!) ja alku menikin superhienosti. Nika oli aavistuksen kuutamolla, mutta ei liikaa - pyörähdystä ei tehnyt mutta uusinnan jälkeen teki. Radan puoleenväliin selvittiin oivallisesti, mutta vaihtaessaan puolta jalkojen välistä Nika törmäsi kylttiin ja kaatoi sen. Kannustin mukaan ja jatkettiin, vähän jäi koira luimuun, mutta piristyi nopeasti. Toinen kymmennen pisteen virhe otettiin koira eteen oikealta, paluu oikealle oikealta -kyltillä, joka oli tokana tehtävänä kyltinkaatoepisodin jälkeen. Olisin voinut uusia, mutta loppujen lopuksi sillä ei olisi ollut juurikaan väliä lopputuloksen kannalta. Loppurata meni hienosti, Nika tsemppasi tosi hyvin. Sivuulla peruutusta ollaan hinkattu hulluna kun se oli aiemmin tosi hankalaa, nyt saatiin oikein erityismaininta upeasta peruutuksesta!

Käytösruutu sivulla istuen, muuten ei olisi ollut ongelmaa mutta Nika vilkuili koko ajan taakse, jossa joku käskytti koiraansa hyvin painokkaasti maahan. Eihän sen pitäisi vaikuttaa, mutta Nika ottaa helposti häiriötä tällaisesta, ja monen käskyn jälkeen länttäytyi tarmokkaasti häntä heiluen maahan. Ja toisenkin kerran, kun pyysin ylös. Eli -10 myös tästä.

Tuomari kuitenkin tykkäsi mummelin iloisesta menosta sen verran, että saatiin tuomarin palkinto. On se vaan hieno.

Ykä kävi tässä kerran etsimässä yhden maalimiehen kun Vea tarvitsi ilmaisutreeniä ja oliko raitasika edes vähän polleena päästessään HOMMIIN. Viime viikolla se kävi akupunktiossa ja tällä viikolla tulee hieroja. Näillä mennään.

Itä-Helsingin valloittajat

Kesäilyä

Oma täytti eilen 8v! Se on ollut meillä jo neljä ja puoli vuotta, aika hullua. Hölmö pieni eläin. Aluksi se tuli vain täyttämään Myran jättämää aukkoa, ja sitten siitä kuoriutuikin melkoinen harrastusherhiläinen.

Nikan kanssa on tehty rallya, heinäkuussa viimeistään taas kisoihin. Hyvinhän se treeneissä pelittää, mummeli.

Viime kisoista, joissa puskettiin yhdessä rata läpi vaikka tulosta ei tullutkaan

Ykä pääsi viime viikolla etsimään kolme maalimiestä metsästä ja oli ihan onnesta soikeana. Alunperin piti vain mennä jelppimään kaverin koiran ilmaisuissa, mutta se oli niin nopsasti hoidettu että vedettiin sitten muitakin koiria samaan syssyyn. Ohjeistuksena piilottelijoille suorapalkka pallolla ja kehuja niin penteleesti, ei mitään ilmaisuja eikä näyttöjä. Ukot mettään, kiljuva koira autosta, lainaliivi niskaan ja koira oikeaan etukulmaan. Sinnehän se solahti ilman mitään, eteni syvälle ja löysi ensimmäisen neljästäkympistä.

Toka lähetys vasempaan etukulmaan, suora syvä pisto, tuli takaisin ja otin hallintaan hihkumalla että "eikö löytynyt mitään, ei haittaa, tuupa tänne niin mennään uusiksi". Tällaisen rennon asenteen kun saisi kisakoirankin kanssa... Käveltiin yhdessä viitisentoista metriä keskilinjaa eteenpäin ja iskin uudelleen vasemmalle, sinne lähti kuin tykinsuusta, ja kohta tuli iloinen hauva pallo suussa takaisin T perässä. On se tarkka, ajattelin että ottaisi hajun etukulmaan lähettämisestä mutta ei.

Neljäs lähetys samasta pisteestä oikealle, siellä kävi taas tyhjällä ja palasi samaa reittiä viivana takaisin. Iloisena lähti viidennelle lähetykselle kymmenen metrin päästä oikealle ja löysi vikan.

Muuten se on kotikoiraillut ja pörrännyt pari kertaa kentällä ihan vaan olemassa. Sisällä se on läähätellyt paljon ja ollut jotenkin levoton, tuntui auttavan vähän kun ostettiin lattiatuuletin. Ulkokentällä sillä oli kamalaa koska  muilla kentillä aksattiin ja esteistä lähti kova pauke. Toissapäivänä sillä oli kamalaa koska otin sen halliin kasaamaan Vealle tokokenttää ja se on tottunut että aksaesteet paukkuu hallissa. Eilen sillä oli kamalaa koska aamulenkillä jyrisi ukkonen. Ylipäätään sillä on nykyään aika usein kamalaa.

Onneksi ei kuitenkaan aina.