Nikke ja nenä

Holskujen poskikarvat ovat parhautta.

Tänään oli niin hieno päivä, että piti käydä kuvaamassa koiria metsässä. Alan olla aika haka Ykän lukemisessa; siitä näkee heti, jos kallionyppylän toisella puolella on ihmisiä tai muita koiria. Siinä ehtii sitten vielä kutsua koirat lähelle ja lähteä toiseen suuntaan/laittaa hihnaan. Tietty jos on liian hidas, Ykä kyllä lähtee tsekkaamaan vieraat. Mutta kyllä sen aika hyvin saa käännytettyä senkin jälkeen, jos se on jo ehtinyt lähteä spurttailemaan.

"No onkohan näin"

Z-shelttipartio ratkoo ja ratkaisee!

Ykä menee aina istumaan, kun se on kauempana ja otan kameran esiin. "Ota nyt se kuva sitten"

On ne hylkeetkin rantakunnossa!

On se talvi kyllä mahtavaa aikaa, kun voi liikkua niin monella erilaisella tavalla. Vaikka on kesälläkin mm. uiminen ja pyöräily. Mutta joka tapauksessa menin viime viikonloppuna ostamaan PULKAN, kun olin tyhmä ja jätin aikaisemman pulkkani aikaisempaan asuntoon. Pulkkaan kirjoja ja treenisälää sisältävä reppu painoksi, koirille valjaat niskaan ja baanalle. Shelttivaljakolla saadaan oikein hymyileväisiä ilmeitä vastaantulijoilta - Nika vetää niin raivolla että siinä jäisivät huskytkin kakkoseksi. Jos siitä koirasta jokin ääni vetohommissa lähtisi, niin "HHHHNNNNNNGGGGHHHHH". Oma vetää maltillisemmin, mutta narutin sitä ja laitoin sen vetämään yksin. Hähää! Eli siis pulkanvetoa kokoonpanoilla: 1) sheltit yhdessä, 2) Nika, 3) Oma tai 4) Ykä. Ykä on kaikkein vähiten innoissaan, koska se vähän pelkää pulkan tulevan kintuille. Mutta hyvin sekin vetää, välillä vaan pitää pyöriä itsensä solmuun. Haastavampaa on kävellä mun kanssa samassa linjassa, mutta siitä olenkin välillä luistanut ja laittanut pulkkahihnan lisäksi myös tavan remmin Ykän huskyvaljaisiin kiinni. Jos haluaa vetää, niin vetäkööt sitten muakin!

Pulkkailun lisäksi ollaan potkukelkkailtu, koska sehän se vasta kivaa on. Nika ja Ykä kiinni laitteessa ja Oman remmi kädessä, kun se on niin tampio että jää väen vängällä muuten alle. Kyllä siinä mentiin välillä niin lujaa että hippulat vinkuivat!

Ja rantakuntopyrkimyksiä auttaakseni ostin Ykällekin uuden repun. Shelteillä on yhteisenä yksi reppu, joka nyt on ollut Oman selässä, koska Oma on luikero ja Omalle pitää saada MUSKELEITA. Ei ole kukaan koirista moksiskaan mistään lisäpainosta, hyvät hurtat.

Hyvä koira

Nyt pitää tulla hehkuttamaan, kun Ykä meni kahdestaan lenkkeillessä älyttömän hienosti koirien ohi. Kaksi kertaa ohitettiin jopa yksi todella iso yksilö, josta näki jo kaukaa, että se aikoo tulla kitarisat vilkkuen päälle. Hihnassa se pääsikin siihen puolen metrin päähän räyhäämään, mutta mulla oli Ykä toisella puolella ja rauhallisella kehumisella ja namilla imuuttamalla mentiin ohi. Vähän holsku kiihtyi, mutta purki sen vain namin saamiseen, eikä ohituksen jälkeen ollut moksiskaan mistään. Ihan mahtavaa! Tyhjän koirapuistonkin ohi päästään ilman nameja tai kummankaan osapuolen kuumumista, kun vaadin holskua kävelemään takanani. Koirallisen puiston ohi mennään imutuksella ihan ok.

Pikkutemppuilut ohjelmistossa edelleen: eteentuloa eri kulmissa (lisäksi 90 asteen kääntyilyä ja eteen/taakse/sivulle siirtyilyä "TULE"-käskyllä, eli koiran pitää siirtyä aina eteen istumaan. Tämä on aika uusi asia, mutta nyt Ykällä alkaa joku nappi naksahtaa päälle aivoissa), asioiden kiertämistä, asioiden päälle menemistä, itsensä ympäri pyörimistä molempiin suuntiin, kaukojen oikeaoppisia vaihdoksia lyhyellä matkalla, ruumiintarkastusta (etutassut seinää vasten), asioiden nostamista ja viemistä kahden ihmisen välillä... kaikenlaista pientä, kivaa ja arkista.

Yksi vielä mainitsematon, mutta silti huomionarvoinen asia on myös se, että Ykä matkustaa hienosti pakun takaosaan rakennetussa koirahäkissä. Ihan ensialkuun se arasteli sinne menemistä ja siellä olemista, koska siellä nyt on vain jonkinmoinen meteli auton liikkuessa ja työautossa on muutenkin liikkeessä kolisevaa tavaraa. Nyt häkkiin mennään ihan itse simppelillä kehotuksella, ja siellä ollaan ihan iisisti. Ainoastaan ulospääseminen saattaa aiheuttaa hininää, varsinkin, jos ollaan tutulla "kohta pääset juoksemaan pellolle" -paikalla.

Kerrostalo

Vaatimuskysymys

Kun ulkona on -20 astetta pakkasta, meillä on tosielämän cheatcode vain hissimatkan päässä. Parkkihalli on tyhjillään öisin, ja siellä on hyvää tilaa juoksuttaa koiria niin paljon kuin lystää. Välillä myös tokoillaan, mutta useimmiten vain lähetellään hurttia kahden ihmisen välillä ja piiloudutaan pylväiden ja autojen taakse. Loistava järjestely, eikä kellään jäädy varpaat. Vaikka kyllä me ollaan lumessakin käyty tarpomassa, siten että delfiininä hyppinyt holsku on saanut toimia lumiaurana.
3min piilopaikkamakuu tehtiin muuten parkkihallissa, ensimmäistä kertaa varmaan kuukausiin. T häiriköi ja käskytti shelttejä samalla. Ykä pysyi hienosti, jee! Pakko kai kohta ilmoittaa se kokeisiin, että tulee treenattua...

Mitä nyt noin holskun sielunelämästä voi muuten tässä pohtia - ainakin sitä, että Ykä kiihtyy nollasta sataan niin hyvässä kuin pahassakin. Yhteislenkillä (sheltit + T mukana) se on koiria ohittaessa hirveä ääliö, eikä siihen saa oikein mitään tolkkua. Kun aamuisin käytän kaikkia kolmea yksin, saan ne useimmiten ohittamaan muut suht nätisti. Tosin silloinkin Ykä kyllä kuumuu, mutta namien etsiminen maasta saa sen sentään pitämään päänsä kiinni. Nyt oli pakko yhteislenkin jälkeen mennä Ykän kanssa kahdestaan ohitustreeneihin, kun jäi niin paha maku suuhun kaikesta siitä riekunnasta. Ja katso: kyllä holsku osaa kun holskulta vaatii. Ei tarvinnut kertaakaan korottaa ääntään, ja koirien ohi päästiin imuuttamalla täysin kiihtymättä. Joku setä sanoi omille haukkuville koirilleenkin, että "katsokaa nyt miten nätisti toinen menee ohi, olkaa hiljaa". Joo, olisit nähnyt tämän 10min sitten... mutta kyllä se vain on se lauma, jossa tyhmyys tiivistyy. Kun yksi keksii aloittaa jotain, muut tulevat herkästi perässä. Ja montaa koiraa on hankalampi namittaa kuin yhtä.

Nättien imutusohitusten lisäksi vaadin Ykää kävelemään takanani, eli korjasin aina kun se koetti ohittaa. Pitkät pätkät käveli todella hienosti remmi aivan löysällä. Tällaista lenkkeilyn pitää olla, rentoa ja kivaa! Oli kuin ei olisi koiraa ollutkaan, piti välillä ihan tarkistaa että olenko jättänyt sen vahingossa johonkin. Siellä se kuitenkin aina kipitteli.