Ensimmäinen möllitokokoe

No niin.

Aamulla heräsin puhelinsoittoon, että illan möllitokokokeessa olisi yksi peruutuspaikka, ja koska olet varasijalla nro 1., se on sinun. "Jaa, joo, hienoa, mepä tullaan", sopersin ja menin takaisin nukkumaan.

Saavuimme paikan päälle hyvissä ajoin. Jätkä veti kierroksia jo kentän näkemisestä, vaikka paikalla ei vielä ollut muita koiria. Otettiin parinkymmenen minuutin intensiivinen juoksulenkki lähimaastossa ja jatkettiin ilmoittautumiseen. Kun koiria alkoi valua paikalle, piti jokaiselle huutaa ja tempoa. Koko odotteluajan vinkui ja pälyili kaikkia ja oli kaikin puolin varsin aasi.

Olimme vasemmassa reunassa, yhteensä koiria oli kahdeksan. Syötin lihapullia ja kehuin, kun istui sivulla siivosti, viereinen beauceron tuntui kiinnostavan aika paljon. Kun vierustoveria tultiin morjestamaan, Ykä nousi ylös ja unohti miten mennään istumaan.

Luoksepäästävyys 9½. Kunhan lopulta muisti istumisen jalon taidon, oli ihan nätisti. Nuuski tuomarin kättä, nousi seisomaan, mutta istuutui "sivu"-käskyllä heti.
Paikallamakuu 0. No niin. Jäi kyllä ihan nätisti, vähän vinoon, mutta jäi kuitenkin. Katseli ympärilleen. Pari sekuntia kääntymisestäni ehti maata ennen kuin kauempaa lähti kaksi tolleria omistajiensa luo. Kantti ei kestänyt ja sinkosi tollerien luokse. Sitten voikin spekuloida, että olisiko pysynyt jos muutkin olisivat, mutta turha muita syyttää. Vaatii ehdottomasti lisätreeniä, kesän aikana ei olla tehty kunnon häiriöpaikkamakuuta kuin ehkä kerran muiden koirien kanssa. Aika monet koirat lähtivät valssaamaan ympäri kenttää, joten otettiin lopuksi minuutin varmistuspaikkamakuu. Pidin Ykän hihnassa ja kävin kerran palkkaamassa, mutta hyvin se pysyi.
Seuraaminen kytkettynä 9, omasta mielestäni oli vähän pihalla, mutta jälkikäteen tuli molemmista seuraamisista paljon kehuja.
Seuraaminen taluttimetta 9½, kts. edellinen, luultavasti pisteitä ropisi siitä, että riehutin jätkää patukalla hyvän suorituksen jälkeen.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0. Tuomari seisoi etuviistossa ja Ykä meni moikkaamaan sitä. Siitä sitten irtosi juoksemaan ympäri kenttää. Otettiin uudestaan ja meni kympin arvoisesti.
Luoksetulo 0. Jäi skarpisti istumaan, mutta kutsuessa sinkosi suoraan ohitseni ja ulos kentältä moikkaamaan yhtä tolleria. Kävin hakemassa pannasta takaisin ja kehuin hirveästi, kun oltiin taas kentän rajojen sisäpuolella.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 0, meni maate. Taisin sanoa käskyn vähän turhan painokkaasti.

Estehyppy 10. Ei olla harjoiteltu tätä melkein ollenkaan koko kesänä, koska en omista estettä. Yksi lauta otettiin pois, mutta tuskin lisäkorkeus olisi holskua haitannut. Jäi seisomaan aika vinoon esteen taakse, mutta muuten oli todella priima suoritus.
Kokonaisvaikutus 9½, into on kova ja kunhan tuo tuosta aikuistuu, alkaa älliäkin tulla. Paljon tuli hyvää kommenttia siitä, että olin kisaamassa 11kk:n koiran kanssa, seuraamisten kontakteista superpaljon plussaa.

Kokonaispistemäärä 94½

Eli meillä siis joko tehdään tai ei tehdä, välimaastoa ei ole. Minulle kylläkin jäi todella positiivinen kuva möllikisoista, jälkikäteen vieraat tulivat juttelemaan ja kehumaan, vaikka jätkän käyttäytyminen olikin mitä oli. Vinkiksi sunnuntain kokeita varten saatiin se, että voisi yrittää rauhoitella koiraa ennen omaa vuoroa (nyt riehutin sitä patukalla, että huomio pysyisi minussa eikä muissa koirissa. Leikki muuten todella hyvin) ja ehkä olla riehuttamatta liikkeiden välissä. Virtaa nimittäin löytyy jo. Kokeillaan nyt sitten seuraavaksi ottaa vaikka parin minuutin paikallamakuu ennen kentälle menoa, luulisi sen rauhoittavan.

Rima on nyt ainakin asetettu alas, tästä on hyvä lähteä ylöspäin.

Pellolla/ssa

Varikset ovat siitä kelmiä porukkaa, että ne lähtevät ajamaan takaa.

Eilen otimme, kuten luvattua, lyhyet motivaatiotreenit lähikoulun kentällä. Aidan toisella puolelta käveli ohi montakin koirakkoa, Ykä ei välittänyt niistä yhtään. Paikallamakuu 20m, 1min, todella hienon ja skarpin näköinen. Yksi liikkeestä maahanmeno ja yksi liikkeestä seisominen, jotka menivät niin priimasti etten tehnyt enempää. Kaksi todella pätevännäköistä luoksetuloa, joista ekasta palkkasin suoraan eteenistumisesta ja toisessa vaadin sen lisäksi sivulle. Seuraamisia sekä hihnassa että hihnatta, motivaatio korkealla. Palkaksi sai tennispallon joka liikkeen jälkeen, seuraamisissa otettiin takapalkkaa niin, että pallo odotti kentän laidalla.

Tiistain möllitokosta ei ole kuulunut mitään, eli taitaa jäädä paikka saamatta. Sunnuntaina kuitenkin kokeilemaan, mitä Ykä tykkää palkattomuudesta ja omistajan jännityksestä.

Villi ja vapaa

Tänään lähdin viimein takaisin pellolle ulkoiluttamaan kameraa. Ensin tosin käväistiin tanssimassa koirapuistoa ympäri, joka alkoi alun pöllöilyn jälkeen mennä jo ihan siivosti. Myöhemmin yhtä koirakkoa ohittaessa tajusin, että minähän en edes anna Ykälle mahdollisuutta kauniiseen ohimenoon. Oma käytös taas tarkkaan syyniin.
Ykän ryömiessä vapaana ojassa pellon vieressä joku nainen pysähtyi kysymään tietä. Yrjänähän tästä riemastuneena lähti sinkoutumaan naisen luo, mutta kääntyi karjaisusta ja meni maate vierelle odottamaan, kun käskin. Pätevä elukka. Varisten perästä takaisin tuleminen olikin sitten vähän vaikeampaa. Ekalla kerralla tuli ihan nätisti, toisella kerralla lähti ajamaan kauempana pellolla lounastavia lintuja ennen kuin tajusi palata.

Peltoilun jälkeen ohiteltiin taas koirapuistoa, tällä kertaa vieläkin paremmin tuloksin ja löysemmällä hihnalla. Kyllä me vielä.

Hengähdystauko

Häiriöitä

Olemme tiistain kokeessa varasijalla, joten ilmoittauduin ensi viikon sunnuntaina olevaan möllikokeeseen. Pakko se on jostain aloitettava, ja nyt kun kerran sain potkittua itseni ilmoittautumaan, ilmoittaudutaan nyt sitten kaikkialle.

Eilen kävimme päivällä taas pitkällä pyörälenkillä. Ykän on helpompi mennä pyörän vieressä juosten muiden ohi, ja päästiinkin todella hienosti monen monituisen koirakon ohi läheltäkin. Kai sitä minullakin on itsevarmempi olo pyörän selässä, sitä kun tietää, että nyt ei passaa koiran pelleillä tai se menee läpi eturenkaasta ja sitten ei ole kellään enää kivaa. Yksi rähiseväpöhisevä sakemanni sai Yrjänänkin aloittamaan rähinää, mutta mentiin sen verran vauhdikkaasti ohi ettei koiralle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ohittaa ja olla hiljaa. Pellollakin juostiin, ja että kiroilutti kameran kotiin jääminen, kun Ykä lähti ajamaan ylös viisisataapäistä varisnaakkaparvea ja takaisin kutsuessa kaikki lensivät matalalla sen yllä.

Myra ja Nika -sheltit olivat täällä yökylässä, Ykän mielestä ne olivat taas aivan ihania. Ei edes yrittänyt mitään, mitä nyt vähän roikkui takamuksissa kiinni. Lähtö tuli jos siihen jumittui, haistella saa mutta lipitellä ei tarvitse.
Iltalenkillä käväistiin kiertämässä tyhjä koirapuisto. Ykä veti kierroksia ja alkoi hinistä jo ennen kuin varsinaista puistoa edes näkyi. Loppujen lopuksi kopautin sitä kantapäällä kupeeseen, kun näytti siltä että karkaa mopo käsistä portin kohdalla, ja voi kuinka meni nätisti löysällä hihnalla tuijottelematta sen jälkeen ja sai paljon namia. Päästi kyllä, kunnon draamakuningas, sellaisen kimeän "minua potkitaan! :(" -ulahduksen kun kopautus tuli niin yllätyksenä. Annan hyvän kuvan itsestäni koiranomistajana, mutta mieluummin yksi ulahdus, josta seuraa todella mallikas käytös kuin vaikkapa se, että huutavaa koiraa nyitään ja riuhdotaan eteenpäin. Näin minä sen näen.

Tämän episodin jälkeen menimme pimeälle koulunkentälle treenaamaan. Myra ja Nika -sheltit pyöriskelivät hihnassa pitkin kenttää, ja me otettiin Ykän kanssa 1,5min paikallamakuu (hieno, suora asento, haistelusta sanoin kerran "äp" ja loppui siihen), luoksetuloja (20m, ensin sain vain vinoja eteenistumisia ja yhden ohijuoksun, ennen kuin jätkä taas muisti, että miten sen pallon saa lentämään), seuraamisia (oli unohtanut, että pysähtyessä mennään istumaan ja yritti poikittaa eteen saksalaista täyskäännöstä ennakoiden, muuten ihan jees) ja sivulletuloja. Ei tuijotellut häiriöshelttejä melkein yhtään, kerran lähti vetämään tennispallon kanssa kunniakierrosta niitä kohti, mutta kääntyi käskystä ja tuli takaisin.

Tänään aamulenkillä vähän haukuttiin paria ensimmäistä kadun toisella puolella vastaan tulevaa koiraa, seuraavat kaksi menivät jo pöhisemättä.

Jänskätys

Aamulla ohiteltiin taas koirapuistoa, ei mitenkään erityisen mallikkaasti mutta ei nyt kamalan kehnostikaan. Parin tunnin levon jälkeen lähdettiin oikein supervauhdikkaalle ja -pitkälle pyörä/pelto/uintilenkille, ja päästiin pyörällä ohi kahdesta koirapuistosta (toinen tyhjä, toisessa kaksi haukkuvaa pikkukoiraa) ja yhdestä koirakostakin. Kyllä Ykää väsytti sen jälkeen ja jäi ihan mielellään kotiin, kun minä menin iltapäiväksi kouluun.

Tänään ilmoittauduin möllitokokokeeseen varsin ex tempore, kuten tapana on. Tiistaina siis on ensimmäinen koe meille kummallekin. Huomenna saadaan Nika ja Myra -sheltit tänne yökylään, eli päästään illalla kokeilemaan häiriöpaikkamakuutakin taas pitkästä aikaa. Sunnuntaina sitten enemmälti motivoivaa mieleenmuistutustreeniä, maanantaina ei tehdä yhtään mitään. Vähän jänskättää jo valmiiksi, mutta lähdetään nyt kuitenkin kokeisiin ihan vain treenimielessä. Kokeenomaisesti ei ollakaan tehty mitään ikinä, joten saapa nähdä miten koira toimii. Mahdollisimman positiivisen kuvan yritän kokeista Yrjänälle kuitenkin jättää.

11kk

Yrjänä ja sisarukset täyttivät tänään 11kk, kumman nopeasti se aika menee. Synttärilahjaksi kävimme taas canicrossaamassa, heittelemässä palloa pelloilla ja ohittelemassa (tyhjää, aamulla ohittelimme täyttä) koirapuistoa kovin onnistuneesti. Palkkioksi Ykä pääsi juoksemaan ja haistelemaan puistoon, johon tulikin pian vuotias faaraokoira Kiti ja Ykän kokoinen black-and-tan -värinen, puolitoistavuotias Dana, johon Yrjänä ihastui tulisesti. Dana oli täydellinen nainen Ykälle, koska se leikki samalla, rajulla, holskumaisella tavalla ja osasi ilmoittaa, että selkään ei muuten nousta. Oli muuten väsynyt koira tuon jälkeen.

Yksi mutkan takaa yllättäen vastaan tullut sakemanni sai Ykän taas hölmöilemään, enkä minäkään osannut toimia oikein. Hienoa kuitenkin on, että pikkuhiljaa alan oppia enemmän ja enemmän, eli eteenpäin mennään. Kunhan minä opin, koira oppii.

Juoksemista

Koppi

Hurjimus

Akrobaatti

Viime viikolla käytiin canicrossaamassa kotikutoisin välinein, eli koiralle Y-valjaat ja hihna kiinni vyöhön. Mitään pikalukkoja ei ollut, mutta eipä tarvittukaan. Hyvin meni näinkin, ja tuli vastaantulijoilta kovin hyväntahtoisia ilmeitä, kun juoksi jalkakäytävän laitaa ja kannusti koiraa huutamalla "hyvä hyvä hyvä mene mene mene paina paina!"

Ykä ei oikein tajunnut vetämisestä mitään, kun sitä ei noin muutoin hyväksytä ollenkaan. Juosta jolkotteli vierellä suurimman osan ajasta. Viikonlopun yli sai hautua, kun punkkasimme porukoilla, mutta tänään kokeiltiin taas uudestaan. Jätkällä oli täysin mennyt kaaliin se, että nyt pitää vetää, eli veti hyvin ja tasaisesti. Nautti täysin siemauksin, kun pääsi juoksuttamaan minua. Pysähdyttiin pari kertaa heittelemään palloa ja juoksemaan pellolla. Ja eiköhän tuo sika taas bongannut jäniksen. Ja sitten koiraa vietiin, eikä minkään maailman karjunta mennyt läpi. Luojan kiitos Ykä ajaa jänestä vain niin kauan kuin se on näkyvillä ja on poissa vain noin vajaan minuutin. Mutta siinäkin on minuutti liikaa.

Ja käytiinhän me perjantaina agilityilemässäkin. Kentällä ei ollut muita ja jätkä liiteli erinomaisesti. Päästiin keinustakin ilman hihnaa ja kokeiltiin muuria ja pituushyppyä. Samalla reissulla eksyttiin koirapuistoon, kun oltiin ensin ohitettu se nätisti, ja sielläpä oli niin ihana kultainennoutaja, että sen selkään piti yrittää jatkuvasti. Useimmiten ei edes päässyt selkään asti vain nylkytteli itsekseen vieressä, ja aloitti uudestaan vaikka tuli kieltoa sekä minulta että nartulta. Kyllä tuolta jätkältä palli lähtee tässä jossakin välissä, hormonit tuottavat sille vain turhaa stressiä.

Komeilua

Näin rumaa täällä on.

Kotijäneksiä ja muuta mukavaa

Eilisillan vietimme Kannelmäessä pullanleivonnan merkeissä. Olohuoneessa oli kani häkissä, ja sehän se vasta mielenkiintoista olikin. Yrjänä nuuhki kyllä suurimman osan ajasta ihan nätisti, kunnes kani teki äkkiliikkeen ja Ykälle tuli kiire. Siinä vain oli välissä joku tosi tyhmä häkki, Ykä olisi paljon mieluummin telminyt Elviksen kanssa vapaana.

Ihmislenkkikaverin kanssa lenkkeily oli taas pitkästä aikaa melko jännittävä seikkailu, joka ehdottomasti vaatii lisätreeniä.

Sen sijaan ohitukset ovat menneet jopa hyvin viime päivinä. Tänään piti vähän mölistä jollekin pitille, joka kylläkin piti vieläkin kamalampaa ääntä, mutta monet monituiset muut menivät vähän kauempaa kiertäessä hienosti. Kävimme siis kolmen tunnin lenkillä, jonka aikana mm. pyöräiltiin, juostiin pellolla, heiteltiin tennispalloa, otettiin tottista hautausmaan parkkipaikalla (nouto, ruutu, seuruutus) ja ohiteltiin oikein urakalla täpötäyttä koirapuistoa. Loppuvaiheessa pääsimme puistonkin ohi melkein kunnialla ja ääneti, vaikka alkuun koiralla olivat kierrokset kaakossa.

Nyt koira rouskuttaa iloisena naudanluuta.

Lyhykäisiä

Lyhyitä tokotreenejä lähikentillä. Pitkän matkan luoksetuloissa jätkä veti reteästi ohi ja tuli takakautta sivulle istumaan. Jätin istumaan ja kokeilin uudelleen, kolmannella toistolla tuli nätisti eteen ja heitin tennispallon palkaksi. Jääviä ollaan tehty todella vähän viime aikoina, toissapäivänä yksi maahanmeno, joka oli kyllä niin priima että piti vapauttaa koira palkan perään samantien.
Tänään koira oli heti hyvässä vireessä, koska sää ei ollut liian kuuma. Heittelin noutokapulaa parin metrin päähän ja käskin tuomaan. Riitti, että toi, en vaatinut mitään asentoja ennen palkkaamista. Kokeiltiin myös pitoharjoituksia ja tiivistämistä kapula suussa. Astuin askelen taakse ja sanoin "tule", jolloin Ykä sylkäisi kapulan maahan ja kiersi vierelle. Otettiin uudestaan pari kertaa ja saatiin kymmenen sentin kapula-suussa-tiivistyskin onnistumaan. Tässä siis toinen harjoittelua vaativa liike.
Ruutuun lähetin 20m päästä. Juoksi hyvin, söi nappulat ja heitti maihin. Vapautin ja otettiin uudestaan lähempää, jolloin ensin käskin seisomaan ja sitten maahan. Kävelin koekolmion ja sanoin "seuraa", kun olin kävelemässä kohti alkupistettä. Ensimmäistä kertaa tehtiin ruutu näin, mutta jätkähän tajusi samantien ja hetkessä oli koira vasemmalla puolella kontaktissa. Eli kunhan saadaan tuo maihin varastaminen pois ja nappulakansi häivytettyä, ruutu alkanee olla paketissa.

Tein yhden pitkän seuruutuksen, johon sisältyi temmon vaihtelu (juokseminen), juoksemisesta käännös, normivauhdista saksalainen täyskäännös ja vähän muitakin kääntelehtimisiä ja vääntelehtimistä. Ykä tapitti silmiin ja pysyi oikeassa kohtaa koko ajan, vaikka palkan saaminen venyikin. Lopuksi riehuttiin patukalla, niin hienosti meni. Annoin Yrjänän voittaa ja sehän lähti vetelemään tapporavistusrinkiä patukan kanssa. Tuli kuitenkin lopulta luokse käskystä ja jatkettiin riehuntaa. Hidasta kävelyä ja täyskäännöstä oikealle tehtiin sitten lyhyemmissä, parin metrin pätkissä. Hieno eläin!

Tänään kävimme myös pyörimässä Helsingin keskustassa, citykoira kyllä tietää miten kaupungissa ollaan. Pari koiraa ollaan saatu ohitettua tyylikkäästi, osalle pitää pöllöillä. Minä alan kuitenkin pikkuhiljaa reagoida nopeammin ja nopeammin, eli ehdin kehua ja tunkea nappulaa naamaan yhä useammin jo ennen kuin Ykällä kiehahtaa yli. Eli vielä jonakin päivänä me päästään kaikista ohi kauniisti! Olemme myös tehoharjoitelleet koirapuiston avustuksella niin, ettei tarkoituksena ole ensinkään mennä puistoon vaan vain ohi siitä. Riuhtominen on oikeastaan jäänyt kokonaan, liian intensiivisestä tuijottelusta tulee vettä naamalle. Melko hienosti ollaan päästy sekä tyhjän että täyden puiston ohi jo monta kertaa. Vähän yrittää aina poikittaa eteen ja pällistellä, mutta vain hyvästä käytöksestä saa palkkaa.
Yhtä kaikki, minäkin pysyn rauhallisempana, kun tiedän, että mennään vain ohi. Aluksi näin, katsotaan sisälle menoa sitten, kun ohitus sujuu.

Toinen korva löydetty!

Voi pöljä.

Lähdimme heti aamusta bussilla agilitykentälle. Viimeinen hiekkatiepätkä oli taas aika kamala, kun Ykä tajusi mihin ollaan menossa. Vastaan tuli kokonainen laumallinen koiria, joten mentiin suosiolla tiensivuun istumaan ja syömään nappulaa. Tuijotti, muttei sanonut mitään, nousi luvatta seisomaan, kun olivat menneet ohi. Laitoin takaisin istumaan ja istuskeltiin siinä rauhoittumassa vielä tovi.
Kenttää kohti kävellessä puutuin sekä tuijotteluun että rynnimiseen. Nätisti mennessä sai kehuja ja nappulaa. Käveltiin kentän ohi, puolivälissä alkoi jätkä jo tajuta, ettei riehumisella saavuta mitään. Mentiin sivummalle tekemään yksi keppi-ilmaisu -ruutu, joka menikin aika hyvin. Tekeminen myös rauhoitti jätkää sen verran, että päästiin kunnialla ja vetämättä kentän porteista sisään. Vähän kauempana toisella radalla treenasi valkoinenpaimenkoira, ja kun yritettiin hyppiä aitoja, jätkä sinkosi samantien katsomaan, että mitäs siellä nyt oikein tapahtuu. Kiersi ratojen väliset aidat eikä kuullut yhtään mitään. Pysähtyi parinkymmenen metrin päähän vieraasta koirasta, välissä ei ollut enää yhtään estettä. Tuijotteli hetken ja juoksi sitten täysillä takaisin. Sai palkaksi riehuntaa ja pallonheiton.
Tämän jälkeen pidin jonkin aikaa Yrjänän hihnassa eikä tehty tasan yhtään mitään. Seistä toljotettiin keskellä kenttää ja vähän käveltiin ympäriinsä. Jos otti kontaktia, kehuja ja palkkaa. Valkoisenpaimenen tuijottelusta ei saanut mitään. Lopulta jätkä alkoi tajuta, että minunkin kanssani voi tehdä jotain, ja päästiin jatkamaan. En tarkoituksella houkutellut, vaan annoin itse keksiä, miten täällä toimitaan.

Toisenkin kerran irtosi pällistelemään, mutta tällä kertaa jäi vain tuijottelemaan aidanraosta ja tuli takaisin toisesta käskystä. Tämän jälkeen pysähtyi käskystä, jos näytti siltä, että oli menossa mihinkään. Ehkä tämä vielä tästä, nyt vielä se toinenkin korva talteen ja mullahan on varsin pätevä elukka. Kun valkoinenpaimen lähti (Ykä paikkamakuussa, ettei vahingossakaan mennyt juoksemaan aidanviertä), päästiin vähän vapaammin treenaamaan. Kauempana oli joku pikkuterrieri, mutta se ei laukaissut Ykässä mitään sen kummempia reaktioita. Se sai myös lähteä rauhassa, kun Yrjänä keskittyi syömiseen.

Kokeiltiin kaikkia esteitä ja vähän pidempiä sarjojakin (3-6 estettä). Hidasti jo omatoimisesti puomin ja A-esteen lopussa. Kerran kokeiltiin keinuakin, koira hihnassa ja nappuloita syöttäen. Meni jo paljon paremmin kuin maanantaina. Kepeissä alkoi jo melkein pujotella itsestään. Tunnelia ei viimeksi päästy testaamaan, nyt päästiin. Ensin Ykä ei muistanut, mitä siinä muka pitäisi tehdä. Laitoin makuulle tunnelin suulle ja menin toiseen päähän nostamaan pussia. Kutsusta tuli kuin raketti pussin läpi, ja tästä eteenpäin syöksyi lähetykselläkin läpi ihan ilman mitään.

Olisipa useammin aamupäiviä vapaana, voisi käväistä tuolla. Jos meitä nyt oikeasti halutaan ensi kesänä Viroon kisaamaan, pitäisi sitä vissiin treenatakin.

Koska oli vapaapäivä, päätin kävellä kotiin, eri reittiä kuin viimeksi. Jätkä pääsi juoksemaan täysillä rinkiä leikatulla pellolla, hakemaan tennispalloa ja uimaankin. Otin koiran hihnaan kuin suunnattoman suuri puimuri meni ohi, mutta se ei aiheuttanut mitään reaktiota pienessä raitapaidassa. Yhteensä reissuun kului päälle kuusi tuntia, ja kotona jätkä sai lihaisan hirvenluukiekon. Holskun energisyys on niin hieno asia, Ykä olisi vieläkin ihan valmis toiseen samanmoiseen lenkkiin. Ehkä minä seuraavalla kerralla muistan ottaa kamerankin mukaan, ettei tarvitse vanhoja kuvia laittaa.

Vähän kaikkea

Käväistiin pikaisesti lähikentällä, aiheena noutokapulan nosto- ja pitoharjoitukset, seuruutus, luoksetulo ja tunnarin kokeilu. Pari kertaa nosti kapulan nätisti ja toi sen mälväämättä (en vaatinut perusasentoa vaan lähdin riehuttamaan patukalla heti, kun sain otteen kapulasta), pari kertaa innostui liikaa, hyppäsi tassut edellä ja yritti nakertaa väärästä kohdasta. Onnistuneeseen lopetettiin. Pitoharjoitukset edessäistumisessa ok, mutta kun kokeilin astua askelen taakse ja sanoa "tule", jätkä hämmentyi, pudotti kapulan ja tuli sivulle. Tätä siis ei olla treenattu. Toisella kerralla saatiin jo lähes kivannäköinen kapulan kanssa lähestyminen.
Seuraamaan lähti todella hyvin ja pysyi hienosti kontaktissa vähän pidemmänkin matkaa. Patukan saatuaan tosin lähti joka kerta ruohikolle varjoon. Jos jäi sinne riehumaan keskenään, loppui leikki siihen. Ymmärsihän se sitten tuoda sitä minullekin. Yhden liikkeestä maahanmenon tein ilman erityisiä jalanpainotuksia ja pysähdyksiä, vetäisi salamana maahan ja patukka lensi välittömästi selän taakse.
Luoksetuloa tehtiin parinkymmenen metrin päästä niin, ettei patukka ollut näkyvissä. Huiteli ensin ohi ja tuli sitten taakseni katsomaan, josko se patukka putoaisi sieltä takataskusta tällä tavoin. Koira uudestaan sivulle istumaan ja toinen kokeilu, joka onnistui suorastaan paremmin kuin hyvin! Pitää vaan itse älytä pysyä paikoillaan, ei ole nimittäin hirveän kivan tuntuista aina kun koira kyllä tulee eteen istumaan, muttei älyä jarruttaa tarpeeksi ajoissa.

Tunnaria ihan vain kokeiltiin, eli pidettiin kapulaa suussa ja haettiin sitä parin metrin päästä ilman hajuttomia häiriöpalikoita. Muuten toi hyvin ottaen huomioon, että tunnaria tuotiin ekaa kertaa, mutta pureskeli palikkaa aika huolella. Tästä siis opetellaan eroon seuraavaksi.
Puhetta myös oli, josko lähtisin holskuporukan mukana treenailemaan tottista, kunhan päivämäärät ja treenipaikat saadaan lyötyä lukkoon. Kyllä minua ainakin kiinnostaisi, häiriötreeniä tässä kaivataankin jo pikkuhiljaa.

Sitten käytiin tunnin verran pelleilemässä koirapuiston tietämillä. Ei menty sisään, koska jätkä ei käyttäytynyt. Haukkui kaikille ja sinkoili sinne tänne, nappulat eivät kelvanneet ja sydän hakkasi. Jotain tässä minä teen nyt väärin, kysymys kuuluukin että mitä. Alitajuisesti sitä kai kuitenkin jännittää, vaikka kuinka yrittäisi pysyä rentona. Vaan näinhän sitä opitaan, ehkä seuraavan koiran kanssa sitten on jo helpompaa. Oli miten oli, koirapuistoon ei mennä vetämällä ja kieppumalla, eikä etenkään jatkuvalla, kimeällä "auttakaa, mua potkitaan" -haukunnalla. Loppulenkillä iso joukko lapsia tuli silittelemään Ykää, pidin sitä pannasta kiinni, että kaikki jalat pysyisivät maassa. Isäpuolelta lohkesi jo kerran hammas yhden vallan holskumaisen hyppypusun ansiosta. Pysyiväthän ne ja suukkoja jaeltiin nätisti.

Jäljen keppi-ilmaisua tehtiin äsken sisätiloissa, eli lattialle hujan hajan kasa keppejä ja heti, kun Ykä veti maihin, kehuja, kepin osoitus, palkka, keppi pois ja jatkokäsky. Vähän yritti läimiä keppejä ja ottaa niitä suuhunsa, mutta loppua kohden alkoi lamppu syttyä. Pidettiin pieni tauko ja otettiin uudestaan, sujui jo paremmin. Seuraavaksi sitten ulkona, ja normijäljenkin voisi tallata jossakin välissä.

Huomenna mennään aamupäivästä agilitykentälle katsomaan, josko pudonneet korvat olisivat jääneet sinne.

Voi tuskanhuuto

Nyt ottaa päähän. Minä ihan tosissani luulin, että meillä alkoi olla jo aika varma luoksetulo. Hevonkuttua. Käytiin Ojangon agilitykentällä vapaaharjoitteluvuorolla (liityin kuin liityinkin HSKH:on, joten voin käydä tunnin matkan päässä olevalla kentällä vapaasti silloin kun siellä ei ole treenejä). Oli kuuma päivä ja matkalla mm. juostiin metsässä ja käveltiin useita kilometrejä. Kenttä oli jaettu moneen eri osaseen, jotka oli eroteltu toisistaan metrisillä aidoilla. Ykä ei selkeästi ollut ihan mukana, mutta teki kuitenkin matalia hyppyjä, keppejä (alkoi jo tajuta, että niissä pitää pujotella!), puomia, putkea ja A-estettä ihan hyvin. Kuumuus laski virettä melkoisesti, mutta saatiin myös pari nappisuoritusta. Kun viereiselle kentälle tuli joku toinen treenaamaan, jätkältä katosivat korvat kokonaan. Lähti tuijottelemaan aidanraosta, eikä mikään käsky mennyt läpi. Lopulta tuli pois kun lähdin juoksemaan porttia kohti, ja sai tietysti hirveät kehut. Ei onneksi tajunnut hypätä aidan yli tai kiertää sitä, muuten olisin tehnyt siitä muhvin.
Sitten meni toisella puolella aitaa, kauempana, toinen koira, ja taas Ykä lähti lapasesta. Huudot kaikuivat kuuroille korville. Ei kuitenkaan ehtinyt ihan perille asti ennen kuin tajusi, että hei, joku huutelee jotain, ja tuli takaisin.
Siirryimme toiselle kentälle kokeilemaan keinua, jyrkkää A:ta, tokohyppyä ja pöytiä, ja eiköhän toiselle puolelle verkkoaitaa singonnut terrieri haukkumaan. Ykä vetäisi tästä kierrokset kaakkoon, onneksi oli hihnassa ja sain sen hallintaan. Itse tosin käyttäydyin väärin, koska hermostuin, jolloin koira hermostui vielä enemmän, mutta ainakin tajusin oman käyttäytymiseni olevan virheellistä ja osaan ehkä seuraavalla kerralla toimia toisin. Tästä selvittyämme kauimmaisella kentällä alkoi rähinä, ja tietysti raitasian piti mennä katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Huudoilla ei taaskaan mitään vaikutusta, ei kuitenkaan onneksi älynnyt hypätä aidan yli tai kiertää sitä. Hetken tuijottelun jälkeen tuli sitten takaisin, ja tästä eteenpäin jätti jopa kaukaiset haukkumiset huomiotta.

Melkoinen seikkailu, siis.

Vaikka eihän se siihen loppunut.

Päätin kävellä kotiin, koska oli niin hieno päivä. Eihän matkaa ollut kuin kymmenisen kilometriä. Samoilimme vähän metsillä ja niityillä, ohitimme huonolla menestyksellä muita (aamulla tuli niin täydellisen onnistunut ohitus, että piti kai ottaa vähän takapakkia näin päivälenkillä) ja sitten. Ykä bongasi linnun ja sinkosi sen perään, tietysti tietä kohti. Ei auttanut karjumiset. Lintu ei kuitenkaan suureksi huojennuksekseni mennyt tien yli, ja Yrjänäkin menetti mielenkiintonsa kun saalis pääsi korkeammalle. Jatkoimme matkaa, ja suurella ruohikkoaukealla Ykä jäi haistelemaan jotain. Lähdin juoksemaan kauemmas, ja kun koiraa ei vieläkään kiinnostanut, heittäydyin piiloon aluskasvillisuuden sekaan.
Ja koira juoksi salamana ohi.
Nousin ylös vain nähdäkseni horisontissa lenkkeilijän, jota kohti Ykä kiitolaukkasi, kai tarkistaakseen, että sinnekö minä jo ehdin. Kutsuin koiraa takaisin, mutta eihän se mitään ollut kuulevinaan. Päästyään lenkkeilijän luo kääntyi kuitenkin paluumatkalle, ryntäsi hirveää vauhtia luokseni ja sai palkkaa ja kehuja, vaikka ärsytti niin maan vietävästi.

Että sellainen viisituntinen päiväretki meillä. Eipähän käy elämä tylsäksi.

Yleistä eloa

Ryhmätreenailu on korvautunut arkitottelevaisuus-eli-älliä-päähän-treenailulla, lyhyillä tottistelupätkillä aina kun kohdalle on osunut sopiva kenttä ja eksessiivisellä liikunnalla. Treenipätkistä en kyllä muista yksityiskohtia, mutta lähinnä ollaan treenattu luoksetuloa, eteenistumista, jättöjä ja seuraamista. Pari kertaa jätkä on perseillyt ihan kunnolla (mm. riuhtoi itsensä vapaaksi ja meni juoksemaan koirapuiston aidanviertä sisällä olevan koiran kanssa, eikä kuullut tasan niin mitään. Lähti kuitenkin mukisematta mukaan, kun sain sen hihnaan ja kehuin siitä, että antoi ottaa kiinni), mutta noin yleisesti on kyllä mennyt aika hyvin. Osuimme myös Hesperianpuiston näyttelytuoksinnan keskelle aamulenkillä, ja siellä ohitukset menivät tungoksessa ihan metrin, puolenkin päästä hyvin. Ei sitä kai viitsi alkaa pelleillä kun koiria on satoja.
Iltaisin on selvästi Ykälle vaikeampaa jaksaa käyttäytyä, kun kaikkialla olisi jotain mielenkiintoista ja hei kato tuolla meni jänes ja siis hei! Vietimme siis kuluneen viikon Töölössä, jossa koiria ja muuta jännittävää on triplasti enemmän kuin täällä Vantaan pelloilla. Ei ole helppoa olla kymmenkuinen uroskoira.

Eilen saimme tänne kaveriksi 5kk amerikanakitanarttu Ninjan. Tapasimme ensin ulkona, eli seisoimme paikoillamme parin metrin etäisyydellä sen pari minuuttia kun Ykä jaksoi huutaa ja riekkua. Ninja oli todella hyvä treenikumppani, koska sitä ei kiinnostanut pätkääkään Ykän innokkuus. Tilanteen rauhoituttua lähdimme rinta rinnan yhteislenkille, joka menikin superhyvin. Ei tarvinnut kuin pari kertaa sanoa, että ei, lenkillä ei leikitä, lenkillä kävellään. Kun viimein olin saanut häiriökoiran, kokeilimme myös mitä Yrjänä tuumaa siitä, että se on sidottu kaupan eteen ja Ninja kävelee ohi. Olin tosin lähietäisyydellä sivustalla enkä piilossa, mutta Ykä ei edes kiinnittänyt huomiota parin metrin päästä ohi kävelevään akitaan. Ja olihan Ninja jo lenkiltä tuttu, mutta todella hyvä harjoitus silti.
Kävelimme lähipellolle, jossa Ninja laitettiin seitsemän metrin liina-hihna -viritelmään (luoksetulo ei varmaa) ja Ykä pääsi vapaana tutustumaan ihanaan naiseen. Normaalia hininää, jota tuo raitasika yleensä pitää koiria irti tavatessaan, ei kuulunut melkein yhtään, eli yhteislenkki oli auttanut. Ninja oli myös täydellinen painikaveri, eikä Ykä edes ihan hirveästi roikkunut takamuksessa kiinni. Jos roikkui, Ninja istui alas tai heittäytyi päälle. Toivoa sopii, että Ninja tykkäisi vanhempanakin leikkiä Yrjänän kanssa, amerikanakitat saattavat kuulemma käydä vähän koira-aggressiivisiksi aikuisina. No, otetaan kaikki hyöty painikumppanista irti nyt, kun se on mahdollista. Harmi, että ko. koirakko asuu Porvoossa.

Sisällä Ninjaa kiinnosti enemmän ruoan etsintä kuin Ykä, eikä narttu enää tykännyt kamalasti toisen leikkiinkutsuyrityksistä. Jätkä oppi nopeasti pysymään poissa tieltä. Pidin myös tuparit, joten ihmisiä riitti. Ykä oli taas kuin kala vedessä ja hirmu mielissään, kun kaikki sitä rapsuttelivat.

Kasvattajan kanssa juteltiin vähän siitä, että otetaan nyt vielä tämän vuoden puolelle joku tokokoe, jota silmällä pitäen aletaan harjoitella. Ykän sisko Inge vetäisi 153 pistettä ensimmäisestä kokeestaan, eli rima on korkealla. Hyvillä mielin tässä kuitenkin jo ollaan menossa eteenpäin. Ryhmätreenipaikat vain ovat niin kaukana (n. tunti suuntaansa), että kynnys ilmoittautua niihin on melko suuri. Onneksi sentään Kirsin kanssa sitten.