Perustokoiluja ja lumessatarpomista

Hollannikkaat ovat kyllä ehkä hieman liian pitkiä ollakseen oikeasti olemassa.

Pieniä koirahäiriöttömiä treenejä ollaan tehty muistin virkistykseksi. Eilen iltalenkin jälkeen ihan vaan tuossa kotipihalla, luoksetuloja, jättöä (maahan) ja seuruutusta lähinnä. Luoksetulossa ei enää törmää ihan niin pahasti, monesti jää kyllä vinoon. Käsiavut taas käyttöön. Seuruutuksien vasemmalle suuntautuvissa täyskäännöksissä yrittää aika usein tarjota takamuksen siirtämistä saksalaisen täyskäännöksen sijasta, mikä ei kyllä sinänsä haittaa, mutta jälkimmäisellä ollaan siis tähän asti menty. Tämä korjaantuu sillä että erotan täyskäännöksen ja pelkän vasemmalle kääntymisen sillä, että ensimainitussa käännyn nopeasti ja jälkimainitussa hidastan aivan aavistuksen ennen kääntymistä. Tällöin jätkä hoksaa milloin on mikäkin liike kyseessä ja missä kohdassa haluan sen olevan. Saksalaisetkin ovat ainakin näin omalla mututuntumalla hyvän ja tiiviin oloisia. Palkkana heiteltyjä nappuloita.

Tänään päätin mennä vähän häiriöisempään paikkaan, kun kerran tilaisuus oli. Toinen lähikentistämme on jäädytetty luistinradaksi, ja tällaisella säällä siellä luonnollisesti oli paljon väkeä pelaamassa jääkiekkoa ja muuten vaan luistelemassa. Mentiin sitten viereiselle parkkipaikalle, jossa meni ties mitä lumiauraa ja autoa aika tiuhaan tahtiin. Koiria siis ei, mutta kaikkea muuta oikeastaan kyllä.
Palkkana heiteltyjä nappuloita, ei viitsinyt siinä vilskeessä palloa viskellä. Sivulle hakeutumista, seuruutusta, paikkamakuuta, jättö (maahan), luoksetuloja lyhyeltä matkalta. Ukko oli hyvässä vireessä eikä sitä yhtään kiinnostanut mikään muu kuin tekeminen. Luoksetuloa käsiavulla, ja saatiinhan sieltä tosi suora paikkakin. Paikkamakuussa hyvä, suora ja skarppi asento, pisimmillään pidin puoli minuuttia eli aika usein kävin palkkaamassa. Häiriökoirat tietysti olisivat plussaa koska ne ovat Ykälle kaikkein vaikeimpia, mutta mennään nyt näillä eväillä mitä on. Keväällä sitten taas ryhmiin.

Tottistelujen lisäksi ollaan lähinnä juoksenneltu umpihangessa. Hiihtäjistä ei ole ollut moksiskaan. Puiden kiertäminen onnistuu käsky+osoitus -menetelmällä useammankin metrin päästä, tötsiä ei olla vielä kokeiltu. Huomenna suuntaamme Forssaan shelttineitien tykö viettämään uuttavuotta ja totuttelemaan heposiin.

Uusi kamera

Yrjänältäkin kaikille myöhästyneitä jouluja ja holskuisaa uuttavuotta! Sain uuden kameran joten ehkä kuvien laatukin alkaa parantua tästä edespäin.

Vammoja ja huurupartoja

Huuruparta.

Pari yötä takaperin heräsin siihen, että koira tuijottaa. Kun käännyin katsomaan, jätkä alkoi kiljua kurkku suorana. Koettelin läpi, käytin pihalla, annoin ruokaa (jos olisi kurkussa joku jumissa), ei mitään. Liikkui hyvin, ruoka maistui, tarpeiden tekemisessä ei ongelmaa. Välillä vaan kiljahti, asennolla tai liikkeellä ei tuntunut olevan merkitystä.
Aamulla sama juttu, joten käväisimme eläinlääkärissä. Ykä oli aika nätisti, vähän jänskätti. Antoi lääppiä, katsella hampaita ja mitata kuumeen ihan hyvin. Eturauhasten tunnustelu oli sen verran hirveää että piti itkeä, mutta kun tajusi että rimpuilu ei auta, oli hienosti. Kun lääkäri sitten kokeili taivuttaa päätä ylös, äijä alkoi huutaa kuin syötävä. Sama juttu alaspäin kääntäessä, sivuille ei ongelmaa. Ykä sai tulehduskipulääkepistoksen ja viikon lääkkeet kotiin. Lääkkeet vaikuttivat heti ja holsku oli taas entisensä.
Ilmeisesti liian rankka liikunta (reppu niin pitkän ajan jälkeen) liian kylmässä ilmassa oli saanut selkälihakset muljahtamaan. Nyt kaikki on kuitenkin taas kunnossa, lääkkeet ja hieronta auttaa. Tammikuun alussa käydään hakemassa sitten vuosittaisrokotukset.

Ollaan täsmätokoiltu kotipihalla ja -tiellä, eli lyhyitä seuruutuksia, jääviä ja luoksetuloja. Palkkiona heiteltyjä lihapullia. Hirmuhyvällä motivaatiolla teki.

Elonmerkkejä

Ottakaa tästä lohdutukseksi ja hyvänjouluntoivotukseksi ruma pikku-Yrjänä viime joululta.

Kylläpä nyt jää päivitykset vähiin kun ei ole ryhmätreenejä joista raportoida. Yhtä kaikki, täällä elellään ja voidaan hyvin. Käymme välillä ottamassa parin liikkeen lyhyitä täsmätokotreenejä (ilman muita koiria) lähikoulun kentällä, jätkä on näköjään mennyt oppimaan senkin että noudossa pitää kapula suussa tulla istumaan eteen, vaikkei siihen olla vielä mitenkään panostettu. Kiertoja ollaan tehty myös, osoituksesta kierretään jo parinkin metrin päässä olevat objektit. Viime viikonlopun hollantilainen oli mökillä hoidossa, eli sai kirmailla mielin määrin lumihangessa.
Tänään saatiin aamulla todella hieno ohitus. Ykä kyllä kyyläsi silmä kovana ja korvat pystyssä, mutta pysyi ihan omatoimisesti löysällä hihnassa vieressä. Kehuin koko ohituksen ajan, namia sai ohituksen jälkeen. Hieno elukka. Valoisan aikaan käytiin vielä pidemmällä lenkillä repun kanssa, Ykä kantoi kahta puolen litran limsapulloa. Palkaksi pääsi lenkin puolivälissä pyörimään pellolle lumeen.

Katsellaan nyt ehtiikö tässä ryhmätreeneihin ennen kevättä, eli pidellään nyt taukoa kunnes toisin sanotaan.

Radiohiljaisuuden jälkeen

Näin kivaa on istua lätäkössä.

Taas on pari viikkoa mennyt kuin siivillä. Selvisin tosiaan sikainfluenssasta, Ykä kirmaili iloisena mökillä hoidossa ja viime viikon ryhmätokoilut menivät varsin muikeasti. Nyt jää jälleen toko tauolle, koska kouluttaja lähtee Saksaan kouluttamaan, mutta keväällä sitten taas. Tänä talvena keskitymme hallintaan, arkitottelevaisuuteen ja toki kertailemme liikkeitä kentällä keskenämme.

Pari kertaa olen noudossa vaatinut istumista ennen palkkaamista (odotan että koira istuu kapula suussa eteeni, en anna erillistä käskyä), jätkä alkaa selkeästi tajuta jutun juonta. Samoin kapulanpidoissa tiivistäminen menee kapulaa pudottamatta ja mälvämättä, kun itse astun askeleen taakse. Luoksetuloissa koettaa poikittaa eteenistumisessa, mutta saa palkan vasta korjaamisen jälkeen.
Ruudussa käytetään edelleen namikantta. Loppuvaiheen "seuraa"-käskyllä jätkä ei enää sinkoa omille teilleen vaan tulee salamana vierelle.
Jääviä ollaan tehty aika paljon, istumista edelleen todella vahvoilla avuilla, koska sitä on treenattu kaikkein vähiten. Maahanmeno ja seisomaan jääminen aika varmoja.
Paikallaistumiset ja -makaamiset ovat ryhmän häiriössä menneet hirveän hyvin. Kentän lähellä on koirapuisto josta kuului milloin mitäkin ääntä, ja vaikka Ykä oli selin siihen, ei liikkunut. Tuijotteli välillä, mutta pysyi. Pysyi myös vaikka kouluttaja siksakkasi rivissä olevien koirien väleissä. Kyllä me tämäkin liike vielä kisakuntoon saadaan, lisää vieraita häiriökoiria vaan kehiin. Ja siellä sitten myös pysytään, tekivät muut mitä hyvänsä.
Kaikkea muutakin toki ollaan tehty, nuo nyt vain tulivat tässä äkkiseltään mieleen.

Temppuiltukin on ihan vain Yrjänän älynystyröiden hieromiseksi, eli opeteltu asioiden päälle hyppäämistä ja siellä pysymistä (käskynä niinkin looginen sana kuin "palkki", koska aloitimme tämän harjoittelun sellaisten kivisten tienvarsipalkkien avulla). Päälle hypittävät objektit siis ovat niin pieniä, että niille päästäkseen ja siellä pysyäkseen täytyy koiran tasapainoilla ja koordinoida liikkeitään vähän enemmänkin, varsinkin jos alusta on vähänkin korkeammalla. Toinen vastaava käsky on "hop" mikä tarkoittaa yllätys yllätys hyppäämistä. Hop-käsky voi tarkoittaa joko minkä tahansa esineen yli hyppäämistä tai sitä, että koiran pitää hypätä esim. kiviaidan päälle ja kävellä siellä kunnes aita loppuu tai tulee uusi käsky.
Pari päivää sitten aloitimme objektien kiertämisen käskyllä "kierrä". Toimii joko niin, että näytän käsimerkillä vieressä olevaa asiaa tai niin että seuruutan koiraa rivissä olevien tolppien/minkä tahansa vieressä ja kierrä-käskyllä koiran pitää kiertää kohdalla oleva tolppa ja palata sitten seuraamaan. Tähän mennessä ollaan tehty lähinnä niin, että hihnassa ollessaan jätkän täytyy kulkea sieltä mistä minä menen, vaikka pujottelisinkin vaikkapa tolppia. Nyt opetellaan irtautumista.

Neljäs uusi käsky on "ryömi", joka toimii samalla tavoin kuin seuraaminen, mutta koiran täytyy ryömiä. Tässä olemme vasta alkutekijöissä, eli imuuttamala opetan Ykää ensin ryömimään. Sen jälkeen voin vaatia ryömimistä niin etten minä kyykistele vieressä.

Eilen tuli ensimmäinen epäonnistunut ohitus varmaan viikkoon, muuten ollaan päästy lihapullan maagisen voiman avulla nätisti ohi monesta rähisevästäkin koirasta. Vieraan koiran ilmaantuessa näköpiiriin kutsun Ykää nimeltä, kontaktista tulee palkka ja kehuja. Aina, jos unohtuu tuijottelemaan vastaantulijaa, kutsun nimeltä ja kontaktista palkka. Jos ei sana kuulu, nappaan tukasta kiinni ja otetaan uudestaan. Jos alkaa murista tai ääntelehtiä, tokaisen matalasti "pää kiinni" ja hiljaisuudesta kehuja. Tiukoissa paikoissa, kuten kapeilla teillä, imuutan lihapullalla ohi, muuten saa palkkaa vain kontaktista (ei houkuttelua tmv). Jossain välissä sitten opettelemme ohittelemaan ilman nameja, mutta tällä hetkellä mennään näillä eväillä. Itsekin saa enemmän varmuutta kun tietää, että osaa toimia oikein.

Ruokinnassa mennään lähinnä Yrjölän puurolla, johon sekoitellaan milloin mitäkin lihaa, mahaa, kasvissosetta, öljyjä ja kananmunia. Vatsa toimii paremmin kuin NEU-pötköillä tai nappuloilla, oksentelukin alkaa jäädä pois.

Malaria

Viime keskiviikon tokotreeneissä jätkä muistutti taas olevansa murrosikäinen uroksenketku, eli luoksetulossa porhalsi ohi vetämään jotain ihan omaa rinkiä ympäri kenttää. Karjaisin ja heitin hihnan maahan, jonka jälkeen tuli kiltisti takaisin, sai paljon kehuja ja otettiin uusiksi. Ja että meni hyvin. Muuten onkin mennyt kaikki aika priimasti, treeneistä jää aina hyvä mieli sekä itselle että eläimelle.
Otettiinpa keskiviikkona koirain hauskuutukseksi vähän BH-asioitakin, eli koiran piti seurata vierellä, kun muut ryhmäläiset hölkkäsivät ilman koiria ihan vierestä ohi. Ykä on niin tottunut kaiken maailman ihmisliikenteeseen, ettei tuottanut mitään vaikeuksia. Lihapullaa sai tietysti. Toisekseen sidoimme koiran penkkiin ja lähdimme itse näkösuojaan, jonka jälkeen yksi ryhmäläisistä meni koiransa kanssa ohi. Ykä oli kuulemma vähän nykinyt minun perääni ja sijaistoimintona väistänyt penkin taakse haistelemaan ohitustilanteessa. Ohittajana siis iso urosmalikka. Näitä olisi hyvä saada enemmänkin. Vaikka ohittaja olikin treeneistä tuttu koira, oli kiva nähdä, ettei jätkä lähde rähisemään yksin kiinni ollessaan.

Nyt minä sairastan jonkin sortin malariaa eli jotain H1N1:n kaltaista, eli Yrjänä saa pärjätä pari päivää melko vähäisellä aktiviteetilla. Maanantain toko piti jättää väliin jo ihan sen takia, että olisin luultavasti kuollut matkalla kentälle. Ilman ääntä olisi ollut myös vähän hankala käskyttää koiraa. Toivotaan, että huomenna olen jo sellaisessa kuosissa, että voisin jotain pientä käydä tekemässä. Viikonlopuksi Ykä pääsee taas mökille juoksemaan, porukat ovat intoutuneet kävelemään sen kanssa kymmenen kilometrin metsälenkkejä, eli hyviin käsiin jätkä pääsee.

Tänään mentiin muuten yhden haalariin puetun kääpiösnautserin ohi kahdesti kuin vettä vaan. Ykä ei vissiin edes tajunnut, että se oli koira.

Toko

Eroon pyritään:
- jättöjen (maahanmeno, seisominen) avuista, eli hidastuksista ja painotuksista. Maahanmenon osaa, kunhan minä vain luotan koiraan. Seisomisessa heti käskyn jälkeen pallo koiran selän taakse, pikkuhiljaa pidennetään matkaa ja aikaa. On kyllä tämänkin osannut, mutta varmistetaan nyt vielä.

Opettelussa:
- jos omistaja kävelee poispäin ja sanoo "seuraa" kauempana (ruudussa) olevalle koiralle, se ei tarkoita sitä, että voi juosta täysiä omistajan ohi hihhuloimaan. Muutaman kerran otettiin niin, että kouluttaja piti koiraa kiinni ja minä kävelin poispäin ja käskin seuraamaan. Jos juoksi ohi, karjaisin ja käskin seuraamaan, oikeasta paikasta heti lihapullaa ja vapautus. Kolmannella kerralla tuli kunnolla.


Hyppynoutoa otettiin ekan kerran varsinaisella, kilonpainoisella noutokapulalla. Joskus keväällä kokeiltiin lelulla, mutta siitä asti on saanut hautua. Eikä mitään ongelmaa. Koiran hypätessä käskin tuoda ja kun otti kapulan suuhunsa, kannustin hyppäämään takaisin. Ja jätkähän hyppäsi. Ei loppuasentoja vaan palkkaus suoraan.

Tänään, tokopäivien välissä, oli tarkoitus talloa jälki, sillä lumi oli sulanut pois. Vaan kuinkas sitten kävikään, yön aikana oli satanut jälleen lunta. Kävimme siis vain juoksentelemassa.

Marraskuu

Viikonlopun Ykä oli mökillä porukoiden hoidettavana ja nautti kuulemma vapaudestaan täysin siemauksin. Olivat käyneet parina päivänä kympin lenkinkin heittämässä, ja jätkä oli käyttäytynyt hyvin. Parina viime päivänä Ykä on ollut minulla koulussakin mukana, ihan vain siitä syystä ettei minulla ole opetusta mutta minun silti täytyy laitoksella sijaita. Todella hyvin jätkä on sisäistänyt sen, että jos minä nyt haluan sen nukkuvan seuraavat pari tuntia pöydän alla ihan hiljaa, sehän nukkuu. Koulussa on myös paljon käsipareja rapsuttamassa, joten mikäs sen mukavampaa. Yksi koulukaveri oli myös ihan ihmeissään, että miten se pysyy noin hyvin aloillaan, kun käsken sen "mennä maate" (maassaoloa ilman asentovaatimuksia) poistuessani toiseen päähän luokkaa. Sitä taidetaan kuule kutsua kouluttamiseksi.

Tokon suhteen on tapahtunut suurta edistystä. Nyt voin ihan huoletta pitää kentällä Ykää vapaana, eikä se lähde sooloilemaan muiden luo. Jos lähtee, kutsun nimeltä ja jos tulee luokse, saa hirveästi kehuja ja nameja. Jos ei, nakkaan hihnalla, jonka jälkeen luoksetulosta kehut ja namit. Myös seuruutuksessa voidaan ohitella muita treenaavia koirakkoja ihan vierestä. Nyt kun saadaan vielä sama homma toimimaan lenkillä muita ohitettaessa...
Eilen oli vielä kaksi uutta koiraa treeneissä mukana, joista toiselle piti alkuodottelussa rähistä. Meni jakeluun kun toisen kerran ilmoitin, että tuo ei käy, eikä lopputreenien aikana vilkaissutkaan malikkaan päin. Tutulle bokserillekin aloitti konsertin, kun se saapui paikalle yön pimeydestä, mutta laitoin ojennukseen ja oli sitten taas ihan sinut kaikkien kanssa tapittaessaan minua, että anna lihapullaa.

Luoksepäästävyyttä tehtiin tällä kertaa niin, että johdatettiin koira kouluttajan luo, joka oli tarkistavinaan sirun ja tunnusteli pallit. Oli vähän kamalaa, mutta pidin kiinni eikä peruutellut. Kokeiltiin myös kiertää kouluttaja seuruutuksessa, jonka jälkeen koiran piti istua aivan meidän väliimme. Ykä loikkasi ensimmäisellä kerralla kouluttajaa päin, tokalla kerralla vilkuili istuessaan mutta eipä pomppinut. Seuruutus muuten tosi pätevän näköistä.

Luoksetulon edessäistumisia pitää pidentää, eilen yritti haukkumalla saada minusta "sivu"-käskyä irti, kun en sitä hetkeen sanonut. Tosin nopeus hidastui, kun palkkaa ei tullutkaan heti.
Paikallamakuita teen kentällä häiriössä vähän väliä, eli laitan koiran maahan kun muut hyppivät estettä ja tekevät luoksetuloja yms. Pälyilee vielä aika paljon muita, mutta eipähän lähde hihhuloimaan. Kerran heitti lonkalle, kävin korjaamassa. Ruudussa (kansi jonka päällä nameja, ei tötsiä) ei mitään ongelmaa, vaikka se olisikin muiden koirien lähellä. Hyppy-seiso todella hieno. Kaukot vähän hitaita, mutta muuten kivoja.

Peltojälkeä tehtiin myös pari ennen kuin eilen sitten satoi lumi maahan. Vähän kouhotusta, mutta loppuun päästiin. Kepinetsintää tein niin, että Ykä sai liinassa kulkea miten halusi edellä, pudotin kepin ja vähän matkan päästä sanoin "etsi". Ja niinhän se keppi sieltä aina löytyi. Jätkä tosin automaattisesti aina poimi sen suuhunsa ja toi minulle, mutta eipä se minua haittaa. Pääasia, että löytyi ja kivaa oli. Jääpä nyt hautumaan lumien ajaksi.

Tänään sataakin sitten vähän enemmänkin lunta, Yrjänä on herttaisen riemuissaan. Äsken kävimme pelloilla juoksemassa, koira nautti.

Tokoa, jälkeä ja fasaaneita

Eilinen tottistelu meni erittäin hyvin! Äijä ei enää ottanut melkein yhtään häiriötä muista kentän koirakoista, ja saatoin pitää sitä vapaanakin. Kerran lähti vetelemään hepulirinkiä, muttei mennyt kenenkään luokse ja sai hirmuisasti lihapullia, kun tuli takaisin. Leikkiessä repi patukasta innokkaasti muristen ja tunki sitä minulle takaisin käsiin, kun sai voitettua.

Ohjattua hihnassa seuraamista tehtiin pitkä pätkä ennen kuin palkkasin ruhtinaallisesti. Todella pätevän näköistä, vaikka pahimmassa paikassa toinen koirakko oli metrin päässä edessä. Myöhemmin otettiin sitten lyhyempiä seuruutuspätkiä omatoimisesti, eivät olleet ihan yhtä hyviä. Ryhmäpaikallamakuussa jäin taas hihnanmitan päähän, mutta eipä jätkällä ollut aikomustakaan nousta, vaikka puolentoista metrin päässä oli toinen koira, joka nousi monta kertaa istumaan.

Noutoja otettiin jälleen niin, että koira istui sivulla, heitin kapulan parin metrin päähän ja käskin tuoda. Ekalla kerralla en pyytänyt istumaan eteen, tokalla kerralla pyysin. Sylkäisi kapulan maahan, joten käskin uudestaan tuoda. Nosti ylös ja istui ilman eri käskyä kapula suussa eteen. Tämähän edistyy!
Ruutua otettiin ilman tötsiä ja todella pienellä kannella. Käytiin yhdessä jättämässä kannelle lihapullia ja lähdettiin sitten n. 15m päähän. Emme olleet tehneet ruutua aikoihin, emmekä varsinkaan siten, että ihan vieressä ja edessä juoksee monta muuta koiraa. No, jätkä lähti "ruutu"-käskystä pinkomaan sellaista vauhtia, että vähän hirvitti että se juoksee kannen ohi suoraan edessä olevan springerin luo, mutta ei. Pysähtyi kuin seinään kannen kohdalle ja meni käskystä maihin.
Toka ruutu meni ihan yhtä hyvin, joskin kokeilin ottaa kokeenomaista kolmiota ja pyytää koiraa seuraamaan. "Seuraa"-käskystä irtosi johonkin ihan muualle kuin minun viereeni, mutta karjaisusta kääntyi kannoillaan ja tuli kiltisti seuraamaan. Kolmannella kerralla vein palkan kannelle ja vapautin sieltä. Tosi hyvällä kiitolaukalla jätkä kyllä kannen luo sinkoaa.

Jätöissä tehtiin helpotettuja versioita, ihan ok. Maahanmeno vähän hidas. Ryhmäpaikallaistumisessa jätin koiran hihnoineen päivineen istumaan, käväisin viiden metrin päässä ja palasin heti takaisin palkkaamaan. Palkkaamisen jälkeen uusi iloinen "istu"-käsky ja poistuminen, ja takaisin. Metrin päässä oli 9kk vizla, mutta Ykä pysyi aloillaan. Hirmu hieno ukko.

Tänään oli jostain syystä maisteltu taas vähän runkopatjaa poissaollessani, mutta eipä se mitään. Sänky on muutenkin entinen, eli syökööt sitä vain jos jotain on pakko syödä. Päivällä tallasin pellolle pari jälkeä, koska oli niin hieno päivä. Viime päivinä on vain satanut.

Ensimmäinen jälki
Sää: tuulinen, kirkas
Pohja: kesannolla ollut, lyhyeksi leikattu pelto
Pituus: n. 100 askelta
Muoto: yksi suorakulma puolivälissä
Sai vanheta: n. 1min
Kepit: ei keppejä

Merkkasin kakkapusseilla alkukohdan ja kulman, että itse tietäisin missä mennään. Vain pari lihapullaa matkan varrella, lopussa Shebaa. Tajusin vasta jäljen tallattuani, että tuuli oli melkoinen, joten annoin vanheta vain minuutin. Jos nämä nyt jäävät viimeisiksi jäljiksi ennen lumia, on parempi, että jälki on liian helppo kuin liian vaikea.Raitasika oli heti juonessa mukana, ja löysikin lähtökohdan janalta heti. Tarkasti melko laajalta alueelta hajut, luultavasti tuuli veti sivuun. Lähti kuitenkin oikeaan suuntaan kuin höyryveturi, pysähtyi vain syömään. Kulman meni ilmavainulla, mutta muuten nenä pysyi maassa. Lopussa sai syödä puolet Shebasta ennen kuin vein jätkän pois ja tallasin toisen jäljen.

Toinen jälki
Pituus: n. 80 askelta
Muoto: yksi suorakulma, yksi loivempi kulma
Sai vanheta: n. 1min
Kepit: ei keppejä

Tarkkaa mutta vauhdikasta jäljestystä alusta loppuun. Tuuli oli vähän lennättänyt hajua sivuun.

Töiden jälkeen pääsi juoksemaan pitkin peltoja ja nautti. Lennätti vähän fasaaneitakin.

Ryhmätokoilu jatkuu

Olihan tässä ehtinyt olla jo, mitä, kolme-neljä kuukautta taukoa? Tietysti olemme keskenämme treenailleet, mutta se ei todellakaan ole sama asia kuin ryhmässä tekeminen. Hieronnan jälkeen siis vesisateeseen ja kentälle. Pari kertaa Ykä vinkaisi, kun päästiin puistoon asti ja se tajusi mihin oltiin menossa, mutta rauhoittui todella nopeasti syömään lihapullia. Sitten olikin ihan kamalaa, kun kentän laidalla piti odotella toisten koirien kanssa, eikä niiden luo päässyt. Myös kentälle meno oli aika kaaosta. Ykä veti kierrokset kaakkoon ja yritti sinkoilla jokaisen luo, joka vähänkään juoksi missään. Vinkui ja haukkui ja oli unohtanut kaiken mitä oli ikinä oppinut. Aina, jos räyhäsi tai sinkoili, nappasin kiinni kylkinahasta ja ilmoitin, että minä en katsele tuollaista, nyt loppui. Huusi tietysti kuin syötävä, kun sattui niin paljon... Heti, kun oli kunnolla, sai lihapullaa ja hirveästi kehuja. Ei tarvinnut montaa kertaa tuota tehdä, kun koira tapitti minua kiltisti silmiin namien toivossa, teki mitä käskettiin ja antoi muiden juosta pallojensa perässä rauhassa.

Kyse ei siis ole siitä, että minä hermoni menettäneenä huusin naama punaisena ja rökitin koiraa, vaan siitä, että ilmoitin pari kertaa kunnolla, että tuo ei ole hyväksyttyä, lopeta. Ykä oli selvästi niin kiihdyksissä, etteivät pelkät sanalliset käskyt auttaneet eikä pelkkä hiljaisista pätkistä kehuminen vaikuttanut, joten koin oikeudekseni palauttaa eläimen maan pinnalle. Tietysti hyvästä käytöksestä superpaljon kehuja, leikkiä ja nameja.
Aivan samoin kun voin vaatia, että julkisissa kulkuneuvoissa ei riehuta eikä hihnassa vedetä, voin vaatia Ykää tekemään asioita jotka tiedän, että se jo osaa. Eihän se ehkä hirveän hyvältä näyttänyt, mutta koska sen jälkeen jätkä teki kanssani töitä korvat pystyssä ja häntä heiluen, en koe tehneeni väärin.
Enkä missään tapauksessa yleistä, että muihin koiriin mikään tällainen tepsisi. Ykästä nyt vain selvästi näki, ettei sen pölhöily johtunut siitä, että se olisi pelännyt muita koiria. Kullekin koiralle omat metodinsa, kunhan tuloksena on iloisesti työskentelevä eläin.

Paikallaistuminen hihnan mitan päässä ihan ok, kävin palkkaamassa useasti. Kun korvat löytyivät, pääsimme treenailemaan vähän paremmin. Seuraamisessa haahuili vähän, katseli toisia koiria, hyvistä kontakteista palkka. Liikkeestä istumista emme ole tehneet varmaan koko kesänä, eli se oli päässyt jätkältä unohtumaan. Palasimme siis helpotettuun versioon, jossa käännyn koiran eteen, ja johan muistui. Liikkeestä seisomiset ok. Noutoa teimme niin, että otin Ykän perusasentoon, heitin kapulan, käskin tuoda, ja kun toi kapulan lähdimme heti leikkimään patukalla. Pikkuhiljaa voisi alkaa opetella noudon loppuasentoja, kun tämä alkaa sujua jo näin hyvin.

Summa summarum, nyt olemme taas oikeilla jäljillä, tästä tämä lähtee! Seuraavasta kokeesta sitten ykköstulos.

Orimattilassa

Yrjänä ja Simon, 1v

Roki, Yrjänä ja Simon

Orimattilan reissu meni varsin priimasti. Ykä möykkäsi alkuun aika paljon, olimme siis Kehräämössä sisätiloissa ja paikalla oli Yrjänän veljet Simon ja Roki. Nähtiin aikaisemman pentueen Ticokin, jonka kanssa otettiin kahden minuutin ryhmäpaikallamakuuta. Pidin Ykän hihnassa ja kävin palkkailemassa pari kertaa, mutta ei jätkä ollut aikeissakaan lähteä Ticon luo. Toisen kerran Ykä sai olla paikkamakuussa (hihnassa), kun Simon teki keppejä parin metrin päässä. Palkkailin tiuhasti, hyvin pysyi. Ykän mielestä oli tosin ihan tyhmää, että Tico sai tehdä luoksetuloja ja pysäytyksiä, ja sille piti haukkua. Sai vettä naamalle ja jokaisesta hiljaisesta, keskittyneestä hetkestä sai lihapullaa naamaan.

Sain vinkkejä leikkimiseen (Ykä tykkää painaa patukkaa maahan ja lähteä riepottelemaan sitä keskenään, tähän stoppi. Koira hihnaan ja leikin voittamisesta saa vähän aikaa kantaa patukkaa, jonka jälkeen rauhoitus ja sitten vasta irrotus ja patukan pois potkaiseminen), sitä lähdetään parantamaan. Jätkä taisteli tosi hyvin Kirsin kanssa metrisestä patukasta, murisi ja tuli tarjoamaan sitä takaisinkin sen voitettuaan.

Otettiin myös matalaa hyppyä, tai tarkemmin sitä, että koira osaisi itse mennä keskelle estettä seisomaan yli hypättyään. Muihin kuin tokoon liittyen kokeiltiin rullailmaisua, Ykälle ensimmäistä kertaa. Rullana toimi pieni patukka. Kirsi meni huoneen nurkkaan kyyryyn rullan kanssa, ja kun Yrjänä lähetyksestä meni sinne, Kirsi heitti rullan taaksepäin. Ykä nappasi sen ja toi sen minulle, jonka jälkeen kiitin, laitoin koiran hihnaan ja menimme tuhatta ja sataa hakemaan Kirsiltä lihapullia. Toisella kerralla muuten sama, mutta Ykän ollessa hakemassa rullaa, siirryin pari metriä sivuun, mutta tässäkään ei tullut mitään ongelmaa. Ykällä vain häntä heilui koko ajan, siitä tulisi varmasti mainio hakukoira. Täytyy lähteä toistamiseenkin Orimattilaan kokeilemaan, täällä ei ole oikein mahdollisuuksia.

1v

Miten on mahdollista, että Yrjänän ja muiden kauhukakaroiden syntymästä on jo vuosi? Vallan luonnotonta. No, sen kunniaksi täytyy selkeästi tehdä kronologinen kuvapostaus ennen kuin lähdemme viikonlopuksi Töölöön vahtimaan porukoiden norwichia.

5-6vko, pentueen tummin pentu eli Nokipoika

10vko, voi mikä taapero.

15vko, jätkähän alkaa jo näyttää koiralta!

5kk, kuikelokaulan katoamistemppu.

9kk, täysillä mukana treeneissä

11kk, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Yhtä kaikki, 10kk yhteistä eloa takana enkä kyllä kadu yhtään. Virheitähän on tullut tehtyä, mutta eiköhän sitä aina. Seuraavan kanssa on sitten vähän viisaampi taas.

Palatakseni tältä muisteloretkeltä nykyaikaan, olen entistä vakaammin päättänyt ottaa Yrjänän mukaan kaikkialle mihin vain menenkin. Nyt vuosikkaana se on alkanut vähän taas persehtiä ja unohdella, että käskyjä muuten hei totellaan vaikka muualla olisikin mielenkiintoisempaa, joten sitä suuremmalla syyllä elukka saa kulkea mukana. Onhan se tähänkin asti kulkenut, mutta nyt aletaan vaatia enemmän läsnäololta.
Keskiviikkona käväisimme sukuloimassa. Ykä on kerran saanut porukoiden farmariauton takaluukun otsaansa, joten nyt takapaksi oli holskuja syövä hirviö. Oli kyllä nätisti sitten kun luukku oli kiinni, vain sen kiinni laittaminen aiheutti vähän jänskätystä. Maalla sai juosta niin paljon kuin sielu sietää pitkin peltoja ja nauttikin olostaan täysin siemauksin. Täytyy viedä se sinne uudestaan joku päivä. Oli myös hirmuhieno matkakoira, kuten aina, eikä päästänyt pihahdustakaan missään välissä.
Eilen kävelimme mutkien kautta täältä Kannelmäkeen, eli olisikohan matkaa tullut päälle 15km. Eivätpä näyttäneet kilometrit koiraa väsyttävän, hölmöili aikamoisesti vielä loppumatkastakin. Ja on jostain oppinut, että vetäminen on kivaa ja kaikkien hajujen luokse voi rynniä. Vaan eipä muuten voi.

Nyt siis lähtö Helsingin sykkeeseen, huomenna Orimattilaan treenailemaan ja maanantaina taas varsinaisille treenikentille. Ei käy aika pitkäksi.

Taas mennään

Ilmoittauduimme jälleen Anitta Aeschlimannin tokokurssille, eli parin viikon päästä alkaa armoton treenaus. Treenipaikalle on täältä tunti suuntaansa, mutta koska Anitta alunperinkin tutustutti minut koiraharrastusten maailmaan (kävin porukoiden norwichin kanssa kurssilla vuoden ennen oman pässinpään hankkimista) ja näin sai minut hullaantumaan holskuihin, matkan tekee mielellään. Ko. kurssilla olimme siis koko pentuajan tuohon kesän alkuun saakka ennen parin kuukauden taukoa. Nyt loppuu lomailu!

Tänään kävin pitkästä aikaa tallaamassa Yrjänälle jäljen. Ensimmäinen jälki oli näin jälkikäteen ajateltuna turhan pitkä ja vaativa (n. 150 askelta, pari loivaa kulmaa, pari suoraa kulmaa, vanheni 10min, nappulaa harvakseltaan n. 4 askelen välein), joten jätkä oli ihan ulalla. Aloitti kyllä hyvin, mutta sitten alkoi ilmeisesti jäljestää jänestä eikä oikein osannut enää keskittyä. Minäkään en tietenkään ollut merkinnyt mitenkään jäljen kulkua, joten en itsekään tiennyt missä mentiin. Pari kertaa homma melkein etäisesti muistutti jäljestystä, kerran Ykä jumittui patsastelemaan puoleksi minuutiksi ennen kuin nenä painui taas maahan.
Kun emme päässeet puusta pitkään enkä tiennyt missä loppupalkka oli, vein koiran pois, sidoin sen uudestaan puuhun ja tein viereiselle pellolle tikkusuoran, parinkymmenen metrin mittaisen jäljen, johon laitoin nappulaa joka askeleelle. Vanhenemista pari minuuttia ja jätkä janalta töihin. Aloituspiste löytyi helposti ja siitä jätkä lähti varmasti etenemään oikeaan suuntaan, pysähtymättä sen kummemmin syömään. Jäljesti kuin höyryveturi viisi metriä edellä ja pääsi loppuun, jossa sai syödä kasan nameja. Jäi molemmille hyvä mieli. Jos vielä muutaman kerran tekisi ennen lumientuloa ja jättäisi sitten hautumaan.

Kotimatkalla näin jalkapallokentällä irtiolevan kultsun omistajineen. Kultsu söi rauhassa keppiä kentän laidalla eikä kiinnittänyt meihin mitään huomiota. Mepä otimme tilanteesta hyödyn irti ja menimme viereiselle kentälle treenaamaan. Kun siellä kaikki meni hyvin, laitoin Ykän liinaan ja menimme kultsukentän toiseen laitaan. Vähän Ykä katseli toisen suuntaan, mutta halusi selvästi tehdä töitä minun kanssani. Pari kertaa pallonheiton yhteydessä päästin irti hihnasta. Jossain välissä kultsu irtosi luoksemme, jolloin nappasin Ykän lyhyeen hihnaan ja lähdimme toiseen suuntaan. Yrjänä olisi kovasti halunnut mennä moikkaamaan, mutta meillähän ei treeneissä moikkailla ketään. Kultsu jäi parin metrin päähän ja lähti takaisin. Tämän jälkeen jatkettiin treenejä tavalliseen tapaan, tehtiin jopa 2min paikallamakuu (liinassa) niin, että Ykän rintamasuunta oli noutajaan päin. Jätkä unohti häiriön nopeasti eikä yhtään yrittänyt lähteä mihinkään.

Pikkupojat myös potkaisivat jalkapallonsa vahingossa meitä kohti, Ykä ohitti sen hienosti. Jätkä sai myös kantaa kaupasta tennispallopaketin kotiin ja oli tosi ylpeä.

Ukki ja pallo

Muista koirista päästään ohi, jos välimatkaa on riittävästi. Liian kapeilla kujilla jätkä alkaa vetää hillittömästi ja yrittää puskea ristiin eteeni päästäkseen lähemmäs. Koirapuisto 1:sestä ollaan päästy ohi monta kertaa, tänäaamuna sen ollessa tyhjillään Ykä ei edes hinkunut puistoon, joten palkkioksi päästin sen sinne hetkeksi haistelemaan.

Päivälenkki venyi lähes kolmetuntiseksi, kun juoksimme metsissä ja kävimme koirapuisto 3:sessa. Ykä paini puolitoistavuotiaan Ukki-irlanninsusikoirauroksen kanssa innoissaan, kokoero ei haitannut yhtään. Puistossa oli meidän lisäksemme leikattu cairnuros, joka kyllä ilmoitti kovaan ääneen, jos Ykää kiinnosti liikaa. Ärhentelyä ei muuten ollut, Ykänkään ei tarvinnut puolustaa narttuja ja se sai keskittyä täysillä leikkimiseen ja nuuskimiseen.

Puistoilun jälkeen oli jalkapallokenttä tyhjillään, joten treenailimme vähän tokoa. Heittelin tennispalloa palkaksi. Jossain välissä viereen tuli pikkupoikia palloa potkimaan, mutta Ykä jaksoi hienosti keskittyä minuun eikä yhtään häslännyt jalkapallon perään.
Kohta täytyy ostaa uusia tennispalloja, kaksi puhkikulunutta olen hukannut ja kolmas vetelee viimeisiään.

Hieronnasta

Olin varannut ajan koirahieroja Jonna Turuselta, sillä Ykällä tuntuivat lihakset omiin käsiin vähän kireiltä. Minua myös kiinnosti nähdä koirahieroja ammatissaan, koska en ole koskaan sellaista nähnyt. Yrjänä otti vieraan vastaan hyvin, kuten aina, ja sai kehuja rauhallisuudestaan. Me ollaankin paljon panostettu siihen, ettei tarvitse kohkata, kun meille tulee joku.
Ykä olisi sijaistoimintona mieluummin kellotellut selällään, mutta rauhoittui kyllä aina takaisin kyljelleen. Olkavarren yläosan lihas oli alaosaan nähden aika kehittymätön, mutta niin se kuulemma yleensä on nuorilla koirilla. Yläosan kehittymiseen voi mennä parikin vuotta. Takajalkojen ponnistuslihakset olivat hyvin kehittyneet, mikä ei kyllä tullut minään yllätyksenä...

Jumejakin löytyi, leveä selkälihas oli hieman kireä, oikealta puolelta enemmän kuin vasemmalta. Monilla palveluskoirilla oikea puoli on lyhyempi kuin vasen, koska koiraa ohjataan vasemmalta puolelta. Tähän lääkkeenä se, että vapaa-ajalla pyritään tekemään enemmän vasemmalle puolelle kohdistuvia liikkeitä, jotta oikea puolikin saa venytystä.
Pahempi jumi oli alaselän liitoskohdassa, olikohan kuudennen ja seitsemännen nikaman kohdalla. Tämän takia varasimmekin heti uuden ajan parin viikon päähän, jonka jälkeen saan kotiläksynä hierontaohjeet. Alkuun koiraa tulee hieroa parin viikon välein, lopussa riittää kerran kuussa ylläpitohierontaa.

Sain myös hyviä venyttelyvinkkejä. Lisäksi koiraa pitäisi parisen tuntia vaativan suorituksen jälkeen käyttää rauhallisella, palauttavalla metsälenkillä. Vaihtelevassa maastossa jokainen lihas joutuu töihin ja kuona-aineet saadaan pois kehosta. Myös ennen koe/treenisuoritusta pitäisi lämmitellä, eikä ottaa koiraa suoraan autosta töihin. Meillä kun ei autoa ole, tätä ongelmaa ei tule ja lämmittely tulee automaattisesti kävellessä bussipysäkiltä kentälle.

Reissaamisia

Perjantaina oleskeltiin koirapuiston lähistöllä seitsemän metrin liinassa, jolloin koira oli mukamas vapaana, mutta pystyin kuitenkin estämään sitä, jos yritti lähteä puiston suuntaan. Eipä kyllä yrittänytkään kuin kerran. Puisto tosin yli tyhjä, mutta yhtä kaikki. Tuijottavasta labbiksestakin mentiin ohi kymmenen metrin päästä, Ykä jopa tuli ihan omatoimisesti vierelle kävelemään ohitustilanteessa. Hihna löysällä ollaan muutenkin päästy aika monen koiran ohi, välillä jätkä vielä innostuu vetämään ja haukahtelemaan. Siihen sanon vain rauhallisesti, että "anna olla" tai "kiitos, riittää", ja kun ollaan kunnolla, kehun ja annan namia taskusta. Pääasiassa kuitenkin menee erinomaisesti.

Perjantai-iltana ajoimme Porvooseen moikkaamaan nyt puolivuotiasta amerikanakita Ninjaa, joka oli venähtänyt Ykää kookkaammaksi. Ottivat toisensa hyvin vastaan, ja mentiinkin sitten koirapuistoon painimaan. Aluksi Yrjänällä pörräsivät vain hormonit aivojen tilalla, mutta Ninja osasi todella hienosti pitää puolensa ja ajan myötä jätkäkin osasi keskittyä enemmän leikkimiseen. Sisätiloissakin möyrivät sulassa sovussa pitkin lattioita, mitä nyt pieni taisteluarpi tuli Ykälle kuonoon, kun piti mennä liikaa ärsyttämään. Muutaman kerran tosiaan vähän yrittivät aloittaa tappelua, mutta lopetimme moiset pelleilyt lyhyeen ja sitten oltiinkin taas ylimpiä ystävyksiä. Porvoossa saatiin myös paljon hienoja ohituksia, mitä nyt koirapuistosta tuleville pikkukoirille piti huutaa.

Porvoon kentällä tehtiin vähän tokoliikkeitä. Ykä on nyt jostain oppinut, että jos jätän sen luoksetuloa varten istumaan, se voi hiippailla perään. Koskaan aiemmin tehnyt tuollaista. Olen vain kylmän rauhallisesti vienyt sen takaisin ja ottanut uudestaan lyhyemmältä matkalta. Seuraavaksi yllätänkin koiran ja otamme paikallaistumisen, eli en kutsukaan koiraa vaan palaan sen viereen palkkaamaan. Eiköhän siitä takamus taas opi pysymään maassa.

Tänään kävimme Murren Murkinassa haalimassa pakastimen täyteen broilerinrankaa, naudanmahaa ja neu-pötköjä, illalla Ykällä on hieroja. Hyvä että tehtiin ruoanhakureissu jo aamusta, nyt tuolla näkyy satavan märkää lumiräntää. Jätkä löhöää pienellä kerällä sängyllä, pää tyynyllä ja näyttää onnelliselta.

Elämä jatkuu

Viime päivinä olemme:
- ohitelleet ahkerasti koirapuistoa ja etsimällä etsineet ohitettavia koirakkoja
- käyneet treenaamassa keskenämme
- juosseet pellolla ja
- uineet (toiset meistä).

Eipä enää äidy rähinäksi Yrjänän ohitukset. Saattaa vetää (yleensä eteenpäin, ei koirakkoa kohti) ja haukahtaa, mutta ei rähjää. Tänään päästiin koiraisasta koirapuistosta ja pikkukoirasta ohi kuin vettä vain ja ihan ilman mitään piipityksiä, kun Yrjänä joutui keskittymään tuijottelun sijasta nappuloiden poimimiseen maasta. Seuraava ohitus ei mennyt ihan niin hyvin, kun vanhaenglanninlammaskoira tuli vastaan kapealla tieosuudella enkä ehtinyt kaivaa nameja taskusta. Mutta eipä Ykä päästänyt pihahdustakaan, veti vain. Eteenpäin mennään ja näillä eväillä jatketaan. Jos yksi ohitus epäonnistuu, siihen ei jäädä vellomaan, seuraava on taas uusi mahdollisuus onnistua.

Tämänpäiväiset lähikentän koirahäiriöttömät treenit menivät vallan muikeasti. Jotain lapsia kentän reunalla hengaili, mutta Ykä ei välittänyt niistä mitään. Otimme alokasluokan liikkeitä paikkamakuuta ja estehyppyä lukuunottamatta, palkaksi lensi tennispallo. Pari kertaa Ykä lähti perään, kun jätin sen istumaan luoksetuloa varten, mutta palasin sanaakaan sanomatta jättöpaikalle, jolloin jätkä automaattisesti seurasi perässä ja palasi istumaan. Lyhyehköjä seuraamisia, joista välitön palkkaus. Yrjänällä on kyllä niin komea seuraaminen vauhdissa kuin vauhdissa, ettei muusta väliä. Jätöistä siis maahanmenoa ja seisomista, jotka molemmat menivät priimasti. Luoksetulot ok, vauhti hyvä.

Lisäksi olemme pitkässä liinassa treenanneet koirapuiston lähellä luoksetuloa ja paikallamakuuta. Kerran irtosi luokse kutsuttaessa puistoa kohti, mutta liina esti moiset aikeet ja koira palasi välittömästi takaisin töihin. Sen jälkeen menikin jo todella hienosti. Paikallamakuu olikin vaikeampi, joten otin vain parin sekunnin pätkiä ja palkkailin tiheästi. Tätä jatketaan, eli Ykä saa oppia, että vaikka omistajan takana/lähistöllä olisi mitä ihanaa ja mielenkiintoista, luoksetulossa tullaan luokse ja paikallamakuussa maataan ja piste. Sitten lentää pallo ja nami ja vaikka mikä ja kaikki on kivaa.

Hollantilaisen elämää

Toinen möllitokokoe

Toinen koe meni jo paremmin, vaikka satoikin. Hollantilaistahan ei huono sää haittaa. Väliajoilla Yrjänä ei ollut ihan niin kierroksilla ja oli ajoittain jopa hiljaakin. Kokeen jälkeen oleskeltiin kentän vieressä odottamassa papereita, ja silloin jätkä alkoi olla jo todella hienosti. Hirveästi oli kiinnostavia hajuja.
Patukalla riehutin pari kertaa ihan vain sitä vahvistaakseni, että minun kanssani voi leikkiä vaikka paikalla olisikin muita. Ja mallikkaasti leikkikin, murisi oikein ja repi kunnolla.

Luoksepäästävyys 9, nousi seisomaan.
Paikallamakuu 0. Oli levoton, koska parinkymmenen metrin päässä tehtiin voittajaluokan luoksetuloja. Meni ensimmäisellä käskyllä maahan, mutta sinkosi lähes samantien tiehensä. Sai mukaansa vieressä olleen dobberin ja toisen koiran kauempaa, ja hetki meni koiria kootessa. Paikallamakuu lähtee nyt kyllä tehotreeniin, eli panostetaan siihen, että maassa pysytään vaikka vierestä juoksisi strutsilauma.
Seuraaminen kytkettynä 9½, vähän vilkuili ympärilleen. Liikkeenohjaaja pyysi viereisen kentän koirakot meidän ajaksi pois, koska ne olivat Ykälle vähän turhan suuri häiriö.
Seuraaminen taluttimetta 9.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8, teki pari pientä, iloista holskuympyrää ennen kuin tuli ennen liikkeen alkua sivulle. Hidastin myös käskyä painottaakseni, ja menikin tosi hyvin maahan.
Luoksetulo 8, törmäsi, meni vähän vinoon.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0. Meni maahan, vaikka sanoin käskyn iloisesti. Jäi kyllä seisomaan, muttei pysynyt. Olisi pitänyt hidastaa ja varmistaa. Tässä toinen liike, joka menee tehoharjoitteluun.
Estehyppy 9, yritti varastaa esteelle. Muuten ok.
Kokonaisvaikutus 9.

Kokonaispistemäärä 131

Nyt jos samaa tahtia parannetaan pisteitä, tulisi seuraavassa kokeessa jo ykköstulos. Yhtä kaikki, treeniä treeniä.

Ensimmäinen möllitokokoe

No niin.

Aamulla heräsin puhelinsoittoon, että illan möllitokokokeessa olisi yksi peruutuspaikka, ja koska olet varasijalla nro 1., se on sinun. "Jaa, joo, hienoa, mepä tullaan", sopersin ja menin takaisin nukkumaan.

Saavuimme paikan päälle hyvissä ajoin. Jätkä veti kierroksia jo kentän näkemisestä, vaikka paikalla ei vielä ollut muita koiria. Otettiin parinkymmenen minuutin intensiivinen juoksulenkki lähimaastossa ja jatkettiin ilmoittautumiseen. Kun koiria alkoi valua paikalle, piti jokaiselle huutaa ja tempoa. Koko odotteluajan vinkui ja pälyili kaikkia ja oli kaikin puolin varsin aasi.

Olimme vasemmassa reunassa, yhteensä koiria oli kahdeksan. Syötin lihapullia ja kehuin, kun istui sivulla siivosti, viereinen beauceron tuntui kiinnostavan aika paljon. Kun vierustoveria tultiin morjestamaan, Ykä nousi ylös ja unohti miten mennään istumaan.

Luoksepäästävyys 9½. Kunhan lopulta muisti istumisen jalon taidon, oli ihan nätisti. Nuuski tuomarin kättä, nousi seisomaan, mutta istuutui "sivu"-käskyllä heti.
Paikallamakuu 0. No niin. Jäi kyllä ihan nätisti, vähän vinoon, mutta jäi kuitenkin. Katseli ympärilleen. Pari sekuntia kääntymisestäni ehti maata ennen kuin kauempaa lähti kaksi tolleria omistajiensa luo. Kantti ei kestänyt ja sinkosi tollerien luokse. Sitten voikin spekuloida, että olisiko pysynyt jos muutkin olisivat, mutta turha muita syyttää. Vaatii ehdottomasti lisätreeniä, kesän aikana ei olla tehty kunnon häiriöpaikkamakuuta kuin ehkä kerran muiden koirien kanssa. Aika monet koirat lähtivät valssaamaan ympäri kenttää, joten otettiin lopuksi minuutin varmistuspaikkamakuu. Pidin Ykän hihnassa ja kävin kerran palkkaamassa, mutta hyvin se pysyi.
Seuraaminen kytkettynä 9, omasta mielestäni oli vähän pihalla, mutta jälkikäteen tuli molemmista seuraamisista paljon kehuja.
Seuraaminen taluttimetta 9½, kts. edellinen, luultavasti pisteitä ropisi siitä, että riehutin jätkää patukalla hyvän suorituksen jälkeen.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0. Tuomari seisoi etuviistossa ja Ykä meni moikkaamaan sitä. Siitä sitten irtosi juoksemaan ympäri kenttää. Otettiin uudestaan ja meni kympin arvoisesti.
Luoksetulo 0. Jäi skarpisti istumaan, mutta kutsuessa sinkosi suoraan ohitseni ja ulos kentältä moikkaamaan yhtä tolleria. Kävin hakemassa pannasta takaisin ja kehuin hirveästi, kun oltiin taas kentän rajojen sisäpuolella.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 0, meni maate. Taisin sanoa käskyn vähän turhan painokkaasti.

Estehyppy 10. Ei olla harjoiteltu tätä melkein ollenkaan koko kesänä, koska en omista estettä. Yksi lauta otettiin pois, mutta tuskin lisäkorkeus olisi holskua haitannut. Jäi seisomaan aika vinoon esteen taakse, mutta muuten oli todella priima suoritus.
Kokonaisvaikutus 9½, into on kova ja kunhan tuo tuosta aikuistuu, alkaa älliäkin tulla. Paljon tuli hyvää kommenttia siitä, että olin kisaamassa 11kk:n koiran kanssa, seuraamisten kontakteista superpaljon plussaa.

Kokonaispistemäärä 94½

Eli meillä siis joko tehdään tai ei tehdä, välimaastoa ei ole. Minulle kylläkin jäi todella positiivinen kuva möllikisoista, jälkikäteen vieraat tulivat juttelemaan ja kehumaan, vaikka jätkän käyttäytyminen olikin mitä oli. Vinkiksi sunnuntain kokeita varten saatiin se, että voisi yrittää rauhoitella koiraa ennen omaa vuoroa (nyt riehutin sitä patukalla, että huomio pysyisi minussa eikä muissa koirissa. Leikki muuten todella hyvin) ja ehkä olla riehuttamatta liikkeiden välissä. Virtaa nimittäin löytyy jo. Kokeillaan nyt sitten seuraavaksi ottaa vaikka parin minuutin paikallamakuu ennen kentälle menoa, luulisi sen rauhoittavan.

Rima on nyt ainakin asetettu alas, tästä on hyvä lähteä ylöspäin.

Pellolla/ssa

Varikset ovat siitä kelmiä porukkaa, että ne lähtevät ajamaan takaa.

Eilen otimme, kuten luvattua, lyhyet motivaatiotreenit lähikoulun kentällä. Aidan toisella puolelta käveli ohi montakin koirakkoa, Ykä ei välittänyt niistä yhtään. Paikallamakuu 20m, 1min, todella hienon ja skarpin näköinen. Yksi liikkeestä maahanmeno ja yksi liikkeestä seisominen, jotka menivät niin priimasti etten tehnyt enempää. Kaksi todella pätevännäköistä luoksetuloa, joista ekasta palkkasin suoraan eteenistumisesta ja toisessa vaadin sen lisäksi sivulle. Seuraamisia sekä hihnassa että hihnatta, motivaatio korkealla. Palkaksi sai tennispallon joka liikkeen jälkeen, seuraamisissa otettiin takapalkkaa niin, että pallo odotti kentän laidalla.

Tiistain möllitokosta ei ole kuulunut mitään, eli taitaa jäädä paikka saamatta. Sunnuntaina kuitenkin kokeilemaan, mitä Ykä tykkää palkattomuudesta ja omistajan jännityksestä.

Villi ja vapaa

Tänään lähdin viimein takaisin pellolle ulkoiluttamaan kameraa. Ensin tosin käväistiin tanssimassa koirapuistoa ympäri, joka alkoi alun pöllöilyn jälkeen mennä jo ihan siivosti. Myöhemmin yhtä koirakkoa ohittaessa tajusin, että minähän en edes anna Ykälle mahdollisuutta kauniiseen ohimenoon. Oma käytös taas tarkkaan syyniin.
Ykän ryömiessä vapaana ojassa pellon vieressä joku nainen pysähtyi kysymään tietä. Yrjänähän tästä riemastuneena lähti sinkoutumaan naisen luo, mutta kääntyi karjaisusta ja meni maate vierelle odottamaan, kun käskin. Pätevä elukka. Varisten perästä takaisin tuleminen olikin sitten vähän vaikeampaa. Ekalla kerralla tuli ihan nätisti, toisella kerralla lähti ajamaan kauempana pellolla lounastavia lintuja ennen kuin tajusi palata.

Peltoilun jälkeen ohiteltiin taas koirapuistoa, tällä kertaa vieläkin paremmin tuloksin ja löysemmällä hihnalla. Kyllä me vielä.

Hengähdystauko

Häiriöitä

Olemme tiistain kokeessa varasijalla, joten ilmoittauduin ensi viikon sunnuntaina olevaan möllikokeeseen. Pakko se on jostain aloitettava, ja nyt kun kerran sain potkittua itseni ilmoittautumaan, ilmoittaudutaan nyt sitten kaikkialle.

Eilen kävimme päivällä taas pitkällä pyörälenkillä. Ykän on helpompi mennä pyörän vieressä juosten muiden ohi, ja päästiinkin todella hienosti monen monituisen koirakon ohi läheltäkin. Kai sitä minullakin on itsevarmempi olo pyörän selässä, sitä kun tietää, että nyt ei passaa koiran pelleillä tai se menee läpi eturenkaasta ja sitten ei ole kellään enää kivaa. Yksi rähiseväpöhisevä sakemanni sai Yrjänänkin aloittamaan rähinää, mutta mentiin sen verran vauhdikkaasti ohi ettei koiralle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ohittaa ja olla hiljaa. Pellollakin juostiin, ja että kiroilutti kameran kotiin jääminen, kun Ykä lähti ajamaan ylös viisisataapäistä varisnaakkaparvea ja takaisin kutsuessa kaikki lensivät matalalla sen yllä.

Myra ja Nika -sheltit olivat täällä yökylässä, Ykän mielestä ne olivat taas aivan ihania. Ei edes yrittänyt mitään, mitä nyt vähän roikkui takamuksissa kiinni. Lähtö tuli jos siihen jumittui, haistella saa mutta lipitellä ei tarvitse.
Iltalenkillä käväistiin kiertämässä tyhjä koirapuisto. Ykä veti kierroksia ja alkoi hinistä jo ennen kuin varsinaista puistoa edes näkyi. Loppujen lopuksi kopautin sitä kantapäällä kupeeseen, kun näytti siltä että karkaa mopo käsistä portin kohdalla, ja voi kuinka meni nätisti löysällä hihnalla tuijottelematta sen jälkeen ja sai paljon namia. Päästi kyllä, kunnon draamakuningas, sellaisen kimeän "minua potkitaan! :(" -ulahduksen kun kopautus tuli niin yllätyksenä. Annan hyvän kuvan itsestäni koiranomistajana, mutta mieluummin yksi ulahdus, josta seuraa todella mallikas käytös kuin vaikkapa se, että huutavaa koiraa nyitään ja riuhdotaan eteenpäin. Näin minä sen näen.

Tämän episodin jälkeen menimme pimeälle koulunkentälle treenaamaan. Myra ja Nika -sheltit pyöriskelivät hihnassa pitkin kenttää, ja me otettiin Ykän kanssa 1,5min paikallamakuu (hieno, suora asento, haistelusta sanoin kerran "äp" ja loppui siihen), luoksetuloja (20m, ensin sain vain vinoja eteenistumisia ja yhden ohijuoksun, ennen kuin jätkä taas muisti, että miten sen pallon saa lentämään), seuraamisia (oli unohtanut, että pysähtyessä mennään istumaan ja yritti poikittaa eteen saksalaista täyskäännöstä ennakoiden, muuten ihan jees) ja sivulletuloja. Ei tuijotellut häiriöshelttejä melkein yhtään, kerran lähti vetämään tennispallon kanssa kunniakierrosta niitä kohti, mutta kääntyi käskystä ja tuli takaisin.

Tänään aamulenkillä vähän haukuttiin paria ensimmäistä kadun toisella puolella vastaan tulevaa koiraa, seuraavat kaksi menivät jo pöhisemättä.

Jänskätys

Aamulla ohiteltiin taas koirapuistoa, ei mitenkään erityisen mallikkaasti mutta ei nyt kamalan kehnostikaan. Parin tunnin levon jälkeen lähdettiin oikein supervauhdikkaalle ja -pitkälle pyörä/pelto/uintilenkille, ja päästiin pyörällä ohi kahdesta koirapuistosta (toinen tyhjä, toisessa kaksi haukkuvaa pikkukoiraa) ja yhdestä koirakostakin. Kyllä Ykää väsytti sen jälkeen ja jäi ihan mielellään kotiin, kun minä menin iltapäiväksi kouluun.

Tänään ilmoittauduin möllitokokokeeseen varsin ex tempore, kuten tapana on. Tiistaina siis on ensimmäinen koe meille kummallekin. Huomenna saadaan Nika ja Myra -sheltit tänne yökylään, eli päästään illalla kokeilemaan häiriöpaikkamakuutakin taas pitkästä aikaa. Sunnuntaina sitten enemmälti motivoivaa mieleenmuistutustreeniä, maanantaina ei tehdä yhtään mitään. Vähän jänskättää jo valmiiksi, mutta lähdetään nyt kuitenkin kokeisiin ihan vain treenimielessä. Kokeenomaisesti ei ollakaan tehty mitään ikinä, joten saapa nähdä miten koira toimii. Mahdollisimman positiivisen kuvan yritän kokeista Yrjänälle kuitenkin jättää.

11kk

Yrjänä ja sisarukset täyttivät tänään 11kk, kumman nopeasti se aika menee. Synttärilahjaksi kävimme taas canicrossaamassa, heittelemässä palloa pelloilla ja ohittelemassa (tyhjää, aamulla ohittelimme täyttä) koirapuistoa kovin onnistuneesti. Palkkioksi Ykä pääsi juoksemaan ja haistelemaan puistoon, johon tulikin pian vuotias faaraokoira Kiti ja Ykän kokoinen black-and-tan -värinen, puolitoistavuotias Dana, johon Yrjänä ihastui tulisesti. Dana oli täydellinen nainen Ykälle, koska se leikki samalla, rajulla, holskumaisella tavalla ja osasi ilmoittaa, että selkään ei muuten nousta. Oli muuten väsynyt koira tuon jälkeen.

Yksi mutkan takaa yllättäen vastaan tullut sakemanni sai Ykän taas hölmöilemään, enkä minäkään osannut toimia oikein. Hienoa kuitenkin on, että pikkuhiljaa alan oppia enemmän ja enemmän, eli eteenpäin mennään. Kunhan minä opin, koira oppii.

Juoksemista

Koppi

Hurjimus

Akrobaatti

Viime viikolla käytiin canicrossaamassa kotikutoisin välinein, eli koiralle Y-valjaat ja hihna kiinni vyöhön. Mitään pikalukkoja ei ollut, mutta eipä tarvittukaan. Hyvin meni näinkin, ja tuli vastaantulijoilta kovin hyväntahtoisia ilmeitä, kun juoksi jalkakäytävän laitaa ja kannusti koiraa huutamalla "hyvä hyvä hyvä mene mene mene paina paina!"

Ykä ei oikein tajunnut vetämisestä mitään, kun sitä ei noin muutoin hyväksytä ollenkaan. Juosta jolkotteli vierellä suurimman osan ajasta. Viikonlopun yli sai hautua, kun punkkasimme porukoilla, mutta tänään kokeiltiin taas uudestaan. Jätkällä oli täysin mennyt kaaliin se, että nyt pitää vetää, eli veti hyvin ja tasaisesti. Nautti täysin siemauksin, kun pääsi juoksuttamaan minua. Pysähdyttiin pari kertaa heittelemään palloa ja juoksemaan pellolla. Ja eiköhän tuo sika taas bongannut jäniksen. Ja sitten koiraa vietiin, eikä minkään maailman karjunta mennyt läpi. Luojan kiitos Ykä ajaa jänestä vain niin kauan kuin se on näkyvillä ja on poissa vain noin vajaan minuutin. Mutta siinäkin on minuutti liikaa.

Ja käytiinhän me perjantaina agilityilemässäkin. Kentällä ei ollut muita ja jätkä liiteli erinomaisesti. Päästiin keinustakin ilman hihnaa ja kokeiltiin muuria ja pituushyppyä. Samalla reissulla eksyttiin koirapuistoon, kun oltiin ensin ohitettu se nätisti, ja sielläpä oli niin ihana kultainennoutaja, että sen selkään piti yrittää jatkuvasti. Useimmiten ei edes päässyt selkään asti vain nylkytteli itsekseen vieressä, ja aloitti uudestaan vaikka tuli kieltoa sekä minulta että nartulta. Kyllä tuolta jätkältä palli lähtee tässä jossakin välissä, hormonit tuottavat sille vain turhaa stressiä.

Komeilua

Näin rumaa täällä on.

Kotijäneksiä ja muuta mukavaa

Eilisillan vietimme Kannelmäessä pullanleivonnan merkeissä. Olohuoneessa oli kani häkissä, ja sehän se vasta mielenkiintoista olikin. Yrjänä nuuhki kyllä suurimman osan ajasta ihan nätisti, kunnes kani teki äkkiliikkeen ja Ykälle tuli kiire. Siinä vain oli välissä joku tosi tyhmä häkki, Ykä olisi paljon mieluummin telminyt Elviksen kanssa vapaana.

Ihmislenkkikaverin kanssa lenkkeily oli taas pitkästä aikaa melko jännittävä seikkailu, joka ehdottomasti vaatii lisätreeniä.

Sen sijaan ohitukset ovat menneet jopa hyvin viime päivinä. Tänään piti vähän mölistä jollekin pitille, joka kylläkin piti vieläkin kamalampaa ääntä, mutta monet monituiset muut menivät vähän kauempaa kiertäessä hienosti. Kävimme siis kolmen tunnin lenkillä, jonka aikana mm. pyöräiltiin, juostiin pellolla, heiteltiin tennispalloa, otettiin tottista hautausmaan parkkipaikalla (nouto, ruutu, seuruutus) ja ohiteltiin oikein urakalla täpötäyttä koirapuistoa. Loppuvaiheessa pääsimme puistonkin ohi melkein kunnialla ja ääneti, vaikka alkuun koiralla olivat kierrokset kaakossa.

Nyt koira rouskuttaa iloisena naudanluuta.

Lyhykäisiä

Lyhyitä tokotreenejä lähikentillä. Pitkän matkan luoksetuloissa jätkä veti reteästi ohi ja tuli takakautta sivulle istumaan. Jätin istumaan ja kokeilin uudelleen, kolmannella toistolla tuli nätisti eteen ja heitin tennispallon palkaksi. Jääviä ollaan tehty todella vähän viime aikoina, toissapäivänä yksi maahanmeno, joka oli kyllä niin priima että piti vapauttaa koira palkan perään samantien.
Tänään koira oli heti hyvässä vireessä, koska sää ei ollut liian kuuma. Heittelin noutokapulaa parin metrin päähän ja käskin tuomaan. Riitti, että toi, en vaatinut mitään asentoja ennen palkkaamista. Kokeiltiin myös pitoharjoituksia ja tiivistämistä kapula suussa. Astuin askelen taakse ja sanoin "tule", jolloin Ykä sylkäisi kapulan maahan ja kiersi vierelle. Otettiin uudestaan pari kertaa ja saatiin kymmenen sentin kapula-suussa-tiivistyskin onnistumaan. Tässä siis toinen harjoittelua vaativa liike.
Ruutuun lähetin 20m päästä. Juoksi hyvin, söi nappulat ja heitti maihin. Vapautin ja otettiin uudestaan lähempää, jolloin ensin käskin seisomaan ja sitten maahan. Kävelin koekolmion ja sanoin "seuraa", kun olin kävelemässä kohti alkupistettä. Ensimmäistä kertaa tehtiin ruutu näin, mutta jätkähän tajusi samantien ja hetkessä oli koira vasemmalla puolella kontaktissa. Eli kunhan saadaan tuo maihin varastaminen pois ja nappulakansi häivytettyä, ruutu alkanee olla paketissa.

Tein yhden pitkän seuruutuksen, johon sisältyi temmon vaihtelu (juokseminen), juoksemisesta käännös, normivauhdista saksalainen täyskäännös ja vähän muitakin kääntelehtimisiä ja vääntelehtimistä. Ykä tapitti silmiin ja pysyi oikeassa kohtaa koko ajan, vaikka palkan saaminen venyikin. Lopuksi riehuttiin patukalla, niin hienosti meni. Annoin Yrjänän voittaa ja sehän lähti vetelemään tapporavistusrinkiä patukan kanssa. Tuli kuitenkin lopulta luokse käskystä ja jatkettiin riehuntaa. Hidasta kävelyä ja täyskäännöstä oikealle tehtiin sitten lyhyemmissä, parin metrin pätkissä. Hieno eläin!

Tänään kävimme myös pyörimässä Helsingin keskustassa, citykoira kyllä tietää miten kaupungissa ollaan. Pari koiraa ollaan saatu ohitettua tyylikkäästi, osalle pitää pöllöillä. Minä alan kuitenkin pikkuhiljaa reagoida nopeammin ja nopeammin, eli ehdin kehua ja tunkea nappulaa naamaan yhä useammin jo ennen kuin Ykällä kiehahtaa yli. Eli vielä jonakin päivänä me päästään kaikista ohi kauniisti! Olemme myös tehoharjoitelleet koirapuiston avustuksella niin, ettei tarkoituksena ole ensinkään mennä puistoon vaan vain ohi siitä. Riuhtominen on oikeastaan jäänyt kokonaan, liian intensiivisestä tuijottelusta tulee vettä naamalle. Melko hienosti ollaan päästy sekä tyhjän että täyden puiston ohi jo monta kertaa. Vähän yrittää aina poikittaa eteen ja pällistellä, mutta vain hyvästä käytöksestä saa palkkaa.
Yhtä kaikki, minäkin pysyn rauhallisempana, kun tiedän, että mennään vain ohi. Aluksi näin, katsotaan sisälle menoa sitten, kun ohitus sujuu.

Toinen korva löydetty!

Voi pöljä.

Lähdimme heti aamusta bussilla agilitykentälle. Viimeinen hiekkatiepätkä oli taas aika kamala, kun Ykä tajusi mihin ollaan menossa. Vastaan tuli kokonainen laumallinen koiria, joten mentiin suosiolla tiensivuun istumaan ja syömään nappulaa. Tuijotti, muttei sanonut mitään, nousi luvatta seisomaan, kun olivat menneet ohi. Laitoin takaisin istumaan ja istuskeltiin siinä rauhoittumassa vielä tovi.
Kenttää kohti kävellessä puutuin sekä tuijotteluun että rynnimiseen. Nätisti mennessä sai kehuja ja nappulaa. Käveltiin kentän ohi, puolivälissä alkoi jätkä jo tajuta, ettei riehumisella saavuta mitään. Mentiin sivummalle tekemään yksi keppi-ilmaisu -ruutu, joka menikin aika hyvin. Tekeminen myös rauhoitti jätkää sen verran, että päästiin kunnialla ja vetämättä kentän porteista sisään. Vähän kauempana toisella radalla treenasi valkoinenpaimenkoira, ja kun yritettiin hyppiä aitoja, jätkä sinkosi samantien katsomaan, että mitäs siellä nyt oikein tapahtuu. Kiersi ratojen väliset aidat eikä kuullut yhtään mitään. Pysähtyi parinkymmenen metrin päähän vieraasta koirasta, välissä ei ollut enää yhtään estettä. Tuijotteli hetken ja juoksi sitten täysillä takaisin. Sai palkaksi riehuntaa ja pallonheiton.
Tämän jälkeen pidin jonkin aikaa Yrjänän hihnassa eikä tehty tasan yhtään mitään. Seistä toljotettiin keskellä kenttää ja vähän käveltiin ympäriinsä. Jos otti kontaktia, kehuja ja palkkaa. Valkoisenpaimenen tuijottelusta ei saanut mitään. Lopulta jätkä alkoi tajuta, että minunkin kanssani voi tehdä jotain, ja päästiin jatkamaan. En tarkoituksella houkutellut, vaan annoin itse keksiä, miten täällä toimitaan.

Toisenkin kerran irtosi pällistelemään, mutta tällä kertaa jäi vain tuijottelemaan aidanraosta ja tuli takaisin toisesta käskystä. Tämän jälkeen pysähtyi käskystä, jos näytti siltä, että oli menossa mihinkään. Ehkä tämä vielä tästä, nyt vielä se toinenkin korva talteen ja mullahan on varsin pätevä elukka. Kun valkoinenpaimen lähti (Ykä paikkamakuussa, ettei vahingossakaan mennyt juoksemaan aidanviertä), päästiin vähän vapaammin treenaamaan. Kauempana oli joku pikkuterrieri, mutta se ei laukaissut Ykässä mitään sen kummempia reaktioita. Se sai myös lähteä rauhassa, kun Yrjänä keskittyi syömiseen.

Kokeiltiin kaikkia esteitä ja vähän pidempiä sarjojakin (3-6 estettä). Hidasti jo omatoimisesti puomin ja A-esteen lopussa. Kerran kokeiltiin keinuakin, koira hihnassa ja nappuloita syöttäen. Meni jo paljon paremmin kuin maanantaina. Kepeissä alkoi jo melkein pujotella itsestään. Tunnelia ei viimeksi päästy testaamaan, nyt päästiin. Ensin Ykä ei muistanut, mitä siinä muka pitäisi tehdä. Laitoin makuulle tunnelin suulle ja menin toiseen päähän nostamaan pussia. Kutsusta tuli kuin raketti pussin läpi, ja tästä eteenpäin syöksyi lähetykselläkin läpi ihan ilman mitään.

Olisipa useammin aamupäiviä vapaana, voisi käväistä tuolla. Jos meitä nyt oikeasti halutaan ensi kesänä Viroon kisaamaan, pitäisi sitä vissiin treenatakin.

Koska oli vapaapäivä, päätin kävellä kotiin, eri reittiä kuin viimeksi. Jätkä pääsi juoksemaan täysillä rinkiä leikatulla pellolla, hakemaan tennispalloa ja uimaankin. Otin koiran hihnaan kuin suunnattoman suuri puimuri meni ohi, mutta se ei aiheuttanut mitään reaktiota pienessä raitapaidassa. Yhteensä reissuun kului päälle kuusi tuntia, ja kotona jätkä sai lihaisan hirvenluukiekon. Holskun energisyys on niin hieno asia, Ykä olisi vieläkin ihan valmis toiseen samanmoiseen lenkkiin. Ehkä minä seuraavalla kerralla muistan ottaa kamerankin mukaan, ettei tarvitse vanhoja kuvia laittaa.

Vähän kaikkea

Käväistiin pikaisesti lähikentällä, aiheena noutokapulan nosto- ja pitoharjoitukset, seuruutus, luoksetulo ja tunnarin kokeilu. Pari kertaa nosti kapulan nätisti ja toi sen mälväämättä (en vaatinut perusasentoa vaan lähdin riehuttamaan patukalla heti, kun sain otteen kapulasta), pari kertaa innostui liikaa, hyppäsi tassut edellä ja yritti nakertaa väärästä kohdasta. Onnistuneeseen lopetettiin. Pitoharjoitukset edessäistumisessa ok, mutta kun kokeilin astua askelen taakse ja sanoa "tule", jätkä hämmentyi, pudotti kapulan ja tuli sivulle. Tätä siis ei olla treenattu. Toisella kerralla saatiin jo lähes kivannäköinen kapulan kanssa lähestyminen.
Seuraamaan lähti todella hyvin ja pysyi hienosti kontaktissa vähän pidemmänkin matkaa. Patukan saatuaan tosin lähti joka kerta ruohikolle varjoon. Jos jäi sinne riehumaan keskenään, loppui leikki siihen. Ymmärsihän se sitten tuoda sitä minullekin. Yhden liikkeestä maahanmenon tein ilman erityisiä jalanpainotuksia ja pysähdyksiä, vetäisi salamana maahan ja patukka lensi välittömästi selän taakse.
Luoksetuloa tehtiin parinkymmenen metrin päästä niin, ettei patukka ollut näkyvissä. Huiteli ensin ohi ja tuli sitten taakseni katsomaan, josko se patukka putoaisi sieltä takataskusta tällä tavoin. Koira uudestaan sivulle istumaan ja toinen kokeilu, joka onnistui suorastaan paremmin kuin hyvin! Pitää vaan itse älytä pysyä paikoillaan, ei ole nimittäin hirveän kivan tuntuista aina kun koira kyllä tulee eteen istumaan, muttei älyä jarruttaa tarpeeksi ajoissa.

Tunnaria ihan vain kokeiltiin, eli pidettiin kapulaa suussa ja haettiin sitä parin metrin päästä ilman hajuttomia häiriöpalikoita. Muuten toi hyvin ottaen huomioon, että tunnaria tuotiin ekaa kertaa, mutta pureskeli palikkaa aika huolella. Tästä siis opetellaan eroon seuraavaksi.
Puhetta myös oli, josko lähtisin holskuporukan mukana treenailemaan tottista, kunhan päivämäärät ja treenipaikat saadaan lyötyä lukkoon. Kyllä minua ainakin kiinnostaisi, häiriötreeniä tässä kaivataankin jo pikkuhiljaa.

Sitten käytiin tunnin verran pelleilemässä koirapuiston tietämillä. Ei menty sisään, koska jätkä ei käyttäytynyt. Haukkui kaikille ja sinkoili sinne tänne, nappulat eivät kelvanneet ja sydän hakkasi. Jotain tässä minä teen nyt väärin, kysymys kuuluukin että mitä. Alitajuisesti sitä kai kuitenkin jännittää, vaikka kuinka yrittäisi pysyä rentona. Vaan näinhän sitä opitaan, ehkä seuraavan koiran kanssa sitten on jo helpompaa. Oli miten oli, koirapuistoon ei mennä vetämällä ja kieppumalla, eikä etenkään jatkuvalla, kimeällä "auttakaa, mua potkitaan" -haukunnalla. Loppulenkillä iso joukko lapsia tuli silittelemään Ykää, pidin sitä pannasta kiinni, että kaikki jalat pysyisivät maassa. Isäpuolelta lohkesi jo kerran hammas yhden vallan holskumaisen hyppypusun ansiosta. Pysyiväthän ne ja suukkoja jaeltiin nätisti.

Jäljen keppi-ilmaisua tehtiin äsken sisätiloissa, eli lattialle hujan hajan kasa keppejä ja heti, kun Ykä veti maihin, kehuja, kepin osoitus, palkka, keppi pois ja jatkokäsky. Vähän yritti läimiä keppejä ja ottaa niitä suuhunsa, mutta loppua kohden alkoi lamppu syttyä. Pidettiin pieni tauko ja otettiin uudestaan, sujui jo paremmin. Seuraavaksi sitten ulkona, ja normijäljenkin voisi tallata jossakin välissä.

Huomenna mennään aamupäivästä agilitykentälle katsomaan, josko pudonneet korvat olisivat jääneet sinne.

Voi tuskanhuuto

Nyt ottaa päähän. Minä ihan tosissani luulin, että meillä alkoi olla jo aika varma luoksetulo. Hevonkuttua. Käytiin Ojangon agilitykentällä vapaaharjoitteluvuorolla (liityin kuin liityinkin HSKH:on, joten voin käydä tunnin matkan päässä olevalla kentällä vapaasti silloin kun siellä ei ole treenejä). Oli kuuma päivä ja matkalla mm. juostiin metsässä ja käveltiin useita kilometrejä. Kenttä oli jaettu moneen eri osaseen, jotka oli eroteltu toisistaan metrisillä aidoilla. Ykä ei selkeästi ollut ihan mukana, mutta teki kuitenkin matalia hyppyjä, keppejä (alkoi jo tajuta, että niissä pitää pujotella!), puomia, putkea ja A-estettä ihan hyvin. Kuumuus laski virettä melkoisesti, mutta saatiin myös pari nappisuoritusta. Kun viereiselle kentälle tuli joku toinen treenaamaan, jätkältä katosivat korvat kokonaan. Lähti tuijottelemaan aidanraosta, eikä mikään käsky mennyt läpi. Lopulta tuli pois kun lähdin juoksemaan porttia kohti, ja sai tietysti hirveät kehut. Ei onneksi tajunnut hypätä aidan yli tai kiertää sitä, muuten olisin tehnyt siitä muhvin.
Sitten meni toisella puolella aitaa, kauempana, toinen koira, ja taas Ykä lähti lapasesta. Huudot kaikuivat kuuroille korville. Ei kuitenkaan ehtinyt ihan perille asti ennen kuin tajusi, että hei, joku huutelee jotain, ja tuli takaisin.
Siirryimme toiselle kentälle kokeilemaan keinua, jyrkkää A:ta, tokohyppyä ja pöytiä, ja eiköhän toiselle puolelle verkkoaitaa singonnut terrieri haukkumaan. Ykä vetäisi tästä kierrokset kaakkoon, onneksi oli hihnassa ja sain sen hallintaan. Itse tosin käyttäydyin väärin, koska hermostuin, jolloin koira hermostui vielä enemmän, mutta ainakin tajusin oman käyttäytymiseni olevan virheellistä ja osaan ehkä seuraavalla kerralla toimia toisin. Tästä selvittyämme kauimmaisella kentällä alkoi rähinä, ja tietysti raitasian piti mennä katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Huudoilla ei taaskaan mitään vaikutusta, ei kuitenkaan onneksi älynnyt hypätä aidan yli tai kiertää sitä. Hetken tuijottelun jälkeen tuli sitten takaisin, ja tästä eteenpäin jätti jopa kaukaiset haukkumiset huomiotta.

Melkoinen seikkailu, siis.

Vaikka eihän se siihen loppunut.

Päätin kävellä kotiin, koska oli niin hieno päivä. Eihän matkaa ollut kuin kymmenisen kilometriä. Samoilimme vähän metsillä ja niityillä, ohitimme huonolla menestyksellä muita (aamulla tuli niin täydellisen onnistunut ohitus, että piti kai ottaa vähän takapakkia näin päivälenkillä) ja sitten. Ykä bongasi linnun ja sinkosi sen perään, tietysti tietä kohti. Ei auttanut karjumiset. Lintu ei kuitenkaan suureksi huojennuksekseni mennyt tien yli, ja Yrjänäkin menetti mielenkiintonsa kun saalis pääsi korkeammalle. Jatkoimme matkaa, ja suurella ruohikkoaukealla Ykä jäi haistelemaan jotain. Lähdin juoksemaan kauemmas, ja kun koiraa ei vieläkään kiinnostanut, heittäydyin piiloon aluskasvillisuuden sekaan.
Ja koira juoksi salamana ohi.
Nousin ylös vain nähdäkseni horisontissa lenkkeilijän, jota kohti Ykä kiitolaukkasi, kai tarkistaakseen, että sinnekö minä jo ehdin. Kutsuin koiraa takaisin, mutta eihän se mitään ollut kuulevinaan. Päästyään lenkkeilijän luo kääntyi kuitenkin paluumatkalle, ryntäsi hirveää vauhtia luokseni ja sai palkkaa ja kehuja, vaikka ärsytti niin maan vietävästi.

Että sellainen viisituntinen päiväretki meillä. Eipähän käy elämä tylsäksi.

Yleistä eloa

Ryhmätreenailu on korvautunut arkitottelevaisuus-eli-älliä-päähän-treenailulla, lyhyillä tottistelupätkillä aina kun kohdalle on osunut sopiva kenttä ja eksessiivisellä liikunnalla. Treenipätkistä en kyllä muista yksityiskohtia, mutta lähinnä ollaan treenattu luoksetuloa, eteenistumista, jättöjä ja seuraamista. Pari kertaa jätkä on perseillyt ihan kunnolla (mm. riuhtoi itsensä vapaaksi ja meni juoksemaan koirapuiston aidanviertä sisällä olevan koiran kanssa, eikä kuullut tasan niin mitään. Lähti kuitenkin mukisematta mukaan, kun sain sen hihnaan ja kehuin siitä, että antoi ottaa kiinni), mutta noin yleisesti on kyllä mennyt aika hyvin. Osuimme myös Hesperianpuiston näyttelytuoksinnan keskelle aamulenkillä, ja siellä ohitukset menivät tungoksessa ihan metrin, puolenkin päästä hyvin. Ei sitä kai viitsi alkaa pelleillä kun koiria on satoja.
Iltaisin on selvästi Ykälle vaikeampaa jaksaa käyttäytyä, kun kaikkialla olisi jotain mielenkiintoista ja hei kato tuolla meni jänes ja siis hei! Vietimme siis kuluneen viikon Töölössä, jossa koiria ja muuta jännittävää on triplasti enemmän kuin täällä Vantaan pelloilla. Ei ole helppoa olla kymmenkuinen uroskoira.

Eilen saimme tänne kaveriksi 5kk amerikanakitanarttu Ninjan. Tapasimme ensin ulkona, eli seisoimme paikoillamme parin metrin etäisyydellä sen pari minuuttia kun Ykä jaksoi huutaa ja riekkua. Ninja oli todella hyvä treenikumppani, koska sitä ei kiinnostanut pätkääkään Ykän innokkuus. Tilanteen rauhoituttua lähdimme rinta rinnan yhteislenkille, joka menikin superhyvin. Ei tarvinnut kuin pari kertaa sanoa, että ei, lenkillä ei leikitä, lenkillä kävellään. Kun viimein olin saanut häiriökoiran, kokeilimme myös mitä Yrjänä tuumaa siitä, että se on sidottu kaupan eteen ja Ninja kävelee ohi. Olin tosin lähietäisyydellä sivustalla enkä piilossa, mutta Ykä ei edes kiinnittänyt huomiota parin metrin päästä ohi kävelevään akitaan. Ja olihan Ninja jo lenkiltä tuttu, mutta todella hyvä harjoitus silti.
Kävelimme lähipellolle, jossa Ninja laitettiin seitsemän metrin liina-hihna -viritelmään (luoksetulo ei varmaa) ja Ykä pääsi vapaana tutustumaan ihanaan naiseen. Normaalia hininää, jota tuo raitasika yleensä pitää koiria irti tavatessaan, ei kuulunut melkein yhtään, eli yhteislenkki oli auttanut. Ninja oli myös täydellinen painikaveri, eikä Ykä edes ihan hirveästi roikkunut takamuksessa kiinni. Jos roikkui, Ninja istui alas tai heittäytyi päälle. Toivoa sopii, että Ninja tykkäisi vanhempanakin leikkiä Yrjänän kanssa, amerikanakitat saattavat kuulemma käydä vähän koira-aggressiivisiksi aikuisina. No, otetaan kaikki hyöty painikumppanista irti nyt, kun se on mahdollista. Harmi, että ko. koirakko asuu Porvoossa.

Sisällä Ninjaa kiinnosti enemmän ruoan etsintä kuin Ykä, eikä narttu enää tykännyt kamalasti toisen leikkiinkutsuyrityksistä. Jätkä oppi nopeasti pysymään poissa tieltä. Pidin myös tuparit, joten ihmisiä riitti. Ykä oli taas kuin kala vedessä ja hirmu mielissään, kun kaikki sitä rapsuttelivat.

Kasvattajan kanssa juteltiin vähän siitä, että otetaan nyt vielä tämän vuoden puolelle joku tokokoe, jota silmällä pitäen aletaan harjoitella. Ykän sisko Inge vetäisi 153 pistettä ensimmäisestä kokeestaan, eli rima on korkealla. Hyvillä mielin tässä kuitenkin jo ollaan menossa eteenpäin. Ryhmätreenipaikat vain ovat niin kaukana (n. tunti suuntaansa), että kynnys ilmoittautua niihin on melko suuri. Onneksi sentään Kirsin kanssa sitten.

Yllättäviä tilanteita

Holskuilla on kyllä aika heppoisesti itsesuojeluvaistoa. Ykä päätti eilen hypätä metrisen kiviaidan päälle, harmi vain, että ko. aita oli 10cm leveä ja sen takana oli kolmen metrin pudotus. Ehdin hädin tuskin älähtää kun koira kiikkuikin jo solkipannan ja hihnan varassa toisella puolella. Onneksi oli panta sen verran tiukalla, että sain kiskottua takaisin ylös. Ei revähdyksiä eikä jätkää edes hetkauttanut. Jatkoi kyllä loppumatkan ihan kiltisti, holskuloikinta riitti siltä erää.
Illalla oli jälkitreenien jatkokurssin viimeinen kerta, ja tokihan sitä piti koiraurheilukeskuksen pihalla persehtiä kaikille. Otettiin ensimmäistä kertaa keppi-ilmaisua jäljen yhteydessä, eli n. 10m pitkä, suora, nurmikkopohjainen, vieraan tekemä jälki, jolla nappulaa ja kahdeksan keppiä. Keppien kohdalla jarrutin ja käskin maahan, maassa kehuin, osoitin keppiä ennen kuin nostin sen ylös ja annoin namia. Jatkokäskyllä eteenpäin. Nousivat kaikki, tosin käskyn kanssa.

Toinen olikin hankalampi, 15m, nurmikkopohja, kahdeksan keppiä, vieraan tekemä. En antanut käskyä ensimmäisen kepin tullessa kohdalle, kunhan jarrutin ja annoin koiran itse pähkäillä. Ja siinähän sitten pähkäili ja ihmetteli, että tonne toi jälki menee, miksei sitä saa ajaa. Melko pitkään pohdiskeli, kunnes sitten menin näyttämään keppiä ja tarjosi itse maahanmenoa. Nami, keppi pois ja jatkokäsky. Jokaisen kepin kohdalla sama toimenpide, kun ei yhtään holskulla välähtänyt. Seuraavaksi tehdäänkin sitten normijälki ilman keppejä ja aletaan tehdä niitä keppiruutuja. Puhetta oli jatkokurssin jatkokurssistakin.

Tänään aamulenkillä ohiteltiin koirapuistoa useampaankin otteeseen, kun Yrjänä kiljui kierrokset kaakossa. Pitkän ja hartaan maltinharjoittelun jälkeen päästiin kuin päästiinkin puistosta ohi mukisematta ja vetämättä. Tätä täytyy alkaa harjoitella enemmänkin, koirapuisto on niin kiihdyttävä paikka ja toisin kuin lenkillä vastaantulevia koiria, sitä voi ohitella niin monta kertaa kuin lystää. Ensi viikon punkkaan Rajasaaren lähellä, eli menemme sinne joka ilta treenaamaan.
Päivälenkillä päästiin kapealla tiellä ohi kahdesta (2!) koirasta hihna löysällä, kun ruiskautin Ykälle vettä naamaan liiasta tuijottelusta. Kun oli nätisti, sai tennispallon, ja voi sitä riemua.

Kesän viimeisiä päiviä viedään

Savannin julma saalistaja

Viimeinen lomaviikko ennen arkeen palaamista käynnistyi tänään. Eilen kävimme töiden jälkeen reippaan kahdeksan kilometrin pyörälenkillä. Asfalttikohdat kävelytin kunnes päästiin peltoja seuraileville hiekkateille. Jos tuli koira vastaan, ohjastin sivummalle, istutin Ykän ja syötin sille nappulaa, kunnes päästiin jatkamaan matkaa. Pyörää ja koiraa samanaikaisesti talutettaessa kun ei oikein ole ylimääräisiä käsiä nappuloiden kurkkuun tunkemiselle, joten pysähtyminen rauhoitti jätkää todella paljon ja kaikki olivat iloisia. Pyörän vieressä oli muutenkin todella nastaa juosta, kun kerrankaan ei tarvinnut kävellä jonkun ärsyttävän hitaan ihmisen tahdissa. Pari kertaa pysähdyttiin joenvarteen, jotta Yrjänä pääsi juomaan ja pulahtamaan.
Paluumatkalla jäimme koirapuiston viereen istuskelemaan ja huilaamaan, eli toisin sanoen odottelemaan että raitasian pää pysyisi kiinni ennen kuin itse puistoon asti päästiin. Kyllähän tämäkin lopulta onnistui, vaikkakin puoli Vantaata varmaan luuli, että pahoinpitelen koiraani. Äijällä on niin kertakaikkisen miehekkään kimeä ääni, kun sitä turhauttaa jokin eikä se pääse sinne minne haluaa. Hiljaisuudesta palkkaa naamaan. Puistossa mm. otettiinkin sitten turpaan äkäiseltä isovillakoiranartulta (nartut saavat sanoa pahastikin, jos nuori uros ei tajua lakata tungettelemasta, mutta Yrjänällä ei ole tasan mitään asiaa rähähtää siitä takaisin) ja treffattiin taas Mokka-aussi, joka olikin jo vanha tuttu.

Tänään kävimme jälleen Villähteellä kahden tunnin agivuorolla. Ykä käyttäytyi superhyvin autossa vakavan Kaneli-holskun kanssa, oli ilmeisesti viikossa aikuistunut. Täyttihän se eilen 10kk, eli kai sitä älliä joskus alkaa kertyä päähän. Hallissa piti häkissä ollessa möykätä ja elämöidä, kun muut saivat tehdä ja pieni Yrjänä ei. Rauhoittui kuitenkin heti ulos päästyään. Agikentällä oli joku tosi päheä haju, jota monet koirat jäivät haistelemaan, myös Yrjänä. Ärähdyksestä muisti kuitenkin olevansa hommissa. Tehtiin paljon valssausharjoituksia ja monen esteen sarjoja (esim. aita-aita-putki-aita-aita) ja nyt uudella tekniikalla kepitkin pujottuvat varsin mainiosti. A-esteestä yritti juosta monta kertaa ohi kun käytin epähuomiossa "kiipee"-käskyä "aa"-käskyn sijaan, ohjaajan moka.

Ekaa kertaa kentällä ollessaan oli vähän poissaoleva, mutta toisella ja kolmannella kerralla oli tosi hyvin menossa mukana. Teki kasvattajankin kanssa töitä hyvin silloin, kun minä olin lähellä. Mukava nähdä, että työskenteli innokkaasti myös "vieraan" kanssa.
Lopussa otimme vähän seuruutustreenejä kentän vieressä, eli hirveässä häiriössä. Lähellä kaksi koiraa (Manteli ja Kaneli -holskut) ja parin metrin päässä häkissä vielä Simon-veikka, jonka lisäksi Ruuti-holsku kentällä hommissa. Lattialta löytynyt narulelu oli Yrjänän mielestä enemmän kuin sata jänistä, joten saatiin todella mallikkaita seuruutuksia ja perusasentoja. Loppua kohden alkoi hyytyä, kun en osannut lopettaa ajoissa.

Etsitään myös ongelmaa jänesongelmaan, eli mistä taikanapista painamalla korvat menisivät takaisin päälle, kun saaliin perään singotaan.