perjantai 28. elokuuta 2009

Yllättäviä tilanteita

Holskuilla on kyllä aika heppoisesti itsesuojeluvaistoa. Ykä päätti eilen hypätä metrisen kiviaidan päälle, harmi vain, että ko. aita oli 10cm leveä ja sen takana oli kolmen metrin pudotus. Ehdin hädin tuskin älähtää kun koira kiikkuikin jo solkipannan ja hihnan varassa toisella puolella. Onneksi oli panta sen verran tiukalla, että sain kiskottua takaisin ylös. Ei revähdyksiä eikä jätkää edes hetkauttanut. Jatkoi kyllä loppumatkan ihan kiltisti, holskuloikinta riitti siltä erää.
Illalla oli jälkitreenien jatkokurssin viimeinen kerta, ja tokihan sitä piti koiraurheilukeskuksen pihalla persehtiä kaikille. Otettiin ensimmäistä kertaa keppi-ilmaisua jäljen yhteydessä, eli n. 10m pitkä, suora, nurmikkopohjainen, vieraan tekemä jälki, jolla nappulaa ja kahdeksan keppiä. Keppien kohdalla jarrutin ja käskin maahan, maassa kehuin, osoitin keppiä ennen kuin nostin sen ylös ja annoin namia. Jatkokäskyllä eteenpäin. Nousivat kaikki, tosin käskyn kanssa.

Toinen olikin hankalampi, 15m, nurmikkopohja, kahdeksan keppiä, vieraan tekemä. En antanut käskyä ensimmäisen kepin tullessa kohdalle, kunhan jarrutin ja annoin koiran itse pähkäillä. Ja siinähän sitten pähkäili ja ihmetteli, että tonne toi jälki menee, miksei sitä saa ajaa. Melko pitkään pohdiskeli, kunnes sitten menin näyttämään keppiä ja tarjosi itse maahanmenoa. Nami, keppi pois ja jatkokäsky. Jokaisen kepin kohdalla sama toimenpide, kun ei yhtään holskulla välähtänyt. Seuraavaksi tehdäänkin sitten normijälki ilman keppejä ja aletaan tehdä niitä keppiruutuja. Puhetta oli jatkokurssin jatkokurssistakin.

Tänään aamulenkillä ohiteltiin koirapuistoa useampaankin otteeseen, kun Yrjänä kiljui kierrokset kaakossa. Pitkän ja hartaan maltinharjoittelun jälkeen päästiin kuin päästiinkin puistosta ohi mukisematta ja vetämättä. Tätä täytyy alkaa harjoitella enemmänkin, koirapuisto on niin kiihdyttävä paikka ja toisin kuin lenkillä vastaantulevia koiria, sitä voi ohitella niin monta kertaa kuin lystää. Ensi viikon punkkaan Rajasaaren lähellä, eli menemme sinne joka ilta treenaamaan.
Päivälenkillä päästiin kapealla tiellä ohi kahdesta (2!) koirasta hihna löysällä, kun ruiskautin Ykälle vettä naamaan liiasta tuijottelusta. Kun oli nätisti, sai tennispallon, ja voi sitä riemua.

maanantai 24. elokuuta 2009

Kesän viimeisiä päiviä viedään

Savannin julma saalistaja


Viimeinen lomaviikko ennen arkeen palaamista käynnistyi tänään. Eilen kävimme töiden jälkeen reippaan kahdeksan kilometrin pyörälenkillä. Asfalttikohdat kävelytin kunnes päästiin peltoja seuraileville hiekkateille. Jos tuli koira vastaan, ohjastin sivummalle, istutin Ykän ja syötin sille nappulaa, kunnes päästiin jatkamaan matkaa. Pyörää ja koiraa samanaikaisesti talutettaessa kun ei oikein ole ylimääräisiä käsiä nappuloiden kurkkuun tunkemiselle, joten pysähtyminen rauhoitti jätkää todella paljon ja kaikki olivat iloisia. Pyörän vieressä oli muutenkin todella nastaa juosta, kun kerrankaan ei tarvinnut kävellä jonkun ärsyttävän hitaan ihmisen tahdissa. Pari kertaa pysähdyttiin joenvarteen, jotta Yrjänä pääsi juomaan ja pulahtamaan.
Paluumatkalla jäimme koirapuiston viereen istuskelemaan ja huilaamaan, eli toisin sanoen odottelemaan että raitasian pää pysyisi kiinni ennen kuin itse puistoon asti päästiin. Kyllähän tämäkin lopulta onnistui, vaikkakin puoli Vantaata varmaan luuli, että pahoinpitelen koiraani. Äijällä on niin kertakaikkisen miehekkään kimeä ääni, kun sitä turhauttaa jokin eikä se pääse sinne minne haluaa. Hiljaisuudesta palkkaa naamaan. Puistossa mm. otettiinkin sitten turpaan äkäiseltä isovillakoiranartulta (nartut saavat sanoa pahastikin, jos nuori uros ei tajua lakata tungettelemasta, mutta Yrjänällä ei ole tasan mitään asiaa rähähtää siitä takaisin) ja treffattiin taas Mokka-aussi, joka olikin jo vanha tuttu.

Tänään kävimme jälleen Villähteellä kahden tunnin agivuorolla. Ykä käyttäytyi superhyvin autossa vakavan Kaneli-holskun kanssa, oli ilmeisesti viikossa aikuistunut. Täyttihän se eilen 10kk, eli kai sitä älliä joskus alkaa kertyä päähän. Hallissa piti häkissä ollessa möykätä ja elämöidä, kun muut saivat tehdä ja pieni Yrjänä ei. Rauhoittui kuitenkin heti ulos päästyään. Agikentällä oli joku tosi päheä haju, jota monet koirat jäivät haistelemaan, myös Yrjänä. Ärähdyksestä muisti kuitenkin olevansa hommissa. Tehtiin paljon valssausharjoituksia ja monen esteen sarjoja (esim. aita-aita-putki-aita-aita) ja nyt uudella tekniikalla kepitkin pujottuvat varsin mainiosti. A-esteestä yritti juosta monta kertaa ohi kun käytin epähuomiossa "kiipee"-käskyä "aa"-käskyn sijaan, ohjaajan moka.

Ekaa kertaa kentällä ollessaan oli vähän poissaoleva, mutta toisella ja kolmannella kerralla oli tosi hyvin menossa mukana. Teki kasvattajankin kanssa töitä hyvin silloin, kun minä olin lähellä. Mukava nähdä, että työskenteli innokkaasti myös "vieraan" kanssa.
Lopussa otimme vähän seuruutustreenejä kentän vieressä, eli hirveässä häiriössä. Lähellä kaksi koiraa (Manteli ja Kaneli -holskut) ja parin metrin päässä häkissä vielä Simon-veikka, jonka lisäksi Ruuti-holsku kentällä hommissa. Lattialta löytynyt narulelu oli Yrjänän mielestä enemmän kuin sata jänistä, joten saatiin todella mallikkaita seuruutuksia ja perusasentoja. Loppua kohden alkoi hyytyä, kun en osannut lopettaa ajoissa.

Etsitään myös ongelmaa jänesongelmaan, eli mistä taikanapista painamalla korvat menisivät takaisin päälle, kun saaliin perään singotaan.

lauantai 22. elokuuta 2009

Kierroksia

Jälkitreeneissä harjoiteltiin keppi-ilmaisua Luukissa. Ykällä käytössä purkit, eli namikasan päällä purkki ja purkin päällä keppi. Jätkä oli hirveillä kierroksilla päästyään autosta, pukitti ja haukkui ja riehui kuin ei olisi koskaan missään koulutuksissa ollutkaan. Kohta kuitenkin älysi että rehaaminen ei tuota mieluisaa lopputulosta ja keskittyi tekemiseen. Tajusi maahanmenon nopeasti, tähän mennessä ollaan siis tehty näitä harjoituksia vain sisätiloissa. Nyt ensimmäistä kertaa ulkona ja häiriössä.
Parin toiston jälkeen koira autoon ja kohta uudestaan, kun juttu oli hautunut vähän aikaa. Rauhoittui nopeammin eikä enää yrittänyt sinkoilla sinne tänne, tarjosi maahanmenoa välittömästi purkin luo päästyään.

Nyt sitten joko niin, että purkin päälle kasaa oksia yms ja häivyttää sen vähitellen, tai niin, että koiran opettaa menemään kepin luona maahan, josta naksautus ja välitön palkka. Ajattelin testata jälkimmäistä tässä joskus, eli ensin muistuttaa Ykälle mitä naks tarkoittaa ja sen jälkeen tallata keppiruudun. Ensi viikolla jäljen jatkotreenien viimeinen kerta, siitä eteenpäin olemme omillamme.

Elävän elämän opeteltava asia numero yksi: maltti ennen koirapuistoon pääsyä. Ykä alkaa hirveän hininän ja tempoilun, kun puistossa on siis niin paljon kavereita ja hei mennään sinne nyt äkkiä mennään hei mennää-ää-ää-ään! Seuraavalla kerralla mennäänkin istumaan puiston viereen syömään nappulaa ja siinähän istutaan niin kauan kunnes älliä on päässä ja turpa ummessa.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Turistina mätsärissä

Tötsät saapuivat, joten menimme eilen lähikoulun kentälle kokeilemaan, mitä jätkä on niistä mieltä. Jätin sen paikallaistumiseen, kun menin laittamaan ruutua kuntoon, pysyi uskomattoman hyvin. Ruutuun kosketusalusta, jonka päällä nameja. Lähti "ruutu"-käskystä (yritän vaihtaa tämän nyt, että "eteen" jäisi oikeaoppisesti eteenlähetystä varten) kuin raketti, mutta usko petti pari metriä ennen ruutua. Meni sitten lopulta alustalle oikealta sivustalta. Vapautin ja helpotin tehtävää lähettämällä koiraa lähempää. Sitten menikin paremmin. Nyt siis opetuksessa "seiso"-käsky, kun namit on alustalta syöty, muuten varastaa maihinmenossa. Jos varastaa, vapautus palkatta. Jos seisoo, kehuja ja palkka alustalle.
Muuten tehtiinkin seuruutusta takapalkalla ja pari pallonheittoa heti perusasennosta. Kerran otin luoksetulon pysäytyksen ihan kokeilumielessä, kun en ole koskaan sitä tehnyt. Eli koira istumaan, pallo taakse, minä parinkymmenen metrin päähän, luoksetulokäsky ja lähes samantien "seis!". Ykä pysähtyi kuin seinään ja vapautin sen välittömästi pallolle. Tämän käsimerkit pitää vielä tarkistaa, etten mene käyttämään eri käsimerkkejä kuin kaukoissa. Ohikulkijat jäivät katselemaan, että mitä täällä oikein tapahtuu, mutta Ykä oli niin huikeassa työskentelyvireessä, ettei välittänyt yhtään. Ei pallonkaan kanssa tehnyt liikoja kunniakierroksia ja ote on parantunut paljon. Nuorempana nihkeili vähän pallon kanssa leikkiessä, nyt alkaa saada lisää itseluottamusta, koska ohjaaja on alkanut oppia, miten koiran kanssa ylipäätään tulee leikkiä...

Tänään käytiin turisteilemassa Koivukylän mätsärissä. Eli ensin kävelimme n. tunnin päästäksemme alueelle, sitten viereiseen koirapuistoon riehumaan tunniksi (sieltä löytyi mm. ihana 6kk Milla-aussi). Kerran pääsi livahtamaan viereisen koulutuskentän mätsärivalmistelujen joukkoon, kun joku järjestäjä piti porttia vähän turhan pitkään auki. Palasi kuitenkin, vaikkei ihan ensimmäinen käsky löytänytkään korvia. Väsyttämisen jälkeen koirain joukkoon. Ja ai että oli mallikelpoinen yksilö hihnan päässä. Pari kertaa vingahti jos pysähdyttiin pitkäksi aikaa, mutta muuten oli niin hienosti ja löysällä hihnalla ettei hienommin voisi olla. Namia syötin heti kun otti kontaktia tai katseli muita koiria rauhallisesti, eli oikeastaan koko ajan. Ohiteltiin jopa rähisevä sakemanni ongelmitta. Pyöriskeltiin edestakaisin alueella melkoinen tovi ennen kuin lähdettiin kotiinpäin. Kaksi koiraa (snautseri, joku pomeranianin näköinen) ohitettiin kuin oppikirjassa, mutta kapealla tiellä vastaan tullut haukkuva ja muriseva bostoninterrieri oli vähän liikaa. Harjoitellaan, harjoitellaan. Eteenpäin on kuitenkin menty.

Sen verran voisin vielä tuosta koirapuistoilusta mainita, että nähtiinpä kyllä vatipäisin rotikkaihminen vähään aikaan. Minulla ei ole mitään ko. rotua vastaan, mutta kun niitä siunaantuu tuollaisille omistajille, alan nähdä punaista hyvin nopeasti. Olimme siis koirapuistossa, Yrjänän lisäksi siellä oli kaksi setteriä ja joku spanieli. Koulutuskentän (eli mätsärialueen) puolelta puistoon oli tulossa nainen lastenvaunujen, lapsen ja ison urosrotkulan kanssa. Kävin hakemassa Ykän vähän kauemmas portilta, koska minusta on kohteliasta, että muut saavat tulla puistoon rauhassa. Toinen settereistä, leikattu uros, meni haistelemaan vielä hihnassa olevaa rotikkaa, ja tappeluhan siitä meinasi syntyä. Sanottiin, että päästä se irti, hihna tuon aiheuttaa. Pitäisi olla aika ilmiselvää jokaiselle koiranomistajalle, mutta eikä mitä. Nainen alkoi aukoa päätään, että olin juuri päästämässä, mutta en kyllä tulekaan tänne kun täällä on joku asennevamma. Keräsi koiransa ja palasi samaa reittiä takaisin. Huuteli vielä aidan toiselta puolelta solvauksia. Myöhemmin ko. rotikka oli todella tiukan komennon alla, kun yritti rähistä vähän kaikille koirille sekä kehässä että kehän ulkopuolella. Hyvin kyllä totteli, ei siinä mitään, mutta omistaja voisi vähän miettiä mitä suustaan päästelee. Eli todella hyvää mainosta tämäkin taas.

Neljä ja puoli tuntia liikkumista takana, hollantilainenkin nukkuu nyt todella tyytyväisenä.

maanantai 17. elokuuta 2009

Vauhtihirmu

Tänään kasvattaja oli vuokrannut meille agilityhallin Villähteeltä, joten vietimme illan siellä. Ykä sai opetella hyppelehdinnän lisäksi malttia, eli autoon ei päästä/sieltä tulla pois ennen kuin ollaan iisisti ja turpa on tukossa. Samoin häkissä pitää odottaa kiltisti ja hiljaa, vaikka muut suorittaisivatkin ratoja siinä vähän matkan päässä. Häkissä myös pysytään, oli ovi auki tai ei.

Holsku on kyllä niin elementissään agilityssa. Otettiin sekä yksittäisiä esteitä että useamman esteen sarjoja. Ohjaaja oli kyllä aika ajoin vähän hukassa (on se putki kyllä aika vaikea erottaa renkaasta...), mutta eiköhän tämä tästä. Saimme paljon vinkkejä ja mikä tärkeintä, koira toimi hyvin ja nautti täysin rinnoin. Suu muuten meni suppuun heti kun päästiin kentälle, eli muu tekeminen hiljentää.
A-esteellä Ykän mielestä on maailman tylsintä pysähtyä loppukontaktille, kun olisi paljon kivempaa vain juosta, juosta ja juosta - mutta saatiin onnistuneita tässäkin. Kokeiltiin oikeastaan kaikkia esteitä keinua lukuunottamatta.

Kiroamisen arvoinen on se fakta, että agilityhalleja ei löydy mistään ja kun löytyy, niihin päästäkseen täytyy maksaa jeesuksia ja helikoptereita ja lahjoittaa oikea kätensä hyväntekeväisyyteen. Harrastaisin mieluusti aktiivisemminkin agilitya, mutta minkäs teet.

Ensi maanantaina uudestaan, tuskin maltan odottaa.

torstai 13. elokuuta 2009

Täsmätreenejä, ojia ja päätöntä menoa

Eilen otettiin aluksi lähikoulun kentällä lyhyt paikkamakuu. Takaa meni verkkoaidan toisella puolella ihmisiä ja auto. Hyvä, skarppi asento. Tämän jälkeen treenattiin takapalkkaa. Eli koiran ollessa perusasennossa ohjesana "taka", kun patukka heitetään vasemmalla kädellä eleettömästi koiran taakse. Tästä seuraamista suoraan, käännöksiä oikealle ja vasemmalle, täyskäännöksiä oikealle, paikalla siirtymisiä. Oikeasta paikasta + kontaktista vapautus palkalle. Oppi hyvin nopeasti jutun juonen ja tykkäsi kovasti, ei edes vilkuillut patukalle liikkeiden aikana. Jos lähti pörräämään patukan kanssa ympäri kenttää, tiukka "jätä"-käsky, patukka pois ja kaikki muuttui hetkellisesti tosi tylsäksi. Ja uudestaan.
Voisin seuraavaksi ostaa kaksi samanlaista lelua ja opettaa palautusta niillä.

Aiempia täsmätreenineuvoja noudatellen äskeinenkin treeni oli vain 10min mittainen kaiken kaikkiaan, enkä tosiaan tehnyt muuta kuin paikkamakuun ja seuraamisia. On toden totta parempi tapa kuin pitkien treenien sillisalaatti, jossa tehdään seuraavaksi aina se liike mikä nyt sattuu tulemaan mieleen.

Nyt on tilattu myös treeniliivi sekä neljä oranssia tötsää, eli päästään kunnolla leikkimään ammattilaisia. Nyt pitää vain miettiä, mitä eteenlähetyksen opetuksen kanssa tekee, minä kun olen tyhmyyksissäni käyttänyt "eteen"-käskyä ruudussa. Joko sille ottaa kokonaan uuden käskyn tai aloittaa ruutuilun alusta uudella käskyllä. Ruutuakin voi noiden tötsien saapumisen jälkeen alkaa harjoitella vähän paremmin ja opettaa koiraa etsimään katseellaan tuttuja geometrisiä kuvioita maahan läntätyn kannen sijaan. Maahanmenon ennakoimista ajattelin tästä eteenpäin korjata sillä, että käskenkin koiran seisomaan kosketusalustalla. Myöhemmin, kun koira ei enää ennakoi, voidaan ottaa maahanmeno takaisin.
Eli tötsien tuloa odotellessa.

Nyt aamulla tein vihdoin viimein sen jäljen. Aurinkoinen sää, hyvin vähän tuulta. Löysin sopivan paikan urheilukentän vierestä. Maasto oli pitkän heinikon peittämä pikkuniitty puiden ympäröimänä. Kun lähdin tallaamaan jälkeä, paljastui, että alueen poikki meni kaksi ojaa. Molemmissa tietysti vettä. No, hyppäsin molempien yli ja lähdin vasta sitten tekemään kulmia. Lopussa jälki meni maanmyötäisen risukasan poikki.
Annoin jäljen vanhentua vain n. 5min, koska ajattelin ojien hankaloittavan työskentelyä. Vielä mitä - Ykä melkein juoksee jäljen läpi, ei syö yhtäkään nappulaa. Ensimmäisen ojan kohdalla kävi kahlaillen tarkistamassa oikean suunnan, toisen yli meni ilman epäröintiä. Kulmat menivät kuin tanssi, samoin risukasa. Eli ojista, koikkelehtimisesta, runsaista käännöksistä ja risuista huolimatta jälki oli koiralle liian helppo.

Bussipysäkillä huomasin kauempana toisella puolen tietä meitä lähestyvän pinserin. Aloin tunkea Yrjänälle nappulaa naamaan samantien ja kehua hirveästi, kun katseli toista rauhallisesti. Kun pinseri sitten vaihtoi tienpuolta ja aikoi selvästi ohittaa meidät lähietäisyydeltä, astuin askelen syrjään ja otin koiran peruasentoon selkä tietä kohden. Pysyi hyvin ja nappulat kelpasivat, ei ollut aikeissakaan lähteä pöhisemään. Pinserin ollessa kohdalla Ykä pudotti kuitenkin yhden namin ja sitä etsiessään keksi, että ehkä perusasentoon ei tarvitsekaan palata ja ehkä toista sittenkin voisi vähän moikata. Ei kuitenkaan päästänyt pientä vingahdusta enempää ja palasi ruotuun välittömästi.

Illan jälkireeneissä lähdimme Luukin metsiin, ja ensimmäistä kertaa talloimme jäljet niin, että koirat olivat autossa eivätkä nähneet mitä tapahtui. Metsäpohja, sää puolipilvinen, ei tuulta. Hyvin pitkä suora, 90 asteen kulma oikealle, pitkä suora, 90 asteen kulma oikealle, pitkä suora ja kasa nappulaa lopussa. Nappuloita jäljellä n. neljän, viiden askelen välein. Jälki ylitti neljä kertaa polun ja kerran kallion. Jälki merkittiin paperinauhoin, vanheni n. 10min.
No, koira autosta ja kohti jäljen aloituspistettä. Ykä kiskoi kiskomistaan, virtaa riitti. Eivät kiinnostaneet edes muut koirat kun työinto oli niin hirvittävä. Jäljen alkuun päästyään haisteli hetken ja lähti sitten huitelemaan pitkin aluetta kuin ei olisi koskaan jälkeä tehnytkään... kieriskeli sammalikossa, merkkaili ja kiersi jälkiliinan monen monituisen puun ympäri. Kohelluksesta huolimatta pääsimme jotenkuten kahden polun yli ensimmäiseen kulmaan, josta lähti oikeaan suuntaan. Tällä suoralla herpaantui taas monta kertaa ja tajusi vain välillä kouhkaamisen lomassa, että kas, tännehän on ripoteltu jotain namia! Ihmeellistä, mites nyt tolleen. Toisen kulman kohdalla taas ihmeellistä sinkoilemista ja merkkailua, ennen kuin jälki löytyi. Viimeinen suora meni siihen astiseen pelleilyyn nähden melkein jopa hyvin. Loppuun päästiin yhtä kaikki.

Nuori uroskoira ja tsiljoona hajua, minkäs teet. Luultavasti tuolla alueella oli kaikesta huolimatta kävellyt ja merkkaillut muitakin koiria, eli Yrjänällä meni pasmat sekaisin. Aamulla tehty jälkikin saattoi edesauttaa sitä mielikuvaa, että "mä olen tehnyt tämän jo, mitäs sitä nyt enää". Lisäksi täytyy alkaa harjoitella sitä, ettei koira näe jäljen tekovaihetta. Nyt on ollut rutiinina se, että koira puuhun > jäljen teko > koira puusta > töihin. Tämä pinttymä täytyy rikkoa.

Parkkipaikalla asioita puidessamme otin vieraista koirista hyödyn irti ja vetelin Ykän kanssa ympyrää ja kahdeksikkoa ja vaikka mitä kuviota kaikkien ympärillä ja välitse. Koko ajan virtasi nappulaa hyvästä käytöksestä. Labbis ja vesikoira olivat tuttuja aiemmilta tunneilta, mutta ohjaajan Wunjo-flätti oli uusi tuttavuus. Ensi kertaa Wunjon nähdessään Yrjänä veti taas kierroksia, mutta kun se pari kertaa oli täysillä yrittänyt kiskaista sen luo (kielto, nykäisy takaisin koiran omaa liikerataa hyväksikäyttäen) ja saanut välittömästi namia naamaan ollessaan taas löysällä hihnalla, ohittamiset menivät täydellisesti. Jätkä alkoi omatoimisesti tarjoamaan katsekontaktia ja tosi hienoa seuraamista, kun tarpeeksi kauan siinä pyörittiin. Mentiin läheltäkin, n. metrin päästä jokaista koiraa. Todella hyvää harjoitusta, pitäisi hankkia enemmänkin koiria omistavia tuttavia.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Raitoja


Treenailu on jäänyt vähemmälle, koska olemme aktiivisesti viettäneet ulkona n. 4-7h/päivä viimeisen viikon ajan, eikä sellaisen liikunnan jälkeen edes holskulla riitä virta ajattelua vaativaan toimintaan. On hihnalenkkeilty "keskustassa", juostu pitkin peltoja ja rymytty ojissa uimassa vaikka millä mitalla. Tänään ajattelin tallata jäljen heti aamusta, mutta kas, siellähän sataa. Koko viimeisimmän viikon ollut sellaiset hellekelit ettei paremmasta väliä, joten ajoitus meni aikalailla nappiin.
Ohitukset ovat menneet sekä hyvin että huonosti - hyvin ja haukkumati, jos päästään kiertämään tarpeeksi kauas (10-15m) ohitettavasta koirakosta, vähän vähemmän hyvin jos tie on ollut turhan kapea.

Eläinkaupassa jätkä otti ja merkkasi, kun en hetkeen kiinnittänyt siihen huomiota - jalan noston huomasin kuitenkin heti ja tuli tupenrapinat. Koskaan ei ole aiemmin lähtenyt merkkailemaan sisätiloissa, ei ainakaan sen jälkeen kun sen ensimmäisen kerran ilmoitin sille, että vaikka penskana ehkä saikin pissata lattialle, jalka ei tasan nouse sisällä. Oli tosi kiltisti sen jälkeen kuitenkin kyllä, vaikka jossain takanurkassa oli alati inisevä koira trimmattavana ja viereisessä huoneessa oli jänniä jyrsijöitä.

Tänään otettiin eteenistumisen paikkaharjoituksia sisätiloissa ja namipalkalla. Koira oli jotenkin todella levoton ja paineistunut, joten lopetettiin lyhyeen. Vaan odotas kun laitoin Ykän näkemättä patukan selän taakse vyön alle ja kutsuin kylmiltään. Raitahukka oli sekunnissa istumassa edessä ja tuijottamassa silmiin, että "tässä olen, palkkio tänne!". Riehunnan jälkeen uudestaan niin, että otin pari askelta taakse sanoessani käskyn. Tiivisti hyvin ja parin pakituksen jälkeen palkkasin. Kun sai varastettua patukan ja vei sen parvekkeelle, menin perään, otin patukan sanoen "kiitos" ja treenit loppuivat hetkeksi siihen. Kahden toiston jälkeen jätkä tuli heti patukasta irti päästettyäni tarjoamaan sitä takaisin minulle. Ehkä ne kunniakierrokset saadaan kenttäolosuhteissakin loppumaan juuri tällä. Kaikki kiva yksinkertaisesti loppuu jos patukkaa/palloa yritään omia tai sen kanssa muuten lähdetään sooloilemaan.

Nyt pitää alkaa lisätä edessäistumisen kestoa, sillä tällä hetkellä liian pitkittynyt hiljaisuus saa Ykän tarjoamaan itsenäisesti sivulle pomppaamista tai taaksepäin hilautumista. Perusasentoon hakeutuminen (käskystä) priima.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

perjantai 7. elokuuta 2009

Jälkeä ja leikkimielistä MH-kuvausta

Eilen jälkitreenejä. Meitä oli vain kaksi, joten puolitimme ruohoa kasvavan peltoalueen ja tallasimme toistemme koirille Z-kirjaimen muotoiset jäljet. Ykän jälki ylitti polun, ja tulipahan siihen vielä joku neropatti bichoninsa kanssa harhajälkeä tekemään ja kyselemään, että sieniäkö poimitte. Jälki vanheni n. 20min, tyyni sää.

Yrjänällä oli taas hirveä veto jäljelle, joten tehtiinkin jekku ja lähestyttiin alkupäätä suoraan sivusta, eli vähän ikäänkuin janalta. Ensin jätkä harhautui mainitun bichonin reitille, mutta yhtäkkiä lähti reteästi jäljestämään. Pakko se oli uskoa, että oikealla reitillä ollaan. Ensimmäisen jyrkän kulman kohdalla vähän ongelmia, mutta sai ratkoa itse. Jättäydyin niin taakse kuin liina salli (5m). Enää ei ollut läheskään niin paljoa poikittamista kuin viimeksi, vauhtikin oli juuri sopiva. Polun yli mentiin kuin vettä vaan. Ennen toista kulmaa pellolle tuli toikkaroimaan joku ukko, Ykä hetken sitä katseli ja jatkoi sitten töitä. Ei häirinnyt vaikka tuli melko läheltäkin ohi.
Toinen kulma meni tarkasti, mutta lopussa jätkä herpaantui ja lähti merkkailemaan. Olin vähän ihmeissäni ennen kuin tajusin, että jälkihän tosiaan oli jo loppunut. Yrjänä oli siis tehnyt homman loppuun ja pohtinut, että "tässähän tämä nyt oli, nyt voin vaihtaa vapaalle".

Tänään kävimme Kirsin (kasvattaja) kanssa Espoossa Spanieliliiton mökillä kuuntelemassa ruotsalaista MH-tuomaria ja vähän epävirallisesti testailemassa viikonloppuisen MH-kuvauksen kuvioita. Yrjänähän on vielä liian nuori osallistumaan, mutta olipahan nyt vain testikoirana mukana. Sai ensialkuun rellestää ympäri pihaa neljän spanielin ja Rölli-holskun (Rochallor Cyber Warrior) kanssa, ja yllätys yllätys kaikki olivat jätkän mielestä superkivoja. Varsinkin leikattu Rölli. Rölli oli oikein mukava ja leppoisa miekkonen.

Painimisen ja parin tunnin autossa istumisen jälkeen Ykä pääsi kokeilemaan alun kontakti- ja leikkitestausta, koska ne nyt ovat vähän peruskauraa kaikille koiranomistajille. Aluksi kierrettiin ihmisryhmä. Ykällä virtaa ja ääntä riitti. Lisäksi ihmisryhmässä oli ihan superkiinnostava koira (MH-kuvauksessa ei kuulemma ole), muuten ei ongelmaa. Tämän jälkeen lähestyttiin vierasta ihmistä kohtisuoraan ja tervehdittiin tätä. Raitasika olisi mieluusti mennyt kirmailemaan ympäri pihaa koska oli äskenkin niin tehnyt, mutta malttoi tervehtiä nätisti. Vieras johdatti Ykän hihnasta kauemmas, pysähtyi ja koetti käskemättä tai koiraan koskematta saada sitä istumaan. Yrjänää ei tuollainen inspiroinut. Sitten koira takaisin, kopelointi ja leikkiosuus. Jätkä tajusi heti jutun juonen, pari kertaa heiteltiin patukkaa edestakaisin ennen kuin vieras heitti lelun kauemmas. Ykä säntäsi siihen kiinni, mutta herpaantui tajutessaan, että vieressä oli koira ja hei täällähän on hirveästi kivoja hajuja ja kaikkea!
Otettiin uudestaan, nyt ei mennyt toisen koiran luo mutta haahuili vähän muuten. Toi kuitenkin patukan takaisin. Vieraan kanssa leikki ihan hyvin, tämän passivoituessa laski itsekin irti, mutta otti uudelleen kiinni vieraan taas aktivoituessa.

Myöhemmin kokeiltiin vielä kaukoleikkiä, eli minä pidin pannasta kiinni ja 40m päässä kaapuun pukeutunut vieras hiippaili ja hypähteli esille pensaiden takaa (Tässä vaiheessa mietin, että mitä jos joku ulkopuolinen tulisi ja näkisi nämä Klu Klux -klaanilaiset... On tämä ihme hommaa tämä koiraharrastelu). Vieras pysähtyi, otti hupun pois ja heitteli hetken patukkaa ilmaan ennen kuin ryntäsi puskaan. Päästin Ykän irti ja astuin askelen eteen ja jätkähän sinkosi välittömästi haukkuen katsomaan, että mitäs peliä tämä tämmöinen on. Tällä välin vieras oli heittänyt kaavun pois ja alkoi patukalla kutsua Ykää leikkiin. No, Yrjänän mielestä vieras oli kerralla nähty, joten se lähti juoksentelemaan hajujen perässä sinne tänne ja kiinnostui patukasta aika vähän. Lopetettiin tähän, menin yhdessä Ykän kanssa tapaamaan vierasta että saatiin positiivinen kontakti edes loppuun.

Tässä ongelmana oli siis myöskin se, että koira oli päässyt jo aiemmin sambaamaan ja merkkailemaan pitkin pihaa. Mutta otetaan yhdeksän kuukauden päästä uudestaan, katsotaan ovatko aivot yhtään kasvaneet. Kaukoleikkiä ei siis ollut tarkoituskaan lähteä treenaamaan, kunhan vain kokeiltiin. Ja koira on vielä niin nuori että ehtii unohtaa tuon ennen kuin varsinaisiin kuvauksiin päästään.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Ohituksia

Ykän verinen kuono on kehittynyt jonkin sortin ihottumaksi, luultavasti nokkonen tahi muu jännittävä kasvi on kuonon repinyt auki silloin pellolle riehuessa. Aloe vera -geeli kuulemma auttaa.

Treenit Heurekan parkkiksella Kirsin, Annikan ja Teron kanssa. Sain paljon hyviä vinkkejä ihan normikävelyäkin varten, sillä nyt Ykä on ymmärtänyt, että nimenomaan se sivulle pakittaminen on se mitä pyydetään, ei se että minun kanssani kävellään samaa tahtia. Samoin vinkkejä siitä mitä kannattaa tehdä, kun koira kuumuu nähdessään toisen koiran. Kehumista ja nameja jos katselee toista koiraa häntä keskivaiheilla ja korvat alhaalla (=ei haastaen), ja jos tempaisee, kielto ja paikalla olosta taas kehumista ja nameja. Ohitusharjoitukset sujuivat hyvin, Kirsi käveli minun ja ohitettavan holskun välissä ja kielsi Ykää vesisuihkun avulla menemästä toisen koiran luo. Kotimatkalla ohitettiin kaksi koiraa vähän turhan läheltä kun ei ollut tilaa väistää, eivätkä opit vielä olleet iskostuneet selkäytimeen. Ei rähinää eikä ääntelyä, mutta vetämistä ja yksi kunnon tempaisu, josta kielsin ja rauhoittumisesta namia naamaan. Nyt pitäisi löytää joku todella koiraisa lenkkimaasto, johon voitaisiin mennä harjoittelemaan. Minähän tässä enemmän treenailua tarvitsen kuin koira.

Parkkipaikalla treenailtiin myös tokoa, vähän sekalaisesti kaikkea. Ykä leikki hyvin, mutta oli paikka paikoin vähän väsynyt, koska ohitustreeneissä oli vaadittu niin paljon. Häiriöinen paikkamakuu rivissä muiden hollantilaisten kanssa oli mahtava, täysin suora, vain vähän vilkuilua ja haistelunkin lopetti älähdyksestä. Sain neuvon, että yhdellä treenikerralla kannattaa panostaa yhteen asiaan ja tehdä siitä esim. viisi toistoa (luoksetulon eteenistuminen, pakitus, uudestaan jne), eikä vain mennä kentälle ja tehdä sitä sun tätä. Tähän pitääkin panostaa, ohitusharjoittelujen lisäksi.

Koira makaa ketarat ojossa parvekkeella, oli ilmeisesti vähän rankkaa.

Nyt siis:
- ohituksia, ohituksia, ohituksia - taskut täyteen nameja, ei sen kummempia säätöjä, hihna löysällä, koiraa ei hinata takaisin. Jos tempaisee, hihnasta nykäisy siitä (koiran oma liike aiheuttaa paineen kaulassa), katselemisesta kehuja ja lihapullaa naamaan.
- lyhyitä täsmätreenejä tokossa.

maanantai 3. elokuuta 2009

Talossa ja puutarhassa

Pellolta löytyi joku tällainen raato

Olen ollut kipeänä, joten ollaan lähinnä vain käyskennelty ympäriinsä uusia reittejä opetellen. Pelloista ja nummista ei ole pulaa. Tänään tehtiin kaverin avustuksella purkkiharjoituksia, eli juustoa ylösalaisin olevan purkin alle, purkin päälle taskuhajustettu keppi ja kaveri pitämään purkkia aloillaan. Ykä äkkäsi kahdessa sekunnissa, että maahanmenolla purkin saa nousemaan. Parin tunnin päästä tehtiin uudestaan ja muistissa oli. Menee tosin vinoon makuulle, eli purkki ei useinkaan jää etujalkojen väliin, mutta olkoot maahanmeno itsessään nyt se tärkein seikka. Myöhemmin vaikeutetaan sitten.

On se hollantilainen vain niin älykkään näköinen rotu

Tänään ollaan rymytty pitkiä lenkkejä sekä ihmisten ilmoilla että niityillä ja metsissä. On se kumma, kun vastaantuleville koirille pitää edelleen pöllöillä. Vesisuihkukaan ei auta enää kuin hetkellisesti. Mennään sitten ojan kautta ja hihna kuonon ympärillä, jos ei muuten, mutta ohi mennään ja sillä siisti. Keskiviikkona ohitustreenejä kasvattajan kanssa, katsotaan mitä reseptejä äijän pään menoksi keksitään.

Täällä muuten asuu paljon lapsiperheitä, joten monet mukulat ovat tulleet pysäyttämään lenkillä ja kysyneet, että saako silittää. Ja meillähän saa, kun kerran luvan kysyy, muuten ei ole mitään asiaa luokse (ja koiriahan me ei tavata hihnassa ikinä). Ykän mielestä kaikki lapset ovat huippukivoja ja niille pitäisi antaa suukkoja koko ajan. Ottaa silti rauhallisesti eikä hypi vasten, ja ohikulkevat lapsiperheet saavat mennä ohi.


Yhtä kaikki, kesannolla olevalla pellolla Yrjänä pääsi juoksemaan ihan kunnolla. Siellä sitä sitten kieriskeltiin ja heiteltiin kuperkeikkoja kuono veressä oikein olan takaa. Eipä näyttänyt veri koiraa haittaavan, joten annoin olla. Päättelin, että kyllä se draamakuninkaana kertoisi, jos ihan hirveästi sattuisi.

Haavoittunut tappelukoira hurjan kasvillisuudessa kierimisen jälkeen

Iltasella käytiin lähikoulun kentällä kokeilemassa lyhyesti tottiksia. Ilma oli koko päivän ollut todella hiostava ja ulkoilua oli jo ennen treenailua kertynyt jo päälle kolme tuntia, joten koira ei olut ihan täysillä mukana. Ihan ymmärrettävää. Aluksi jätin paikkamakuuseen, n. 35s kymmenen metrin päässä, takaa meni pyöräilijöitä ja auto. Pysyi skarpisti. Lyhyitä seuruutuksia ja täyskäännöksiä, vähän jätätti. Kontaktista palkka eteen.
Liikkeestä maahanmenossa meni vähän hitaasti, mutta meni. Kaukot ok, vaikka terävämpiä voisi olla.

lauantai 1. elokuuta 2009

Harhajälkiä ja muuttamista

Torstain jäljestyksen jatkokurssilla on vain kaksi koirakkoa meidän lisäksi, ja nekin olivat myös alkeiskurssilla. Ensin lyhyillä askelilla metsään maastoa mukaileva (mutkikas, muttei kulmikas), n. 80m pitkä jälki, nappuloita välillä joka toisella askelella ja välillä harvemmin. Jälki vei mm. kallion ja kaatuneen puun yli ja pitipä sitä seuratessa kiivetä ja laskeutua melko jyrkkiä rinteitäkin. Sai vanhentua jälleen sen 5-10min. Ykä lähti jäljelle kuin höyryveturi, välillä nappaili nappuloita mutta paineli ohi suurimmasta osasta, vaikka menikin jäljellä nenä maassa koko ajan. Kertaakaan ei mennyt harhaan, selvitti myös vaikeat kohdat kuin vettä vain.

Toinen jälki tehtiin ruohopohjalle niin, että vieras talloi meille jäljen, joka meni ensin n. 40m suoraan, kääntyi 90 asteen kulmassa oikealle, meni hiekkatien yli ja jatkui siitä suoraan n. 15m. Nappuloita parin sarjoissa n. joka kolmannella askelella. Sai vanhentua n. 5min. Ykä lähti jäljelle poikittain ja poikitti koko ensimmäisen suoran. Meni aina pari askelta eteenpäin nenä maassa, kunnes huomasi että oho, nappuloita, ja kääntyi syömään niitä. Kulman kohdalla jättäydyin taakse ja annoin vain lisää hihnaa, jotta koira saisi itse ratkaista ongelman. Hetken se siinä pyöri, kunnes lähti oikeaan suuntaan ja löysi tieltä lisää nappulaa. Haisteli todella tarkasti hiekkatien jälkeä ja pääsi toiselle puolelle, jossa jättäydyin taas jälkeen ja Ykä sai itsenäisesti jäljestää itsensä loppuun, jossa odotti suuri kasa nappuloita.

Viimeisen jäljen vaikeus oli juuri sopiva Yrjänälle, se joutui oikeasti käyttämään päätään päästäkseen eteenpäin. Ensimmäinen harhajälkikin (hiekkatie) meni hirveän hyvin, vaikka Ykä reagoi hirveän herkästi pohjan muutokseen. Tästä lähdetään sitten harjoittelemaan keppi-ilmaisua, luultavasti purkkien avulla. Ensin tietysti opetetaan, että on keppi, jonka alla on purkki, jonka alla on nami, ja että purkin kohdalla mennään maahan niin, että purkki jää etujalkojen väliin. Vasta kun tämä on kunnolla nupissa, viedään purkit jäljelle.

Tässä välissä ehdimme myös muuttaa residenssiä Vantaalle. Minä luulin että Länsi-Helsingissä oli hyvät lenkkimaastot, mutta näin sitä vain osoittautuvat luulot vääriksi. Ykä on myös ominut parvekkeen itselleen, nukkuu nytkin onnellisena siellä. On vielä vähän ihmeissään, mutta eiköhän se tuosta kotiudu.