Könejä, taas

Oltiinpa tuossa Ahvenanmaalla käymässä, siellä nähtiin taas kuinka pöljä eläin tuo holsku on. Siellä oli kaksi narttukoiraa, flätti ja suomenajokoira. Flätti oli vähän päällepäsmäri, ja tietty Ykän piti heti ekana, tapansa mukaan, mennä pöristen suoraan luo. Äkkilähtöhän sieltä tuli, oikein olan takaa, ja Ykä kiljuen karkuun. Sehän draamaa heti kun edes meinaa tulla turpaan, eli alkaa huutaa kuin syötävä samantien. Joka sitten johtaa siihen, että kaikki tulevat sen kimppuun. Luonnon lait.

No, sitten oli Ykä ihan nöyrää poikaa sisätiloissa, ei uskaltanut oikein kävelläkään missään ja häntä koipien välissä vain luimisteli menemään. Välillä nukkui toisessa huoneessa ja tuli sieltä aina välillä tsekkaamaan, että lähdettäiskö jo. Suomenajokoira oli semmoinen söpö luimupötkylä, mutta sitäkin Ykä alkuun pelkäsi kun oli lähtenyt kiljuvan Ykän perään flätin kanssa... loppuvaiheessa ajokoira oli jo ihan okei. Monta kertaa makoiteltiin flättistä ja Yksää vierekkäin kyljellään, olivat siinä kyllä tosi nätisti. Muutenkin katsottiin ettei narttu aja holskua nurkkaan. Mutta joo, on tuo vaan typerä eläin, kun pitää eka hirveällä älämölöllä mennä kohti että MINÄ MUUTEN OLEN TÄN PAIKAN KINGI ja sitten kun tulee sanomista, lähteä kiljuen vastakkaiseen suuntaan että AI AI AI AI ÄLÄ TAPA APUA MÄ KUOLEN.

Minisnaku-uroksen kanssa oli sen sijaan tosi nätisti. Kai nyt kun oli aiemmin tullut flätiltä niin pahasti köniin... kyllä minäkin olisin tosi hiljaa sen jälkeen.

Poika on saanut vähän lihaa luiden päälle, joskus kilon tai puolentoista päästä taas normitilanteessa. Eilen kävin pyöräilemässä Ykän ja Nika-sheltin kanssa, oli kyllä tosi leveät hymyt molemmilla.

Mitään sen kummempaa ei olla (kai?) tehty. Sivulletuloja ja peruutusseuruutuksia. Mikäs tässä, ritari Ässä.

Haku, osa II

Autossa Yksä joutui olemaan vieretysten 7kk Oikku-malikan kanssa. Oikku oli häkissä ja Yksä penkillä. Hyvin meni poikien yhteiselo, paluumatkalla nukkuivat selät vastatusten.

Ykälle olin ostanut 15m jälkiliinan, joka nyt sai toimia näyttöliinana. Liivit niskaan ja menoksi. Ensin Ykä näki kun maalimies lähti pöpelikköön, sitten vein sen hetkeksi näkösuojaan ja maalimies eteni syvemmälle. Into piukeana lähti lähetyksestä täsmälleen oikeaan suuntaan, löysi maalimiehen ja kirmasi irtorulla suussa kovaa vauhtia takaisin. Ensin riekutusta rullalla, sitten koira liinaan kiinni ja "NÄYTÄ!". Koira lähti hyvin, mutta minä kämmäilin jotain ja yritin kiertää puuta väärältä puolelta... pitää tajuta se, että enhän minä tiedä missä maalimies on. Seuraa koiraa, ihan sama mihin se vie! Lähetin uudestaan keskilinjalta näyttämään, ja juoksi mokailustani huolimatta suoraan maalimiehen luo. Maalimies käski istumaan ja siitä heti riekkupalkka.

Tokan maalimiehen lähdön Yksä näki kokonaan. Juoksi täyttä höyryä, ja kohta kiikutti irtorullan takaisin. Nyt osasin antaa koiran johdattaa. Maalimies käski istumaan, tällä kertaa vain kehu- ja taputuspalkkaus. Iloinen koira.

Kolmannen maalimiehen Ykä näki myös, mutta maalimiehen piiloutumisen jälkeen seuruutin Ykää vähän keskiviivaa eteenpäin. Nyt oli vähän vaikeampaa maastoa - Ykä mieluummin vetäisi polkuja pitkin eikä siitä ryteiköstä sellaista löytynyt. Maalimies kuitenkin löytyi, ja irtorullakin kiikuttui nätisti takaisin. Ykällä alkoi olla vähän puhti poissa, mm. sylkäisi rullan minulle käteen. Leikittiin vähän hillitymmin. Liina kiinni ja koira matkaan. Alussa lähti hyvin ja törkeää vauhtia, mutta kaarsi kummallisesti oikealle. Seurasin kuitenkin koiraa, ja maalimiehen ääniavun avulla päästiin piilolle asti. Koira istumaan ja reilu palkkaus. Keskiviivalla kaikki taputtelivat Ykää ja häntä viuhui koko ajan jee.

Nyt omia huomioita:
- ei mitään kehuhihkumisia, kun koira ottaa irtorullan suuhunsa: kyllä se tuo sen joka tapauksessa
- muista antaa koiran johdattaa näytölle!

Kyllä saa aika haipakkaa juosta Ykän perässä näytölle, toivottavasti en kamalasti kaadu turvalleni ryteikössä jatkossakaan. Tulevana maanantaina risteilyharjoituksia kentällä, syyskuussa alkaa taas tokoilu.

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ-ÄÄÄÄÄ

"Äiti, mulla on heinä päässä."

Kiljukaulan pentele on oppinut huutamaan oikein tosissaan, jos se raukkaparka joutuu puuhun kiinni muiden treenaamisen ajaksi. Siis kamalaa, joku muu tekee jotain ja holsku ei! Eihän sitä kestä. Mökilläkin se kyllä huusi, kun sitä pidettiin pannasta kiinni, mutta että puuhunkin sidottuna pitää. Hyvä, että intoa piisaa, mutta volyymit kyllä nyt alas ja sassiin. Ei tasan aleta opettamaan haukkumista, jos koira alkaa turhautuneena tarjota sitä.

Porolahden kentällä oli metrinen este, joten se hypättiin kerran yhteen suuntaan vauhdista. Muuten tehtiin lähinnä seuruutuksia ja siirtyilyjä namipalkalla. Höyryä oli sen verran, että oli parempi jättää pallo taskuun. Minä kun en halua pienimpiäkään hininöitä mukaan tokohommiin, ettäs koira tiedät. Hiljaisuus + innokas tekeminen -yhdistelmästä palkkaa.

Männäpäivinä tehtiin kokonainen laatikollinen yrjölänpuuroa, jotta saadaan Ykälle vähän hiilareita napaan. Pelkkä energiaruoka kun ei tuota viripäätä lihota.

Haku, osa I

Ekat hakutreenit takana, jo on tällaisella tokoihmisellä opittavaa! Ensin toimin maalimiehenä Ramu-malikalle ja Dana-sakulle, sitten sytyteltiin Ykää. Tosi siististi lähti aina osoittamaani suuntaan, ja kun sai lähtökäskyn vasta, kun tuijotti tiiviisti eteenpäin eikä minuun, oppi ettei kontaktia tarvita. Namipalkkaus sai ahneen sian sylkemään rullaa maahan, eikä se tokalla kerralla oikein edes halunnut leikkiä rullaa palauttaessaan. Siispä namit jätetään himaan ja palkkaus narupallolla tästedes. Ja minun pitää tajuta, että MAALIMIES palkkaa, en minä. Maalimiehen pitää olla minua kiinnostavampi.

Lopuksi kouluttaja opetti Ykää haukkumaan. Kaupungissa kun asutaan, ei ole tullut koskaan opetettua sitä - yleensä pitää olla vain hiljaa. Kiljukaulaholsku tarjosi kaikkea pallon saadakseen, tosi näyttäviä sivulletulojakin. Lopulta haukkui silkkaa turhautumistaan. Jossain välissä saatiin kyllä pari ihan kunnon haukkuakin peräkkäin. Kuulemma haukun opittuaan koira kyllä olisi sellainen, että paukuttaisi ihan kunnolla. Silti rullailmaisu sopisi kouluttajan mukaan paremmin, koska a) Ykä on niin pirun nopea, b) rullakoiran ei tarvitse jäädä maalimiesten luokse ja c) haukkua opetellessaan Ykä tunki kyllä niin lähelle, että siitä tulisi sanomista. Haukkuminen kyllä varmasti opetellaan ihan vaikka vain huvin vuoksi, mutta eiköhän rulla sovi Ykälle paremmin.

Perjantaina uusiksi!

Poika on tullut kotiin

Nyt alkaa taas koirallinen arki - mutta eipä se muunlainen oikeaa arkea olekaan. Tyhjää oli elämä ilman omaa raitapaitaa, vaikka onneksi talon shelttivahvistukset pitivätkin seuraa. Niiden kanssa tuli itsekin opeteltua sheippausta, joka sopi Myra 7v:lle kuin nenä päähän. Kivaa oli kaikilla, Myra tykkäsi erityisesti ryömiä takaperin ja purista.

Perjantai-iltana napattiin Ykä Artolta ja Tiialta Heinolasta mukaan. Jo oli poika yhtä väkkärää ja iloista ininää, kun tunnisti vastaanottajat. Siinä sitten pusuteltiin ja kiemurreltiin kaikki pitkin ja poikin. Ihana eläin. Artolle ja Tiialle vielä oikein mahtavankokoiset kiitokset kesähoidosta!
Jatkettiin siitä mökille, jossa vietettiin pitkä viikonloppu. Tuli vähän kokeiltua treenailujakin - aluksi oli vähän tottishommat hakusessa, mutta odotas kun nappasin liiteristä palkaksi HALON. Halko oli sitten enemmän kuin sata jänistä ja koira teki töitä sellaisella vireellä, että huhhuh. Aivan mahtavaa! Otettiin enemmän innostuspätkiä kuin koemaisia hommia, ja johan oli Ykä tulessa. Ykän mielestä oli myös ihan kamalaa, kun treenasin Nika-sheltin kanssa välillä. Jätkä kiljui kuin syötävä.
Magneettipalloa ei kokeiltu vielä, sen ehtii.


Yhtenä päivänä kokeilin esineruutua, eli tallasin pikaisesti jonkun 10m x 25m alueen metikköön ja jätin sinne kaksi esinettä: hatun ja tennispallon. Hattu oli takarajalla, pallo aika lähellä edessä. Törkeää vauhtia Ykä sinkosi metsään, mutta hyppi vain omiaan eikä käyttänyt nenäänsä. No, kai sitä olisi voinut alueen talloa vähän paremmin. Tokalla lähetyksellä löytyi hattu, neljännellä pallo. Myöhemmin muistuttelin esine-etsintää hiekkatiellä avainnipulla: Ykä luuli että treenattiin viestiä, ja lähti lähetyksestä kiitämään tietä pitkin aivan tolkutonta laukkaa. Seuraavaksi luuli, että etsittiin ukkoja. Löytyipä avainkin sitten. Tämän jälkeen tehtiin vähän helpompia harjoituksia, mm. niin että hetsasin Ykää ja heitin avaimen sen nähden vähän sivuun tiestä. Jäi puuhun kiinni n. metrin korkeuteen, ja koska koira ei osannut katsoa silmällä, etsi sen hienosti nenällä.

Jätkä on päässyt vähän laihtumaan kesän aikana; johtuneeko siitä, että vietti kesän ihanan holskunaisen kanssa vai siitä, että treenasi pk-lajeja niin ahkerasti. Yhtä kaikki, nyt ollaan lihotuskuurilla, ja siitähän Ykä tykkää. Käydään huomenna ostamassa naudanmahaa ja muuta nannaa. Nyt myös opetellaan uudestaan talon tavoille - kerran sai jalasta naamaan, kun säntäsi omin luvin hakemaan keittiönlattialle pudonnutta mustikkaa. Mutta eiköhän tässä taas kohta muisteta mistä kana pissii.

Blogi heräilee eloon

Koira tosin on edelleen hoidossa ja palaa kotiin vasta viikon kuluttua, tai tarkemmin ottaen nappaan sen kyytiini ja vietämme riemukasta yhteiseloa mökillä. Mutta sepä ei estä kirjoittamasta suunnitelmia.

Olen alustavasti katsellut luonnetestiä loka- tai joulukuulle. Eiköhän me jompaankumpaan saada itsemme survottua. Talon toinen koira, sheltti, tulisi myös tsekkailemaan menoja. Toivottavasti saadaan videomatskua kummastakin.

Holskujen rotumestikset ovat Kajaanissa syyskuun lopussa - pitäähän sinne varmaan tänäkin vuonna tähdätä. Tosin nyt nihkuttelen AVO:n ja VOI:n välillä. Olisihan tässä kyllä yli kuukausi aikaa hoitaa liikkeestä istuminen (onnistui se BH:ssakin!), luoksetulon maahanmeno ja tunnari kuntoon. Ja toki tarkistaa ruutu, joka oli kyllä muistaakseni suht hyvässä kuosissa. Treeni-into ainakin on hurja, kun on viettänyt kolmisen kuukautta koiratonta elämää.
Joten voi hyvin olla, että tässä mennään korkkaamaan uusi tokoluokka mestaruuskisoilla. Koska hei - siellä me korkattiin AVO:kin.
Koska ollaan just niin tyhmiä.