keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Superkoira

Asiaan liittymätön kuva elävöittämään tekstiä

Tämänpäiväiset jälkitreenit menivät paremmin kuin ikinä. Olen ihan ällikällä lyöty ja niin ylpeä, ettei sanoja löydy. Paikalla olimme vain me ja Alma-labbis omistajineen. Koirat puihin ja tamppaamaan kahden jalan levyistä jälkeä kostealle, pari päivää sitten leikatulle pellolle. Aiemmin saadun vinkin mukaan en ollut antanut Ykälle edes aamuruokaa ja ripottelin jäljelle nappuloita nakkien sijaan. Ensin n. 10m suoraan (keskivaiheella hiekkaa, muuten peltoa), sitten 90 asteen käännös vasempaan, 4m, 90 asteen käännös oikeaan ja kolmisenkymmentä metriä suoraan. Jälki sai vanhentua 5-10min.

Jätkä teki tarkasti töitä nenä maassa ja johan kelpasivat nappulatkin. Töitä Ykä sai tehdä rutkasti enemmän kuin aiemmilla jäljillä, koska a) nappulat eivät haise b) jälki sai vanhentua c) kesken kaiken maasto vaihtui hiekaksi. Koirasta oikein näki kuinka se pähkäili hiekalle päästyään, annoin sille vain hihnaa enkä kehottanut mihinkään suuntaan vaikka vähän pyörikin. Ja voi sitä riemua kun Ykä osasi itse ratkaista esteen ja pääsi jatkamaan. Kulmissa ei mitään ongelmaa. Vauhtiakaan ei ollut liiaksi, koska Yrjänä oikeasti keskittyi eikä jälki ollut sille liian helppo.

Toista jälkeä varten menimme metsään, tarkoituksena tehdä lyhyt, suora(hko), helppo jälki. Nyt kävelimme lyhyin askelin, emme tampanneet maata. Tein Alma-labbikselle ja sen omistaja teki Ykälle. Nappula alussa jokaisella askelella, lopussa joka toisella. Ykän jälki vähän kiemurteli aluskasvillisuudessa, mutta ei tuntunut missään. Edes vieraan hajun seuraaminen ei haitannut hienoa raitasikaa ja loppuun päästiin kunnialla.

Huomenna alkaakin sitten jatkokurssi, eli Yrjänä alkaa opetella keppi-ilmaisua. Maahanmeno tuntuu tällä hetkellä luontevimmalta ratkaisulta.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Täyttä höyryä eteenpäin

Jälkitreenien alkua odotellessa koirassa oli virtaa kuin pienessä pitäjässä ja ihan yhtä lailla sanottavaa kaikille. Heti, kun lähdimme liikkeelle, turpa umpeutui ja käytöstavat löytyivät. Ei myöskään mölynnyt yhtään, kun kiinnitin sen puuhun - ei, vaikka kaikki kolme muuta koiraa inisivät ja haukkuivat omistajiensa perään.
Tänään teimme ensimmäistä kertaa etenevää suoraa niin, että tamppasimme peltoon kukin omalle koirallemme kahden jalan levyistä jälkeä n. 7m verran. Jäljet saivat vanheta ehkä pari minuuttia. Ykä heitti heti uuden vaihteen päälle, kun laitoin sen liinaan. Ihan hirveä hinku päästä tekemään, koiraa sai jarrutella oikein kunnolla, että päästiin edes jäljen alkupisteeseen asti. Osoitin sille aloituksen ja koira työskenteli nenä maassa nakkien ohi loppuun, jossa kehuin hirveästi ja johdatin pois. Haisteli siis kunnolla ja pysyi jäljellä, huomasi kyllä kaikki nakit, muttei syönyt yhtäkään. Ohjaajakin sanoi, ettei kyse ole siitä, etteikö koira haluaisi syödä, sillä on vain niin kivaa, ettei se malta.

Toista jälkeä varten siirryttiin toisaalle, koirat kiinni (Ykä rauhoittui taas heti makuulle vaikka muut konsertoivatkin) ja tamppaamaan pitkää ruohikkoa. Ykälle pitkä, parinkymmenen metrin aavistuksen vasemmalle kaartuva jälki, nakkeja vähän harvemmin kuin ensimmäisellä. Parin minuutin vanhentuminen ja koira liinaan. Jätkä oli taas ryntäämässä töihin jo ennen kuin sain sen lähellekään aloituspistettä. Nyt oli jäljellä jo sellainen hönkä, että minun piti jarrutella menoa kaksin käsin. Lähti tarkasti, mutta niin hirveällä vauhdilla, että olisi varmaan sekunnissa juossut jäljen loppuun jos olisi ollut irti. Pidättely sai sitten jätkän välillä nostamaan päätään ja pysähtymään, että mitäs ämmä siellä oikein hidastat mun työntekoani. Näistä huolimatta matkanteko jatkui innokkaasti ja tarkasti, jälleen kaikki nakit ohittaen. Päästiin loppuun, jossa taas kehut ja pois.

Seuraavaa kertaa ajatellen saimme vinkin, että koiralle ei edes aamuruokaa (treenit illalla) ja jäljelle nakkien sijaan nappuloita. Jos eivät nappulat jäljeltä maistu, olkoot syömättä. Seuraavalla kerralla uudestaan.

Ykä on muuten ihana, kun se on ajanut jäljen. Koiran askel selvästi kevenee ja se suorastaan kiemurtaa ja loikahtelee eteenpäin hirveän ylpeänä ja tyytyväisenä, että huomasitteko, kuinka minä olin hirmu pätevä ja paras ja tein tosi hienosti ja olen niin taitava, kattokaa! Tykkää ihan hirveästi.

Poliisikoirailua ja treenailua Hukan kanssa

Maanantaina käytiin pyöräilemässä omakotialueen hiekkateillä. Muuten tuon kanssa on todella helppo pyöräillä, mutta voi sitä sinkoilua, jos tulee koira vastaan. Otin siis ohituksiin mukaan suihkupullon, että loppuisi tuo älytön pullistelu. Jos ei yhdestä kiellosta lopeta tuijottelua, tulee vettä naamalle. Aika hyvin on auttanut tunteiden viilentämiseen, kokeillaan nyt viikko, pari, miten sujuu. Ykää tuntuu auttavan myös se, että lenkillä kiedon hihnan pannasta/valjaista sen vyötärön ympäri. Silloin ei myöskään kuumu niin älyttömästi muita ohitettaessa.

Tiistaina piti olla löysäilypäivä, koska keskiviikoksi oli sovittu treenit Saran ja Hukan kanssa, mutta toisin kävi. Aamulla parin tunnin lenkki, jonka aikana käytiin mm. Sellossa. Kotiin syömään ja koska minulle tuli asiaa keskustaan, päätin ottaa koiran mukaan. Tällä reissulla viivyttiin neljä tuntia, kun matkustettiin bussissa ja junassa, käytiin poliisilaitoksella viemässä papereita (joku lapsi tituleerasi Ykää poliisikoiraksi), tsekattiin keskustan pikkuruinen koirapuistoläntti ja pyörittiin Elielinaukiolla, Kampin ostoskeskuksessa, hississä ja kirjakaupassa. Jätkä käyttäytyi tosi hyvin suurimman osan ajasta, mitä nyt piti taas vähän hinistä vieraille koirille (paitsi kahdelle, joiden ohi päästiin suihkupullon avulla äänettä ja tuijottelematta). Ihmismassoissa ei mitään ongelmaa, ei edes pyri haistelemaan.


Illemmalla kävi sitten kutsu lenkille Saran ja Hukan kera, ja mehän ei kutsusta kieltäydytä. Ykä oli fiksusti suurimman osan lenkistä, pysähtyessä yritti haistelemaan ja vinkui, kävellessä ihan ok. Pari kertaa piti ilmoittaa suihkulla, että ei, nartun luokse ei mennä, vaikka sillä olisi kuinka ihana takamus.
Keskiviikkona päästiin treenikentälle asti. Ykä oli ihan tohkeissaan eikä olisi millään malttanut pysyä hiljaa. Lisäksi se karkasi muutamaan otteeseen Hukan luo ja muutenkin piti vähän turhan tarkasti huolta, mitä tuo ihana narttu teki. Tämä huono puoli siinä on, kun ei olla käyty häiriötreeneissä koko kesänä - koira oli unohtanut, että myös muiden läsnäollessa tehdään yhtälailla töitä. Ja voihan myös olla, että Yrjänän levottomuus johtuu siitä, ettei se enää pääse kahdesti viikossa häiriötreeneihin.

Muks.

Aluksi paikallamakuu. Ykä oli unohtanut miten mennään maahan. Kolmannella käskyllä meni, mutta nousi ylös. Kun viimein tajusi myös pysyä maassa, menin n. 5m:n päähän kymmeneksi sekunniksi. Pysyi, mutta pälyili Hukkaa aika paljon. Kun yritin mennä vierelle antamaan palkkaa, nousi heti luvatta perusasentoon. Eikä taaskaan osannut mennä maahan. Kun meni, kehuin, kävin edessä ja tulin takaisin antamaan nakkia. Toisella kerralla otin perusasentoon ja seurautin kauemmas, jossa patukkariehuntaa.
Sitten seuruutusta sekä hihnassa että vapaana, ei nyt mitenkään erityisen hienon näköistä. Heti kun suvaitsi tehdä kunnolla edes parin askelen verran, patukka lensi. Loppua kohden alkoi näyttää jo vähän siedettävämmältä. Askelsiirtymät ja perusasentoon hakeutuminen ok.

Ruudussa näytti kyntensä, paineli tuhatta ja sataa kannelle ja meni nopeasti käskystä maahan. Pysyi, vaikka kävelin kokeenomaisen kolmion. Toisella kerralla heitin patukan heti kun kyynärpäät osuivat maahan, kolmannella kerralla meni itsenäisesti makuulle ja vapautin palkatta. Neljäs kerta oli täydellinen, vaikka n. kymmenen metriä oikealle kannesta olikin Hukka.

Kapulan nostoakin otettiin, pari kertaa nosti hyvin (toisella kerralla toi jopa minulle).


Vaihdoin patukan narupalloon ja otettiin kaukoja. Kaikki siirtymät hyviä ja tarkkoja, ei yrittänyt eteen, sai palkkana pallon taakseen. Pallolla myös vähän seuruutusta, näytti jo paremmalta.

Treenien lopuksi istuskeltiin kentän laidalla. Ykän oli hirveän vaikea käsittää, että Hukka sai tutkia kenttää ja sen piti makoilla paikoillaan. Käsittämättömyys kuului myös äänestä. Kun malttoi hetken kunnolla, vapautin ja koirat saivat tutustua. Ykä ihan hirveästi, mutta narttu ei niinkään Yrjänästä. Kuten kuvista näkyy, olivat todella kaunis pari. Jätkä hymyilee kauniisti ja pussailee ja häntä heiluu ja Hukka vaan irvistelee.

Näin paljon Hukka tykkäsi Ykän kosiskeluyrityksistä. Kuvat otti Emiel.

Menin vielä yrittämään jättöjä riehumisen jälkeen, ei olisi pitänyt. Täytyy osata lopettaa ajoissa.

Iltasella käveltiin vielä seitsemisen kilometriä ja turisteiltiin mätsärissä. Ykä olisi hirveästi halunnut haistella kaikkia ja olisi ollut niiiiin kivaa päästä juoksemaan ja leikkimään kaikkien kanssa. Ei pöhissyt yhtään kenellekään, vaikka/koska koiria oli ihan pilvin pimein. Vähän myös leikittiin pallolla ja otettiin kaukoja ja askelsiirtymisiä. Kaikki meni hyvin leikkimistä myöten, vaikka ympärillä olikin satakunta koiraa.
Yhteensä tässä reissussa meni viitisen tuntia, kun vielä käveltiin kotiin. Kotimatkalla uskoi kieltoa parin vastaantulijan kohdalla eli meni nätisti, pari kertaa piti muistuttaa vesisuihkulla, että meillä ei hei katsella tuollaista.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Hallintaa

Olinpa sitten fiksu ja kannoin helteessä parin kilometrin verran 15kg koiranruokasäkin kotiin. Yrjänä käyttäytyi hirveän hyvin ja kulki vieressä hihna löysänä koko matkan. Tuli vain siinä mieleen, että eipä tämäkään onnistuisi, jos koira tempoilisi mihin sattuu. Tuohan ohittaa minkä tahansa löysällä hihnalla kapeallakin tiellä, paitsi muut koirat. Koirille pitää persehtiä. Tosin vain silloin, jos ne tulevat vastaan, muutoin ne ovat ihan ok. Mutta hyi, vastaantulijoita.

Ykä on ollut jotenkin todella levoton viimeiset pari päivää. Luultavasti johtuu siitä, että muutamme parin viikon päästä ja Ykä nappaa levottomuutensa minulta. Tokotreenejä ollaan tehty sekä kotipihalla että lähikentällä. Jätkällä herpaantuu mielenkiinto jos liikaa alkaa hinkata, joten ollaan pidetty treenipätkät lyhyinä. Koiran puolustukseksi täytyy sanoa, että täällä on ollut (kuten sanottu) todella kuuma ja painostava ilma. Vaikka viime yönä oli ukkosta, tänäänkin ilmanala oli nihkeä ja sateinen.
Yrjänä Viisas on myös oppinut piilottamaan luitaan, eli puskemaan kuonolla mattoa niiden päälle. Kumma kun meillä on aina kaikki matot ihan rutussa.

Levottomuuksia tai ei, Ykä pärjäsi superhienosti koirapuistossa eilen aamulla, vaikka puistossa oli yhteensä varmaan yli kymmenen koiraa. Kun muut lähtivät juoksemaan aidanviertä ja haukkumaan ohikulkevia pyöräilijöitä, jätkä lähti innoissaan mukaan, että "jes, juostaan!". Ei se yhtään tajunnut, mistä muut tuolla tavalla ilahtuivat, ei edes itse haukkunut kertaakaan, juoksi vain mukana häntä heiluen. Kaikki nartut (ja leikatut urokset) olivat taas tosi ihania, mutta koska niitä oli niin paljon, ei Ykä jäänyt pitkäksi aikaa kiusaamaan yhtä. Saipa se muita myös juoksemaan kanssaan eikä jyrännyt pienempiään. Kellahteli varjoon useampaan otteeseen, kun alkoi olla puhti pois. Kotimatkalla sitä sai melkein vetää perässään, kun minä hölkkäilin hiekkatiepätkiä.

Yksi kapea makkararuutu tehtiin metsäpohjaan illalla, kun oltiin matkalla lähikentälle treenaamaan tokoa. Koira puuhun kiinni, minä tallaamaan. Jätkä näki minut koko ajan, seuraavaksi voisi kokeilla tallata ruudun niin, ettei eläin näe. Heti, kun otin jälkiliinan kassista, Ykä alkoi jo tempoilla ruutua kohden, vaikka oli yhä kiinni sidottuna. Laitoin koiran liinaan kiinni ja astuin askelen eteen - ja Yrjänä oli jo ruudussa. Söi hyvällä ruokahalulla ja kun oli eksyä ulos ruudusta, korjasi.

Kentällä aloiteltiin tokotreenit kapulan nostamisilla. Heitin kapulan metrin päähän ja kun Ykä meni koskettamaan sitä suullaan/nosti sitä vähän ylös, kehuin ja otin patukan esille. Riehuttiin hetki, irrotus, ja uudestaan. Pari kertaa jopa toi kapulan minulle ihan ilman mitään, tästä tietysti kunnon riehutukset ilman loppuasentoja. Kun alkoi olla siinä pisteessä, että eläin hyökkäsi kapulan kimppuun etujalat edellä, lopetin nämä harjoitukset ja otin pari pitoa. Eli koira eteen istumaan, käsky "pidä", kapula koiran suuhun, käsien heiluttelua kapulan molemmin puolin ja kapulan päiden koskettelua. Koira piti kiinni kunnes otín päistä kiinni ja annoin irrotuskäskyn. Ja riehumaan. Hyvin meni.
Lisäksi jälleen lyhyitä seuruutuspätkiä. Oikeasta paikasta ja kontaktista patukka lensi välittömästi. Täyskäännökset olivat vähän löysiä, muuten ok. Kaukot tosi hyviä, ei yrittänyt yhtään eteenpäin. Perusasentoon hakeutumisesta palkka heti. Ruutuunlähetykset huippuhyviä, irtoaa kiitolaukkaan käskyn kuultuaan, syö namit (usein vielä kääntyy niin, että rintamasuunta on minuun), painuu nopeasti maihin ja pysyy siinä. Tötsiä meillä ei tosiaan vielä ole, joten teemme ruutuja pelkällä kannella niin, että otan ensin koiran vierelle, jätän siihen siksi aikaa kun vien kannen eteen, palaan koiran luo ja annan käskyn. Tätä voisi pikkuhiljaa alkaa kokeilla niin, ettei koira näe, kun vien ruudun. Siihen tosin tarvittaisiin ne tötsät, ettei jätkä lähde haahuilemaan mihinkään ruutua etsien.

Eilen oli myös loistava hallintaharjoitus, kun lähdimme puolenyön aikaan käymään pihalla. Koira vapaana, melkein pilkkopimeää kohta alkavan ukkosen takia. Näkyi välähdys, viidentoista sekunnin päästä kuului jyrähdys, joka sai Ykän vetämään villiä hepulirinkiä. Rauhoittui kuitenkin heti, eli pelkoa se ei ollut, villiintymistä vain. Sitten koira äkkäsi jotain metsänrajassa (piha päättyy metsään) ja sinkoutui siihen suuntaan ennen kuin minä edes tajusin, että siellä on koiranulkoiluttajia. Karjaisin ukkosena takaisintulokäskyn - ja kas, koira kääntyi puolimatkassa kannoillaan ja laukkasi luokseni. Sai tietysti hirveät kehut ja jatkettiin vapaanaoloa. Kauempana olleet koirat alkoivat haukkua, mutta Ykää ei enää yhtään kiinnostanut mennä siihen suuntaan. On se vaan hieno eläin.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Kaikenlaista puuhailua

Ollaan käyty Luukissa Rusina-mamman, Akseli-veljen ja Pipari-mustaterrierin kanssa ja treenailemassa tottista omin päin lähikentällä. Lisäksi myös koirapuistoiltu, tänään Ykä meni suosiolla vanhaenglanninlammaskoiran kanssa puun alle varjoon, sillä helle on tänään ollut varsin jumalaton. Kielet roikkuivat molemmilla maassa asti.
Sen kummemmin yksittäisiin treenikertoihin paneutumatta, ollaan tehty hyvällä menestyksellä mm. ruutua, luoksetuloa, jättöjä, kapulanpitoa ja sen rauhallista nostamista maasta (palkkaan heti leikillä, kun koira omatoimisesti ottaa kapulan suuhunsa, ei haittaa vaikka pudottaa), paikallaoloa istuen ja maaten, kaukoja lyhyellä matkalla (palkkana pallo lentää koiran taakse), perusasentoon hakeutumista ja seuruutusta. Nyt tavoitteena saada jälkimmäiset kuntoon ja rakentaa Yrjänälle parempaa motivaatiota molempiin. Lyhyitä pätkiä ja välillä pallo lentää jo siitä, kun koira istuutuu sivulle. Jos edistää seuraamisessa, palkka taakse, jos jätättää, eteen.
Ei niissä mitään vikaa ole ollut, mutta lisämotivaatio ei ole koskaan pahitteeksi.

Tällä hetkellä käydään kerran viikossa jälkitreeneissä, muutoin treenaillaan ja lenkkeillään omin päin. Koiraohituksissa on tullut sekä persehtimisiä että onnistumisia. Minua ei yksi murrosikäinen penska lannista.

Kuten mainittua, koko tämän viikon on ollut aivan laittoman kuuma, joten eläinkin vain läähättää koko ajan. En voi sanoa, että siltä olisi veto pois, koska se olisi täyttä valetta.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Huippuvireessä

Pysähdyimme aamulenkillä läheisen koulun hiekkakentälle tokoilemaan. Koska tämä kaikki tapahtui hetken mielijohteesta, koiralla oli valjaat eikä minulla ollut leluja eikä nameja mukana. En antanut tämän olla ongelma, vaan nappasin metsästä kepin ja palkkailin sillä. Ja täytyy vain sanoa, että kesätauko on näemmä tehnyt hyvää.
Teimme mm. seuruutusta vapaana (lyhyitä suoria, käännöksiä ja täyskäännöksiä molempiin suuntiin), jääviä (istu, maahan), kaukoja (istu-maahan, maahan-istu), paikkamakuuta ja -istumista (pitkällä matkalla ja niin, että minä tein laajan neliön koiran ympärillä) ja luoksetuloa (pitkällä matkalla koira hyppäsi täyttä vauhtia etujalat edellä päin, lyhyemmällä ja pienillä avuilla onnistui). Luoksetulon taantumaa lukuunottamatta jätkä oli ihan huippuvireessä, teki sähäkästi ja tarkasti, seuraaminen oli ihan uskomattoman hienon näköistä ainakin näin omasta vinkkelistä. Ei lähtenyt edes sambailemaan kepin kanssa paljoa, vaan toi sen minulle käskystä. Repi keppiä myös tosi hyvällä otteella.

Kevään loppuun saakka olimme käyneet tokotunneilla säännöllisesti kaksi kertaa viikossa kolmi-nelikuisesta lähtien, nyt pakon sanelema tauko näytti, että välillä pitää tehdä jotain muuta, että liikkeet hautuvat koiran päässä kunnolla. Olen vieläkin ihan äimänä.

Sen sijaan kapeita makkararuutuja yritin tehdä eilen, mutta koira ei syttynyt yhtään. Lähti kyllä innokkaasti etsimään, muttei syönyt lihapullia ja haahuili muutenkin omiaan. Tein toisen ja nappasin koiran kehujen kera heti pois, kun pitkin hampain nappasi yhden namin. Taisi haluttomuus johtua siitä, kun kilometriä aiemmin jätkä oli oksentanut tyhjää vatsaansa. Näemmä koiran nimi on enne riippumatta siitä, miten koiran nimeää.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Agilityn alkeet, viimeinen tunti

Viimeinen agitunti. Saa nähdä milloin jatketaan ja missä - muutan kolmen viikon kuluttua johonkin, luultavasti kehä kolmosen tuolle puolen. Nyt koiraurheilukeskus on vain parin kilometrin päässä, kohta tilanne on toinen. Oli miten oli, tykästyimme molemmat agilityyn ja olisi eri hienoa jatkaa.

Ensin A-este, tosi hienot pysäytykset molemmilla kontakteilla. Ylösmenokontaktilla takajalat maassa ja alasmenokontaktilla etujalat. Tätä pyritään vahvistamaan. Puomi meni yhtä hyvin. Tunneliin lähetys loistava, eikä jätkää edes haitannut, ettei ohjaaja pitänyt pussin toista päätä ylhäällä. Rengasta kokeiltiin nyt maxi-korkeudella, tähän asti tehty matalampaa. Renkaan alle jäi nyt enemmän tilaa, joten ensin Yrjänä ei oikein tiennyt, mistä sen olisi pitänyt mennä. Tuli kuitenkin oikeasta kolosta ja riehuttiin narupallolla.

Otettiin taas yksinkertaista rataa yksitellen, eli sama rata kuin eilen mutta päinvastaiseen suuntaan. Suoralla suora putki, kaksi hyppyä, vasemmalle kaartuva putki, pöytä, lähtökohtaa kohden kepit, hyppy ja kepit. Vähän vaikeampaa tokoa harrastaneille, koska koira on ohjaajan oikealla puolella. Palkkasin nameilla taskusta. Putkeen Ykä meni innokkaasti. Istutin sen esteen eteen, kävelin kaariputken luo ja annoin "putkeen!"-käskyn, jolloin sinkosi yli esteiden ja sukelsi epäröimättä kaartuvaan putkeen. Pöydällä ei ongelmaa, kepit olivat näin päin taas vähän hankalia. Hyppy hyvin, kepit taas jäykistellen. Loppuun palloriehutus.

Toisella kerralla kokeilin alkuperäiseen suuntaan niin, etten palkkailisi juustolla esteiden välillä. Ykä kun tuppaa kakomaan nameja kokonaisia takaisin ylös, koska eihän niitä nyt malta pureskella. Suunnitelma oli vetää rata läpi kehujen voimalla ja heittää narupallo palkaksi viimeisen esteen jälkeen. Kepit, hyppy, kepit, pöytä ja kaariputki menivät upeasti ja nopeasti, mutta kun lähdin juoksemaan viimeisen suoran esteiden ohi, Ykä koukkasi lähemmäs eikä siis hypännyt. Otettiin uudestaan kaariputkeen lähetys, nyt alkoi olla vähän hämmentynyt eikä mennyt ihan heti. Parin kerran jälkeen sain Ykän juoksemaan suoraan putkesta hypyille ja hyppäämään molemmat tyylipuhtaasti. Sitten koukkasi taas lähemmäs ja juoksi suoran putken ohi. Lähetin uudestaan putkeen ja kun meni, sai toisessa päässä riehua narupallolla.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Agilityn alkeet, tunti IV

Eipä ollutkaan jälkitreenejä tänään, koska Espooseen luvattiin sadekuuroja. Tällä hetkellä tosin ainakin tässä rajalla paistaa aurinko, mutta sää on muuten tuulinen. Aamulenkille kuuden tienoilla lähtiessämme satoi vettä kuin saavista kaataen ja ukosti, eli terve, Suomen kesä. Oli miten oli, jälkitreenien ajankohdasta sovitaan sähköpostitse myöhemmin. Tehdään varmaan pari omaa ruutua ennen viikon loppumista.

Agilitykurssin toiseksi viimeinen tunti. Jätkä jaksaa keskittyä yllättävän hyvin, vaikka verhon toisella puolella (siellä tokotreenit samanaikaisesti) haukutaankin. Välillä, kun ehti tulla tylsää, piti vähän yrittää venkoilla ihanan vislanartun tai russelin luo, ja hajujakin olisi ollut vaikka millä mitalla. Mutta heti, kun alettiin tehdä, ei mikään muu kiinnostanut kuin tekeminen.
Ennen tunnin alkua otin pari kertaa pöytää niin, että juostiin kentän poikki sen luo ja sanoin "pöytä!". Ykä hyppäsi pöydälle ja pysähtyi siihen molemmilla kerroilla, lähti liikkeelle vasta uudesta käskystä. Kyllä se osaa.
Aluksi puomia, olimme viimeisiä jonossa. Kontaktit sekä alussa ja lopussa, jolkotteli rauhallisesti yli. Sitten A-estettä, joka sekin on ihan paras este. Yritti karata esteelle ennen käskyä, mutta otin takaisin ja malttoi jopa pysähtyäkin molemmille kontakteille. Loppukontaktille hidasti omatoimisesti. Hieno koira.
Renkaasta yritti ensin väärästä välistä, mutta ohjaaja piti hihnasta kiinni eikä päässyt. Menin toiselle puolen estettä ja hyppäsi oikeaoppisesti, ei kuulunut edes kilinää. Tehtiin toistamiseen ja onnistui taas.

Sitten kaikki koirat otettiin ulos kentältä, ja saimme suorittaa yksitellen yksinkertaisen radan. Suoralla ensin kepit, hyppy, kepit ja pöytä, siitä oikealle kaarella oleva putki ja takaisinpäin kaksi hyppyä ja suora putki. Olimme taas viimeisiä, Ykä vetäisi kunnolla kyljelleen odotellessaan. Muut saivat mennä ohi rauhassa. Ensimmäisellä kerralla Ykä meni kepit imuttamalla, mutta vähän jäykästi eikä vieläkään oikein näyttänyt ymmärtävän, miksi tässä nyt pitää mennä siksakkia, kun suoraan pääsisi paljon nopeammin. Palkkasin jokaisen esteen jälkeen. Sitten hyppy, ei ongelmaa, juustoa naamaan. Pöydällä ei ongelmaa.
Sitten tuli Kamala Pyörivä Putki.
Putki oli sellainen, jota ei oltu aiemmin menty, eikä se ollut mitenkään kiinni missään. Eli kun hollantilainen juoksi sinne täysillä ja yritti kaartaa mutkassa, se kallistui mukana ja jätkä pelästyi. Kääntyi putkessa ympäri ja tuli samaa kautta takaisin. Hetken sitä sai innostaa sinne (yritti myös hypätä putken päälle), mutta meni lopulta, kun ohjaaja piti kiinni ja minä huutelin putken loppupäästä sisään. Ja kauheat kehut päälle, kun Yrjänä tuli luokse. Peräkkäiset hypyt menivät hyvin, mutta kun yritin lähettää tuttuun putkeen, Ykä seurasi kättäni ja juoksi esteen ohi. Pyörsimme ympäri, lähetin uudelleen, meni.
Ohjaaja kyseli kovasti harrastuksistamme ja sanoi, että jätkällä on ihan älytön motivaatio tehdä. Sanoin, että vielä me voitamme kaikki. Mehän suoritamme kaikkien lajien kokeet yhtaikaisesti.

Toinen kerta meni paremmin. Sain vinkin, että en pitäisi nameja kädessä, kun ohjaan, jotta koira keskittyisi katsomaan enemmän osoittamaani estettä kuin juustonpalaa kädessä. Palkkasin siis taskusta. Kepeillä etupää alkoi jo mennä sulavasti, takamus jäykisteli vielä perässä. Hyppy hyvin, uudestaan kepeillä sama juttu. Hirveästi koira on kuitenkin kepeilläkin kehittynyt, eli eteenpäin mennään jatkuvasti. Pöydällä ei ongelmaa, Kamalaan Pyörivään Putkeen meni toisesta käskystä. Istutin koiran kahden esteen eteen ja menin itse viimeisen putken luokse ja sanoin "putkeen!". Musta salama lensi yli esteiden ja suoraan putkeen. Hieno lopetus treeneille!

Ai niin, levätkää rauhassa, Narupallo I ja II. Kauan eläköön Narupallo III.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Agilityn alkeet, tunti III

Ykä oli melkein yhdeksän tuntia yksin, mutta ei ollut moksiskaan. Palattuani juostiin hetki pihalla ja käytiin lyhyellä lenkillä. Kuuma ilma läkähdytti hollantilaisenkin, vaikka yksinolo olikin venynyt pitkäksi.
Agilityssa Ykä on kyllä niin elementissään. Vaikka holsku nyt kyllä tykkää tehdä mitä tahansa, jossa saa mennä ja juosta minkä raidallisista kintuista pääsee.

Ensin keppejä. Minäkin aloin vähän oppia imutustekniikkaa enkä mokaillut niin paljoa. Ykä ei yhtään tiedä mitä sen pitäisi tehdä, mutta se yrittää ihan hirveästi. Vielä me opitaan.
Sitten pitkää putkea, joka on Ykän lempieste. Suoraa, U:n muotoista ja kaarella olevaa, kaikki ovat ihan ältsin kivoja. Vetää putken suuta kohden ja kun laskee irti pannasta ja antaa "putkeen!"-käskyn, ryntää sisään ja onkin samassa tullut jo toisesta päästä ulos. Lähetyskin siis onnistui vähän kauempaa todella mainiosti.
A-esteellä pysähdys alkukontaktille (seisoo), kepeästi yli ja pysäytys loppukontaktille (istuu). Hyvin meni, alkaa jo tajuta, ettei esteen yli vain rymistellä. Puomilla sama juttu, mitä nyt toisella kerralla hyppäsi lopun kontaktialueen yli ennen kuin ehdin antaa käskyä.

Pöytä otettiin tänään uutena esteenä. Kävelemällä mentäessä hyppäsi ja pysähtyi hienosti, juosten hyppäsi kyllä pöydälle, mutta lensi samantien yli. Otettiin juosten tätä pari kertaa, ja johan alkoivat jarrutkin löytyä.
Rengas meni hyvin, karvat vähän osuvat reunoihin, mutta eipähän enää kolisuta koko estettä läpi hypätessään. Ei edes yrittänyt mistään väärästä välistä.

Tässä välissä taas putkea, joka meni arvatenkin upeasti. Lopuksi hyppylähetystä, eli esteen toiselle puolelle namikansi ja koira pääsi hyppykäskyllä syömään. Sitten kansi vietiin kahden esteen taakse ja sama juttu. Ja mitäpä ongelmia holskulla hyppäämisessä olisi.

Huomenna tiedossa jälkitreenejä heti agilityn jälkeen, saa nähdä, mitä Yrjänä siihen sanoo.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Agilityn alkeet, tunti II

Tänään agilitytreenit menivät paljon paremmin, johtuneeko sitten aamun parin tunnin lenkistä, jo tutuksi tulleesta porukasta vai juustosta. Huomenna jätkä joutuu olemaan työpäiväni ajan yksin, joten saa nähdä kuinka paljon virtaa silloin riittää.
Hininä ja mölinä olivat ihan minimissään, palkkasin aina, kun oli hiljaa. Otettiin paljon seuraamista, perusasentoa, askelsiirtymisiä ja paikallaistumista vuoroa odotellessa. Niinkin reippaasti, että narupallosta lähti naru irti. Niin tai näin, koira ei ehtinyt keksiä omaa tekemistä eikä kyttäillä muita.

Alkuun putkea, sekä pitkää suoraa että kiemurtelevaa niin, ettei alusta nähnyt loppupäätä. Ykällä ei mitään ongelmaa missään, täysillä vain putkeen ja täysillä sieltä ulos. Tämän jälkeen A-estettä, jota ollaan siis jätkän kanssa kokeiltu joskus taannoin Purina-areenalla. Täysillä ylös ja täysillä alas, ensimmäisellä kerralla en edes ehtinyt ajatella kontaktiin pysäyttämistä, kun koira oli jo suorittanut esteen. Toisella kerralla pysäytin seisomaan aloituskontaktilla ja istumaan lopetuskontaktilla. Lisää treeniä, koira sai pari kertaa hypättyä lopetuskontaktin yli. Se ei saa oppia, että yli hyppely on sallittua.
Puomia otettiin ilman namivanaa, kontakti seisomisella aluksi, ja rauhallisesti (!) Ykä käveli puomin toiseen päähän, jossa istutus, kontakti ja namia naamaan. Ihan erilainen meininki kuin A-esteellä. Ei pelännyt kuitenkaan yhtään.
Kepeissä koira sekoili, koska minä sekoilin. Se on yllättävän vaikeaa imuttaa siksakkia, kun itse kulkee takaperin. Ihan hyvin kuitenkin meni ottaen huomioon, ettei ennen olla edes nähty keppejä.
Sitten rengas. Taisin nauraa ääneen, kun ohjaaja pyysi, että ohjaisin koiran "rauhallisesti, jalka kerrallaan" renkaan läpi. Opetapa hollantilainen suorittamaan este hitaasti. No, jotenkin Ykä oli kuitenkin tajunnut itsestään, että renkaasta pitää hypätä nätisti, eikä siis kolistanut estettä kummallakaan kerralla. Hieno eläin.

Lopuksi kokeiltiin lyhyttä rataa, eli suora, oli kaksi peräkkäistä, matalaa hyppyä ja suora putki. Istutin Ykän ensimmäisen esteen eteen, otin vähän etumatkaa ja annoin käskyn hypätä. Lähti rakettina, hyppäsi molempien esteiden yli, juoksi putken ohi, toisessa päässä huomasi että "kah, putki!", sukelsi putken väärinpäin läpi, jolloin käskin sen uudestaan putkeen ja meni. Toisella kerralla tajusin antaa "putkeen"-käskyn ajoissa, ja Ykä suoritti radan täydellisesti. Eli ohjaajan pitää opetella paitsi juoksemaan nopeasti, myös ajattelemaan nopeasti.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Ihania putkia ja kamala puomi

Sain tänään vähän jälkijunassa mökkikuvia maaliskuun lopulta, eli ohessa vähän kuvamateriaalia Yrjänästä 5kk. Ei täällä sentään heinäkuussa lunta ole, eikä Yrjänäkään enää ole tuollainen luikku.

Agilityintensiivikurssi alkoi meidän osaltamme niin hirveällä innolla, että siitä olisi riittänyt energiaa koko Kenian valaisemiseen viikoksi. Alkuun, kun vinkuminen alkoi, käännyttiin samantien takaisin tulosuuntaan. Ramppaaminen auttoi, ja päästiin jopa istumaan asti. Siinä tungin Ykän naamaan lihapullaa, kun se käyttäytyi. Muiden luokse kun olisi ollut niin kiva mennä leikkimään ja siis hitto kun odottelu on tylsää ja hei mennään siis jo ja kato tuolla on tollainen ihana nainen! Kato tuossa, tuossa noin!
Rähinäongelmaa ei todellakaan ole, kunhan kaikki ovat niin kivoja eikä pieni eläin millään malttaisi.

Yhtä kaikki, kurssi pidettiin sisätiloissa kumimatolla, muita koiria kuusi, seitsemän. Lisäksi verhon takana oli käynnissä tokokurssi, eli häiriötä oli kylliksi. Ykä vinkui ja tempoili, mutta malttoi istua perusasentoon käskystä. Pysyi myös paikallaan istumassa, kun kävin repulla (paikallaolot olivat muutenkin aika priimoja lonkkakellahtelua lukuunottamatta, mutta pysyi siis kaikesta huolimatta paikallaan, vaikka ympärillä tapahtui vaikka ja mitä). Ensin jokaiselta otettiin vuoron perään lyhyt putki; ohjaaja piti koiraa kiinni ja omistaja kutsui toiselta puolelta. Yrjänän mielestä ohjaaja oli ihan mahtavan kiva. Ensin jätkä ei oikein älynnyt homman ideaa, vaikka ollaan me putkea kokeiltu kerran pari aiemminkin Purina-areenalla. Hentorakenteinen ohjaaja sai tehdä kunnolla töitä estääkseen Ykää sinkoutumasta putken ohi luokseni. Vaan voi sitä nopeutta, jolla koira sitten ryntäsi putkesta läpi, kun se tajusi, mitä siltä odotettiin.
Toisella kerralla putki olikin jo kolme kertaa pidempi, suora silti, ja lähetin Ykän putkeen ja juoksin itse täyttä vauhtia toiseen päähän. Meni epäröimättä ja vauhti oli mieletön.

Pussissa ohjaaja piti toista päätä vähän ylhäällä, kun lähetin Ykän sisään. Ei mitään ongelmaa.

Seuraavaksi matalalla oleva rengas. Ohjaaja piteli kaksin käsin Ykää, joka yritti keksiä, mistä välistä menemällä pääsee luokseni toiselle puolelle. Rymisteli sitten renkaasta läpi ja sai lihapullaa ja hihkaisuja. Toisella kerralla hyppäsi taas estettä kolistellen renkaan läpi, nyt jo varmemmin. Ekaa kertaa renkaalla, eli kyllä me tuohonkin vielä treenataan oikea hyppytekniikka.
Puomi sen sijaan oli Ihan Kamala. Ohjaaja teki puomille lihapullavanan, jota seuraamalla koira oppisi katsomaan jalkojaan sen sijaan, että seuraisi esimerkiksi namia pitelevää kättä. Ykä oli joutunut sen verran pitkään odottelemaan vuoroaan, että sen motivaatio alkoi laskea ja hermostus kohota. Kontaktille meni hyvin, pysähtyi käskystä etujalat kontaktialueella ja takajalat maassa, sai nameja, joita tässä vaiheessa vielä söi. Kun lähdettiin eteenpäin, Ykä kyllä haisteli kaikkia lihapullia, muttei syönyt niitä. Käveli eteenpäin nenä alustassa kiinni ja ohitti jokaisen namin. Keskivaiheilla astui harhaan ja oli pudota, mutta nostin sen takaisin ja kehuin jatkamaan. Muiden koirien kesken aiheutui tässä välissä jotain kränää, joka seisahdutti Yrjänänkin häntä koipien välissä tarkistamaan, että ei kai nyt hänelle vain kukaan rähise. Sain kuitenkin jatkamaan loppuun asti, pysäytin kontaktialueelle ja sain palkattua kädestä. Tästä sitten hirveät kehumiset ja riehumiset.

Viimeisenä otettiin uudestaan pitkä, suora putki, jotta koirille jäisi hyvä maku treeneistä. Lähetin jätkän putkensuulta (jonne se malttamattomana veti) ja juoksin toiseen päähän, josta Ykä singahtikin. Kävi nuuhkaisemassa toisen koiran takamusta, mutta tuli käskystä luokse ja sai palkkaa.

Tekemisen intoa kyllä löytyy, kunhan saadaan vielä iskostettua hollantilaisen päähän, että treeneissä ollaan treenaamassa. Muut koirat saavat tehdä mitä tykkäävät ja haista miltä haluavat, mutta niitä ei noteerata. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Nytkin tehtiin odotteluaikoina vähän tokoa, ettei jätkä nyt ihan tylsistyisi. Käskyn alla oleminen rauhoittaa selvästi, kun ei tarvitse itse keksiä tekemistä.

Yhtä kaikki, kylläpä koira päästi onnellisen huokauksen, kun kävi kotiinpäästyään unten maille.

Elina kuvasi.

Pihatokoa

Minulla näemmä on tapana änkeytyä seuraavana päivänä alkaville kursseille hetken mielijohteesta. Tämän viikon arki-illat menevät siis agilityn aloittelijoiden intensiivikurssilla. Ensimmäisestä tunnista ja ajatuksista lisää sitten illemmalla.
Ja mikä harrastus se nyt muka sellainen olisi, joka ei kaikkia rahoja veisi.

Eilen otettiin tokoilua pihamaalla patukan ja juustonpalojen kanssa. Ruutua tehtiin ilman merkkejä niin, että istutin koiran alas ja vein kauemmas kannen, jonka päällä oli nameja. Palasin viereen, sanoin "eteen" ja Yrjänä sinkosi kannen luo. Meni heti käskystä maahan ja pysyi, kun tein kokeenomaisen kolmion ennen kuin menin laittamaan lisää juustoa kannen päälle. Koko ajan tuntuu tulevan mieleen lisää ostettavaa, nyt pitäisi noita merkkejä polkaista jostain.
Perusasentoon hakeutumista treenattiin monilla toistoilla niin, että heti, kun takamus osui maahan, vapautin koiran riehumaan patukalla. Ykä oli irti, joten tietysti se lähti kekkuloimaan ympäri pihaa patukan kanssa sen voitettuaan. Nämä puuhat lopetin tykkänään ja kun patukka taas oli minulla, leikki jatkui. Nyt kun vielä saisi lelun ilman irrotuskäskyä varastettua noista hainleuoista, olisi hyvä. Palavampi hinku patukkaan jäisi, jos saisin pöllittyä sen itselleni.
Eteentulo alkaa olla jo todella hyvällä mallilla, varsinkin jos patukka on leuan alla ja pudotan sen palkaksi siitä. Nyt treenaukseen pikkuhiljaa se, ettei palkkaa ole ollenkaan näkyvillä. Niitäkin ollaan tietysti tässä silloin tällöin aina kokeiltu, mutta vähän huonolla menestyksellä. Ykä hakeutuu luoksetulossa mielellään takalenkin kautta sivulle, jos mitään vihjeitä ei ole näkyvillä. Leuan alta palkkausta ollaan tehty myös mm. kepeillä. Voi olla että Ykä on keppileikeistä keksinyt sen, ettei leluja muka pitäisi palauttaa minulle.
Seuraamista tehtiin parin askelen pätkissä niin, että heti, kun koira hetkenkään oli oikeassa paikassa ja hyvässä kontaktissa, lyhyt riehuntapalkkaus ja suoraan liikkeelle.

Pihan läpi kulki myös vieras koira hihnassa, ja vaikka Yrjänä ensin sitä tuijottelikin, tuli kuitenkin käskystä sivulle. Tästä alkoi tietysti välitön riehunta, niin hienosti tajusi olevansa töissä.

Noin muutoin ollaan käyty hölkkäilemässä omakotitaloalueiden hiekkateillä nyt, kun sää on vähän viilennyt ja tuolla viitsii juosta, ja saatu paljon kehuja eri tahoilta siitä, kuinka rauhallinen Yrjänä on kahdeksankuukautiseksi (ei hypi vasten, kulkee vierellä löysällä hihnalla, odottaa mölisemättä jos sen laittaa puuhun kiinni). Jes! Sisällä nostatin viretilaa patukalla ja pyysin sitten pitämään kapulaa, kun istui edessäni. Otti itse suuhun ja piti nätisti pari sekuntia, jonka jälkeen "kiitos" ja riehumaan.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Kesällä kuuluu mökkeillä

Mökkeilyä Sysmän sysimetsissä, eli Yrjänä sai lähinnä juosta, uida ja syödä keppejä. Varsinaista koiranelämää, siis. Yksi makkararuutu tehtiin metsäpohjaan, tallattiin yhdessä kaverini kanssa. Ykä lähti jälleen kuin singottuna hajun perään ja löysi nakit hetkessä. Ehkä ensi treeneissä päästään kokeilemaan jo varsinaista jälkeä. Kevyesti myös muisteltiin tokoliikkeitä, lähinnä perusasentoa, seuraamisen paikkaa ja liikkeestä maahanmenoa. Sekä tietysti eteentuloa.
Vähän piti myös leikkiä vahtikoiraa ja ilmoittaa, kun naapurimökille saapui ihmisiä. Tai siis jos me ei vaikka huomattu niin pitäähän sitä nyt tuoda asia julki kaikelle kansalle. Kumea vahtihaukku ei ollut loppua millään. Kun sitten naapurit tulivat Hilla-villakoiransa kanssa tervehtimään (varmistuttuaan ensin, ettei "tuo nyt syö tällaisia Hilloja aamupalaksi"), Ykä oli taas ihan rakastunut. Kerran Yrjänä myös karkasi omatoimisesti naapuriin etsimään Hillaa, mutta muuten pysyi kyllä hyvin pihamaalla.

Koiran maha oli jostain syystä sekaisin ja oksennusta sai olla siivoamassa jatkuvasti. Pari kertaa onnistuin kantamaan Ykän ulos kakomaan, yöllä en jaksanut ja sai puklata lattialle. Mitälie sitten syönyt, kun oksensi sekä tyhjää että täyttä mahaa. Ruokaa ja kermaviiliä söi kuitenkin ihan hyvällä ruokahalulla, toivottavasti oli ohimenevää. Täytynee ostaa piimää tänään kaupasta.

Holsku näyttäisi luppakorvilla muuten aika paljon flätiltä.

Elina kuvasi.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Intoa ei ainakaan puutu

Kuvat ottanut Emiel.

Eilen oleskeltiin pitkä tovi Kampin ostoskeskuksessa, Yrjänä käyttäytyi erittäin mallikkaasti Suomalaisessa Kirjakaupassa ja kun istahdettiin Emielin kanssa piirtämään ohikulkijoita, Ykä heitti kyljelleen nukkumaan. Siinä ihmisvilinässä vaatii aika hyvää päätä koiralta vain nukkua! Vieras koirakin meni ohi aika läheltä, sitä piti vähän tuijotella, mutta Ykä rauhoittui heti häiriön kaikottua.

Tänään oli jälkitreenit, tällä kertaa en jopa eksynyt matkalla joten olimme ajoissa perille. Olin saanut Emielin mukaan kuvaamaan, joten Ykälle tuli myös lisätreeniä siitä, että kävelemässä on muitakin kuin minä. Jossain välissä Ykä nimittäin oli sitä mieltä, että jos muita on läsnä (huomiokykyni ei ole pelkästään koirassa), käyttäytyä ei tarvitse. Nyt alkaa selvästi rapista tämäkin luulo.
Istuskeltiin nurmikolla odottelemassa muita, kauempana tallusteli koiria, joille Ykän piti vähän vingahdella. Hiljeni kuitenkin käskystä ja sai kehut ja rapsutukset. Kun muita jälkiporukan koirakoita alkoi putoilla paikalle, oli jätkällä taas niin kovin paljon sanottavaa. Käveli kuitenkin kohtuullisen hyvin porukassa ruuduntekopaikalle, jossa laitoin koiran kiinni tolppaan ja lähdin tamppaamaan toiselle koiralle ruutua. Jätkässä oli virtaa pienen kehitysmaan tarpeisiin, ja se myös kuului. Viimeksi rauhoittui, kun oli kiinni, tänään ei. Palatessa menin kehumaan sitä vain, kun oli hiljaa.
Vieras ihminen (eri kuin viime kerralla) oli tallannut meille ruudun pitkään nurmikkoon. Ykä ampaisi heti matkaan ja haisteli tiensä ruutuun todella nopeasti. Oli vahingossa tullut mukaan kahdenlaisia nakkeja, joista toiset tietysti olivat parempia kuin toiset, ja huonompia piti syljeskellä suusta. Kerran koira teki laajan ympyrän takaani, mutta palasi omatoimisesti takaisin ruutuun.
Toista ruutua varten kävelimme metsään, nyt Ykä jo meni paremmin koiraryhmässä. Muiden takamukset kiinnostivat hirveästi, mutta eipähän metelöinyt. Koira puuhun kiinni ja tallaamaan seuraavalle ryhmäläiselle ruutua mustikkapuskien lomaan. Vieras ihminen (eri kuin edelliset) tallasi meille ruudun samanmoiseen aluskasvillisuuteen. Ja voi herranjestas millä vauhdilla hollantilainen lähti metikköön. Liina oli solmussa jo ennen kuin ruutuun päästiin ja Ykä oli ehtinyt kiertää kahdeksikkoa jokaisen puun ympärillä, lähellä ja kaukana. Minulla oli täysi työ selvittää liinaa suoraksi, että koira pääsisi työskentelemään. Haistoi ilmeisesti vähän kauempana olleen ruudun, sillä lähti ensin väärään suuntaan. Kutsuin nimeltä, ja tuli etsimään toisesta suunnasta. Kesken nakinsyönnin kävi välissä jonkun puskan ja haahuili vähän muutenkin, mutta palasi lopulta ruutuun, jolloin saatiin hyvä lopetus. Ohjaaja kehotti ottamaan hanskat mukaan seuraavalla kerralla, niin innokasta meno oli.
Ohjaajalla oli hauska huomio hollantilaisen työskentelystä: kun se jäljestää, sen häntä heiluu hirveästi, kun se on saanut vainun, sen häntä menee ympyrää, ja kun se on päässyt ruutuun/jäljelle, häntä pysähtyy. Kuulemma näin on tapahtunut jokaisen ruudun kohdalla. Ainakin huomaa, että se ihan oikeasti tekee töitä, eikä vain pyöri ympyrää. Hieno juttu.

Ja koska koira oli nirsoillut aamuruokansa kanssa, se oli ollut koko päivän ruoatta. Kun treenien jälkeen päästiin kotiin ja koira sai upean eteentulon jälkeen aamuruoan taas nenänsä eteen, kyllä maistui. Minä en nirsoilua katsele, meillä joko syödään se mitä eteen tuodaan tai sitten sitä ei syödä. Eräs koiranomistaja oli ihmetellyt, kun kerroin, että treenipäivinä meillä syödään vain aamuisin, että kuinka koira muka jaksaa tehdä töitä tyhjällä vatsalla. Vastasin, että nälkäinen koira tekee triplasti paremmalla motivaatiolla kuin kylläinen.

Nyt lähdetään ajelemaan Sysmään kaverin mökille, ehkä siellä voi taas yksi uusi ihminen tallailla harjoitusruudun metsäpohjaan. Mökkeillään nyt kun on vielä mahdollisuus.

Kuvat ottanut Emiel.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Koirapuistoilua

Nyt ollaan kyllä koirapuistoiltu niin urakalla, ettei mitään rotia. Pitkiä hihnalenkkejä ei viitsi tuollaisessa helteessä tehdä, joten ollaan lähinnä treffailtu Riku-bokseria ja muita kavereita puistossa riehumisen merkeissä. Eilen aamulla tässä lähipuistossa tunnin verran ja illemmalla vielä monen monta tuntia Rajasaaressa, jotta koira olisi tarpeeksi raato jäädäkseen pariksi tunniksi porukoille hoitoon, tänään heti puoli kahdeksalta lähipuistossa sellaiset reippaat kolme tuntia. Vesipiste on lähellä joten koirien juottoämpäriä täyteltiin ahkerasti. Ykä ihastui tulisesti kaikkiin narttuihin, jotka kyllä kaikeksi onneksi laittoivat jätkälle systemaattisesti kuonoon, jos ei liehittely muuten loppunut. Selkään ei sentään yrittänyt kertaakaan, siitä olenkin aina jämäkästi kieltänyt. Nylkyttelyä kun en siedä laisinkaan, sitä tapaa tuo ei ole päässyt koskaan oppimaankaan.
Rikun kanssa on muuten mennyt hyvin, mitä nyt eilen piti puistoon tullessa vähän koettaa kärhämöidä. Sanallisesta käskystä Ykä kuitenkin lopetti uhittelun ja loppuaika meni kuin vettä vain. Raidalliset pitävät yhtä. Tänään jätkä myös löysi äänensä ja tajusi, että juostessa voi myös haukkua. Olisi kyllä voinut jättää tajuamattakin.

Niin kauan me aiomme puistoissa ravata kunnes ongelmia tulee, sillä muiden kanssa leikkiminen on a) loistavaa liikuntaa ja b) opettavaista. Sitä paitsi kun on kolme tuntia riehunut ja pari kävellyt, koiraohitukset menevät lähietäisyydeltäkin kuin vettä vain. Näin saadaan positiivisia kokemuksia niihinkin. Jopa takaa tullut kamala rullaluistelija, joka pari kuukautta sitten olisi saanut Ykän vähintäänkin väistämään sivuun, sai mennä rauhassa ohi. Tien toisella puolella vihaisena sähissyt kissa sai Yrjänässä aikaan vain vilkuilua.

Tokoilusta sen verran, että olen keskittynyt eteentulon paikkaan. Aina ennen ruokakupille pääsyä paikallaistuminen ja eteentulo. Nyt siitä on tullut vauhdikas, suora ja tiivis, eli suunta on ehdottomasti eteenpäin. Vapautus heti istahtamisesta ruoalle. Tänään Ykä myös opetteli pitoa kananmunalla, hitsin noloa.

Koska kamera ei jostain syystä ole itsekseen ottanut kuvia kotoa käsin, ohessa talvisia kuvia Forssasta, jossa oltiin joskus helmikuussa moikkaamassa shelttinarttuja eli Myraa ja Nikaa. Jätkä on kyllä paisunut aika järkyttävästi, siitä tulee vielä aikamoinen mörssäri.


Yrjänä 17vko, kuvat ottanut Tyrni.