Tokottelua

Tänään tokotreenien viimeinen kerta isolla ryhmällä, ensi viikolla alkaa viiden viikon mittainen intensiivikurssi pienryhmissä. Sen jälkeen jäädään luultavasti kesätauolle ainakin tuon ryhmän osalta, koska ohjaajan kasvattikoira pennutetaan. Emmeköhän me kuitenkin jotain aktiviteettia kesäksi keksi.

Aloitettiin paikkamakuulla. Jäin ihan koiran eteen, jotta pystyin heti puuttumaan haisteluun. Menin heti vierelle palkkaamaan, kun oli vähänkään aikaa skarppina. Yritin mennä vähän kauemmas, mutta haistelu alkoi heti. Lähdin peruuttamaan taaksepäin ja kehuin, kun lopetti. Kerran lähti vetämään pientä rinkiä, kun tulin korjaamaan sen asentoa. Palasi heti ja palkkasin, kun oli taas maassa.
Pysyi maassa myös silloin, kun parin koirakon päästä lähti bokseri juoksentelemaan ja riehumaan omiaan ja minä olin viiden metrin päässä.

Istumisia tehtiin oma-aloitteisesti ja jätin koiraa milloin mihinkin, kun lähdin käymään repulla. Ei ongelmaa.

Noutokapulan pitoharjoituksia tehtiin tänään ensimmäistä kertaa. Tähän saakka ollaan tosiaan vain potkiskeltu kapulaa pitkin maata ja innostettu koiraa käymään siihen kiinni. Pari ensimmäistä kertaa piti laittaa suuhun ja pitää leuan alta päätä ylhäällä, sitten salamannopeasti "kiitos" ja riehumaan. Kolmannella kerralla halusi jo itse ottaa kapulaa suuhun. Näitä pitää harjoitella enemmän.
Varsinaisia noutoharjoituksia tehtiin kuten edelliselläkin kerralla - heitin kapulan metrin päähän, innostutin koiraa ja päästin sen irti. Nappasi oikeaoppisesti kiinni keskeltä ja lähti esittelemään hienoa kapulaa ympyrässä. Juoksin taas karkuun ja kun Ykä tuli tarjoamaan kapulaa, otin päistä kiinni ja vedin itseäni kohti. Kun Ykä istahti eteeni (kapula yhä suussaan) päästin irti, ja taas lähti iloinen koira kirmaamaan. Toisen tarjoamiskerran jälkeen varastin kapulan ja leikki jatkui lelupallolla.

Seuraaminen oli väsynyttä, pari hyvääkin pätkää tosin saatiin. Lyhyempiä pätkiä, lyhyempiä pätkiä. Askelsiirtymiset kaikkiin suuntiin tarkkoja.

Jäävät menivät huippuhyvin. Teen vielä aika liioiteltuja ruumiinliikkeitä käskysanan tukena, mutta tärkeää on, että menee nopeasti oikeaan asentoon ja jää siihen, vaikka kävelenkin eteenpäin.

Luoksetuloa tehtiin parin metrin etäisyydeltä, eli käskin koiran eteeni istumaan ja vapautin. Kerran pyysin myös edestä sivulle, ei ongelmaa.

Kaukoja tehtiin kyllä viime kerrallakin, mutta unohdin mainita niistä... Kaukkareissa jään vielä ihan koiran eteen, että se oppisi vaihtamaan asentoa siirtymättä eteenpäin. Hyvin meni.

Kotona taas sama juttu kuin eilen, eli koira paikkamakuuseen ja nappuloita ympärille. Ei haistellut yhtään eikä yrittänyt ottaa yhtäkään. Vapautin perusasennon kautta.

Huomenna Yrjänä lähtee porukoideni kera viikonlopuksi mökille uimaan ja syömään keppejä pihamaalta. Miten minun on muka tarkoitus pärjätä melkein kolme (3) päivää ilman pollanninhaiventani?

Ohessa kuva hieman väsyneestä eläimestä, kun taannoin matkasimme paimennuspaikalta kotiin.

Juoksemista ja kiljuntaa

Annikan auto on kyllä tosi hankala paikka Ykälle. Aina, kun se kurvaa pihaan ja pitäisi odottaa rauhallisesti, alkaakin hirveä veto ja hininä. Kyseisellä autolla on aina päässyt kaikkiin kivoihin paikkoihin ja yleensä takana on ollut Akseli-veli leikkikaveriksi. Nyt sitten opetellaan, ettei äninällä ja vetämisellä päästä yhtään mihinkään, ja heti, kun pihahduskaan kuuluu, käännytään vastakkaiseen suuntaan. Poispäin kävellään niin kauan kunnes turpa pysyy kiinni, jonka jälkeen lähdetään taas autoa kohti. Vetämisestä aiheutuu pysähtyminen. Malttia on aina hyvä treenata.

Ajeltiin Luukkiin Rusina-äipän ja Manteli-tädin kanssa ja tallattiin 25mx25m esineruutu, johon vietiin neljä vierasta esinettä (kenkä, kaksi hanskaa ja patukka) ja kaksi Ykän omaa esinettä (pallo ja narulelu). Ensin katsottiin vierestä, kun Rusi hoiti homman kotiin. Yrjänällä oli kova työ pitää itsensä nahoissaan, ja kiljunta oli sen mukaista. Meidän vuorollamme lähdimme yhdessä ruutuun ja usutin jätkää etsimään. Pari kertaa lähti taaempana polulla odottelevien narttujen luo, mutta tuli kyllä karjaisusta takaisin. Ykä ei selvästi oikein tiennyt, mitä sen pitäisi tehdä, ja se mm. kävi tarpeillaan (ruudun ulkopuolella, tosin) ennen kuin joku lamppu taisi syttyä pienen hollantilaisen päässä. Intensiivisen juoksentelunuuskuttelun jälkeen löytyi hanska, ja voi sitä riemua, kun sen sai tuoda minulle. Vuolasta kehumista ja hanskanrepimistä, ai että olin ylpeä!
Tähän väliin otettiin Manten ruutu, sekin meni tosi hyvin.
Toisella kertaa Rusi ja Mante vietiin autoon, jotta Ykälle jäisi päähän, ettei etsinnöissä ole tarkoitus pörrätä muiden luona vaan tehdä töitä. Ruudussa samat esineet. Lähdimme taas yhdessä etsimään, ja nyt koira näytti oikeasti tietävän, että nyt pitää etsiä jotain. Pyöri hetken pallon ja patukan välissä, kunnes iski patukkaan ja juoksi hirveää vauhtia luokse. Taas leikkimistä ja kehumista, kyllä äijä osaa. Onnistuneeseen suoritukseen oli hyvä lopettaa. Jätetään esineruutu nyt viikoksi tai pariksi kypsymään.

Manteli haettiin takaisin ja sen kanssa seuralaiseni ottivat viestiä. Yrjänä taas availi sanaista kurkkuaan, että miksi muut saavat juosta ja se ei. Otettiin tosin sitten myös Ykän kanssa viestiä, eli Annika vei jätkän parinkymmenen metrin päähän polkua pitkin ja juoksutettiin sitä nelisen kertaa edestakaisin. Molemmissa päissä ruhtinaalliset kehut ja namit. Kyllä se vain niin on, että holsku on luotu juoksemaan. Minulle ainakin syttyi into pk-lajeihin ihan uudella tavalla, kun pääsi oman koiran kanssa kokeilemaan. Metsässä rypeminen on ihan erilaista kuin tokokentän tiukka, täsmällinen tekeminen.

Kotona vielä länttäsin koiran paikkamakuuseen ennen kuin heittelin pari desiä nappulaa pitkin lattiaa. Tahallani viskasin niitä myös jätkän lähelle, että oppisi olemaan kiinnittämättä huomiota maahan, vaikka siitä kasvaisi pekonia. Yhden nappulan sain kaivaa suusta ja ilmoittaa, että tämäpä ei käy päinsä, mutta muuten pysyi tosi hyvin ja suorassa. Vapautin tietysti perusasennon jälkeen ja nyt on taas lattia puhdas.

Ohessa taas vanhaa kuvaa, kun niitä on näiden kuukausien aikana kertynyt melkoinen rypäs. Yrjänä edustaa kuolat poskella.

Tapaturmia

Nyt kyllä saatiin loistava aloitus treeniblogille, kun allekirjoittanut teloi nilkkansa juostessaan takaperin karkuun noutokapulaa tuovaa koiraa. Meillä treenataan niin ahkerasti, että paikatkin menee hajalle! Jatketaan vaikka ilman jalkoja!
Mutta asiaan.

Seuraaminen oli tänään ohjatussa seuruutuksessa vähän löysää ja kontakti oli hukassa. Tämä johtuu kyllä ihan täysin siitä, että tehtiin aika pitkää pätkää. Pitkin tuntia tehtiin lyhyitä, nopeita seuraamispätkiä ja -käännöksiä, joista palkkasin narupallolla. Johan löytyivät ne silmätkin sieltä. Kotimatkalla tuli myös superhyvää seuraamista ihan ilman eri käskyä, kun omistaja linkkasi kotiin.

Jäävät tosi hyviä ja nopeita suurimmaksi osaksi, seisomisesta laskeutui hetken mietinnän jälkeen makuulle. Kävin korjaamassa, käväisin edessä, palasin takaisin ja otin heti perään toisen, josta palkkasin runsaskätisesti. Yksi huono liikkeestä maahanmeno saatiin, kun liike piti ohjaajalle yksilökohtaisesti näyttää - Ykä nousi istumaan, kun palasin takaisin vierelle eikä pysynyt maassa, vaikka karjaisinkin sen sinne. Uudestaan liikkeelle ja uusintaotos, jolloin saatiin onnistunut. Istuvissa ei mitään valitettavaa.

Paikallamakuu oli ennen paljon parempi, nyt alkaa jätkällä hormonit hyrrätä ja tekisi hirveästi mieli haistella kaikkea. Ärähdin ja peruutin, jos alkoi haistella ja kehuin lähestyen pari askelta, kun lopetti. Pari kertaa nousi istumaan ja lähtiessäni laittamaan sitä takaisin maahan, koira nousi kokonaan ja lähti parin metrin päähän sambaamaan... tuli kyllä heti takaisin ja saatiin lyhyeltä matkalta onnistunutkin suoritus. Ja taas riehuttiin. Pari kertaa on tullut vieressä maannut dogo päälle aikaisemmissa treeneissä, liekö se sitten myös vaikuttanut jätkään jotenkin. No, harjoittelua vain lisää. (Tehtiin yksi lyhyt pätkä pitkässä ruohikossa kotipihalla ihan vain että katsoin, ettei haistellut. Vapautin seuruupätkän jälkeen juoksemaan ja heittelin keppiä palkkioksi.)
Tykkää myös kellahtaa lonkalle silloin tällöin, pitää puuttua tähän, näyttää rumalta.

Paikallaistuminen parempi kuin makuu, vaikka taaskin oli mukamas niin hirveästi kaikkia kivoja hajuja ympärillä. Sama lääke.

Hyppäsi kyllä ensimmäisellä käskyllä, yritti vähän steppailla toisella puolella ennen kuin pääsin luokse. Seurautin taakse ja sieltä ympäri, tehtiin uudelleen. Nyt pysyi. Seuraavalla kerralla voisi taas haetuttaa narupalloa esteen yli.

Nouto oli älyttömän hyvä edellämainitusta insidenssistä huolimatta, jätkälle on selvästi syttynyt into kapulaa kohtaan. Tätä ollaan siis harjoiteltu vasta pari kertaa, kun ei meinattu saatu oikeannäköistä kapulaa sitten mistään. Kiihdytin koiraa pitämällä hihnasta kiinni, potkimalla kapulaa ja usuttamalla Ykää sen kimppuun ja päästin irti hihnasta, kun vietti näkyi olevan korkeimmillaan. Syöksyi kuin raketti kapulaan kiinni. Lähdin juoksemaan takaperin koiraa kutsuen ja vaikka se vähän heitti omaakin ympyrää, ei mälvännyt tai pudottanut kapulaa. Tuli vauhdilla luokse pysähtyessäni. Vedin kapulaa itseäni kohti ja vähän ylöspäin koko ajan kehuen (Ykä roikkui siinä todella hyvällä otteella ja murisi) ja kun takapuoli kosketti maata, päästin irti. Jätkä lähti taas vetämään rinkiä, minä lähdin taas toiseen suuntaan Ykää kutsuen ja sama toistettiin. Nyt vain varastin kapulan koiran suusta ja nostin sen niin ylös, ettei edes holsku saanut sitä hypyillään napattua. Tehtiin sama innon nostatus kuin alussa, mutta nyt en antanut kapulaa koiralle ollenkaan. Tästä tämä lähtee!

Luoksetulossa ei mitään valittamista. Alkuun meillä oli se ongelma, että jätkä tuli täyttä vauhtia ja loikkasi minua vasten ennen kuin istahti eteen. Nyt tehdään lyhyemmällä matkalla monella peräkkäisellä toistolla, ja ainakin parin metrin päästä jätkä osaa tulla jo kohtuusuoraan eteen - hyppäämättä. Pari kertaa pyysin edestä sivulle ennen palkkaamista, ja mestarin elkein Ykä liikautti takamuksensa oikeaan kohtaan. Pätevä jätkä!

Sivun paikka on hyvin hanskassa, osaa jo itse korjata, jos menee vähän vinoon. Hakeutuu sivulle istumaan mielellään ilman käskyäkin.

Tunnin loputtua syötiin Zeus-malikan omistajan tuomaa kakkua Zekun valioitumisen kunniaksi. Laitoin Yrjänän istumaan ja istuikin siinä aika mallikelpoisesti muiden mässätessä. Hieman otti häiriötä, kun takana ollut pittinarttu alkoi laulaa oopperaa, mutta ei mitään kummempaa. Vähän kauempana rähisevät bullitkin arveluttivat, mutta pysyipä. Ehkä kerran ajatteli maahan kellahtamista, mutta rykäisin ja tuli toisiin ajatuksiin.

Täytyy kyllä myös hehkuttaa sitä, kuinka loistava matkustaja tuo eläin on. Minulle yksi ensisijaisista tavoitteista koiran kanssa on se, että sen voi viedä mihin tahansa. Olenkin käyttänyt penskaa ahkerasti joka ikisessä kulkuvälineessä, mitä vain kuvitella saattaa, ja totutus on tuonut tulosta. Ensimmäisillä matkoillaan Yrjänä kiljui hyvin miehekkäästi, nyt se ottaa vain hyvin rennosti ja pistää maate jo bussia odotellessa. Ei tarvitse edes hihnasta kiinni pitää, kun tietää, ettei se siitä mihinkään lähde. Olen minä vain aika ylpeä.

Huomenna on jalanparantelupäivä eli lyhyitä lenkkejä ja illalla Luukkiin kokeilemaan esineruutua ensimmäistä kertaa, mukana Ykän mamma Rusina ja puolitäti Manteli.

Alku

Koska parilta taholta on tullut tiedustelua Yrjänän treeniblogin suhteen (ja myönnettäköön, että se varmasti auttaa treenaamisessa, kun voi pidemmältä aikaväliltä lueskella, mitä milloinkin on tehty), laitetaan nyt sellainenkin pystyyn. Seitsemän kuukautta meni jätkällä rikki pari päivää sitten ja tokoilua jatketaan vielä puolisentoista kuukautta ennen ryhmän kesätaukoa. Ollaan myös käyty kerran paimentelemassa lampaita ja meitä kutsuttiin sinne toistamiseenkin. Harmi, että maatila sijaitsee neljän tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, kävisin siellä mieluusti useamminkin.

Alkutekstissähän luonnollisesti pitää kertoa, mitä kaikkea penska on tuhonnut. Yhtä mattoa on vähän rei'itetty, väliaikaisia seinäpaneleeleita raavittu, runkopatjan reunaa availtu ja kirjahyllyä maisteltu, mutta tiedänpähän nyt, etten ostanut tamagotchia vaan Sisustussuunnittelijan. Yksi matkakortti ja kännykkä on myös kadonnut parempiin suihin - puhelin tosin toimii vielä. Eli aika vähällä on loppujen lopuksi tähän mennessä päästy.
Melko luonnotonta, että Ykä on pyörinyt jaloissa jo viiden kuukauden ajan, vastahan minä suunnittelin harrastelukoiran hankkimista.

Tunnin kuluttua treenaamaan, sitä ennen pitää pilkkoa lihapullia. Vaikka narupallo onkin tuhannesti parempi palkka, pitää sitä välillä namiakin tunkea naamaan.

Ohessa kuva noin kuukauden takaa.