Asiaan liittymätön kuva elävöittämään tekstiäTämänpäiväiset jälkitreenit menivät paremmin kuin ikinä. Olen ihan ällikällä lyöty ja niin ylpeä, ettei sanoja löydy. Paikalla olimme vain me ja Alma-labbis omistajineen. Koirat puihin ja tamppaamaan kahden jalan levyistä jälkeä kostealle, pari päivää sitten leikatulle pellolle. Aiemmin saadun vinkin mukaan en ollut antanut Ykälle edes aamuruokaa ja ripottelin jäljelle nappuloita nakkien sijaan. Ensin n. 10m suoraan (keskivaiheella hiekkaa, muuten peltoa), sitten 90 asteen käännös vasempaan, 4m, 90 asteen käännös oikeaan ja kolmisenkymmentä metriä suoraan. Jälki sai vanhentua 5-10min.
Jätkä teki tarkasti töitä nenä maassa ja johan kelpasivat nappulatkin. Töitä Ykä sai tehdä rutkasti enemmän kuin aiemmilla jäljillä, koska a) nappulat eivät haise b) jälki sai vanhentua c) kesken kaiken maasto vaihtui hiekaksi. Koirasta oikein näki kuinka se pähkäili hiekalle päästyään, annoin sille vain hihnaa enkä kehottanut mihinkään suuntaan vaikka vähän pyörikin. Ja voi sitä riemua kun Ykä osasi itse ratkaista esteen ja pääsi jatkamaan. Kulmissa ei mitään ongelmaa. Vauhtiakaan ei ollut liiaksi, koska Yrjänä oikeasti keskittyi eikä jälki ollut sille liian helppo.
Toista jälkeä varten menimme metsään, tarkoituksena tehdä lyhyt, suora(hko), helppo jälki. Nyt kävelimme lyhyin askelin, emme tampanneet maata. Tein Alma-labbikselle ja sen omistaja teki Ykälle. Nappula alussa jokaisella askelella, lopussa joka toisella. Ykän jälki vähän kiemurteli aluskasvillisuudessa, mutta ei tuntunut missään. Edes vieraan hajun seuraaminen ei haitannut hienoa raitasikaa ja loppuun päästiin kunnialla.
Huomenna alkaakin sitten jatkokurssi, eli Yrjänä alkaa opetella keppi-ilmaisua. Maahanmeno tuntuu tällä hetkellä luontevimmalta ratkaisulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti