Eipä ollutkaan jälkitreenejä tänään, koska Espooseen luvattiin sadekuuroja. Tällä hetkellä tosin ainakin tässä rajalla paistaa aurinko, mutta sää on muuten tuulinen. Aamulenkille kuuden tienoilla lähtiessämme satoi vettä kuin saavista kaataen ja ukosti, eli terve, Suomen kesä. Oli miten oli, jälkitreenien ajankohdasta sovitaan sähköpostitse myöhemmin. Tehdään varmaan pari omaa ruutua ennen viikon loppumista.
Agilitykurssin toiseksi viimeinen tunti. Jätkä jaksaa keskittyä yllättävän hyvin, vaikka verhon toisella puolella (siellä tokotreenit samanaikaisesti) haukutaankin. Välillä, kun ehti tulla tylsää, piti vähän yrittää venkoilla ihanan vislanartun tai russelin luo, ja hajujakin olisi ollut vaikka millä mitalla. Mutta heti, kun alettiin tehdä, ei mikään muu kiinnostanut kuin tekeminen.
Ennen tunnin alkua otin pari kertaa pöytää niin, että juostiin kentän poikki sen luo ja sanoin "pöytä!". Ykä hyppäsi pöydälle ja pysähtyi siihen molemmilla kerroilla, lähti liikkeelle vasta uudesta käskystä. Kyllä se osaa.
Aluksi puomia, olimme viimeisiä jonossa. Kontaktit sekä alussa ja lopussa, jolkotteli rauhallisesti yli. Sitten A-estettä, joka sekin on ihan paras este. Yritti karata esteelle ennen käskyä, mutta otin takaisin ja malttoi jopa pysähtyäkin molemmille kontakteille. Loppukontaktille hidasti omatoimisesti. Hieno koira.
Renkaasta yritti ensin väärästä välistä, mutta ohjaaja piti hihnasta kiinni eikä päässyt. Menin toiselle puolen estettä ja hyppäsi oikeaoppisesti, ei kuulunut edes kilinää. Tehtiin toistamiseen ja onnistui taas.
Sitten kaikki koirat otettiin ulos kentältä, ja saimme suorittaa yksitellen yksinkertaisen radan. Suoralla ensin kepit, hyppy, kepit ja pöytä, siitä oikealle kaarella oleva putki ja takaisinpäin kaksi hyppyä ja suora putki. Olimme taas viimeisiä, Ykä vetäisi kunnolla kyljelleen odotellessaan. Muut saivat mennä ohi rauhassa. Ensimmäisellä kerralla Ykä meni kepit imuttamalla, mutta vähän jäykästi eikä vieläkään oikein näyttänyt ymmärtävän, miksi tässä nyt pitää mennä siksakkia, kun suoraan pääsisi paljon nopeammin. Palkkasin jokaisen esteen jälkeen. Sitten hyppy, ei ongelmaa, juustoa naamaan. Pöydällä ei ongelmaa.
Sitten tuli Kamala Pyörivä Putki.
Putki oli sellainen, jota ei oltu aiemmin menty, eikä se ollut mitenkään kiinni missään. Eli kun hollantilainen juoksi sinne täysillä ja yritti kaartaa mutkassa, se kallistui mukana ja jätkä pelästyi. Kääntyi putkessa ympäri ja tuli samaa kautta takaisin. Hetken sitä sai innostaa sinne (yritti myös hypätä putken päälle), mutta meni lopulta, kun ohjaaja piti kiinni ja minä huutelin putken loppupäästä sisään. Ja kauheat kehut päälle, kun Yrjänä tuli luokse. Peräkkäiset hypyt menivät hyvin, mutta kun yritin lähettää tuttuun putkeen, Ykä seurasi kättäni ja juoksi esteen ohi. Pyörsimme ympäri, lähetin uudelleen, meni.
Ohjaaja kyseli kovasti harrastuksistamme ja sanoi, että jätkällä on ihan älytön motivaatio tehdä. Sanoin, että vielä me voitamme kaikki. Mehän suoritamme kaikkien lajien kokeet yhtaikaisesti.
Toinen kerta meni paremmin. Sain vinkin, että en pitäisi nameja kädessä, kun ohjaan, jotta koira keskittyisi katsomaan enemmän osoittamaani estettä kuin juustonpalaa kädessä. Palkkasin siis taskusta. Kepeillä etupää alkoi jo mennä sulavasti, takamus jäykisteli vielä perässä. Hyppy hyvin, uudestaan kepeillä sama juttu. Hirveästi koira on kuitenkin kepeilläkin kehittynyt, eli eteenpäin mennään jatkuvasti. Pöydällä ei ongelmaa, Kamalaan Pyörivään Putkeen meni toisesta käskystä. Istutin koiran kahden esteen eteen ja menin itse viimeisen putken luokse ja sanoin "putkeen!". Musta salama lensi yli esteiden ja suoraan putkeen. Hieno lopetus treeneille!
Ai niin, levätkää rauhassa, Narupallo I ja II. Kauan eläköön Narupallo III.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti