Pihatokoa

Minulla näemmä on tapana änkeytyä seuraavana päivänä alkaville kursseille hetken mielijohteesta. Tämän viikon arki-illat menevät siis agilityn aloittelijoiden intensiivikurssilla. Ensimmäisestä tunnista ja ajatuksista lisää sitten illemmalla.
Ja mikä harrastus se nyt muka sellainen olisi, joka ei kaikkia rahoja veisi.

Eilen otettiin tokoilua pihamaalla patukan ja juustonpalojen kanssa. Ruutua tehtiin ilman merkkejä niin, että istutin koiran alas ja vein kauemmas kannen, jonka päällä oli nameja. Palasin viereen, sanoin "eteen" ja Yrjänä sinkosi kannen luo. Meni heti käskystä maahan ja pysyi, kun tein kokeenomaisen kolmion ennen kuin menin laittamaan lisää juustoa kannen päälle. Koko ajan tuntuu tulevan mieleen lisää ostettavaa, nyt pitäisi noita merkkejä polkaista jostain.
Perusasentoon hakeutumista treenattiin monilla toistoilla niin, että heti, kun takamus osui maahan, vapautin koiran riehumaan patukalla. Ykä oli irti, joten tietysti se lähti kekkuloimaan ympäri pihaa patukan kanssa sen voitettuaan. Nämä puuhat lopetin tykkänään ja kun patukka taas oli minulla, leikki jatkui. Nyt kun vielä saisi lelun ilman irrotuskäskyä varastettua noista hainleuoista, olisi hyvä. Palavampi hinku patukkaan jäisi, jos saisin pöllittyä sen itselleni.
Eteentulo alkaa olla jo todella hyvällä mallilla, varsinkin jos patukka on leuan alla ja pudotan sen palkaksi siitä. Nyt treenaukseen pikkuhiljaa se, ettei palkkaa ole ollenkaan näkyvillä. Niitäkin ollaan tietysti tässä silloin tällöin aina kokeiltu, mutta vähän huonolla menestyksellä. Ykä hakeutuu luoksetulossa mielellään takalenkin kautta sivulle, jos mitään vihjeitä ei ole näkyvillä. Leuan alta palkkausta ollaan tehty myös mm. kepeillä. Voi olla että Ykä on keppileikeistä keksinyt sen, ettei leluja muka pitäisi palauttaa minulle.
Seuraamista tehtiin parin askelen pätkissä niin, että heti, kun koira hetkenkään oli oikeassa paikassa ja hyvässä kontaktissa, lyhyt riehuntapalkkaus ja suoraan liikkeelle.

Pihan läpi kulki myös vieras koira hihnassa, ja vaikka Yrjänä ensin sitä tuijottelikin, tuli kuitenkin käskystä sivulle. Tästä alkoi tietysti välitön riehunta, niin hienosti tajusi olevansa töissä.

Noin muutoin ollaan käyty hölkkäilemässä omakotitaloalueiden hiekkateillä nyt, kun sää on vähän viilennyt ja tuolla viitsii juosta, ja saatu paljon kehuja eri tahoilta siitä, kuinka rauhallinen Yrjänä on kahdeksankuukautiseksi (ei hypi vasten, kulkee vierellä löysällä hihnalla, odottaa mölisemättä jos sen laittaa puuhun kiinni). Jes! Sisällä nostatin viretilaa patukalla ja pyysin sitten pitämään kapulaa, kun istui edessäni. Otti itse suuhun ja piti nätisti pari sekuntia, jonka jälkeen "kiitos" ja riehumaan.