Ryhmätreenailu on korvautunut arkitottelevaisuus-eli-älliä-päähän-treenailulla, lyhyillä tottistelupätkillä aina kun kohdalle on osunut sopiva kenttä ja eksessiivisellä liikunnalla. Treenipätkistä en kyllä muista yksityiskohtia, mutta lähinnä ollaan treenattu luoksetuloa, eteenistumista, jättöjä ja seuraamista. Pari kertaa jätkä on perseillyt ihan kunnolla (mm. riuhtoi itsensä vapaaksi ja meni juoksemaan koirapuiston aidanviertä sisällä olevan koiran kanssa, eikä kuullut tasan niin mitään. Lähti kuitenkin mukisematta mukaan, kun sain sen hihnaan ja kehuin siitä, että antoi ottaa kiinni), mutta noin yleisesti on kyllä mennyt aika hyvin. Osuimme myös Hesperianpuiston näyttelytuoksinnan keskelle aamulenkillä, ja siellä ohitukset menivät tungoksessa ihan metrin, puolenkin päästä hyvin. Ei sitä kai viitsi alkaa pelleillä kun koiria on satoja.
Iltaisin on selvästi Ykälle vaikeampaa jaksaa käyttäytyä, kun kaikkialla olisi jotain mielenkiintoista ja hei kato tuolla meni jänes ja siis hei! Vietimme siis kuluneen viikon Töölössä, jossa koiria ja muuta jännittävää on triplasti enemmän kuin täällä Vantaan pelloilla. Ei ole helppoa olla kymmenkuinen uroskoira.
Eilen saimme tänne kaveriksi 5kk amerikanakitanarttu Ninjan. Tapasimme ensin ulkona, eli seisoimme paikoillamme parin metrin etäisyydellä sen pari minuuttia kun Ykä jaksoi huutaa ja riekkua. Ninja oli todella hyvä treenikumppani, koska sitä ei kiinnostanut pätkääkään Ykän innokkuus. Tilanteen rauhoituttua lähdimme rinta rinnan yhteislenkille, joka menikin superhyvin. Ei tarvinnut kuin pari kertaa sanoa, että ei, lenkillä ei leikitä, lenkillä kävellään. Kun viimein olin saanut häiriökoiran, kokeilimme myös mitä Yrjänä tuumaa siitä, että se on sidottu kaupan eteen ja Ninja kävelee ohi. Olin tosin lähietäisyydellä sivustalla enkä piilossa, mutta Ykä ei edes kiinnittänyt huomiota parin metrin päästä ohi kävelevään akitaan. Ja olihan Ninja jo lenkiltä tuttu, mutta todella hyvä harjoitus silti.
Kävelimme lähipellolle, jossa Ninja laitettiin seitsemän metrin liina-hihna -viritelmään (luoksetulo ei varmaa) ja Ykä pääsi vapaana tutustumaan ihanaan naiseen. Normaalia hininää, jota tuo raitasika yleensä pitää koiria irti tavatessaan, ei kuulunut melkein yhtään, eli yhteislenkki oli auttanut. Ninja oli myös täydellinen painikaveri, eikä Ykä edes ihan hirveästi roikkunut takamuksessa kiinni. Jos roikkui, Ninja istui alas tai heittäytyi päälle. Toivoa sopii, että Ninja tykkäisi vanhempanakin leikkiä Yrjänän kanssa, amerikanakitat saattavat kuulemma käydä vähän koira-aggressiivisiksi aikuisina. No, otetaan kaikki hyöty painikumppanista irti nyt, kun se on mahdollista. Harmi, että ko. koirakko asuu Porvoossa.
Sisällä Ninjaa kiinnosti enemmän ruoan etsintä kuin Ykä, eikä narttu enää tykännyt kamalasti toisen leikkiinkutsuyrityksistä. Jätkä oppi nopeasti pysymään poissa tieltä. Pidin myös tuparit, joten ihmisiä riitti. Ykä oli taas kuin kala vedessä ja hirmu mielissään, kun kaikki sitä rapsuttelivat.
Kasvattajan kanssa juteltiin vähän siitä, että otetaan nyt vielä tämän vuoden puolelle joku tokokoe, jota silmällä pitäen aletaan harjoitella. Ykän sisko Inge vetäisi 153 pistettä ensimmäisestä kokeestaan, eli rima on korkealla. Hyvillä mielin tässä kuitenkin jo ollaan menossa eteenpäin. Ryhmätreenipaikat vain ovat niin kaukana (n. tunti suuntaansa), että kynnys ilmoittautua niihin on melko suuri. Onneksi sentään Kirsin kanssa sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti