Toinen korva löydetty!

Voi pöljä.

Lähdimme heti aamusta bussilla agilitykentälle. Viimeinen hiekkatiepätkä oli taas aika kamala, kun Ykä tajusi mihin ollaan menossa. Vastaan tuli kokonainen laumallinen koiria, joten mentiin suosiolla tiensivuun istumaan ja syömään nappulaa. Tuijotti, muttei sanonut mitään, nousi luvatta seisomaan, kun olivat menneet ohi. Laitoin takaisin istumaan ja istuskeltiin siinä rauhoittumassa vielä tovi.
Kenttää kohti kävellessä puutuin sekä tuijotteluun että rynnimiseen. Nätisti mennessä sai kehuja ja nappulaa. Käveltiin kentän ohi, puolivälissä alkoi jätkä jo tajuta, ettei riehumisella saavuta mitään. Mentiin sivummalle tekemään yksi keppi-ilmaisu -ruutu, joka menikin aika hyvin. Tekeminen myös rauhoitti jätkää sen verran, että päästiin kunnialla ja vetämättä kentän porteista sisään. Vähän kauempana toisella radalla treenasi valkoinenpaimenkoira, ja kun yritettiin hyppiä aitoja, jätkä sinkosi samantien katsomaan, että mitäs siellä nyt oikein tapahtuu. Kiersi ratojen väliset aidat eikä kuullut yhtään mitään. Pysähtyi parinkymmenen metrin päähän vieraasta koirasta, välissä ei ollut enää yhtään estettä. Tuijotteli hetken ja juoksi sitten täysillä takaisin. Sai palkaksi riehuntaa ja pallonheiton.
Tämän jälkeen pidin jonkin aikaa Yrjänän hihnassa eikä tehty tasan yhtään mitään. Seistä toljotettiin keskellä kenttää ja vähän käveltiin ympäriinsä. Jos otti kontaktia, kehuja ja palkkaa. Valkoisenpaimenen tuijottelusta ei saanut mitään. Lopulta jätkä alkoi tajuta, että minunkin kanssani voi tehdä jotain, ja päästiin jatkamaan. En tarkoituksella houkutellut, vaan annoin itse keksiä, miten täällä toimitaan.

Toisenkin kerran irtosi pällistelemään, mutta tällä kertaa jäi vain tuijottelemaan aidanraosta ja tuli takaisin toisesta käskystä. Tämän jälkeen pysähtyi käskystä, jos näytti siltä, että oli menossa mihinkään. Ehkä tämä vielä tästä, nyt vielä se toinenkin korva talteen ja mullahan on varsin pätevä elukka. Kun valkoinenpaimen lähti (Ykä paikkamakuussa, ettei vahingossakaan mennyt juoksemaan aidanviertä), päästiin vähän vapaammin treenaamaan. Kauempana oli joku pikkuterrieri, mutta se ei laukaissut Ykässä mitään sen kummempia reaktioita. Se sai myös lähteä rauhassa, kun Yrjänä keskittyi syömiseen.

Kokeiltiin kaikkia esteitä ja vähän pidempiä sarjojakin (3-6 estettä). Hidasti jo omatoimisesti puomin ja A-esteen lopussa. Kerran kokeiltiin keinuakin, koira hihnassa ja nappuloita syöttäen. Meni jo paljon paremmin kuin maanantaina. Kepeissä alkoi jo melkein pujotella itsestään. Tunnelia ei viimeksi päästy testaamaan, nyt päästiin. Ensin Ykä ei muistanut, mitä siinä muka pitäisi tehdä. Laitoin makuulle tunnelin suulle ja menin toiseen päähän nostamaan pussia. Kutsusta tuli kuin raketti pussin läpi, ja tästä eteenpäin syöksyi lähetykselläkin läpi ihan ilman mitään.

Olisipa useammin aamupäiviä vapaana, voisi käväistä tuolla. Jos meitä nyt oikeasti halutaan ensi kesänä Viroon kisaamaan, pitäisi sitä vissiin treenatakin.

Koska oli vapaapäivä, päätin kävellä kotiin, eri reittiä kuin viimeksi. Jätkä pääsi juoksemaan täysillä rinkiä leikatulla pellolla, hakemaan tennispalloa ja uimaankin. Otin koiran hihnaan kuin suunnattoman suuri puimuri meni ohi, mutta se ei aiheuttanut mitään reaktiota pienessä raitapaidassa. Yhteensä reissuun kului päälle kuusi tuntia, ja kotona jätkä sai lihaisan hirvenluukiekon. Holskun energisyys on niin hieno asia, Ykä olisi vieläkin ihan valmis toiseen samanmoiseen lenkkiin. Ehkä minä seuraavalla kerralla muistan ottaa kamerankin mukaan, ettei tarvitse vanhoja kuvia laittaa.