Aamulla ohiteltiin taas koirapuistoa, ei mitenkään erityisen mallikkaasti mutta ei nyt kamalan kehnostikaan. Parin tunnin levon jälkeen lähdettiin oikein supervauhdikkaalle ja -pitkälle pyörä/pelto/uintilenkille, ja päästiin pyörällä ohi kahdesta koirapuistosta (toinen tyhjä, toisessa kaksi haukkuvaa pikkukoiraa) ja yhdestä koirakostakin. Kyllä Ykää väsytti sen jälkeen ja jäi ihan mielellään kotiin, kun minä menin iltapäiväksi kouluun.
Tänään ilmoittauduin möllitokokokeeseen varsin ex tempore, kuten tapana on. Tiistaina siis on ensimmäinen koe meille kummallekin. Huomenna saadaan Nika ja Myra -sheltit tänne yökylään, eli päästään illalla kokeilemaan häiriöpaikkamakuutakin taas pitkästä aikaa. Sunnuntaina sitten enemmälti motivoivaa mieleenmuistutustreeniä, maanantaina ei tehdä yhtään mitään. Vähän jänskättää jo valmiiksi, mutta lähdetään nyt kuitenkin kokeisiin ihan vain treenimielessä. Kokeenomaisesti ei ollakaan tehty mitään ikinä, joten saapa nähdä miten koira toimii. Mahdollisimman positiivisen kuvan yritän kokeista Yrjänälle kuitenkin jättää.
Nyt ollaan jännityksessä koko Suomi ja purraan kyntemme rikki ja saadaan siitä sikainfluenssa! No ok ei kannata purra kynsiä.
VastaaPoistaMinullakin on kolminkertaisesti jänskättävää viikonloppuna - Hukan suhteen, saadaanko taas joku tolvana viereen pilaamaan paikkamakuu, ja Poksun suhteen kaikki, mikä edes voi mennä pieleen. Noh, toivotaan hyviä tuloksia kaikille, vaikka ei se toivominen ehkä auta.
Me ei ollakaan tehty paikallamakuuta muiden vieressä koko kesänä kuin pari kertaa, mutta enemmän minua kiinnostaa nähdä tuon luoksetulo. Yleensä se kyllä tulee niin kamalaa vauhtia että pitää oikein terästäytyä, ettei liikkuisi itse, mutta jää eteen istumaan vähän poikittain. Ellei juokse ohi ja tule sivulle. Vaan katsellaan, mölleissä nyt ei ehkä ole niin tarkkaa, kunhan omaa kisajännitystä saa tällä tavalla vähän purettua.
VastaaPoistaOnnea teillekin, voitatte vaan kaikki.