keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Vähän kaikkea

Käväistiin pikaisesti lähikentällä, aiheena noutokapulan nosto- ja pitoharjoitukset, seuruutus, luoksetulo ja tunnarin kokeilu. Pari kertaa nosti kapulan nätisti ja toi sen mälväämättä (en vaatinut perusasentoa vaan lähdin riehuttamaan patukalla heti, kun sain otteen kapulasta), pari kertaa innostui liikaa, hyppäsi tassut edellä ja yritti nakertaa väärästä kohdasta. Onnistuneeseen lopetettiin. Pitoharjoitukset edessäistumisessa ok, mutta kun kokeilin astua askelen taakse ja sanoa "tule", jätkä hämmentyi, pudotti kapulan ja tuli sivulle. Tätä siis ei olla treenattu. Toisella kerralla saatiin jo lähes kivannäköinen kapulan kanssa lähestyminen.
Seuraamaan lähti todella hyvin ja pysyi hienosti kontaktissa vähän pidemmänkin matkaa. Patukan saatuaan tosin lähti joka kerta ruohikolle varjoon. Jos jäi sinne riehumaan keskenään, loppui leikki siihen. Ymmärsihän se sitten tuoda sitä minullekin. Yhden liikkeestä maahanmenon tein ilman erityisiä jalanpainotuksia ja pysähdyksiä, vetäisi salamana maahan ja patukka lensi välittömästi selän taakse.
Luoksetuloa tehtiin parinkymmenen metrin päästä niin, ettei patukka ollut näkyvissä. Huiteli ensin ohi ja tuli sitten taakseni katsomaan, josko se patukka putoaisi sieltä takataskusta tällä tavoin. Koira uudestaan sivulle istumaan ja toinen kokeilu, joka onnistui suorastaan paremmin kuin hyvin! Pitää vaan itse älytä pysyä paikoillaan, ei ole nimittäin hirveän kivan tuntuista aina kun koira kyllä tulee eteen istumaan, muttei älyä jarruttaa tarpeeksi ajoissa.

Tunnaria ihan vain kokeiltiin, eli pidettiin kapulaa suussa ja haettiin sitä parin metrin päästä ilman hajuttomia häiriöpalikoita. Muuten toi hyvin ottaen huomioon, että tunnaria tuotiin ekaa kertaa, mutta pureskeli palikkaa aika huolella. Tästä siis opetellaan eroon seuraavaksi.
Puhetta myös oli, josko lähtisin holskuporukan mukana treenailemaan tottista, kunhan päivämäärät ja treenipaikat saadaan lyötyä lukkoon. Kyllä minua ainakin kiinnostaisi, häiriötreeniä tässä kaivataankin jo pikkuhiljaa.

Sitten käytiin tunnin verran pelleilemässä koirapuiston tietämillä. Ei menty sisään, koska jätkä ei käyttäytynyt. Haukkui kaikille ja sinkoili sinne tänne, nappulat eivät kelvanneet ja sydän hakkasi. Jotain tässä minä teen nyt väärin, kysymys kuuluukin että mitä. Alitajuisesti sitä kai kuitenkin jännittää, vaikka kuinka yrittäisi pysyä rentona. Vaan näinhän sitä opitaan, ehkä seuraavan koiran kanssa sitten on jo helpompaa. Oli miten oli, koirapuistoon ei mennä vetämällä ja kieppumalla, eikä etenkään jatkuvalla, kimeällä "auttakaa, mua potkitaan" -haukunnalla. Loppulenkillä iso joukko lapsia tuli silittelemään Ykää, pidin sitä pannasta kiinni, että kaikki jalat pysyisivät maassa. Isäpuolelta lohkesi jo kerran hammas yhden vallan holskumaisen hyppypusun ansiosta. Pysyiväthän ne ja suukkoja jaeltiin nätisti.

Jäljen keppi-ilmaisua tehtiin äsken sisätiloissa, eli lattialle hujan hajan kasa keppejä ja heti, kun Ykä veti maihin, kehuja, kepin osoitus, palkka, keppi pois ja jatkokäsky. Vähän yritti läimiä keppejä ja ottaa niitä suuhunsa, mutta loppua kohden alkoi lamppu syttyä. Pidettiin pieni tauko ja otettiin uudestaan, sujui jo paremmin. Seuraavaksi sitten ulkona, ja normijäljenkin voisi tallata jossakin välissä.

Huomenna mennään aamupäivästä agilitykentälle katsomaan, josko pudonneet korvat olisivat jääneet sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti