Nyt ottaa päähän. Minä ihan tosissani luulin, että meillä alkoi olla jo aika varma luoksetulo. Hevonkuttua. Käytiin Ojangon agilitykentällä vapaaharjoitteluvuorolla (liityin kuin liityinkin HSKH:on, joten voin käydä tunnin matkan päässä olevalla kentällä vapaasti silloin kun siellä ei ole treenejä). Oli kuuma päivä ja matkalla mm. juostiin metsässä ja käveltiin useita kilometrejä. Kenttä oli jaettu moneen eri osaseen, jotka oli eroteltu toisistaan metrisillä aidoilla. Ykä ei selkeästi ollut ihan mukana, mutta teki kuitenkin matalia hyppyjä, keppejä (alkoi jo tajuta, että niissä pitää pujotella!), puomia, putkea ja A-estettä ihan hyvin. Kuumuus laski virettä melkoisesti, mutta saatiin myös pari nappisuoritusta. Kun viereiselle kentälle tuli joku toinen treenaamaan, jätkältä katosivat korvat kokonaan. Lähti tuijottelemaan aidanraosta, eikä mikään käsky mennyt läpi. Lopulta tuli pois kun lähdin juoksemaan porttia kohti, ja sai tietysti hirveät kehut. Ei onneksi tajunnut hypätä aidan yli tai kiertää sitä, muuten olisin tehnyt siitä muhvin.
Sitten meni toisella puolella aitaa, kauempana, toinen koira, ja taas Ykä lähti lapasesta. Huudot kaikuivat kuuroille korville. Ei kuitenkaan ehtinyt ihan perille asti ennen kuin tajusi, että hei, joku huutelee jotain, ja tuli takaisin.
Siirryimme toiselle kentälle kokeilemaan keinua, jyrkkää A:ta, tokohyppyä ja pöytiä, ja eiköhän toiselle puolelle verkkoaitaa singonnut terrieri haukkumaan. Ykä vetäisi tästä kierrokset kaakkoon, onneksi oli hihnassa ja sain sen hallintaan. Itse tosin käyttäydyin väärin, koska hermostuin, jolloin koira hermostui vielä enemmän, mutta ainakin tajusin oman käyttäytymiseni olevan virheellistä ja osaan ehkä seuraavalla kerralla toimia toisin. Tästä selvittyämme kauimmaisella kentällä alkoi rähinä, ja tietysti raitasian piti mennä katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Huudoilla ei taaskaan mitään vaikutusta, ei kuitenkaan onneksi älynnyt hypätä aidan yli tai kiertää sitä. Hetken tuijottelun jälkeen tuli sitten takaisin, ja tästä eteenpäin jätti jopa kaukaiset haukkumiset huomiotta.
Melkoinen seikkailu, siis.
Vaikka eihän se siihen loppunut.
Päätin kävellä kotiin, koska oli niin hieno päivä. Eihän matkaa ollut kuin kymmenisen kilometriä. Samoilimme vähän metsillä ja niityillä, ohitimme huonolla menestyksellä muita (aamulla tuli niin täydellisen onnistunut ohitus, että piti kai ottaa vähän takapakkia näin päivälenkillä) ja sitten. Ykä bongasi linnun ja sinkosi sen perään, tietysti tietä kohti. Ei auttanut karjumiset. Lintu ei kuitenkaan suureksi huojennuksekseni mennyt tien yli, ja Yrjänäkin menetti mielenkiintonsa kun saalis pääsi korkeammalle. Jatkoimme matkaa, ja suurella ruohikkoaukealla Ykä jäi haistelemaan jotain. Lähdin juoksemaan kauemmas, ja kun koiraa ei vieläkään kiinnostanut, heittäydyin piiloon aluskasvillisuuden sekaan.
Ja koira juoksi salamana ohi.
Nousin ylös vain nähdäkseni horisontissa lenkkeilijän, jota kohti Ykä kiitolaukkasi, kai tarkistaakseen, että sinnekö minä jo ehdin. Kutsuin koiraa takaisin, mutta eihän se mitään ollut kuulevinaan. Päästyään lenkkeilijän luo kääntyi kuitenkin paluumatkalle, ryntäsi hirveää vauhtia luokseni ja sai palkkaa ja kehuja, vaikka ärsytti niin maan vietävästi.
Että sellainen viisituntinen päiväretki meillä. Eipähän käy elämä tylsäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti