Opettelua itsekullakin

Otettiin kokonaan uusi lähestymistapa lenkkeilyyn. Aiemmin olen pitänyt hihnan melko lyhyellä (en kuitenkaan kireällä) ja lenkin koiran korvien takana. Nyt aloiteltiin alusta solkipannalla niin, että koiralla on jatkuvasti paljon hihnaa. Vierellä pitää silti kävellä ja jos liian kauas harhautuu, matkanteko keskeytyy kunnes eläin on oikealla paikalla ja katsekontaktissa. Pysyi jopa paremmin ja lähempänä, kun sai itse pitää oikean kohdan. Otan myös taskut täyteen nappulaa, jota sitten heittelen maahan tai suuhun hyvästä käytöksestä (kontakti, oikea paikka).
Ohituksissa ei ole ollut ongelmaa muiden kuin koirien kanssa, eli esimerkiksi pyöräilijät ja lastenrattaat saavat mennä ilman huomiota ohi. Silti heittelen nappulaa myös näiden mennessä ohi, että saadaan se ehdollistuminen, että "mikä tahansa ohi menevä = kannattaa olla vierellä ja mieluiten katsekontaktissa". Toimi myös jäneksissä ja lintusissa. Jos Pavlov, miksen minäkin.

Ohjenuorana on siis, että hihna pysyy löysänä. Kumpikaan meistä ei saa kiskoa eikä nyppiä hihnaa, tapahtui mitä tapahtui.

Muutama koirakin ollaan nähty, ei ollut ihan tyylipuhdas suoritus, mutta parempi kuin edellisinä kertoina, kun riuhtovaa hyeenaa on saanut vetää väkisin perässään. Koira kiskoi pari askelta edempänä korvat pystyssä ja haukahti kerran, muttei muuta. Palautui nopeasti. Pensasaidan takana kohdalla älähtänyt koira sai Ykän hätkähtämään ja katsomaan heti minuun. Tien toisella puolella kulkevat eivät myöskään ole ongelma. Tänään päästiin myös koirapuiston ohi (tien toisella puolella, tosin, mutta silti), vaikka siellä olikin haukkuvia koiria. Koira vetää > minä pysähdyn > koira peruuttaa oikealle paikalle ja ottaa katsekontaktin > nami lentää ja matka jatkuu. Jossain vaiheessa varmaan otetaan kasvattajan kanssa ohitusharjoituksia, koska eivät ne koskaan pahasta ole, mutta tällä mennään tällä hetkellä.

Koska kyseessä on ensimmäinen oma koirani, virheitä tulee tietysti tehtyä. Enimmät mokat on varmasti tehty porukoiden norwichinterrierivanhuksen kanssa, mutta koska Yrjänä on niin erilainen koira, riittää sillekin osansa. Itse olen ensisijaisesti tästä tyytyväinen, koska haasteet saavat ihmisen tarkkailemaan omaa käytöstään ja oppimaan lisää.

Toissayönä käytiin aamuneljältä juoksentelemassa lähimetsässä, kun oli niin hienonvärinen auringonnousu. Siltä reissulta oheiset kuvatkin ovat. Ylempänä hengitellään huurua intensiivisen "juostaan hullun lailla ympäri metsää" -session jäljiltä ja alempana on "etsi koira" -kuva-arvoitus.

Raitiovaunussa kohdattiin 12-vuotias snautserirouva, joka kiinnosti Ykää ihan hirveästi. Ei sentään hinissyt. Rouvalla heilui häntä koko ajan. Bussissa oli nätisti vaikka parin metrin päähän lähietäisyydelle tulikin kaksi koiraa.

Tokosta lyhykäisesti ranskalaisilla viivoilla:

- seuruutuksesta turhat höpinät pois. Passivoivat koiraa. Lyhyemmät pätkät, paremmat palkat. Lämmittele nostamalla saalisviettiä ja lähde suoraan seuruuttamaan. Palkka taaksepäin.
- luoksetuloa pidemmiltä matkoilta, vaikka sitten käsimerkillä (kädet vatsan päällä). Ilman käsimerkkejä kiertää selän kautta sivulle istumaan.
- noutoharjoituksissa koira kiinni, ettei lähde sambaamaan ympäri kenttää kapulan kanssa... Lisää pitoharjoituksia.

Elielinaukiolla väkijoukossa tarjosi loistavaa seuraamista ihan oma-aloitteisesti, vaikka kentällä oli vähän löysää. Paikallamakuussa ei haistellut, hieno jätkä. Kotipihalla tehtiin vielä kahden sekunnin piilopaikkamakuu: ensimmäisellä kerralla tuli etsimään, toisella onnistui.