tiistai 23. kesäkuuta 2009
Juhannuksen jälkeinen arki
Törmäsin tuossa eilen työmatkalla Miroon eli Rochallor Runaroundiin. Hauska sattuma, harmi, ettei ollut koiraa mukana.
Mökillä juostiin tuhatta ja sataa pihalla ja saatiin jos jonkinmoisia hepuleita kesken rauhanomaisen kepinsyönnin. Lisäksi uitiin paljon sekä yksin että omistajan kanssa. Oli kyllä melkoisen kylmää vettä, mutta pisteet kotiin koiralle, joka ei yrittänyt pelastaa vaan malttoi uida vierellä. Pari kertaa Yrjänä myös hyppäsi laiturilta veteen kepin perässä. Ja yksi jänes piti taas ajaa pois kasvimaalta. Holsku autteli myös metsä- ja pihahommissa harventamalla lepistöä ja nuuskuttelemalla nappuloitaan milloin mistäkin. Ruutuja ei tehty, mutta kaikki ruoka piti etsiä ruohikolta ja aluskasvillisuuden seasta. "Reunassa"-käsky (koira pysyy osoittamallani puolella tietä, vaikka menisikin vapaana edeltä) oli myös hyvin muistissa. Vähän otettiin tokokäskyjäkin, lähinnä paikalla istumista ja lyhyenmatkan luoksetuloja.
Kotiin palattuamme kävimme lenkkien lomassa pitkästä aikaa ruuhka-ajan Sellossa. Yrjänästä on kouliutunut sellainen citykoira, ettei toista. Kulkee hihna löysällä vieressä, vaikka ohi juoksee lapsia ja ostoskärryt rämisevät. Juuri sellaisen koiran minä haluan, jonka voi viedä mihin tahansa ongelmitta.
Makkararuutuja tein eilen yhden 1mx1m lihapullilla varustetun läikän leikatulle nurmikolle tien viereen (sen verran kauas tiestä, ettei siellä kukaan kävele). Sidoin Ykän kiinni aitaan tallomisen ajaksi, koira siis näki minut koko ajan. Hakiessani sen jätkä suorastaan lensi ruutuun nenä maassa. N. puolet pullista sai syödä ennen kuin toin pois. Tänään tehtiin toinen nappuloilla, koska muuta ei sattunut mukaan ja sopiva paikka löytyi (taas nurmikolla, tien vieressä). Sama työskentelyinto, eli eiköhän me tästä vielä jäljestämään opita.
Ohitukset ovat sujuneet varsin mallikkaasti yhtä sinkoiluyritystä lukuunottamatta. Ääntäkään ei enää pidä, vaikka niin tekisi mieli mennä muiden luokse. Jos nappuloita on maassa, eivät muutkaan kiinnosta etsintöjen lomassa.
Tänään myös Rochallorien penskat täyttivät 8kk, eli onnea muillekin sisaruksille.
Ostoslistalla:
- jälkiliina
- jälkivaljaat (kunhan tuosta rotevoituu aikuisen mittoihin)
- SPKL:n liivi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti