perjantai 26. kesäkuuta 2009

Hollantilaisenkin saa väsymään, kun oikein yrittää

En saanut enää unta herättyäni aamuseitsemän jälkeen, joten lähdin suosiolla aamulenkille. Jo silloin sää oli paahtava. Päädyin koirapuistoon, jossa Yrjänä löysi uuden parhaan kaverinsa kuukautta nuoremmasta Riku-bokserista. Yhteinen sävel löytyi nopeasti, ja roikkuvista huulista oli kivaa repiä. Muitakin puistossa toki kävi, mutta Riku oli selvästi paras leikkitoveri. Vain nameista tuli vähän kinaa, muuten ei mitään ongelmaa jätkillä. Rikun omistaja oli kuulemma pohtinut holskuakin rotua miettiessään, mutta luopunut ajatuksesta kaiken sen negatiivisen kritiikin takia, jota rodusta liikkuu. Päästiinpä siis taas vähän puhdistamaan hollanninpaimenten mainetta. Tietysti olen sitä mieltä, että mahdollisista päävioista saa ja täytyy kertoa julkisesti, mutta kuten kaikissa roduissa, ei jokainen yksilö ole mätä.
Pari tuntia viihdyttiin auringonpaisteessa juosten ja riehuen. Paluumatkalla ohitettiin vastaantullut kääpiövillakoira löysällä hihnalla erittäin mallikkaasti, pieneen hollantilaiseen mieleenkään ei tullut enää lähteä uhittelemaan kolmen tunnin helteessä liikkumisen jälkeen. Kieli roikkui maassa asti ja kahdesti koira kävi maahan makaamaan, eli kyllä tämänkin ikiliikkujan näemmä saa hetkellisesti väsytettyä.

Peräänkuulutan järjestelmäkameraa jalustoineen, eihän tässä menossa muuten pysy mukana.

Juomatauko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti