maanantai 29. kesäkuuta 2009

Kuvasaastetta ja torninkaatoa

Viikonloppu kului mainitusti mökillä. Jätkä sai uida ja juosta oikein sydämensä kyllyydestä ja pääsi myös markkinoille mukaan. Markkinoilla eivät ihmismassat olleet mikään ongelma, mutta koska siellä oli myös melkoisesti koiria, piti niistä ottaa häiriötä. Ei mitään rähinää sentään, kunhan vain kimitystä ja pientä tempoilua. Mutkun olisi niin kiva mennä leikkimään kaikkien kanssa hei.
Markkinoilta käveltiin takaisin mökille (7km). Mökillä Yrjänä sitten ui ihan ilman mitään kymmenien metrien päähän rannasta paimentamaan meitä uijia takaisin, koska ollaanko me nyt ihan pöljiä, kun uidaan niin kaukana. Ykä keksi myös, että vaikkei laiturilta uskaltaisikaan kunnolla hypätä, tikkaiden ylimmältä askelmalta uskaltaa. Perjantaina oli niin uskomaton helle, että jätin suosiolla ruutujen tallailun sikseen ja Ykä sai vain metsästää nappuloitaan nurmikolta.
Lauantaina tehtiin sateen lakattua vielä kolme makkararuutua (metsäpohja + kaksi ruohopohjaa) niin, että minä ja kaveri tallailtiin yhdessä. Näin saatiin maahan myös vierasta hajua. Yrjänä oli tallailun ajan puussa kiinni, ja heti, kun sen sieltä haki, oli hinku ruutuun kova. Kaikki kolme menivät varsin priimasti ja eläin sai mahan täyteen makkaraa. Ehkä ensi torstain treeneihin saan nakitettua jonkun kuvaamaan.
Sunnuntaina oli taas helle, ja Ykä sai lenkillä kantaa vesipulloa. Aina, kun yritti jättää sitä maahan, kävi hakemassa sen "ota pullo mukaan" -kehotuksella.

Mökillä pelattiin myös paljon Tornia, joka oli siis ihan hirveä. Kaikki lattialle rysähtävät palaset aikoivat selvästi vähintäänkin tehdä holskusta hakkelusta. Sen sijaan, että olisimme vältelleet palasten putoilemista, heittelimme niitä varta vasten alas. En myöskään antanut koiran piiloutua tai paeta talosta. Otin koiran hihnaan ja se sai pelata Tornia meidän kanssamme, eli en vainonnut Ykää palikoiden kanssa ja heitellyt sitä niillä. Onneksi meillä on tuo peli täällä kotonakin, voidaan jatkaa harjoituksia.

Tänään Yrjänä pääsi töihin heti aamusta, eli laitoin sille repun selkään aamulenkille. Tähän asti on vain vähän soviteltu sitä, nyt oli ensimmäistä kertaa varsinaisesti selässä. Vähän iso se on vielä hakaneulaviritelmistä huolimatta, mutta eiköhän tuo junnu vielä rotevoidu siihen sopivaksi. Koira sai kantaa vuokrafilmit videovuokraamoon ja kaupasta jäätelöt kotiin. Kun yritti kasvattaa kierroksia muista koirista, sanoin sille että se on töissä, ja kierrokset laskivat. Ihmisten ilmeet olivat ainakin näkemisen arvoisia.

Äsken lenkillä harjoiteltiin metsässä vähän hallintaa koira vapaana, ja tietysti Yrjänä äkkäsi jostain koiran heti, kun annoin haistelua varten "vapaa"-käskyn. Kiellosta huolimatta rynni sinne, sai äkkilähdön ja eikun täyttä vauhtia toiseen suuntaan. Käskin luokse, kehuin, pyysin toisen koiran omistajalta anteeksi ja lähdimme toiseen suuntaan. Oli kyllä hyvä, että toinen koira laittoi tuolle turpaan, ehkä Ykä joskus jopa tajuaa, ettei muiden luokse mennä häntä pystyssä ja jos ei lupaa tervehtimiseen tule, kenenkään luokse ei todellakaan mennä. Yhtä kaikki, tästä eteenpäin vapaana ollessa käytössä seuraavat käskyt:

- reuna (pysyy siinä tienreunassa, jonka osoitan, vaikka menisikin edellä)
- lähellä (muuten saa haistella ja kulkea missä haluaa, mutta minun eteeni ei ole asiaa)
- vierellä (tänään mukaan lisätty uutuus, eli koira kulkee kuin olisi hihnassa [vasemmalla puolella, ei jää haistelemaan mihinkään eikä saa tehdä tarpeitaan ilman lupaa]. En tajua, miksen ole opettanut tätä aiemmin)

Mökillä on sama käytäntö kuin kotona, eli (ulko-)ovista ei mennä sisään eikä ulos ilman asianmukaista lupaa, vaikka olisivat kuinka sepposenselällään. Näin estetään se, ettei esimerkiksi märkä koira ryntää heti sisään olohuoneen valkoiselle sohvalle ja sisällä äsken olleen koiran voi olettaa vieläkin olevan sisällä.

4 kommenttia:

  1. Onpas sitä kidutettu, "Onko pakko pelata tornia jos ei taho :(" "ON"
    Mutta on se kyllä aika äijä kun käy vapaaehtoisesti ottamassa turpaan muilta koirilta. Hukalla ei tuota ongelmaa ole, se käyttää kaiken aikansa niiden pelkäämiseen. Vielä pahempia ovat vain LAPSET.

    Mekin mennään huomenna tekemään makkararuutua, toivottavasti Hukka ei pelkää niitä makkaroita.

    VastaaPoista
  2. "Mä kuolen jos tää kaatuu, pakko olla tosi taitava etten vahingossakaan kaada tornia :("
    Kyllä se on tosi äijä siihen asti, kunnes turpaan oikeasti tulee ja pitää juosta miehekkäästi uikuttaen vastakkaiseen suuntaan... vaan joo, Yrjänän mielestä kaikkien pitäisi leikkiä sen kanssa.

    Ja Yrjänän mielestä lapset ovat kivoja. Niitä pitää hyppypusuttaa naamaan. Paitsi silloin kun ne yrittävät halata, halaaminen ei ole kivaa.

    Nakitin siskosi kuvaamaan meidän treenejämme torstaina, joten kuvia tulossa. Pitää kyllä ottaa joskus yhteistreenejä, olette kuulemma tulossa Helsinkiin tässä joskus?

    VastaaPoista
  3. Hienoa, haluan nähdä kuinka hollantilainen työskentelee.

    Kyllä olisin mieluusti tulossa, luultavasti tuossa heinäkuussa (10. pvä -->) olisi joku sopiva aika matkusteluun. Ja mikäs siellä toisten luona loisiessa. Ainoa mutta on että odottelen Hukan juoksuja tuleviksi ihan piakkoin, onnistuukohan Y:ltä työnteko, jos ihana juoksunarttu heiluttelee pyllyä muutaman metrin päässä? Toki tuota matkustusaikaa voi heivata jonkin verran suuntaan jos toiseen, kun kyseessä on vapaamuotoinen etelän-loma.

    VastaaPoista
  4. Mulla on töitä seitsemänteentoista päivään asti, ja 18.-31.7. olen kokonaan vapaalla. Elokuussa sitten viikonloppuisin töitä.

    Lisäksi Y:tä kyllä saattaa vähän häiritä ihanan Hukan ihana pylly, joten jos vain voitte, voisitte tulla juoksujen jälkeen. On meillä tokotreeneissä pari kertaa ollut juoksuinen narttu mukana ja kyllä tuo jotenkuten toimii silloinkin, mutta ei täydellä teholla. Siihen tosin ajan mittaan pyritään, että mikään ei saa häiritä keskittymistä, mutta nyt häiriö taitaa olla vielä liian suuri.
    Treenien jälkeen olisi myös kiva mennä johonkin juoksuttamaan eläimiä, ja se onnistuisi paremmin jos ne olisivat vähän vähemmän rakastavaisia keskenään.

    VastaaPoista