keskiviikko 5. elokuuta 2009

Ohituksia

Ykän verinen kuono on kehittynyt jonkin sortin ihottumaksi, luultavasti nokkonen tahi muu jännittävä kasvi on kuonon repinyt auki silloin pellolle riehuessa. Aloe vera -geeli kuulemma auttaa.

Treenit Heurekan parkkiksella Kirsin, Annikan ja Teron kanssa. Sain paljon hyviä vinkkejä ihan normikävelyäkin varten, sillä nyt Ykä on ymmärtänyt, että nimenomaan se sivulle pakittaminen on se mitä pyydetään, ei se että minun kanssani kävellään samaa tahtia. Samoin vinkkejä siitä mitä kannattaa tehdä, kun koira kuumuu nähdessään toisen koiran. Kehumista ja nameja jos katselee toista koiraa häntä keskivaiheilla ja korvat alhaalla (=ei haastaen), ja jos tempaisee, kielto ja paikalla olosta taas kehumista ja nameja. Ohitusharjoitukset sujuivat hyvin, Kirsi käveli minun ja ohitettavan holskun välissä ja kielsi Ykää vesisuihkun avulla menemästä toisen koiran luo. Kotimatkalla ohitettiin kaksi koiraa vähän turhan läheltä kun ei ollut tilaa väistää, eivätkä opit vielä olleet iskostuneet selkäytimeen. Ei rähinää eikä ääntelyä, mutta vetämistä ja yksi kunnon tempaisu, josta kielsin ja rauhoittumisesta namia naamaan. Nyt pitäisi löytää joku todella koiraisa lenkkimaasto, johon voitaisiin mennä harjoittelemaan. Minähän tässä enemmän treenailua tarvitsen kuin koira.

Parkkipaikalla treenailtiin myös tokoa, vähän sekalaisesti kaikkea. Ykä leikki hyvin, mutta oli paikka paikoin vähän väsynyt, koska ohitustreeneissä oli vaadittu niin paljon. Häiriöinen paikkamakuu rivissä muiden hollantilaisten kanssa oli mahtava, täysin suora, vain vähän vilkuilua ja haistelunkin lopetti älähdyksestä. Sain neuvon, että yhdellä treenikerralla kannattaa panostaa yhteen asiaan ja tehdä siitä esim. viisi toistoa (luoksetulon eteenistuminen, pakitus, uudestaan jne), eikä vain mennä kentälle ja tehdä sitä sun tätä. Tähän pitääkin panostaa, ohitusharjoittelujen lisäksi.

Koira makaa ketarat ojossa parvekkeella, oli ilmeisesti vähän rankkaa.

Nyt siis:
- ohituksia, ohituksia, ohituksia - taskut täyteen nameja, ei sen kummempia säätöjä, hihna löysällä, koiraa ei hinata takaisin. Jos tempaisee, hihnasta nykäisy siitä (koiran oma liike aiheuttaa paineen kaulassa), katselemisesta kehuja ja lihapullaa naamaan.
- lyhyitä täsmätreenejä tokossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti