Eilen otettiin aluksi lähikoulun kentällä lyhyt paikkamakuu. Takaa meni verkkoaidan toisella puolella ihmisiä ja auto. Hyvä, skarppi asento. Tämän jälkeen treenattiin takapalkkaa. Eli koiran ollessa perusasennossa ohjesana "taka", kun patukka heitetään vasemmalla kädellä eleettömästi koiran taakse. Tästä seuraamista suoraan, käännöksiä oikealle ja vasemmalle, täyskäännöksiä oikealle, paikalla siirtymisiä. Oikeasta paikasta + kontaktista vapautus palkalle. Oppi hyvin nopeasti jutun juonen ja tykkäsi kovasti, ei edes vilkuillut patukalle liikkeiden aikana. Jos lähti pörräämään patukan kanssa ympäri kenttää, tiukka "jätä"-käsky, patukka pois ja kaikki muuttui hetkellisesti tosi tylsäksi. Ja uudestaan.
Voisin seuraavaksi ostaa kaksi samanlaista lelua ja opettaa palautusta niillä.
Aiempia täsmätreenineuvoja noudatellen äskeinenkin treeni oli vain 10min mittainen kaiken kaikkiaan, enkä tosiaan tehnyt muuta kuin paikkamakuun ja seuraamisia. On toden totta parempi tapa kuin pitkien treenien sillisalaatti, jossa tehdään seuraavaksi aina se liike mikä nyt sattuu tulemaan mieleen.
Nyt on tilattu myös treeniliivi sekä neljä oranssia tötsää, eli päästään kunnolla leikkimään ammattilaisia. Nyt pitää vain miettiä, mitä eteenlähetyksen opetuksen kanssa tekee, minä kun olen tyhmyyksissäni käyttänyt "eteen"-käskyä ruudussa. Joko sille ottaa kokonaan uuden käskyn tai aloittaa ruutuilun alusta uudella käskyllä. Ruutuakin voi noiden tötsien saapumisen jälkeen alkaa harjoitella vähän paremmin ja opettaa koiraa etsimään katseellaan tuttuja geometrisiä kuvioita maahan läntätyn kannen sijaan. Maahanmenon ennakoimista ajattelin tästä eteenpäin korjata sillä, että käskenkin koiran seisomaan kosketusalustalla. Myöhemmin, kun koira ei enää ennakoi, voidaan ottaa maahanmeno takaisin.
Eli tötsien tuloa odotellessa.
Nyt aamulla tein vihdoin viimein sen jäljen. Aurinkoinen sää, hyvin vähän tuulta. Löysin sopivan paikan urheilukentän vierestä. Maasto oli pitkän heinikon peittämä pikkuniitty puiden ympäröimänä. Kun lähdin tallaamaan jälkeä, paljastui, että alueen poikki meni kaksi ojaa. Molemmissa tietysti vettä. No, hyppäsin molempien yli ja lähdin vasta sitten tekemään kulmia. Lopussa jälki meni maanmyötäisen risukasan poikki.
Annoin jäljen vanhentua vain n. 5min, koska ajattelin ojien hankaloittavan työskentelyä. Vielä mitä - Ykä melkein juoksee jäljen läpi, ei syö yhtäkään nappulaa. Ensimmäisen ojan kohdalla kävi kahlaillen tarkistamassa oikean suunnan, toisen yli meni ilman epäröintiä. Kulmat menivät kuin tanssi, samoin risukasa. Eli ojista, koikkelehtimisesta, runsaista käännöksistä ja risuista huolimatta jälki oli koiralle liian helppo.
Bussipysäkillä huomasin kauempana toisella puolen tietä meitä lähestyvän pinserin. Aloin tunkea Yrjänälle nappulaa naamaan samantien ja kehua hirveästi, kun katseli toista rauhallisesti. Kun pinseri sitten vaihtoi tienpuolta ja aikoi selvästi ohittaa meidät lähietäisyydeltä, astuin askelen syrjään ja otin koiran peruasentoon selkä tietä kohden. Pysyi hyvin ja nappulat kelpasivat, ei ollut aikeissakaan lähteä pöhisemään. Pinserin ollessa kohdalla Ykä pudotti kuitenkin yhden namin ja sitä etsiessään keksi, että ehkä perusasentoon ei tarvitsekaan palata ja ehkä toista sittenkin voisi vähän moikata. Ei kuitenkaan päästänyt pientä vingahdusta enempää ja palasi ruotuun välittömästi.
Illan jälkireeneissä lähdimme Luukin metsiin, ja ensimmäistä kertaa talloimme jäljet niin, että koirat olivat autossa eivätkä nähneet mitä tapahtui. Metsäpohja, sää puolipilvinen, ei tuulta. Hyvin pitkä suora, 90 asteen kulma oikealle, pitkä suora, 90 asteen kulma oikealle, pitkä suora ja kasa nappulaa lopussa. Nappuloita jäljellä n. neljän, viiden askelen välein. Jälki ylitti neljä kertaa polun ja kerran kallion. Jälki merkittiin paperinauhoin, vanheni n. 10min.
No, koira autosta ja kohti jäljen aloituspistettä. Ykä kiskoi kiskomistaan, virtaa riitti. Eivät kiinnostaneet edes muut koirat kun työinto oli niin hirvittävä. Jäljen alkuun päästyään haisteli hetken ja lähti sitten huitelemaan pitkin aluetta kuin ei olisi koskaan jälkeä tehnytkään... kieriskeli sammalikossa, merkkaili ja kiersi jälkiliinan monen monituisen puun ympäri. Kohelluksesta huolimatta pääsimme jotenkuten kahden polun yli ensimmäiseen kulmaan, josta lähti oikeaan suuntaan. Tällä suoralla herpaantui taas monta kertaa ja tajusi vain välillä kouhkaamisen lomassa, että kas, tännehän on ripoteltu jotain namia! Ihmeellistä, mites nyt tolleen. Toisen kulman kohdalla taas ihmeellistä sinkoilemista ja merkkailua, ennen kuin jälki löytyi. Viimeinen suora meni siihen astiseen pelleilyyn nähden melkein jopa hyvin. Loppuun päästiin yhtä kaikki.
Nuori uroskoira ja tsiljoona hajua, minkäs teet. Luultavasti tuolla alueella oli kaikesta huolimatta kävellyt ja merkkaillut muitakin koiria, eli Yrjänällä meni pasmat sekaisin. Aamulla tehty jälkikin saattoi edesauttaa sitä mielikuvaa, että "mä olen tehnyt tämän jo, mitäs sitä nyt enää". Lisäksi täytyy alkaa harjoitella sitä, ettei koira näe jäljen tekovaihetta. Nyt on ollut rutiinina se, että koira puuhun > jäljen teko > koira puusta > töihin. Tämä pinttymä täytyy rikkoa.
Parkkipaikalla asioita puidessamme otin vieraista koirista hyödyn irti ja vetelin Ykän kanssa ympyrää ja kahdeksikkoa ja vaikka mitä kuviota kaikkien ympärillä ja välitse. Koko ajan virtasi nappulaa hyvästä käytöksestä. Labbis ja vesikoira olivat tuttuja aiemmilta tunneilta, mutta ohjaajan Wunjo-flätti oli uusi tuttavuus. Ensi kertaa Wunjon nähdessään Yrjänä veti taas kierroksia, mutta kun se pari kertaa oli täysillä yrittänyt kiskaista sen luo (kielto, nykäisy takaisin koiran omaa liikerataa hyväksikäyttäen) ja saanut välittömästi namia naamaan ollessaan taas löysällä hihnalla, ohittamiset menivät täydellisesti. Jätkä alkoi omatoimisesti tarjoamaan katsekontaktia ja tosi hienoa seuraamista, kun tarpeeksi kauan siinä pyörittiin. Mentiin läheltäkin, n. metrin päästä jokaista koiraa. Todella hyvää harjoitusta, pitäisi hankkia enemmänkin koiria omistavia tuttavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti