Viikonloppu Helsingissä

Otettiin pari noutoa sisätiloissa. Lyhyen välimatkan takia toi ravilla, mutta eipä myöskään yrittänyt hyppiä kapulan päällä. Olisin lopettanut kolmanteen toistoon, mutta pudotti juuri silloin, joten otettiin vielä yksi ja saatiin onnistunut. Toistojen välillä juhlimista, ettei nyt ihan tylsäksi käynyt.

Perjantaina käveltiin Tikkurilasta Torpparinmäkeen aika infernaalisessa lumimyräkässä. Matkaa olisi ollut n. 8km jos suoraan olisi mennyt, eli enpä tiedä paljonko niistä kaikista kiemuroita tuli lisämetrejä. Välillä pyöriskeltiin pelloillakin vapaana ja otettiin yksi tokotreeni pellon vieressä, kun lumipyry hetkeksi laantui. Häiriötä ei ollut. Ensin yksi luoksetulo, välimatkaa n. 20m. Kiitolaukkasi ja tuli tiiviisti ja suoraan eteen, tästä lensi välittömästi narupallo. Jätin koiran toistamiseen istumaan ja ajattelin ottaa toisen luoksetulon, mutta koska eka meni niin hyvin, päätinkin kokeilla ex tempore kaukoja. Välimatkaa jälleen se n. 20m, en muista ollaanko koskaan tehty niin pitkän matkan päästä kaukoja. Eli istu-maahan ja maahan-seiso, ja hittolainen että jätkähän osasi! Ei näyttänyt edistävän yhtään ja liikkeenvaihtotekniikat kunnossa. Heitin narupallon taakse palkaksi, oli niin pätevä eläin.

Vähän seuruutusta, saksalainen täyskäännös tällä kertaa tiivis ja kiva. Muutenkin koira oli hyvin mukana. Yksi liikkeestä seisominen, istui. Hain koiran mukaan ja seuruutin uudestaan vähän matkaa, kunnes kokeiltiin uudestaan ja onnistui. Ja narupallo taakse. Torpparinmäessä hypättiin sitten bussiin ja köröteltiin keskustaan.

Rajasaaressa käytiin lauantai-iltana, ei siellä oikein koiria ollut. Sitten tuli ihana kuusivuotias labbisnarttu, jonka selkään piti yrittää koko ajan. Narttu kun ei edes osannut sanoa mitään vastaan niin Ykä kävi aika röyhkeäksi. Minä siinä sitten karjuin jätkän aina alas jos näytti menevän liian pitkälle. Tuli kehujakin että todella hyvin Ykä minua uskoo, vaikka ei kyllä tasan joka kerralla kuunnellut ensimmäistä älähdystä.

Olenpa huomannut muuten yhden hauskan jutun: kun muut (perheenjäseneni lähinnä) käskevät Yrjänää tekemään jotain, koira kyllä tietää että se voi tehdä vain vähän sinnepäin. Esimerkiksi maahan pyydettäessä se heittäytyy selälleen kierimään ja vapauttaa itsensä omia aikojaan. Mutta kun minä sanon "maahan", se tarkoittaa sitä että maassa ei röhnötetä miten sattuu eikä varsinkaan kieriskellä, ja siinä pysytään tasan niin kauan että toisin sanotaan. Käskynkin sanon vain kerran. "Menepäs siitä vaikka maate" tms tarkoittaa sitä että makuuasennolla ei ole väliä, kunhan koira jotenkin asettautuu lattiatasoon. Toisaalta siitäkään ei saa esimerkiksi nousta istumaan kesken kaiken. Niin kauan kuin minun käskystäni koira toimii minun haluamallani tavalla, en jaksa puuttua siihen että ihmiset, joiden luona Yrjänä on joskus hoidossa, käyttävät samoja käskyjä eivätkä vaadi yhtä paljoa.