Neloisrokotus ja rabieksen uusinta kunnossa, ensi viikon keskiviikkona kuvauttamaan selkä, kyynärät ja lonkat. Otetaan nyt kaikki kerralla niin saadaan alta pois. Jätkä oli odotustilassa kuin enkeli, vaikka heti sisääntullessa labbis haukkui sille kumeasti ja pitkään. Mentiin labbiksen ohikin ihan vierestä eikä mitään ongelmaa, Yrjänä rauhoittui makuullekin vastapäätä. Myös valkoinenpaimenkoira sai mennä metrin päästä ohi ilman mitään mutinoita. Vastaanotolla vähän jänskätti, mutta antoi katsoa hampaat, sydämen ja pallin ihan ilman mitään. Piikkejä ei edes huomannut, mitä nyt rabies jälkeenpäin kutitti niin penteleesti. Tällä välin odotustilaan oli tullut kiinanharjakoira, ja taas Ykä oli maan mainio koira. Ja nappulaa satoi suuhun.
Pihalla otettiin pitoa tunnarikapulalla. Noutokin kyllä onnistuu (tosin olen kokeillut vain yhdellä tunnarilla), mutta palikka on niin pieni että jätkä mälvää sitä. Kerran pudotti maahan kun heiluttelin käsiä pään molemmin puolin, mutta laitoin takaisin suuhun ja sitten piti kunnolla. Piti kiinni vaikka otin palikan päistä kiinni ja irrotti vasta kun annoin käskyn. Noutoa otettiin sillä normaalilla kilon kapulalla, haluaisi vähän hyökätä tassut edellä, muuten toimii oikein hyvin. Pitoa lisää.
Lisäksi testattiin merkille lähetystä niin, että ohjastin koiran namilla oikealle kohdalle ja palkkasin siitä. Parin kerran jälkeen lisäsin "merkki"-käskyn. "Kierrä"-käskyllä osasi kiertää tötsän, eli toimii myös sellaisilla objekteilla jotka eivät ole hirveän isoja.
Luistinradan parkkipaikalla lähinnä pitkän matkan luoksetuloja. Muutoin täytyy harjoitella eteentuloa eri kulmista, jätkä hakeutuu aika herkästi perusasentoon "tule"-käskystä, jos se ei ole kohtisuorassa minuun nähden.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti