sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Tokokisat, v. 2

ALO-koe Helsingissä, tuomarina Pirkko Bellaoui. Kiva tuomari, vaikkakin tiukka.

Luoksepäästävyys, 8. Nousi ja pakitti, otti ilmeisesti omasta jännityksestäni vähän itselleen kun yleensä nuolisi mieluummin kaikkien naamoja. Tosin myös pallientarkastus kehään mentäessä oli aika kamala, sitä pitää treenailla enemmän. Täytyy palkkailla ihmisiä sorkkimaan jätkän haaruksia että loppuu tuollainen kyyristely.
Paikalla makaaminen, 10. Jess! Pää pyöri melkoisesti ja vieressä oli joku valkkari jonka kanssa olisi voinut vähän painia. Mutta kontakti palasi aina eikä hötkyillyt.
Seuraaminen kytkettynä, 9. Kontakti putoili.
Seuraaminen vapaana, 8½. Kamala kontakti, saksalaisessa täyskäännöksessä lähti kai ensin peruuttamaan ja sitten ei enää tiennyt mitä pitäisi tehdä. Tuli kuitenkin mukaan ilman eri käskyä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 0. Niin vain meni meidän lemppariliike pieleen. Jäi istumaan. Olisi pitänyt varmistaa, mutta jotenkin olin ihan varma että menisi maahan ilmankin.
Luoksetulo, 6½. Järkky törmäys.
Seisominen seuraamisen yhteydessä, 9½. Olikohan sitten hidas.
Estehyppy, 9. Nuuski estettä seisomiskäskyn jälkeen ja steppaili vähän.
Kokonaisvaikutus, 9.

Yht. 155,5 pistettä, ALO2.

Joku tuli lappuja odotellessa kehumaan että onpa kiva holsku(ksi).

4 kommenttia:

  1. Onnea hyvästä kokeesta! Onhan tuo Ykä vielä nuori koira ja jo nyt tosi hyvä! Wow!Harmittavan lähellä jo ollut tuo ihan huippu tulos!

    Pientä säätöä vaan vielä ja A VOT!

    Tsemppiä seuraavaan kokeeseen!

    Anne ja co.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Olisi nyt mennyt edes maahan edes superhiiitaaassti seuraamisen yhteydessä niin olisi voinut ropista edes säälipisteitä, mutta tällä kertaa näin. Lisää treeniä vain, ehkä heinäkuun kokeissa sitten paremmalla meiningillä!

    VastaaPoista
  3. Eipä ollenkaan huonosti! Ei jäänyt se ykkönen kuitenkaan kauas! :) minnepäin menette heinäkuussa tokoilemaan? Jotenkin kokeita on nyt tosi huonosti kesän aikana. Kaikki lienee lomilla :D Ja kun on niitä kaikenmaailman arvokisoja.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Porvoon kokeisiin mennään 8.7., Imatralla olisi ollut toko-SM:t heinäkuun lopussa mutta holskujoukkueeseen ei riittänyt osanottajia, joten emme pääsekään sinne. Yritetään katsella muita kisoja tästä pääkaupunkiseudun lähimaastosta, vaikka niitä tosiaan näkyy olevan vähän kehnonlaisesti. Katsoo nyt jaksaako sitä TK1:stä hinkata vai mennäänkö yhden ALO1:sen jälkeen AVO:on.

    VastaaPoista