Eilen taas treenit Heurekan parkkiksella. Oli todella kuuma ja olimme aiemmin päivällä käyneet pitkän lenkin, joten jätkä oli aika iisisti. Annikakin tuli toisella autolla niin eipä jätkä edes huomannut saapumista. Seuraamisia aika paljon, ihan ok. Laitoin kakkosvaihteen silmään kun haahuili, eli juoksuseuraamista ja nopeita saksalaisia täyskäännöksiä, ja johan alkoi pysyä mukana. Liikeestä maahanmenossa meinasi jäädä istumaan, näin varjosta ja karjaisin kääntymättä että MAAHAN. Toisella kerralla otin apujen kanssa, vähän löysä mutta meni. Liikkeestä seiso ok. Ruutua otettiin muistutuksena, eli lähinnä lähetystä eri puolilta ja seisomaan pysäyttelyä. Luoksetuloja HIDASTA-käskyllä muutama, tiivisti kivasti eikä törmännyt. Paikkamakuu reunassa, 2min, välimatka n. 15m. Pysyi kyllä mutta pää pyöri koko ajan ja näkyi vähän korjailevan asentoaan. Pysyi myös vaikka kauempaa rivistä lähdettiin staffin kanssa takaviistoon leikkimään.
Loppuaika vain hengailtiin, kierreltiin muita ja syötiin pullaa, kun jätkä oli niin kiva ja söpösteli vaan häntää heilutellen.
Loppuaika vain hengailtiin, kierreltiin muita ja syötiin pullaa, kun jätkä oli niin kiva ja söpösteli vaan häntää heilutellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti