1v

Miten on mahdollista, että Yrjänän ja muiden kauhukakaroiden syntymästä on jo vuosi? Vallan luonnotonta. No, sen kunniaksi täytyy selkeästi tehdä kronologinen kuvapostaus ennen kuin lähdemme viikonlopuksi Töölöön vahtimaan porukoiden norwichia.

5-6vko, pentueen tummin pentu eli Nokipoika

10vko, voi mikä taapero.

15vko, jätkähän alkaa jo näyttää koiralta!

5kk, kuikelokaulan katoamistemppu.

9kk, täysillä mukana treeneissä

11kk, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Yhtä kaikki, 10kk yhteistä eloa takana enkä kyllä kadu yhtään. Virheitähän on tullut tehtyä, mutta eiköhän sitä aina. Seuraavan kanssa on sitten vähän viisaampi taas.

Palatakseni tältä muisteloretkeltä nykyaikaan, olen entistä vakaammin päättänyt ottaa Yrjänän mukaan kaikkialle mihin vain menenkin. Nyt vuosikkaana se on alkanut vähän taas persehtiä ja unohdella, että käskyjä muuten hei totellaan vaikka muualla olisikin mielenkiintoisempaa, joten sitä suuremmalla syyllä elukka saa kulkea mukana. Onhan se tähänkin asti kulkenut, mutta nyt aletaan vaatia enemmän läsnäololta.
Keskiviikkona käväisimme sukuloimassa. Ykä on kerran saanut porukoiden farmariauton takaluukun otsaansa, joten nyt takapaksi oli holskuja syövä hirviö. Oli kyllä nätisti sitten kun luukku oli kiinni, vain sen kiinni laittaminen aiheutti vähän jänskätystä. Maalla sai juosta niin paljon kuin sielu sietää pitkin peltoja ja nauttikin olostaan täysin siemauksin. Täytyy viedä se sinne uudestaan joku päivä. Oli myös hirmuhieno matkakoira, kuten aina, eikä päästänyt pihahdustakaan missään välissä.
Eilen kävelimme mutkien kautta täältä Kannelmäkeen, eli olisikohan matkaa tullut päälle 15km. Eivätpä näyttäneet kilometrit koiraa väsyttävän, hölmöili aikamoisesti vielä loppumatkastakin. Ja on jostain oppinut, että vetäminen on kivaa ja kaikkien hajujen luokse voi rynniä. Vaan eipä muuten voi.

Nyt siis lähtö Helsingin sykkeeseen, huomenna Orimattilaan treenailemaan ja maanantaina taas varsinaisille treenikentille. Ei käy aika pitkäksi.