perjantai 23. huhtikuuta 2010

Antibioottikuuri

Tänään haettiin Yrskälle antibiootit; vatsanpuoleinen haava oli päässyt tulehtumaan vaikka toinen oli parantunut hyvin. Lisäksi kivespussissa rupea, joka varmaan on tehnyt koiran olon aika tukalaksi. Välillä kun on pitänyt itkeskellä oikein kunnolla että voi kun on rankkaa. Antibiootteja ja rasvailuja siis, ja koiran pitäisi olla entistä ehompi. Antibioottien varoaikakaan ei ylitä tuota tokokokeen päivämäärää, joten eipä hätiä mitiä.
Painoa 26,3kg, 200g enemmän kuin ennen leikkausta, mutta ei meillä tuollaisia lasketa. Odotushuoneessa makoili rauhallisena vaikka siinä kaikenlaista häslinkiä olikin. Lääkäri oli taas aika kamala.

Ohituksista on tullut entistä helpompia, johtuneeko sitten hormoneista selviävästä päästä, toipiluudesta vai siitä että nyt ollaan tiukasti käskyn alla ohituksen ajan ja nakkia saa vasta ohituksen jälkeen. Yhtä kaikki varmuus alkaa olla kohdillaan. Käskynä "lähellä", eli minua ei ohiteta, ja jos ohitetaan, näpäytän jalalla kylkeen. Useimmiten en edes osu kun draamaaja jo hypähtää kiljahtaen kauemmas että älä nyt herranjumala potki, hullu. Sen jälkeen palautuu vierelle kärttämään nakkia. Yrjänäkin tuntuu paljon letkeämmältä ohituksissa, kun sen ei tarvitse mennä edeltä karvat pystyssä.

Kunhan haavat ynnä muut saadaan kuntoon, aletaan jälleen rakentaa tokomotivaatiota. Nyt lähinnä tehty nakkipalkalla kaikenlaista pientä, välillä vähän riepoteltu lelua. Näkyi olevan ainakin narupalloon kova himo, kun sitä vähän vilauttelin tuossa männäpäivänä.

Yrjänä ja kumppanit täyttivät tänään 1,5v, eli onneksi olkoon sisaruksillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti