tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kevät

Edes yksi onnistunut kuva sentään, kameran asetukset ihan pielessä

Eipä olla tehty oikeastaan muuta kuin metallinoutoa ja metallikapulan pitoa. Ei vaikuta edes olevan hirveän ällö, välillä ottaa suuhun vähän hitaasti mutta ei muuta. Laukalla menee ja ravilla tuo. Tiivistää kivasti.
Eikun tehtiin yksi eteenlähetys niin, että jätin koiran paikallamakuuseen ja kirmailin suurieleisesti viemään narupalloa n. 100m päähän. Ekalla kerralla lähti tulemaan kohti juuri kun olin pysähtymässä, vein pannasta takaisin, käskin maahan, kehuin kun meni ja juoksentelin takaisin. Jätin pallon sinne (käskin maahan kun kyynärät nousi, painui nopeasti ales) juoksin takaisin ja koiran ohi, pysyi hyvin. Vähän lämmittelin jätkää kyselemällä, että mitäs siellä on, pitäiskö käydä kattomassa, ennen kuin lähetin. Ja lähti samantien kiitolaukkaa suoraan eteen, vähän kaarsi lopussa oikealle kun ei pallo nyt niin hirveän näkyvä ole niin kaukaa. Vapautin pari metriä ennen palloa ja oli taas tosi kivaa kaikki.

Lisäksi olen nyt entistä enemmän peltoillessa jättänyt tavaroita taakseni niin, että koiran pitää oikeasti etsiä ne. Tähän asti lähinnä vain pudotellut pipoja ja hanskoja, eli Ykä on vaan voinut silmillä bongata objektit ja noutaa. Nyt onkin ollut vähän haasteellisempaa, ja tietysti jätkä vaan juoksee kuin raketti etsimään näöllä, kun käsken etsiä. Sitten tulee takaisin ja koettaa uudelleen vähän tarkemmin. Niin ne löytyivät hanskat ja avaimetkin hienosti.

Muuten oltiin tänään kyläilemässä, Ykä oli ihan rennosti sisätiloissa pitkän lenkkeilyn jälkeen. Hyvä että osaa rentoutua muuallakin kuin kotosalla. Ei edes haukkunut kun ovi kävi, ei kai sitä nyt vieraissa viitsi. Kotimatkalla sitten piti taas olla vähän pölhö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti