Kierroksia

Jälkitreeneissä harjoiteltiin keppi-ilmaisua Luukissa. Ykällä käytössä purkit, eli namikasan päällä purkki ja purkin päällä keppi. Jätkä oli hirveillä kierroksilla päästyään autosta, pukitti ja haukkui ja riehui kuin ei olisi koskaan missään koulutuksissa ollutkaan. Kohta kuitenkin älysi että rehaaminen ei tuota mieluisaa lopputulosta ja keskittyi tekemiseen. Tajusi maahanmenon nopeasti, tähän mennessä ollaan siis tehty näitä harjoituksia vain sisätiloissa. Nyt ensimmäistä kertaa ulkona ja häiriössä.
Parin toiston jälkeen koira autoon ja kohta uudestaan, kun juttu oli hautunut vähän aikaa. Rauhoittui nopeammin eikä enää yrittänyt sinkoilla sinne tänne, tarjosi maahanmenoa välittömästi purkin luo päästyään.

Nyt sitten joko niin, että purkin päälle kasaa oksia yms ja häivyttää sen vähitellen, tai niin, että koiran opettaa menemään kepin luona maahan, josta naksautus ja välitön palkka. Ajattelin testata jälkimmäistä tässä joskus, eli ensin muistuttaa Ykälle mitä naks tarkoittaa ja sen jälkeen tallata keppiruudun. Ensi viikolla jäljen jatkotreenien viimeinen kerta, siitä eteenpäin olemme omillamme.

Elävän elämän opeteltava asia numero yksi: maltti ennen koirapuistoon pääsyä. Ykä alkaa hirveän hininän ja tempoilun, kun puistossa on siis niin paljon kavereita ja hei mennään sinne nyt äkkiä mennään hei mennää-ää-ää-ään! Seuraavalla kerralla mennäänkin istumaan puiston viereen syömään nappulaa ja siinähän istutaan niin kauan kunnes älliä on päässä ja turpa ummessa.

Turistina mätsärissä

Tötsät saapuivat, joten menimme eilen lähikoulun kentälle kokeilemaan, mitä jätkä on niistä mieltä. Jätin sen paikallaistumiseen, kun menin laittamaan ruutua kuntoon, pysyi uskomattoman hyvin. Ruutuun kosketusalusta, jonka päällä nameja. Lähti "ruutu"-käskystä (yritän vaihtaa tämän nyt, että "eteen" jäisi oikeaoppisesti eteenlähetystä varten) kuin raketti, mutta usko petti pari metriä ennen ruutua. Meni sitten lopulta alustalle oikealta sivustalta. Vapautin ja helpotin tehtävää lähettämällä koiraa lähempää. Sitten menikin paremmin. Nyt siis opetuksessa "seiso"-käsky, kun namit on alustalta syöty, muuten varastaa maihinmenossa. Jos varastaa, vapautus palkatta. Jos seisoo, kehuja ja palkka alustalle.
Muuten tehtiinkin seuruutusta takapalkalla ja pari pallonheittoa heti perusasennosta. Kerran otin luoksetulon pysäytyksen ihan kokeilumielessä, kun en ole koskaan sitä tehnyt. Eli koira istumaan, pallo taakse, minä parinkymmenen metrin päähän, luoksetulokäsky ja lähes samantien "seis!". Ykä pysähtyi kuin seinään ja vapautin sen välittömästi pallolle. Tämän käsimerkit pitää vielä tarkistaa, etten mene käyttämään eri käsimerkkejä kuin kaukoissa. Ohikulkijat jäivät katselemaan, että mitä täällä oikein tapahtuu, mutta Ykä oli niin huikeassa työskentelyvireessä, ettei välittänyt yhtään. Ei pallonkaan kanssa tehnyt liikoja kunniakierroksia ja ote on parantunut paljon. Nuorempana nihkeili vähän pallon kanssa leikkiessä, nyt alkaa saada lisää itseluottamusta, koska ohjaaja on alkanut oppia, miten koiran kanssa ylipäätään tulee leikkiä...

Tänään käytiin turisteilemassa Koivukylän mätsärissä. Eli ensin kävelimme n. tunnin päästäksemme alueelle, sitten viereiseen koirapuistoon riehumaan tunniksi (sieltä löytyi mm. ihana 6kk Milla-aussi). Kerran pääsi livahtamaan viereisen koulutuskentän mätsärivalmistelujen joukkoon, kun joku järjestäjä piti porttia vähän turhan pitkään auki. Palasi kuitenkin, vaikkei ihan ensimmäinen käsky löytänytkään korvia. Väsyttämisen jälkeen koirain joukkoon. Ja ai että oli mallikelpoinen yksilö hihnan päässä. Pari kertaa vingahti jos pysähdyttiin pitkäksi aikaa, mutta muuten oli niin hienosti ja löysällä hihnalla ettei hienommin voisi olla. Namia syötin heti kun otti kontaktia tai katseli muita koiria rauhallisesti, eli oikeastaan koko ajan. Ohiteltiin jopa rähisevä sakemanni ongelmitta. Pyöriskeltiin edestakaisin alueella melkoinen tovi ennen kuin lähdettiin kotiinpäin. Kaksi koiraa (snautseri, joku pomeranianin näköinen) ohitettiin kuin oppikirjassa, mutta kapealla tiellä vastaan tullut haukkuva ja muriseva bostoninterrieri oli vähän liikaa. Harjoitellaan, harjoitellaan. Eteenpäin on kuitenkin menty.

Sen verran voisin vielä tuosta koirapuistoilusta mainita, että nähtiinpä kyllä vatipäisin rotikkaihminen vähään aikaan. Minulla ei ole mitään ko. rotua vastaan, mutta kun niitä siunaantuu tuollaisille omistajille, alan nähdä punaista hyvin nopeasti. Olimme siis koirapuistossa, Yrjänän lisäksi siellä oli kaksi setteriä ja joku spanieli. Koulutuskentän (eli mätsärialueen) puolelta puistoon oli tulossa nainen lastenvaunujen, lapsen ja ison urosrotkulan kanssa. Kävin hakemassa Ykän vähän kauemmas portilta, koska minusta on kohteliasta, että muut saavat tulla puistoon rauhassa. Toinen settereistä, leikattu uros, meni haistelemaan vielä hihnassa olevaa rotikkaa, ja tappeluhan siitä meinasi syntyä. Sanottiin, että päästä se irti, hihna tuon aiheuttaa. Pitäisi olla aika ilmiselvää jokaiselle koiranomistajalle, mutta eikä mitä. Nainen alkoi aukoa päätään, että olin juuri päästämässä, mutta en kyllä tulekaan tänne kun täällä on joku asennevamma. Keräsi koiransa ja palasi samaa reittiä takaisin. Huuteli vielä aidan toiselta puolelta solvauksia. Myöhemmin ko. rotikka oli todella tiukan komennon alla, kun yritti rähistä vähän kaikille koirille sekä kehässä että kehän ulkopuolella. Hyvin kyllä totteli, ei siinä mitään, mutta omistaja voisi vähän miettiä mitä suustaan päästelee. Eli todella hyvää mainosta tämäkin taas.

Neljä ja puoli tuntia liikkumista takana, hollantilainenkin nukkuu nyt todella tyytyväisenä.

Vauhtihirmu

Tänään kasvattaja oli vuokrannut meille agilityhallin Villähteeltä, joten vietimme illan siellä. Ykä sai opetella hyppelehdinnän lisäksi malttia, eli autoon ei päästä/sieltä tulla pois ennen kuin ollaan iisisti ja turpa on tukossa. Samoin häkissä pitää odottaa kiltisti ja hiljaa, vaikka muut suorittaisivatkin ratoja siinä vähän matkan päässä. Häkissä myös pysytään, oli ovi auki tai ei.

Holsku on kyllä niin elementissään agilityssa. Otettiin sekä yksittäisiä esteitä että useamman esteen sarjoja. Ohjaaja oli kyllä aika ajoin vähän hukassa (on se putki kyllä aika vaikea erottaa renkaasta...), mutta eiköhän tämä tästä. Saimme paljon vinkkejä ja mikä tärkeintä, koira toimi hyvin ja nautti täysin rinnoin. Suu muuten meni suppuun heti kun päästiin kentälle, eli muu tekeminen hiljentää.
A-esteellä Ykän mielestä on maailman tylsintä pysähtyä loppukontaktille, kun olisi paljon kivempaa vain juosta, juosta ja juosta - mutta saatiin onnistuneita tässäkin. Kokeiltiin oikeastaan kaikkia esteitä keinua lukuunottamatta.

Kiroamisen arvoinen on se fakta, että agilityhalleja ei löydy mistään ja kun löytyy, niihin päästäkseen täytyy maksaa jeesuksia ja helikoptereita ja lahjoittaa oikea kätensä hyväntekeväisyyteen. Harrastaisin mieluusti aktiivisemminkin agilitya, mutta minkäs teet.

Ensi maanantaina uudestaan, tuskin maltan odottaa.

Täsmätreenejä, ojia ja päätöntä menoa

Eilen otettiin aluksi lähikoulun kentällä lyhyt paikkamakuu. Takaa meni verkkoaidan toisella puolella ihmisiä ja auto. Hyvä, skarppi asento. Tämän jälkeen treenattiin takapalkkaa. Eli koiran ollessa perusasennossa ohjesana "taka", kun patukka heitetään vasemmalla kädellä eleettömästi koiran taakse. Tästä seuraamista suoraan, käännöksiä oikealle ja vasemmalle, täyskäännöksiä oikealle, paikalla siirtymisiä. Oikeasta paikasta + kontaktista vapautus palkalle. Oppi hyvin nopeasti jutun juonen ja tykkäsi kovasti, ei edes vilkuillut patukalle liikkeiden aikana. Jos lähti pörräämään patukan kanssa ympäri kenttää, tiukka "jätä"-käsky, patukka pois ja kaikki muuttui hetkellisesti tosi tylsäksi. Ja uudestaan.
Voisin seuraavaksi ostaa kaksi samanlaista lelua ja opettaa palautusta niillä.

Aiempia täsmätreenineuvoja noudatellen äskeinenkin treeni oli vain 10min mittainen kaiken kaikkiaan, enkä tosiaan tehnyt muuta kuin paikkamakuun ja seuraamisia. On toden totta parempi tapa kuin pitkien treenien sillisalaatti, jossa tehdään seuraavaksi aina se liike mikä nyt sattuu tulemaan mieleen.

Nyt on tilattu myös treeniliivi sekä neljä oranssia tötsää, eli päästään kunnolla leikkimään ammattilaisia. Nyt pitää vain miettiä, mitä eteenlähetyksen opetuksen kanssa tekee, minä kun olen tyhmyyksissäni käyttänyt "eteen"-käskyä ruudussa. Joko sille ottaa kokonaan uuden käskyn tai aloittaa ruutuilun alusta uudella käskyllä. Ruutuakin voi noiden tötsien saapumisen jälkeen alkaa harjoitella vähän paremmin ja opettaa koiraa etsimään katseellaan tuttuja geometrisiä kuvioita maahan läntätyn kannen sijaan. Maahanmenon ennakoimista ajattelin tästä eteenpäin korjata sillä, että käskenkin koiran seisomaan kosketusalustalla. Myöhemmin, kun koira ei enää ennakoi, voidaan ottaa maahanmeno takaisin.
Eli tötsien tuloa odotellessa.

Nyt aamulla tein vihdoin viimein sen jäljen. Aurinkoinen sää, hyvin vähän tuulta. Löysin sopivan paikan urheilukentän vierestä. Maasto oli pitkän heinikon peittämä pikkuniitty puiden ympäröimänä. Kun lähdin tallaamaan jälkeä, paljastui, että alueen poikki meni kaksi ojaa. Molemmissa tietysti vettä. No, hyppäsin molempien yli ja lähdin vasta sitten tekemään kulmia. Lopussa jälki meni maanmyötäisen risukasan poikki.
Annoin jäljen vanhentua vain n. 5min, koska ajattelin ojien hankaloittavan työskentelyä. Vielä mitä - Ykä melkein juoksee jäljen läpi, ei syö yhtäkään nappulaa. Ensimmäisen ojan kohdalla kävi kahlaillen tarkistamassa oikean suunnan, toisen yli meni ilman epäröintiä. Kulmat menivät kuin tanssi, samoin risukasa. Eli ojista, koikkelehtimisesta, runsaista käännöksistä ja risuista huolimatta jälki oli koiralle liian helppo.

Bussipysäkillä huomasin kauempana toisella puolen tietä meitä lähestyvän pinserin. Aloin tunkea Yrjänälle nappulaa naamaan samantien ja kehua hirveästi, kun katseli toista rauhallisesti. Kun pinseri sitten vaihtoi tienpuolta ja aikoi selvästi ohittaa meidät lähietäisyydeltä, astuin askelen syrjään ja otin koiran peruasentoon selkä tietä kohden. Pysyi hyvin ja nappulat kelpasivat, ei ollut aikeissakaan lähteä pöhisemään. Pinserin ollessa kohdalla Ykä pudotti kuitenkin yhden namin ja sitä etsiessään keksi, että ehkä perusasentoon ei tarvitsekaan palata ja ehkä toista sittenkin voisi vähän moikata. Ei kuitenkaan päästänyt pientä vingahdusta enempää ja palasi ruotuun välittömästi.

Illan jälkireeneissä lähdimme Luukin metsiin, ja ensimmäistä kertaa talloimme jäljet niin, että koirat olivat autossa eivätkä nähneet mitä tapahtui. Metsäpohja, sää puolipilvinen, ei tuulta. Hyvin pitkä suora, 90 asteen kulma oikealle, pitkä suora, 90 asteen kulma oikealle, pitkä suora ja kasa nappulaa lopussa. Nappuloita jäljellä n. neljän, viiden askelen välein. Jälki ylitti neljä kertaa polun ja kerran kallion. Jälki merkittiin paperinauhoin, vanheni n. 10min.
No, koira autosta ja kohti jäljen aloituspistettä. Ykä kiskoi kiskomistaan, virtaa riitti. Eivät kiinnostaneet edes muut koirat kun työinto oli niin hirvittävä. Jäljen alkuun päästyään haisteli hetken ja lähti sitten huitelemaan pitkin aluetta kuin ei olisi koskaan jälkeä tehnytkään... kieriskeli sammalikossa, merkkaili ja kiersi jälkiliinan monen monituisen puun ympäri. Kohelluksesta huolimatta pääsimme jotenkuten kahden polun yli ensimmäiseen kulmaan, josta lähti oikeaan suuntaan. Tällä suoralla herpaantui taas monta kertaa ja tajusi vain välillä kouhkaamisen lomassa, että kas, tännehän on ripoteltu jotain namia! Ihmeellistä, mites nyt tolleen. Toisen kulman kohdalla taas ihmeellistä sinkoilemista ja merkkailua, ennen kuin jälki löytyi. Viimeinen suora meni siihen astiseen pelleilyyn nähden melkein jopa hyvin. Loppuun päästiin yhtä kaikki.

Nuori uroskoira ja tsiljoona hajua, minkäs teet. Luultavasti tuolla alueella oli kaikesta huolimatta kävellyt ja merkkaillut muitakin koiria, eli Yrjänällä meni pasmat sekaisin. Aamulla tehty jälkikin saattoi edesauttaa sitä mielikuvaa, että "mä olen tehnyt tämän jo, mitäs sitä nyt enää". Lisäksi täytyy alkaa harjoitella sitä, ettei koira näe jäljen tekovaihetta. Nyt on ollut rutiinina se, että koira puuhun > jäljen teko > koira puusta > töihin. Tämä pinttymä täytyy rikkoa.

Parkkipaikalla asioita puidessamme otin vieraista koirista hyödyn irti ja vetelin Ykän kanssa ympyrää ja kahdeksikkoa ja vaikka mitä kuviota kaikkien ympärillä ja välitse. Koko ajan virtasi nappulaa hyvästä käytöksestä. Labbis ja vesikoira olivat tuttuja aiemmilta tunneilta, mutta ohjaajan Wunjo-flätti oli uusi tuttavuus. Ensi kertaa Wunjon nähdessään Yrjänä veti taas kierroksia, mutta kun se pari kertaa oli täysillä yrittänyt kiskaista sen luo (kielto, nykäisy takaisin koiran omaa liikerataa hyväksikäyttäen) ja saanut välittömästi namia naamaan ollessaan taas löysällä hihnalla, ohittamiset menivät täydellisesti. Jätkä alkoi omatoimisesti tarjoamaan katsekontaktia ja tosi hienoa seuraamista, kun tarpeeksi kauan siinä pyörittiin. Mentiin läheltäkin, n. metrin päästä jokaista koiraa. Todella hyvää harjoitusta, pitäisi hankkia enemmänkin koiria omistavia tuttavia.

Raitoja

Treenailu on jäänyt vähemmälle, koska olemme aktiivisesti viettäneet ulkona n. 4-7h/päivä viimeisen viikon ajan, eikä sellaisen liikunnan jälkeen edes holskulla riitä virta ajattelua vaativaan toimintaan. On hihnalenkkeilty "keskustassa", juostu pitkin peltoja ja rymytty ojissa uimassa vaikka millä mitalla. Tänään ajattelin tallata jäljen heti aamusta, mutta kas, siellähän sataa. Koko viimeisimmän viikon ollut sellaiset hellekelit ettei paremmasta väliä, joten ajoitus meni aikalailla nappiin.
Ohitukset ovat menneet sekä hyvin että huonosti - hyvin ja haukkumati, jos päästään kiertämään tarpeeksi kauas (10-15m) ohitettavasta koirakosta, vähän vähemmän hyvin jos tie on ollut turhan kapea.

Eläinkaupassa jätkä otti ja merkkasi, kun en hetkeen kiinnittänyt siihen huomiota - jalan noston huomasin kuitenkin heti ja tuli tupenrapinat. Koskaan ei ole aiemmin lähtenyt merkkailemaan sisätiloissa, ei ainakaan sen jälkeen kun sen ensimmäisen kerran ilmoitin sille, että vaikka penskana ehkä saikin pissata lattialle, jalka ei tasan nouse sisällä. Oli tosi kiltisti sen jälkeen kuitenkin kyllä, vaikka jossain takanurkassa oli alati inisevä koira trimmattavana ja viereisessä huoneessa oli jänniä jyrsijöitä.

Tänään otettiin eteenistumisen paikkaharjoituksia sisätiloissa ja namipalkalla. Koira oli jotenkin todella levoton ja paineistunut, joten lopetettiin lyhyeen. Vaan odotas kun laitoin Ykän näkemättä patukan selän taakse vyön alle ja kutsuin kylmiltään. Raitahukka oli sekunnissa istumassa edessä ja tuijottamassa silmiin, että "tässä olen, palkkio tänne!". Riehunnan jälkeen uudestaan niin, että otin pari askelta taakse sanoessani käskyn. Tiivisti hyvin ja parin pakituksen jälkeen palkkasin. Kun sai varastettua patukan ja vei sen parvekkeelle, menin perään, otin patukan sanoen "kiitos" ja treenit loppuivat hetkeksi siihen. Kahden toiston jälkeen jätkä tuli heti patukasta irti päästettyäni tarjoamaan sitä takaisin minulle. Ehkä ne kunniakierrokset saadaan kenttäolosuhteissakin loppumaan juuri tällä. Kaikki kiva yksinkertaisesti loppuu jos patukkaa/palloa yritään omia tai sen kanssa muuten lähdetään sooloilemaan.

Nyt pitää alkaa lisätä edessäistumisen kestoa, sillä tällä hetkellä liian pitkittynyt hiljaisuus saa Ykän tarjoamaan itsenäisesti sivulle pomppaamista tai taaksepäin hilautumista. Perusasentoon hakeutuminen (käskystä) priima.

Kuvasaastetta elokuisesta kuumuudesta

Jälkeä ja leikkimielistä MH-kuvausta

Eilen jälkitreenejä. Meitä oli vain kaksi, joten puolitimme ruohoa kasvavan peltoalueen ja tallasimme toistemme koirille Z-kirjaimen muotoiset jäljet. Ykän jälki ylitti polun, ja tulipahan siihen vielä joku neropatti bichoninsa kanssa harhajälkeä tekemään ja kyselemään, että sieniäkö poimitte. Jälki vanheni n. 20min, tyyni sää.

Yrjänällä oli taas hirveä veto jäljelle, joten tehtiinkin jekku ja lähestyttiin alkupäätä suoraan sivusta, eli vähän ikäänkuin janalta. Ensin jätkä harhautui mainitun bichonin reitille, mutta yhtäkkiä lähti reteästi jäljestämään. Pakko se oli uskoa, että oikealla reitillä ollaan. Ensimmäisen jyrkän kulman kohdalla vähän ongelmia, mutta sai ratkoa itse. Jättäydyin niin taakse kuin liina salli (5m). Enää ei ollut läheskään niin paljoa poikittamista kuin viimeksi, vauhtikin oli juuri sopiva. Polun yli mentiin kuin vettä vaan. Ennen toista kulmaa pellolle tuli toikkaroimaan joku ukko, Ykä hetken sitä katseli ja jatkoi sitten töitä. Ei häirinnyt vaikka tuli melko läheltäkin ohi.
Toinen kulma meni tarkasti, mutta lopussa jätkä herpaantui ja lähti merkkailemaan. Olin vähän ihmeissäni ennen kuin tajusin, että jälkihän tosiaan oli jo loppunut. Yrjänä oli siis tehnyt homman loppuun ja pohtinut, että "tässähän tämä nyt oli, nyt voin vaihtaa vapaalle".

Tänään kävimme Kirsin (kasvattaja) kanssa Espoossa Spanieliliiton mökillä kuuntelemassa ruotsalaista MH-tuomaria ja vähän epävirallisesti testailemassa viikonloppuisen MH-kuvauksen kuvioita. Yrjänähän on vielä liian nuori osallistumaan, mutta olipahan nyt vain testikoirana mukana. Sai ensialkuun rellestää ympäri pihaa neljän spanielin ja Rölli-holskun (Rochallor Cyber Warrior) kanssa, ja yllätys yllätys kaikki olivat jätkän mielestä superkivoja. Varsinkin leikattu Rölli. Rölli oli oikein mukava ja leppoisa miekkonen.

Painimisen ja parin tunnin autossa istumisen jälkeen Ykä pääsi kokeilemaan alun kontakti- ja leikkitestausta, koska ne nyt ovat vähän peruskauraa kaikille koiranomistajille. Aluksi kierrettiin ihmisryhmä. Ykällä virtaa ja ääntä riitti. Lisäksi ihmisryhmässä oli ihan superkiinnostava koira (MH-kuvauksessa ei kuulemma ole), muuten ei ongelmaa. Tämän jälkeen lähestyttiin vierasta ihmistä kohtisuoraan ja tervehdittiin tätä. Raitasika olisi mieluusti mennyt kirmailemaan ympäri pihaa koska oli äskenkin niin tehnyt, mutta malttoi tervehtiä nätisti. Vieras johdatti Ykän hihnasta kauemmas, pysähtyi ja koetti käskemättä tai koiraan koskematta saada sitä istumaan. Yrjänää ei tuollainen inspiroinut. Sitten koira takaisin, kopelointi ja leikkiosuus. Jätkä tajusi heti jutun juonen, pari kertaa heiteltiin patukkaa edestakaisin ennen kuin vieras heitti lelun kauemmas. Ykä säntäsi siihen kiinni, mutta herpaantui tajutessaan, että vieressä oli koira ja hei täällähän on hirveästi kivoja hajuja ja kaikkea!
Otettiin uudestaan, nyt ei mennyt toisen koiran luo mutta haahuili vähän muuten. Toi kuitenkin patukan takaisin. Vieraan kanssa leikki ihan hyvin, tämän passivoituessa laski itsekin irti, mutta otti uudelleen kiinni vieraan taas aktivoituessa.

Myöhemmin kokeiltiin vielä kaukoleikkiä, eli minä pidin pannasta kiinni ja 40m päässä kaapuun pukeutunut vieras hiippaili ja hypähteli esille pensaiden takaa (Tässä vaiheessa mietin, että mitä jos joku ulkopuolinen tulisi ja näkisi nämä Klu Klux -klaanilaiset... On tämä ihme hommaa tämä koiraharrastelu). Vieras pysähtyi, otti hupun pois ja heitteli hetken patukkaa ilmaan ennen kuin ryntäsi puskaan. Päästin Ykän irti ja astuin askelen eteen ja jätkähän sinkosi välittömästi haukkuen katsomaan, että mitäs peliä tämä tämmöinen on. Tällä välin vieras oli heittänyt kaavun pois ja alkoi patukalla kutsua Ykää leikkiin. No, Yrjänän mielestä vieras oli kerralla nähty, joten se lähti juoksentelemaan hajujen perässä sinne tänne ja kiinnostui patukasta aika vähän. Lopetettiin tähän, menin yhdessä Ykän kanssa tapaamaan vierasta että saatiin positiivinen kontakti edes loppuun.

Tässä ongelmana oli siis myöskin se, että koira oli päässyt jo aiemmin sambaamaan ja merkkailemaan pitkin pihaa. Mutta otetaan yhdeksän kuukauden päästä uudestaan, katsotaan ovatko aivot yhtään kasvaneet. Kaukoleikkiä ei siis ollut tarkoituskaan lähteä treenaamaan, kunhan vain kokeiltiin. Ja koira on vielä niin nuori että ehtii unohtaa tuon ennen kuin varsinaisiin kuvauksiin päästään.