lauantai 12. toukokuuta 2012

Shut up and take my money

Oho, onpa jäänyt treenisepustukset pitkältä ajanjaksolta väliin. Tässä on ehtinyt olla 2 x toko ja 2 x haku, katsotaan muistanko enää mitään.

TOKO
Maanantain tokosta muistan sen verran, että Ykällä oli maha löysällä ja se oli vähän huonossa vireessä. Teki kuitenkin mitä pyydettiin, ja parhaana esimerkkinä se, että kaukoissa tuli puistossa lenkillä ollut labbis omistajineen melkein niskaan. Olin kymmenen metrin päässä ja juuri aloittamassa käskytystä, kun vierestä menee ko. parivaljakko ohi, suoraan kohti Ykää. Eivät sentään ihan iholle menneet, mutta jäivät siihen metrin päähän holskusta toljottamaan. No, Ykää nyt ei voinut kaksikko vähempää kiinnostaa, joten sanoin vain ettei päästä haistelemaan ("no en päästä??!!! >: |") ja otettiin parit liikkeenvaihdot. Vasta kun kehuin ja kaivoin palloa esille heittääkseni sen, alkoi labbiksen omistajalla aivosolut liikkua. Hyvä niin, se labbis näytti siltä että voisi sillekin palloleikki maistua... täti raahasi koiransa pois ja minä pääsin palkkaamaan.

Koska en muista mitään mistään oikeista liikkeistä, kerron sirkustempuista! Maanantaina opeteltiin siis myös kierimistä. Helkkari että oli vaikeaa ekalla kerralla saada koira tajuamaan mitä siltä vaadittiin. Pidettiinkin ihan hillittömät pippalot, kun onnistui. Nyt Ykä tarjoaa liikettä itse, kun sen ensin käskee maahan ja näyttää käsimerkkiä. Keskiviikkona yritettiin sitten kierimistä vasemman kyljen kautta, ja jeesus että SE oli vaikeaa... lopulta meni melkein vahingossa ympäri ja hihkuin niin että kuului Suomenlinnaan asti.
Jalkojen välistä pujottelu kävellessä menee nykyään ilman käsimerkkejä törkeän hyvin, notkea elukka.

Keskiviikkona, ööh. Temppuilua, piilopaikkamakuu, kaukoja, ruutua, merkille lähetystä, luoksetulon pysäytyksiä, tunnaria, ETEENLÄHETYSTÄ koska oho ollaan menossa kokeisiin enkä ole treenannut mitään pk-juttuja. Pallo eteen ja seuruutuksen kautta käsky + vapautus pallolla. Mutta annas olla kun ennen palloa piti karjua "MAAHAN", ei holsku voinut tajuta että miksei saa mennä pallolle asti. Heti kun parin käskyn jälkeen pisti maate, sai toisen pallon palkaksi. Tätä pari kertaa. Sinkoaa kyllä seuruutuksesta eteen kuin tykinsuusta.

HAKU
Tiistaina koiralla siis oli vieläkin maha sekaisin. Eteni kuitenkin tosi hyvin osoitettuun suuntaan ja löysi maalimiehet molemmista etukulmista. Irtorullat tällä kertaa muistinvirkistykseksi, toi hyvin muttei oikein innostunut leikkimään. Näytöt ok. Lopetettiin kahden moken jälkeen kun koira oli selkeästi kipeä.

Tänään Ykä puhkui työintoa heti autosta päästyään. Odottelu tekee sille hyvää, nyt oltiin toisiksi viimeisiä. Nenä oli auki jo radalle kävellessä, energiaa kuin pienessä kylässä. Ilma oli kylmä ja erittäin tuulinen, joten hajut pyörteilivät ihan missä sattuu ja monilla koirilla oli vaikeuksia. Ykälle viisi pistoa, joista jokaisessa mokke umpi- tai puolipiilossa. Yksi hetsausnäkölähtö ja muut normaaleja. Vähän oli muutaman moken luona ongelmia rullanpalautuksessa - mm. kerran vei rullan takaisin maalimiehelle tehtyään pienen juoksukierroksen. Näyttö on niin paljon kivempaa kuin rullanpalautus: nyt pitää kiinnittää huomiota että rullan tuomisesta saa KUNNON PALKAN. Olen vain aina niin kusi sukassa keskilinjalla, kun samaan aikaan pitää pitää näyttöliinan toista päätä, palkata koiraa, tunkea irtorulla johonkin taskuun ettei se vain lennä mihinkään juostessa, laittaa koira kiinni ja sen jälkeen jotenkin yrittää roikkua kiitolaukkaa metsän läpi rymistävän holskun perässä. Kuulemma sähläämiseni näyttää jo ihan siltä, että tiedän, mitä teen. No, olen saanut niin monta kertaa huutia, että on ollut pakko opetella.:---D

Joka tapauksessa, rullahihhuloinnista huolimatta Ykä oli IHAN LIEKEISSÄ, tosi hyvä fiilis jäi treeneistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti