TOKO
Torstain ryhmätottiksessa alkutemppuilua lämmittelyksi, sitten 4min hieno piilopaikkamakuu. Nyt en kyllä yhtään muista missä järjestyksessä tämän jälkeen tehtiin asioita, mutta tulkoot nyt sitten selostukset miten sattuu. Liikkurin ohjaama, pitkä ryhmäseuruutus meni taas hirmuhyvin, ihana nähdä kuinka Ykä yrittää. Reaktionopeustreenejä siten, että ensin hetsasin pallolla ja sitten jähmetyin + käsky ("ISTU", "MAAHAN" tai "SEISO"). Oikeasta asennosta palkka. Tästä oli hyötyä liikkeestä istumisissa.
Hyppynoudot menivät oikein kivasti, keskityin siihen, ettei Ykä varasta edestä perusasentoon. Keskiviikkonakin haukutin Ykää ennen metallinoutoa, sama nyt. Turhauman kautta haukkuminen auttaa Ykää pääsemään sopivan kiihkeään metskuvireeseen, jolloin se noutaa nopeammin. Vaikka turhautetulla holskulla onkin ihan hirveä kiljukaulaääni... noh, ei kaikki voi olla sinatroja. Tänään samaa, mutta juuri ennen kapulanheittoa jostain kuului sarja ilotulitepamauksia. Hätkähdin itsekin, mutta onneksi oli kouluttaja käskemässä liikkeelle. Pallonheittelyn ja hillumisen jälkeen Ykä olikin jo melkein normaali, eikä edes nenään kantautuva ruudinhaju juuri haitannut. Haukkua se ei enää halunnut, mutta nouti oikein kivasti. Juoksin aina pari metriä taaksepäin, kun se oli saanut kapulan suuhunsa, tulihan vauhtia. Muutenkin välillä paukahteli vaimeasti, mutta selvittiin sodasta hirveän hyvin.
Mitähän muuta, kaukot ok, samoin luoksetulon pysäytykset, tunnarissa jotain sählinkiä. Ekat kaksi kertaa kai katsoi todella tarkkaan mihin liikkuri vei oman, koska rynni suoraan sinne, nosti väärää ja toi oikean. Tähän auttoi se, että kapularivistön viereen laitettiin namikansi - namin syöminen rauhoitti koiraa sen verran, että se älysi taas käyttää nenäänsä.
HAKU
Tänään hakumetsässä vielä kiintorullalla, seuraavalla kerralla palataan irtoihin. Eka maalimies umpipiilona pressun alla, syvyyttä n. 50m, mutta piilo oli korkean kallion päällä eikä sinne päässyt suoraa reittiä. Maalimies käväisi näkyvillä ryskäämässä ja piiloutui sitten. Ykä seilasi aika paljon lähetyksen jälkeen, mutta löysi maalimiehen silti suht nopeasti. Otti rullan kuulemma melkein itse - maalimies vain vähän kosketti rullaa. Roikuin näyttöliinan perässä kalliota ylös, Ykä jäi kerran odottamaan, mutta jatkoi näyttöä samantien kun näki, että pysyin mukana.
Toka maalimies umpipiilona pressun alla maakuopassa. Maasto vähän inhimillisempää. Ykä jäi pusuttelemaan maalimiestä, joka auttoi rullan suuhun. Pysyin perässä päästämättä irti!
Kolmas maalimies näkölähdöllä puoliumppariin. Tarkoituksena oli testata mitä Ykä tekee, kun maalimies ei pusuttelun jälkeen autakaan rullaa koiran suuhun. Holsku juoksi suorinta tietä maalimiehen luokse ja pussasi tätä pari kertaa. Kun maalimies ei reagoinut mitenkään, Ykä otti itse rullan ja kiikutti sen minulle. Mahtieläin! Näyttö nykysäännöillä, eli en käskenyt sivulle enkä avustanut käsieleellä lähtöä. Liina vain kiinni ja "NÄYTÄ". Ykä ei jäänyt miettimään ja näytti hienosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti