Keskiviikon tokoiluissa Yksikkö oli paljon paremmin mukana kuin maanantaina. Johtuisiko sitten siitä, ettei juurikaan tehty seuraamista. Joka tapauksessa, liikkeessä istumiset näyttivät kivemmilta, piilopaikkamakuu ja -istuminen hyviä, ruutua tehtiin enimmäkseen paloissa, yksi liikkurin ohjaama. Hyvin meni. Kaukoissa on alkanut jättää "SEISO"-käskyn huomiotta, tätä petrataan nyt. Muuten aika muksannäköisiä vaihtoja. Hyppynoudossa ekalla kerralla pudotti kapulan ennen kuin hyppäsi takaisin, uusiksi. Tokalla kerralla varasti edestä perusasentoon noudon jälkeen. Kolmas olikin sitten tosi puhdas ja hieno. Metallitasamaanoutoa hetsaamalla, vauhtia vauhtia!
Päivän paras oli kuitenkin luoksetulon pysäytykset. Muistan kun mietin että miten ihmeessä saan koskaan opetettua niitä, ja ettei se vaan ole mahdollista. Mutta jotenkin ne iskostuivat holskun kalloon ja nyt on hyvä mieli.
Tänään käytiin kevään ensimmäisissä hakutreeneissä. Viisi koirakkoa, oltiin vikana. Näkölähtönä irtorullalla, puolipiilo, toimi. Tokalla kerralla kokeiltiinkin jo sitä, että irtorulla oli roikkui pannasta. Näkölähtö hetsaamisella, kyllä lähtee holskusta ääntä kun sitä turhauttaa... puolipiilo, maalimies auttoi pannassa olevan rullan suuhun ja Ykähän toi sen todella hienosti. Kolmannella kerralla (näkölähtö myös, puolipiilo) Ykä otti pannasta roikkuvan rullan itse suuhunsa ja kiikutti minulle. Ihan mahtavaa! Kaikki näytötkin olivat suoria, ainoat vaikeudet Ykällä oli istua aloillaan nakkia saadakseen.
Nyt pitäisi saada sellainen irtorulla, jossa on lukko molemmissa päissä. Niitä ei vaan myydä yhtään missään. Mikä järki? No, koetetaan kysellä ompelutaitoisilta kavereilta ja mahd. käydä ompeluttamassa ammattilaisella, jos ei muuten onnistu.
Lisäksi nyt tulee tärkeäksi, että ohjaajan pitää pysyä kiinni näyttönarussa. Tähän asti olen antanut Ykän viilettää omia menojaan ja juossut perässä niin kovaa kuin pääsen, mutta kokeissa pitää narusta pitää kiinni ja koira on opetettava siihen.
Lisäksi nyt tulee tärkeäksi, että ohjaajan pitää pysyä kiinni näyttönarussa. Tähän asti olen antanut Ykän viilettää omia menojaan ja juossut perässä niin kovaa kuin pääsen, mutta kokeissa pitää narusta pitää kiinni ja koira on opetettava siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti