Ykästä tulisi kyllä mainio tallikoira, jos päästäisiin useammin käymään heposten luona. Välillä piti hinistä ja huutaa, mutta noin suurimmaksi osaksi oli ihan nätisti. Haisteltiin hevosen turpaakin kun heppa oli itse niin rauhallinen. Maneesissa käveltiin ympyrää kun heppa treenasi. Hevonen laukkaili myös voltteja meidän ympäri. Laukkaava hevonen oli aika vaikea pala, loppuvaiheessa alkoi kyllä koirakin käyttäytyä ihan siedettävästi. Ehkä me vielä joskus voidaan treenailla samaan aikaan hevosen kanssa, se se vasta päheää olisi.
Sitten juostiin hetki tuhatta ja sataa tyhjässä maneesissa ja purettiin energioita. Sen jälkeen pidin Ykää vapaana kun palattiin karsinoille. Käveli kiltisti vieressä eikä lähtenyt pörräilemään laitumille. Karsinoilla ohitteli heppoja kuin vanha tekijä.
Tänään viestitreenejä. Yksällä oli vähän pitkät piuhat eikä oikein tajunnut että sen pitäisi juosta B-pisteestä A-pisteeseen Annikan luo. Aluksi matkaa rapiat 300m lähes umpimettässä, Ykä juoksi ympyrän ja palasi. Palattiin 150m takaisinpäin ja kutsuhuudoilla lähti. Mun päähän tulee salamana, nyt kun vielä keksisi keinon jolla minut saisi kloonattua molempiin päihin.
Ei saatu oikeastaan yhtään kunnon lähetystä, huuteluilla juoksi nopeasti.
Lopuksi ajeltiin Talin kentälle kokeilemaan loivaa A-estettä. Kiipeily oli superkivaa. Aluksi agilitymainen versio niin että juoksin vierellä ja ohjasin takaisin. Sitten jätin koiran istumaan toiselle puolelle, lelu edessä, ja kiipesin esteen yli. Jäin toiselle puolelle puolittain esteelle ja käskin "tuo". Loppuhuipennuksena Ykä perusasennossa, heitin lelun esteen yli, kävin korjaamassa sen oikeaan kohtaan ja palasin esteen yli kiiveten takaisin. Käsky "aa" ja "tuo", ja lähetyksen jälkeen kiipesin taas esteelle ohjaamaan takaisinpäin. Palkaksi riekkumista ja tennispallon heittoa. Hieno elukka.
Ensi viikolla näillä näkymin 2 x ryhmätokotreenit + 2 x viestitreenit. Luulisi koiran olevan poikki.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti