Sara ja Hukka kävivät täällä. Ei treenattu koska olin koko ajan töissä, mutta olivathan koirat kivasti. Ykäkin totteli poistumiskäskyä jos alkoi liikaa innostua ei-niin-herkästi-lämpeävästä Hukkalosta. Ei hinissyt oikeastaan yhtään, oikein hieno. Shelttinarttuja täällä myös on vieraillut, eli Ykällä on ollut kissanpäivät kun on naisia talo täynnä. Toisella juoksut alkamassa eikä jätkän pieni pää mennyt yhtään sekaisin. Kiitos, kastraatio.
Jotain pieniä asioita ollaan tehty keskenämme. Yhtä tai kahta liikettä per kerta. 2min 40s piilopaikkamakuu auton takana, 10m päässä. Kolmeen minuuttiin tähtäsin, mutta nousi istumaan kahden ja puolen minuutin päästä. Käskin piilosta takaisin maahan ja meni. Kun pysyi siinä 10s kävin palkkaamassa ja vapauttamassa. Seuraavalla kerralla sitten tasan muistan kyllästymistaktiikan jos vaihtaa väärään asentoon. Pää pyöri kuin väkkärä kyllä. Lisää vahvistusta siihen että pää pysyisi aloillaan.
Ruudussa Ykälle on liikaa iskostunut päähän että pitää mennä merkin taakse seisomaan. Siispä vahvistettiin tötsien keskellä olemista. Yksi kokonainen liike kauempaa lähetettynä niin että ruudussa oli ruokaa. Nopea ja kiva.
Seuraamisissa jatketaan samaa linjaa eli seuraamisen pitää olla mallikasta heti liikkeelle lähdettyä. Maahanmenoon käsky vaihdettu kömpelöstä MAAHAN-käskystä painokkaaksi MMA-käskyksi. Toimii triplasti paremmin sekä liikkeestä että kaukoissa.
Yksi lyhyt jälki tehtiin metsäsuikaleeseen, jäljellä lihaa harvakseltaan. Vauhti oli niin hirveä ettei lihojakaan ehtinyt syödä. Aivan järkyttävä veto eteenpäin. Kun en päästänyt ihan niin lujaa kuin olisi halunnut mennä, alkoi harhautua jäljeltä ja meni siksakkia. Ei olisi kyllä kepit nousseet. Loppuun kuitenkin päästiin.
Äsken käytiin jalkapallokentällä potkimassa vähän palloa. Ykä kiihtyi melkoisesti, mutta totteli JÄTÄ-käskyä ihan joka kerta. Tehtiin välillä jotain toko-liikkeitä (seuruutuksia, liikkeestä maahan ja luoksetulo hidastuskäskyllä) ja sitten vapautus pallolle. Kivaa oli.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti