Kuulumisia ja shelttien kanssa puuhailua

Vean viralliset kuvaukset eivät olleet kovin kiva kokemus, mutta näillä mennään ja Kennelliiton lopullista päätöstä odotellaan. Kuvauksia kyllä jännitettiinkin ihan huolella. Onneksi Vea ei ole mitenkään oireillut kyynäriään, joten sen kanssa jatkettaneen harrastuksia samaan tahtiin kuin aiemminkin. Lihaskuntoon, -huoltoon, lisäravinteisiin ym kiinnitetään huomiota jo nyt. Lisähuomiota pitää alkaa osoittaa lämmittelylle ja jäähdyttelylle. Ja jahka Ykä selviää lepolomastaan, se ja pikkusisko alkavat käydä säännöllisesti, kuukausittain, fyssarilla. Ykä kuntoutuksena, Vea varmuuden vuoksi.

 Alan hiljalleen päästä yli tuomiopäivätuomiosta ja tajuta, ettei elämä lopu tähän. Mitään ei ole kirjoitettu kiveen, ja vain aika näyttää, mitä pystytään harrastamaan ja mitä ei. 5,5-vuotiasta, aktiivista koiraa ei viitsi siirtää suoraan sohvakoiraksi, eikä se olisi järkevääkään. Syksyllä varmaan jatketaan hakuharrastusta, sitä on tähänkin mennessä tehty ilman kisatavoitteita. Haussa Ykä saa juosta vapaana mettässä ja käyttää nenäänsä, mikäs sen kivempaa. Hajujuttuja me nyt muutenkin ajateltiin alkaa tehdä enemmän; alustavasti olen pistänyt lomalaisen etsimään kanelinhajuista purkkia, ja sekös on tulevasta huumekanelikoirasta ollut sikakivaa. Periaatteessa voidaan joskus kisata tokossakin, jos nyt siltä näyttää - niitä mekaanisia liikkeitä ei vaan harjoitella kisat mielessä, mutta muutahan voi tehdä ja perseillä menemään miten tykkää. AD-kokeeseen ei mennä ja lopetetaan muutenkin kokonaan pyörän vieressä hihnassa juoksutus.

Ykällä on nyt viikko pakkolepoa takana, ja se kestää sen kyllä siedettävän hyvin. Toki siitä huomaa pissalle vietäessä, että energiaa on kasautunut, mutta ei se mikään järjetön, seinille sinkoileva kumipallo ole. Sisätiloissa aika pitkälti vaan nukkuu ja syö kongeja. Rimadyl pitää kivut aisoissa, joten Ykä on melkolailla oma häntää heiluttava itsensä. Vielä mennään 1-2vko pakkolevolla ja lisätään sitten hiljalleen liikuntaa.

Toinen holsku on ollut mietinnässä jo useita vuosia, ja alunperin oli tarkoitus ottaa se sitten kun olen kisannut Ykän huipulle ja voin kunnolla keskittyä vain yhteen kisakoiraan kerrallaan. Muuttuneet olosuhteet ovat pakostakin laittaneet miettimään pennuntulon aikaistamista, mutta ainakaan mitään ei ole tapahtumassa tämän vuoden puolella. Ensi vuonna ehkä, jos tulee eteen joku aivan käsittämättömän hyvä pentue, josta on vain pakko saada koira, mutta muuten ei silloinkaan. Onneksi on varaa valita eikä uuden koiran hinku ole mikään hillitsemätön. Viisi koiraa kerrostalossa kuitenkin on jo aika paljon.

SHELTIT

Mutta onneksi näitä koiria riittää jo nyt, vaikka yksi olisikin saikulla! Tokokurssi jäi Ykän osalta kesken, joten jatkan sitä Oma-sheltin kanssa. Ken tietää, ehkä kisaan Oman tokovalioksi. Oli ihan hauskaa ohjata välillä toistakin koiraa, ja Oma olikin tosi pätevä pakkaus. Vielä on paljon treenattavaa ALO-luokkaa varten, mutta Omalle ei kyllä olla niitä liikkeitä opetettu alunperinkään... onneksi pikkumerle on sikamaisen ahne. Sillä on todella näyttävä seuruutus ja se osaa jo suht hyvin hakeutua perusasentoon. Luoksepäästävyys ok, nousi seisomaan, mutta ei tätä olla ikinä tehtykään. Paikkamakuu ryhmässä (eka ikinä!) onnistui tosi hienosti, pitää treenata perusasennosta makuulle menemistä ja sieltä ylös nousemista. Paikkaistuminen olikin jo haastavampi, kun kauempana haukkui joku tyhmä koira ja Oman piti kommentoida sitä. Mutta eipä me nyt ehkä suoraan EVL:ään ollakaan menossa. Liikkeestä istuminen aika kiva isoilla avuilla! Liikkeestä maahanmeno vaikeampi kun koetin olla pyllistelemättä. Liikkeestä seisomista pitää myös treenata lisää, käskynä "SHHH" joka on sillä agilityssakin. Kuulemma kokeissa saa olla noinkin epämääräinen käskysana?

Noudon alkeita aloitettiin naksulla, koska Oma lähes ikinä ota mitään esineitä suuhunsa eikä varsinkaan tuo mitään. Eli namia sai aina, kun nenä kosketti kapulaan. Merle hoksasi aika hyvin jutun juonen.

Luoksetulo oikein hieno, hieman apuja että tuli oikeaan asentoon sivulle. Ja välillä hölmö ei taida oikein hiffata, että "TULE"-käsky on sille. Mutta sitten kun tajuaa, niin sieltähän tullaan hippulat vinkuen.

Agilityssa T ohjaa Omaa ja minä hölmöilen Nikan kanssa. Nikaa on ollut tosi kivaa ohjata, tällaisen nyypänkin, joka ei tajua agista hölkäsen pöläystä eikä muista ratoja kolmea estettä pidemmälle. Ei se onneksi soopelimummua haittaa, se yrittää parhaansa ja minulla on mukavaa kun saan hihkua ja hillua.