tiistai 9. huhtikuuta 2013

If it ain't Dutch, it ain't much


Anonyymi sähköpostivalittaja iski jälleen, aiheena sama kuin viime kerralla eli se että rakkimme mölyävät aamusta iltaan eikä niitä ikinä käytetä missään. Käytiin vähän pimpottelemassa ovikelloja, kahdeksan perhettä saatiin kiinni eikä kellään ollut mitään ongelmaa. Ei seinä-, katto- eikä lattianaapureilla. Videovalvonta osoitti että 99% ajasta kaikki koirat nukkuvat. Joten vaikka aluksi pisti vituttamaan, nyt alkaa verenpaine laskea. Vähän tarkempaa selontekoa Nikan, Oman ja Vean blogissa, kannattaa lukea.

Viime viikolla tehtiin vähän hyvänmielen pikkureenejä kellarissa, ohessa todistusaineistoa videon muodossa. Keskityin lähinnä pallopalkan kivuuteen ja lyhyisiin pätkiin. Ja kivaa olikin!




Viikonloppuna pörräiltiin pellolla. Onni on vapaana kulkeva, iloinen lauma. Sunnuntai-iltana Ykä jäi pitämään kotia pystyssä kun tytöt kävivät maneesissa agiliteilemassa.

 Pallonheittoa odotellessa

Sit läks

 Suikelo luminorppa

Pieni ja iso

Höhöö

2 kommenttia: