sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Outoa käytöstä

Tokoilua maanantaina ja keskiviikkona, hakua perjantaina. Jo on ohjelmat. Haussa maalimiesten hakua ilman haamuilua tai muuta innostusta, ekaa kertaa. Kyllä huomasi että oli sialla vain namit mielessä... lähetyksissä eteni hyvin suoraan, mutta kun eka maalimies löytyi, meni pasmat sekaisin. Otti irtorullan suuhunsa, mutta nakkasi sen samantien menemään ja alkoi ulista maalimieheltä nakkia. Kuunneltiin keskilinjalla, että voi jösses. Siellä se vinkui ja haukkui turhautuneena. Maalimies ei tietenkään reagoinut mitenkään. No, koira sai ihan ite selvittää tilanteen, ja kun pyörimisenkään jälkeen ei nakkia kuulunut, otti rullan ja toi. Näyttö ok.
Nyt maalimiehiltä saa nakkia vasta, kun minäkin olen ryskännyt metsien läpi näytölle asti, pyytänyt ukkoa nousemaan ylös ja ukko on lähtenyt liikkeelle.

Loput, öö, kolme, menikin ihan kivasti, vaikka hämärä alkoikin jo laskeutua. Minäkään en sotkeentunut näyttönaruun! Ja kun olin itse maalimiehenä, löysin kaikki piilot! Pimeässäkin! Voittaja.

Nyt Ykä on viikon Rimadyl-kuurilla, joten kuun loppuun suunniteltu VOI-kisa jää väliin. Hierojalla paljastui jumi toisessa takajalassa, ja koira on muutenkin käyttäytynyt todella ei-ykämäisesti. Siispä katsotaan kuuriluontoisesti että auttaako kipulääke kipuoireisiin (oudot, äkilliset rähähtelyt; levottomuus etc). Katsellaan huomenna myös että jätetäänkö suosiolla kaikki ensi viikon treenit pois ja keskitytään parantuiluun ja oleiluun. Ja lenkkeilyyn tiätty.

Nooran haasteeseen vastaan jahka kerkiän, on kyllä korvan takana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti