Tehtiinhän me viime ryhmätreeneissä ruutuakin. Joku pässi on palkannut koiraa merkille (ruudun etureunan jommallekummalle tötsälle) menemisestä. Hyvin koira kuitenkin älysi korjata paikkaansa uudella "ruutu"-käskyllä. Otettiin lähinnä seisomisilla, eli koiran lähetys ruutuun syömään namia, "seiso" ja vapautus. Paikka alkaa olla ihan ok.
Keskiviikkona intensiivistä seuruutusta, eli pallo vasemmassa kainalossa ja palkka parin askelen jälkeen hyvästä kontaktista välittömästi. Nyt Yksä välillä katselee eteensä vaikka oikealla paikalla pysyykin, pallopalkalla siitä eroon. Luoksetuloissa ottaa todella herkästi häiriötä muiden käskyistä, eli lähtee hiippailemaan perään jos joku toinen huutaa käskyn. Luoksetulon pysäytyksissä sekä käsi- että äänikäsky, pysähtymisestä vapautus ja lähdin juoksemaan poispäin. Piilopaikkamakuu lonkalla 2min, haisteli kuulemma kaula pitkällä mutta pysyi. Metallitasamaanouto ok, vähän hidas ja eteenluovutuspaikka vähän kaukana. Ja voisin edelleen opetella heittämään suoraan. AVO-hypyt ihan ok, kuulemma heilautan ulommaista jalkaa samalla kun sanon hyppy-käskyn. Siitä eroon. Koira istuu myös turhan lähelle estettä. Kaukot kivoja, jätöt myös. Ruutuja myös pari, seisomisesta vapautus.
Katselin tuossa vähän toko- ja BH-kokeita, ehkä sitä voisi elokuulle ottaa vielä muutaman ALO:n ja sitten holskujen rotumestaruuksiin mennä kokeilemaan AVOa riippumatta siitä onko TK1 hanskassa. Vai mitähän sitä tekisi.
BH-koe voisi olla 9.8. Kouvolassa tai loppukuusta jossain täällä pääkaupunkiseudulla.
Opettele:
- BH-kaavio kokonaisuudessaan
- seuruutusta ihmisryhmässä
- liikkeestä istuminen ilman helpotuksia

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti