sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Oma RTK1, Nika RTK1, Ykä RTK2!

Käytiin tyhjentämässä palkintopöydät Vihdin rally-toko -kisoissa! Kyllä mä sanoisin että kolme koularia samoista kisoista on ihan jees. Ulkokoe koulun kentällä, tuomarina meille uusi tuttaviis Heikki Palosaari. Suhteellisen kuuma sää, aurinko paistoi melkein koko ajan. Ensimmäisenä ALO-radat ja niiden jälkeen AVO.

 ALO-rata vaikka siinä lukeekin AVO

Rata näytti simppeliltä eikä rataantutustumisessakaan ollut ihmeellinen, joten koira autosta ja omaa vuoroa odottamaan. Oma oli ensimmäisenä, lähtöjärjestyksessä neljäntenä. Se oli koko ajan hyvin messissä ja iloinen, vain 15. kyltin kohdalla meni eteentulossa vähän vinoon ja arvelin että siitä lähti ainakin jotain pisteitä. Mutta ei! 100/100pts, sij. 1./40 ja RTK1! Aika 1.31,19, jolla voitettiin kaksi muuta sata pistettä saanutta. Hyvä merle, sheltit jyrää! "Hauskaa oli ja liikkeet hallussa!"


Nika oli ryhmän loppupäässä, sekin oli alkulämppäilyissä aika hyvin kuulolla. Radalla se bongasi pujoteltavien tötsien takana seisovan tuomarin ja olisi halunnut mennä sinne... eli 2. kyltiltä kaksi yhden pisteen miinusta (As = koira pois asennosta, enemmän kuin 0,5m ja Tal = taluttimen kiristyminen). Mutta sain koiran hanskaan ja jatkettiin hyvillä mielin. Seiskakyltillä iskeytyi maahan kun lähdin liikkeelle, joten sen uusimisesta -3 virhepistettä. Loppurata meni aika nappiin, spiraalissa taas vähän vilkuili tuomaria mutta ei yrittänyt rynniä sinne. Kehästä poistuttaessa aloin kauhistella että toivottavasti en ehtinyt kävellä seuraavan kyltin suoritusalueelle ennen uusimispyyntöä, koska siitä olisi seurannut hylky. Mutta huh, 95/100pts ja RTK1 ajalla 1.41,76.  "Hyvä ohjaus ja kehuminen, iloinen suoritus!"


Ykän kanssa olin tehnyt puolentoista tunnin metsälenkin aamulla ja nytkin lähdin sen kanssa ensin lähimetsään. Siellä Ykä haistoi jotain ja pyrki lähtemään vasemmalle, joten kutsuin pois. Mutta kohta näinkin peuran edessä ja koetin kutsua Ykää, mutta liian myöhään - koira oli jo bongannut peuran ja sinnehän se sinkosi... mietin hiljaa mielessäni että jos ei juokse autotielle ja palaa ennen rataantutustumista, niin hyvä. Onneksi Ykä ei ole koskaan viipynyt riistan perässä järin pitkään, ja niin se nytkin palasi nopeasti ja läkähtyneenä. Ainakin oli saatu taas ylimääräiset energiat pois, huoh.


Kentälle mennessä Ykä oli hyvin lungi ja iloinen, mikä on aina ihanaa koetilanteessa. Rataantutustumisen ajan T kävelytti sitä ja koska oltiin järjestysvuorossa vasta toisina, ehdin vähän jotain temppuillakin kentällä. Koira oli hyvin kuulolla ja suhteellisen väsyksissä, ja se näkyi kehässäkin. Mutta ei perseillyt, ei yhtään, eikä yrittänyt karata tuomarin luo! Eikä kiljunut eikä komentanut! Teki kaiken pyydetyn, ei juuri ongelmia. Seiskakyltillä yksi virhepiste epätarkasti suoritetusta liikkeestä (pyörähtäminen on aina ollut Ykälle vähän hankalaa, se ei pysty pyörähtämään itsensä ympäri kovinkaan tiiviisti) ja 15. kyltillä tuli vinoon eteentulossa (-1). Maalinkaan jälkeen ei ollut sinkoutumassa atmosfääriin! Näillä puheilla 98/100pts, sij 2./10. ja RTK2 ajalla 1.33,75. Minulle ensimmäinen AVO-koe, enkä itsekään ollut yhtään kujalla radalla. "Hyvä, selkeä ohjaaminen, hienot liikkeet!"

Radan jälkeenkin Ykä oli tosi rento ja kiva, selvästi ulkokokeet sopivat sille paremmin kuin hallissa pidettävät.

Nyt ollaan ehditty panikoida rally-VOI -radoista ja treenata todeakin, niistä lisää myöhemmin.

 "Niin siis kuinka monta koiraa teillä on"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti