keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Hakukoetreenit

Treenattu on ja kisoissakin käyty. Hakukokeisiin mentiin lähinnä sillä mielellä, että jatketaan niin kauan kunnes tuomari keskeyttää. Kentälle mennessä Ykä oli jo paineistunut kun oli kuullut autoon laukauksia, pylly tärisi eikä kontaktia ollut. Totteli kuitenkin. Olikohan se Sara joka kyseli miksi treeniblogeissa on aina vain kuvia siitä kun koira onnistuu - no, laitetaan nyt näitä toisenlaisiakin kuvia esille, kun niitä kerta on.

Tasamaanoudon varsin avara palautus

Seuruutuskaavio
. Luikki ekasta laukauksesta etuoikealle, käskytin takaisin. Sen jälkeen pysyi oikealla paikalla suht ok, vaikka korvat olivatkin takana ja pää alhaalla.
Liikkeestä istuminen. Annoin aika vahvat avut, koska halusin olla varma että istuu. Ja istuihan se.
Liikkeestä maahanmeno+luoksetulo. Ekan "MAA"-käskyn jälkeen näin sivusilmällä, ettei ole menossa maahan, joten käskin toisen kerran ja katsoin että menee. Luoksetulo hidas, sivulletulo vähän vauhdikkaampi.
Tasamaanouto. Hidas molempiin suuntiin, palautuksessa jäi istumaan aika kauas. Mutta teki ilman lisäkäskytystä!
Hyppynouto. Ei ollut koirassa yhtään potkua, eikä ilman virettä pääse metrisen esteen yli. "HYPPY"-käskystä käveli esteen eteen, katsoi sitä, kiersi, haki kapulan, kiersi takaisin, toi kapulan suoraan sivulle. Aika jännä sijaistoimintotarjous.
Vinoestenouto. Sama juttu, vaikka vinoeste on aina ollut Ykän mielestä tosi kiva juttu. Ei yhtään virettä, eli kiersi, nouti, kiersi, toi sivulle.

 Esteenkierto

Eteenlähetys. Valmistelevasta seuruutuksesta karkasi taas etuoikealle korvat niskassa, parilla lisäkäskyllä tuli takaisin. "ETEEN"-käskystä lähti luotisuoraan sinne minne käskettiin, "MAAHAN"-käskystä kääntyi ja lätsähti maihin. Jess!
Paikkamakuu. Ekasta laukauksesta nousi ja lähti kipittämään minua kohti. Otin kiinni, käskin vapaalla makuukäskyllä maahan ja rauhoittuikin siihen tosi hyvin. Pylly ei tärissyt yhtään.

 Jännittävä kapulan palautus

Maastoihin mentiin ihan vain huvikseen kokeilemaan nouseeko ukot. Metsässä Ykä oli ihan into piukeana korvat pystyssä. Lähetin oikeaan etukulmaan, lähti hyvin osoitettuun suuntaan, eteni n. 5m ennen kuin hyppäsi puunrungon yli - ja rulla hipaisi koiraa poskeen ja Ykä otti sen suuhunsa. Kentällä kerätty paine oli kuitenkin jäänyt vielä mieleen. Käskin pudottamaan ja koetin lähettää uudestaan etsimään, mutta koira ei enää ollut oikein kartalla siitä, mitä oli tekemässä. Kun ei irronnut toiseenkaan etukulmaan, keskeytettiin.

Mitä tästä opimme? Koira ei ollut koevalmis, mutta treenin kannalta kokeet tekivät oikein hyvää. Kentällä nyt vain pitää tehdä hommia, vaikka paineet kasvavat. Se selvästi auttoi Ykää tsemppaamaan. Ja tietysti kiittelin ja taputtelin koiraa aina liikkeen päätteeksi, riippumatta siitä ropisiko pisteitä tai ei.

Juhannuksen jälkeen paukkutreenit, pk-treenit ja hakuhommat taas käyntiin, katsotaan elokuussa uudestaan! Tokoa ollaan treenattu tällä viikolla kyllä, mutta jääköön tämä merkintä nyt vain koepainotteiseksi.

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, epäonnistumiskuvia! Onko Ykä joskus saanut tuoda kapulan vierelle vai kokeessako se keksi sen?

    VastaaPoista
  2. Ei ole ikinä tuonut vierelle, aina kapula on pitänyt luovuttaa eteen. Palkka on tullut sitten siitä suoraan tai sivulle siirtymisen jälkeen. Nyt vaan tilanne oli sellainen että koira selvästi TIESI että sen pitäisi mennä esteiden yli, muttei mennyt, joten kai sillä meni palautuksessakin pasmat sekaisin.:D

    VastaaPoista