Oltiinpa tuossa Ahvenanmaalla käymässä, siellä nähtiin taas kuinka pöljä eläin tuo holsku on. Siellä oli kaksi narttukoiraa, flätti ja suomenajokoira. Flätti oli vähän päällepäsmäri, ja tietty Ykän piti heti ekana, tapansa mukaan, mennä pöristen suoraan luo. Äkkilähtöhän sieltä tuli, oikein olan takaa, ja Ykä kiljuen karkuun. Sehän draamaa heti kun edes meinaa tulla turpaan, eli alkaa huutaa kuin syötävä samantien. Joka sitten johtaa siihen, että kaikki tulevat sen kimppuun. Luonnon lait.
No, sitten oli Ykä ihan nöyrää poikaa sisätiloissa, ei uskaltanut oikein kävelläkään missään ja häntä koipien välissä vain luimisteli menemään. Välillä nukkui toisessa huoneessa ja tuli sieltä aina välillä tsekkaamaan, että lähdettäiskö jo. Suomenajokoira oli semmoinen söpö luimupötkylä, mutta sitäkin Ykä alkuun pelkäsi kun oli lähtenyt kiljuvan Ykän perään flätin kanssa... loppuvaiheessa ajokoira oli jo ihan okei. Monta kertaa makoiteltiin flättistä ja Yksää vierekkäin kyljellään, olivat siinä kyllä tosi nätisti. Muutenkin katsottiin ettei narttu aja holskua nurkkaan. Mutta joo, on tuo vaan typerä eläin, kun pitää eka hirveällä älämölöllä mennä kohti että MINÄ MUUTEN OLEN TÄN PAIKAN KINGI ja sitten kun tulee sanomista, lähteä kiljuen vastakkaiseen suuntaan että AI AI AI AI ÄLÄ TAPA APUA MÄ KUOLEN.
Minisnaku-uroksen kanssa oli sen sijaan tosi nätisti. Kai nyt kun oli aiemmin tullut flätiltä niin pahasti köniin... kyllä minäkin olisin tosi hiljaa sen jälkeen.
Poika on saanut vähän lihaa luiden päälle, joskus kilon tai puolentoista päästä taas normitilanteessa. Eilen kävin pyöräilemässä Ykän ja Nika-sheltin kanssa, oli kyllä tosi leveät hymyt molemmilla.
Mitään sen kummempaa ei olla (kai?) tehty. Sivulletuloja ja peruutusseuruutuksia. Mikäs tässä, ritari Ässä.
No, sitten oli Ykä ihan nöyrää poikaa sisätiloissa, ei uskaltanut oikein kävelläkään missään ja häntä koipien välissä vain luimisteli menemään. Välillä nukkui toisessa huoneessa ja tuli sieltä aina välillä tsekkaamaan, että lähdettäiskö jo. Suomenajokoira oli semmoinen söpö luimupötkylä, mutta sitäkin Ykä alkuun pelkäsi kun oli lähtenyt kiljuvan Ykän perään flätin kanssa... loppuvaiheessa ajokoira oli jo ihan okei. Monta kertaa makoiteltiin flättistä ja Yksää vierekkäin kyljellään, olivat siinä kyllä tosi nätisti. Muutenkin katsottiin ettei narttu aja holskua nurkkaan. Mutta joo, on tuo vaan typerä eläin, kun pitää eka hirveällä älämölöllä mennä kohti että MINÄ MUUTEN OLEN TÄN PAIKAN KINGI ja sitten kun tulee sanomista, lähteä kiljuen vastakkaiseen suuntaan että AI AI AI AI ÄLÄ TAPA APUA MÄ KUOLEN.
Minisnaku-uroksen kanssa oli sen sijaan tosi nätisti. Kai nyt kun oli aiemmin tullut flätiltä niin pahasti köniin... kyllä minäkin olisin tosi hiljaa sen jälkeen.
Poika on saanut vähän lihaa luiden päälle, joskus kilon tai puolentoista päästä taas normitilanteessa. Eilen kävin pyöräilemässä Ykän ja Nika-sheltin kanssa, oli kyllä tosi leveät hymyt molemmilla.
Mitään sen kummempaa ei olla (kai?) tehty. Sivulletuloja ja peruutusseuruutuksia. Mikäs tässä, ritari Ässä.
Voi noita poitsuja. :D Sitä pitää alkuun aina vähän isotella noin varmuuden vuoksi ja olla kovasti olevinaan niin miestä. Taitavat kuitenkin olla melkein kaikki holskupojat pohjimmiltaan noita mamman poikia... :D
VastaaPoistaTodellakin, hakkapeliitta-asenne väistyy kyllä samantien kun joku pistää kovan kovaa vastaan... ääntä kuitenkin löytyy molemmista ääripäistä.:D pönttöjä mitä pönttöjä.
VastaaPoista