Koira tosin on edelleen hoidossa ja palaa kotiin vasta viikon kuluttua, tai tarkemmin ottaen nappaan sen kyytiini ja vietämme riemukasta yhteiseloa mökillä. Mutta sepä ei estä kirjoittamasta suunnitelmia.
Olen alustavasti katsellut luonnetestiä loka- tai joulukuulle. Eiköhän me jompaankumpaan saada itsemme survottua. Talon toinen koira, sheltti, tulisi myös tsekkailemaan menoja. Toivottavasti saadaan videomatskua kummastakin.
Holskujen rotumestikset ovat Kajaanissa syyskuun lopussa - pitäähän sinne varmaan tänäkin vuonna tähdätä. Tosin nyt nihkuttelen AVO:n ja VOI:n välillä. Olisihan tässä kyllä yli kuukausi aikaa hoitaa liikkeestä istuminen (onnistui se BH:ssakin!), luoksetulon maahanmeno ja tunnari kuntoon. Ja toki tarkistaa ruutu, joka oli kyllä muistaakseni suht hyvässä kuosissa. Treeni-into ainakin on hurja, kun on viettänyt kolmisen kuukautta koiratonta elämää.
Joten voi hyvin olla, että tässä mennään korkkaamaan uusi tokoluokka mestaruuskisoilla. Koska hei - siellä me korkattiin AVO:kin.
Koska ollaan just niin tyhmiä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti