tiistai 16. elokuuta 2011

Haku, osa I

Ekat hakutreenit takana, jo on tällaisella tokoihmisellä opittavaa! Ensin toimin maalimiehenä Ramu-malikalle ja Dana-sakulle, sitten sytyteltiin Ykää. Tosi siististi lähti aina osoittamaani suuntaan, ja kun sai lähtökäskyn vasta, kun tuijotti tiiviisti eteenpäin eikä minuun, oppi ettei kontaktia tarvita. Namipalkkaus sai ahneen sian sylkemään rullaa maahan, eikä se tokalla kerralla oikein edes halunnut leikkiä rullaa palauttaessaan. Siispä namit jätetään himaan ja palkkaus narupallolla tästedes. Ja minun pitää tajuta, että MAALIMIES palkkaa, en minä. Maalimiehen pitää olla minua kiinnostavampi.

Lopuksi kouluttaja opetti Ykää haukkumaan. Kaupungissa kun asutaan, ei ole tullut koskaan opetettua sitä - yleensä pitää olla vain hiljaa. Kiljukaulaholsku tarjosi kaikkea pallon saadakseen, tosi näyttäviä sivulletulojakin. Lopulta haukkui silkkaa turhautumistaan. Jossain välissä saatiin kyllä pari ihan kunnon haukkuakin peräkkäin. Kuulemma haukun opittuaan koira kyllä olisi sellainen, että paukuttaisi ihan kunnolla. Silti rullailmaisu sopisi kouluttajan mukaan paremmin, koska a) Ykä on niin pirun nopea, b) rullakoiran ei tarvitse jäädä maalimiesten luokse ja c) haukkua opetellessaan Ykä tunki kyllä niin lähelle, että siitä tulisi sanomista. Haukkuminen kyllä varmasti opetellaan ihan vaikka vain huvin vuoksi, mutta eiköhän rulla sovi Ykälle paremmin.

Perjantaina uusiksi!

4 kommenttia:

  1. Jee, hyvä Ykä!

    Ilmaisua ei kannata liian äkkiä ottaa mukaan touhuun. Koira nimittäin palaa väsyneenä/ongelman kohdatessaan siihen toimintatapaan, mikä sillä on vahvin. Eli esim. voi alkaa napsia rullaa suuhun, jos ei löydä maalimiestä. Sen takii Ykälle kesällä painotettiin pitkälti nenun käyttöä, jotta siitä tulis se vahvin juttu haussa. Nenun käytön varjopuoli on sitten se, että pistot eivät heti ole ihan suoria, mutta pistoja saa sitten näköavuilla opetettua ja loppukesästä Ykällä alkoi jo pistotyöskentelykin valkenemaan tosi hyvin.

    Meillä maalimiehet palkkas namilla, koska se oli selvästi Ykälle mieluisampaa. Metässä se melkein "vältteli" lelua :D Ja kuitenkin tärkeetä on, että palkkaa sillä, mikä on koiralle paras, jotta motivaatio säilyy. Ykällä kuitenkin kun se motivaatio taitaa tulla ruuan (ja juoksemisen :D) kautta, ihmisistä se ei hakumetässä juuri piitannut, halusi vaan heti syötyään jatkaa hommia seuraavalle ukolle :D.

    Ykälle myö otettiin rullailmaisua kotipihalla näyttöjen kera, ei viety vielä mettään. Eli hakee ukko-käskyllä rullan, ohjaaja kytkee liinaan ja näytä-käskyllä Ykä menee apuohjaajalle (jolta sai rullan) palkalle.

    VastaaPoista
  2. Hyviä pointteja kyllä, kiitos.:) Juteltiin meidän kouluttajan kanssa nimenomaan siitä, että jos maalimiehet palkkaa namilla samantien kun Ykä ne löytää, Ykä joko a) oppii jäämään maalimiehelle tai juurikin b) jatkaa muiden ukkojen etsimistä ilman että palaa ohjaajalle. Siksi otettiin jo alkuvaiheessa rulla käyttöön. Vielä ei tosiaan tehty pistojakaan vaan pelkkiä näkölähtöjä, kun kouluttaja halusi nähdä miten koira ylipäätään toimii. Pari kertaa tehtiin niin että kun Ykä juoksi maalimiehen luo, maalimies käski Ykää istumaan ja siitä leluriehupalkka.

    Pidetään kyllä mielessä teidänkin ohjeet, tärkeintähän on että koira tykkää tehdä ja että sillä on kivaa!

    VastaaPoista
  3. Tällä kaavalla tehdään rullareeniä meiän reeniporukan koirille: Maalimies ei palkkaa koiraa millään löydöstä, vaan antaa vaan rullan, jonka koira tuo ohjaajalle. Ohjaaja joko välipalkkaa koiran rullan tuonnista tai ei ja sitten lähettää koiran näytölle eli takaisin maalimiehelle ja sitten tulee maalimieheltä superhyperpalkka. Ohjaaja lähtee tällöin koiran perässä maalimiehelle ja ottaa koiran siellä haltuun (tai koira saattaa jo lähteä maalimieheltä ohjaajaa vastaan, kun on saanut palkkansa).

    Suoralla namipalkalla (eli ilman rullaa tehtävässä reenissä) Ykä kävi popsimassa ruuat ja lähti sitten aina ohjaajaa vastaan, joka kävelee keskilinjalta ukolle päin.

    Kivoja reenejä! Myö justiin tultiin viestistä :)

    VastaaPoista
  4. Joo, tuolla kaavalla tehtiin meidän porukassa olevalle toiselle rullakoiralle (toinen oli haukkuva). Ykälle kans samaa, tosin paljon helpotetummin eli niin että maalimies oli näkyvissä/Ykä näki kun maalimies lähti piilolle.

    Katsotaan tosiaan että mihin suuntaan tämä on tästä lähdössä. :)

    VastaaPoista