Keskiviikkona Yrjänä tapasi ensimmäistä kertaa kissan. Jätkä ei ensin tajunnut lattialla olevaa kantokoppaa, mutta mutta kun se sitten haistoi sitä, menivät pasmat ihan sekaisin. Kaikki karvat nousivat irokeesiksi pystyyn ja koirasta lähti sellainen bowwowwow-ääni ettei ikinä. Kielsin vaikka nauratti, otin Ykän vähän kauemmas että kissa pääsi kopasta ulos. Pari kertaa piti vielä haukkua sille hirveälle siamilaiselle, mutta sitten meni varovasti haistelemaan ja kulki nenä toisen takamuksessa kiinni. Hirveästi kiinnosti, mutta ei lähtenyt riehumaan. Kissakin osasi pitää puolensa ja läppäisi pari kertaa Ykää naamaan kun se punki pöydän taakse haistelemaan. Äkkiäpä Ykäkin tajusi jättää katin rauhaan.
Undulaattejakin bongailtiin aiemmin, ekalla visitointikerralla Ykä oli jokaisesta siivenpölähdyksestä loikkimassa häkin luona, nyt osasi ottaa iisimmin. Pellolla sen sijaan karkasi varisten perään, mutta tuli kyllä takaisin kun oli ensin käynyt kääntymässä. Sitten päästiin varistenkin ohi.
Paljon hienoja ohituksia lentävien nappuloiden ja niiden etsimisen ansiosta, hyvä pikku-Yrjänä. Luoksetuloissa tuppaa törmäilemään, taas, mutta parin toiston jälkeen onnistuu. Merkille lähetys onnistuu pelkällä käskysanalla, vielä opettelun alla on se että merkille myös jäädään ilman pysäytystä. Noutoja pidemmältäkin matkalta, kehun kun tarttuu nätisti kapulaan ja lähtee tuomaan ja hyvin onnistuu. Perusasento ältsin hieno ja tiivis, seuruutukset ja jäävät (maahan lähinnä) myös hyviä näin keskenään treenailtuina.
Älytön motivaatio on eläimellä tehdä vaikka palkkana onkin vain nappulaa. Narupallo on kadonnut johonkin ja patukka on vähän turhan iso esine normilenkeillä kanniskeltavaksi.
Lisäksi ollaan objektien kiertämisen lisäksi opeteltu pyöriminen, eli itsensä ympäri pyörähtäminen. Jostain syystä Ykä tykkää enemmän pyöriä vastapäivään, kun taas kaikki esineet kierretään myötäpäivään. Mutta mikäpä siinä.
Tänään aamulla asteluvut lähenivät -30:ä ja tuuli, toivottavasti lauhtuu että päästään ruoanhakureissulle. Se pulkka pitäisi ostaa että jätkä voisi itse vetää säkin kotiin. Nyt ei oikein autotta sovi isoja säkkejä ostella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti