tiistai 6. tammikuuta 2015

Oma 2 x ALO1!

Uusivuosi sujui siten että Ykä stressasi ja muut olivat chillisti. Keiko-silkkeni oli meillä uudenvuoden, ja se leikki Vean kanssa paukkeen aikana kuin viimeistä päivää. Ykän paukkuarkuus on iän myötä pahentunut melkoisesti, mutta sisätiloissa se oli lähinnä vain Äärimmäisen Huolestunut eikä ihan hirvittävässä paniikissa. Pelko kuitenkin ylsi myös uudenvuoden jälkeen olleeseen muuttoon, josta aiheutuvat kolinat ressasivat holskua jotenkin ihan tolkuttomasti. Mm. pakulla matkustaessa se oli kuin lentoon lähdössä. Parina viime päivänä tilanne on helpottanut ja uuteen kotiin (rivitalo!) asettuminen on sujunut leppoisasti. Onneksi uusivuosi on vain kerran vuodessa eikä Ykä muissa tilanteissa ole noin hirveässä mielentilassa.

Vuosi 2015 kuitenkin aloitettiin buukkaamalla tammikuulle useita kokeita. Oman kanssa käytiin kaksissa tokokokeissa, joista toisesta napattiin ALO2 ja toisesta ALO1 kirkkain pistein!

Ekat kokeet 1.1. vieraassa hallissa, tuomarina Pirkko Bellaoui. Vaikka Oma oli selvinnyt uudenvuoden paukkeesta aika pienellä stressillä, koe selvästi paineisti sitä.

Luoksepäästävyys, 9. Pysyi paikoillaan mutta tuomari sakotti pisteen verran kun Oma ei nyt kamalan innoissaan kopeloinnista ollut.
Paikalla makaaminen, 9,5. Ei haukkunut, luojan kiitos! Oli tosi hienosti, olisikohan vähän kääntyillyt. Jäi hyvillä mielin makaamaan ja nousi vasta kun käskettiin.
Seuraaminen kytkettynä, 7,5. Oma oli ihan kuutamolla, ei kontaktista tietoakaan. Tuijotteli tuomaria ja liikkuria ja kaikkea.
Seuraaminen taluttimetta, 6. Vielä kamalampaa.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 7. Käskyn tullessa tuijotteli tuomaria ja oli jossain puolen metrin päässä edessä. Pysähdyin ja annoin käskyn suht painokkaasti, joten koira lätsähti maahan siellä missä oli ja jatkoin matkaa.
Luoksetulo, 8. Katseli tuomaria sekä liikkuria ja tuli kaarteella. Jäi seisomaan.
Seisominen seuraamisen yhteydessä, 9. En muista mistä pistemenetys tuli, mutta jes! Ysi!
Estehyppy, 7. Hyppäsi hyvin, seisahtui hyvin, mutta perusasentoon siirtymisen sijaan hyppäsi esteen uudelleen, kiersi jostain ja päätyi oikeaan asentoon vasta jonkun venkuran kautta. Tuomari ihmetteli pitkän aikaa, että mitähän tästä nyt voi antaa...
Kokonaisvaikutus, 8.

Yht. 156,5pts, ALO2. Paria pistettä vaille ykkönen, harmitti vietävästi mutta Oma oli kokeen jälkeen rento ja iloinen, ja se on tärkeintä. Tosi hienoa tsemppaamista paikka paikoin!


Toiset kokeet 6.1. samassa hallissa, tuomarina Carina Savander-Ranne. Oma oli hyväntuulisempi ja sain sitä vähän härnättyä leikkimäänkin.

Luoksepäästävyys, 10
Paikalla makaaminen, 8. Kaksi käskyä maahanmenoon, äh! Oma kuunteli jotain omiaan. Mutta tosi hieno paikkamakuu eikä varastusta perusasentoon.
Seuraaminen kytkettynä, 8,5. Vähän väljyyttä perusasennoissa, mutta oli paljon paremmin hollilla ja kontaktissa kuin viimeksi!
Seuraaminen taluttimetta, 9. Tosi hyvä! Vinot perusasennot mutta muuten oikein bra. Hyvä kontakti, tuntui samalta kuin treeneissä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 9. Nopea lätsähdys maahan, meni vähän vinoon joten siitä pistemenetys.
Luoksetulo, 8. Haukahti matkalla, unohti mitä oli tekemässä ja kävi tekemässä jonkun kunniakierroksen takanani. En antanut uutta käskyä vaan odottelin hetken, ja sieltähän se tuli perusasentoon tosi pätevänä. Oma...
Seisominen seuraamisen yhteydessä, 9. Täsmälleen seisomiskäskyn kohdalla oli hallin lattiapäällysteen alla kaivonkansi, joka kolahti. Oma oli kuulemma hypähtänyt askeleen sivuun ja vähän harkinnut perään lähtemistä, mutta jäi sitten napottamaan hienosti aloilleen. Perusasennossa jotain säätämistä, muuten ois ollut kymppi. Aivan mahtava.
Estehyppy, 8. Hyvä hyppy, kaarsi aika vinoon esteen taa ja jäi siihen. Perusasennossa taas säätöä.
Kokonaisvaikutus, 9,5.

Yht. 172,5pts, ALO1, sij. 3./11. Oma oli hirveän iloinen, jes! En ois ikinä uskonut, että sijoitutaankin vielä tuon koiran kanssa. Vielä yksi ykkönen ja se on siinä! Harmi kun mulla on kaksi kisakoiraa joista molemmilla on suhteellisen huonot hermot, mutta näillä mennään ja mussukoita ne on kaikki joka tapauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti