maanantai 8. joulukuuta 2014

Oma TOKO ALO2


Sunnuntaina oltiin Oman ja Vean, meidän perheen kauhukaksikon, kanssa tokokokeissa. Vean ekat kokeet menivät tosi hyvin ohjaajan jännityksestä huolimatta! Tuomarina Harri Laisi. Me napattiin ALO2 tulos pisteillä 148, ois tullut ykkönen jos ohjaaja ois varmistanut liikkeestä maahanmenoa vähän huolellisemmin. Mutta kaiken karvansa pudottanut nakumerle tsemppasi kuitenkin yksilöliikkeissä, vaikka ryhmäliikkeissä sitä selvästi jännitti tosi paljon. PORSKin pieni halli oli kokonaan uusi sille, eikä se nyt hetkeen ole päässyt juuri vieraiden koirien kanssa treenaamaan, joten kummakos tuo.

Asiaan!

Luoksepäästävyys 10. Napotti hienosti kuin tatti paikallaan.
Paikallamakaaminen 7,5. Tuntui hermostuneelta jo ennen liikkeen alkua, mutta paikkamakuu on Omalla ollut aina tosi varma liike. Sinnehän se jäi nätisti, mutta eipä aikaakaan kun sieltä kuului ensimmäinen PUH. Oma tuijotti yleisöä ja kohta alkoikin tasaisesti liikkeen loppuun asti kuulunut PÄK. PÄK. PÄK. Vieressä makaavat onneksi kestivät ihan ongelmitta sheltin haukkumisen, eikä Omallakaan ollut mitään aikeita nousta. Vierelle palatessa se nousi kuitenkin ennenaikaisesti istumaan. Koko pikkukoira ihan tärräsi kun jänskätti niin paljon.
Seuraaminen kytkettynä, 8. Tsemppikoira tsemppasi hienosti, ja suorilla pätkillä olikin hyvän tuntuista seuraamista. Täyskäännöksissä teki hullut kaaret.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 0. Jäi seisomaan, pentele, vaikka annoin vahvan avun ja oikein mulkaisin silmäkulmasta että menee maahan. Mutta merlepä huijasi ja vain käytti vähän kyynäriä maassa. Hienosti se kyllä seisoi siellä oikein ylvään näköisenä eikä varastanut perusasentoa.
Luoksetulo, 7,5. En tiiä mitä tässä oli, päin ei hypännyt mutta tais jotain säätöä olla perusasennon kanssa.
Seuraaminen taluttimetta, 8. Samat ongelmat kuin kytkettynä seuraamisessa.
Seisominen seuraamisen yhteydessä, 9,5. No tän se osaa! Näkyihän se tuolla aiemminkin...
Estehyppy, 8,5. Kaarsi hypyn jälkeen oikealle ties kuinka kauas ja seisahtui vinoon esteeseen nähden. Otti pari askelta etujaloilla kun kävelin kohti.
Kokonaisvaikutus, 8. "Pirteä paketti!"

Yht. 148/200pts, ALO2.


Mutta eipä jäädä tuleen makaamaan, Omalle on tiedossa jo kaksi uutta ALO-koetta heti vuodenvaihteen jälkeen. Ensi kokeissa kyllä varmistan että satavarmasti menee maahan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti