Tavoitteet vuodelle 2014:
TOKO VOI1
Tätä
yritettiin tänä vuonna neljä kertaa onnistumatta. Ratio oli 2 x VOI0 ja
2x VOI2. Mutta huono menestys ja koiran outo käytös voidaan suorilta
pistää selkäkipuilun piikkiin, joten eiköhän me ensi vuonna saada tämä kummitus viimein kohdattua!TOKO EVL
Ykköstulos olisi tietty kiva, mutta laitetaan tavoitteeksi nyt vaan EVL:n korkkaus. TK4 on loppuviimeisenä tavoitteena siellä jossain.
AD
Tänä vuonna ilmoittauduttiin jo, mutta se peruttiin jo mainittujen selkäongelmien vuoksi. Nyt, kun tilanne on tiedossa ja hoidossa, ei pyörän vierellä juoksemisessa luulisi olevan minkään sortin ongelmaa.
HAKUTREENIEN JATKAMINEN ENTISEEN MALLIIN
Koska miksi sitä nyt lopettaa kivaa treenaamista, vaikkei kisoihin päästäkään. Ja mielenkiinnolla seuraan myös Vean, tämän perheen tulevaisuuden toivon, haku-uran alkamista (ja tietty kaikkea muutakin, puoliso pääsee sen kanssa vielä vaikka mihin!
RALLYTOKO?
Sitten kun on saatu tokotulokset alta pois, voitaneen siirtyä keräilemään RTK-titteleitä! Alustavasti ollaan jo aloiteltu oikealla puolella seuraamisen treenaus.
TERVEENÄ PYSYMINEN
Tämä on ensi vuoden ensisijainen tavoite. Vältellään selkää rasittavia juttuja, jatketaan fysioterapiakäyntejä ja tarkkaillaan tilannetta jatkuvasti muutenkin.
--
TOTTIS
Lähtö tämän päivän treeneihin (vuoden vikoihin hallitottiksiin) ei mennyt ihan nappiin. Hississä huomattiin, että avaimet uupuvat, joten ei kun soittoa huoltomiehelle. Myöhästyttiin treeneistä vaivattoman 40min, mutta päästiinpä silti vielä halliin! Ykällä vinkuenergiaa riitti, koska nyt ei ehditty päästellä pahimpia höyryjä ulos ennen kentälle paukkaamista, mutta nopeasti se myös vaimeni. Alkuun lämpättiin seuruutuksilla, ja Ykällä oli vähän vaikeaa kun joku kolisteli vieressä estettä. Se yhdistää kovat äänet laukauksiin. Mutta siitäkin päästiin yli.
Kaukot lyhyeltä matkalta ihan ok, vähän epäpuhdas tekniikka mutta korjaillaan. Liikkeestä seisomista väännettiin vähän pienempiin palasiin jaoteltuna. Hyppynoutoa kokeiltiin in'n'out-tyyliin, eli varsinaisen hyppyesteen lisäksi esteen etu- ja takapuolella oli matalat lautaesteet. Tarkoituksena oli opettaa hyppytekniikkaa. Ykää lisäesteet vähän ihmetyttivät ja se taisi kiertääkin jommankumman, mutta varsinaisen esteen hyppäsi hienosti. Ekalla kerralla taisi vähän kolauttaa varvastaan, mutta kannattaisiko vähän katsoa miten hyppää. Kouluttajan avuilla hyppi sitten hienosti kaikki esteet putkeen molempiin suuntiin. Allekirjoittanut voisi kyllä oikeasti mennä sinne kapulanheittokurssille, kun heittelen sitä puupalikkaa ihan mihin sattuu... no, kaksi vikaa heittoa menivät sentään täydellisesti ja pitkälle. Lohduttaudun sillä. Lyhykäiset piilopaikkamakuut menivät ihan hyvin, vaikka estettä kolisteltiinkin vieressä. Pitäisi reenata lisää kokopitkällä ajalla.
Loppuun ruutu, josta sain taas vähän asiaankuuluvaa palautetta siitä, mihin kohtaan pysäytän sen elikon sinne tötsien väliin. Ykä kun tuppaa hakeutumaan ruudun oikeaan laitaan. Kouluttaja koklasi ja tietysti liike meni kerralla nappiin. Mutta treeniä vaan! Katselin alustavasti helmikuulle VOI-kisoja, joten pitää ostaa tunnarikapuloitakin. Tammikuu treenataan pihalla, helmikuussa sitten taas hallin lämpöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti