keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Show me the meaning of being lonely


Vikat ryhmätreenit ennen maanantaisia kokeita. Seuruutukset vietikkäitä mutta vähän vinoja. Pitkästä aikaa täysipitkä piilopaikkamakuu, eli 3min. Pakkasta oli ehkä -5 astetta. Pysyi hienosti ja suorassa!
Tasamaanouto, AVO-hyppy ja kaukot ok. Pitää vaan noudossa ja hypyssä itse muistaa olla pienessä haara-asennossa: koira jää liian kauas jos ei saa etujalkojaan minun jalkojeni väliin. Jätöissä keskityttiin seisomiseen ja maahanmenoon. Seisomisessa tuppaa karkaamaan syrjään, kun palaan. Tätä lähdettiin korjaamaan sillä, että rauhoitan koiran silitellen seisomaan, käyn edessä ja palaan sivulle silittelemään ja kehumaan. Sitten käyn edessä ja takana ennen kuin palaan sivulle, ja siitä seuruutuksen kautta superpalkka. Pysyikin paremmin.
Seisomisia hinkattiin sitten niin kauan, että liikkeestä maahanmenossa jäi aina seisomaan. Tätä korjattiin siten että pallo putosi heti, kun koira meni oikeaan asentoon. Alkoikin vaikuttaa ihan pätevältä.

Toinen kokeita ajatellen hauska juttu oli se, että Ykä oli viime treeneissä ihan unohtanut, mitä luoksetulon stoppi tarkoittaa. Se vaan juoksi läpi ja heilutti häntää että pallo tänne, tai meni maahan edettyään melkein kiinni minuun. Siispä tänään viimeiset avut siihen. Eli valumisista ei palkkaa, haen vain koiran ja vien sen takaisin. Kun pysähtyy käsimerkistä, en heitä palloa taakse vaan kehun rauhallisesti ja siirryn koiran viereen. Silittelen ja kehun paikalla pysymisestä, ja sitten heitän pallon taakse. Tällä konstilla saatiin ainakin lyhyellä matkalla tosi hyviä tuloksia.

Tästähän tämä, itsenäisyyspäivänä sitten ykköstulos taskuun ja takaisin koelomalle.

4 kommenttia:

  1. Ykkösiä taskuun vaan! Tsemiä kokkeeseen!

    VastaaPoista
  2. Heipsan, innokkaasti oon lueskellu blogias ja nyt kyselisin lupaa linkitellä oman blogin listaan?
    t. Viivi ja Leevi

    VastaaPoista
  3. Terve Viivi (ja Leevi), tottahan toki saa lisätä! Mukavaa kuulla, että blogilla on ulkopuolisiakin lukijoita. Täytyykin tästä käydä vilkaisemassa teidänkin kuulumisianne.

    t. Mio ja Yrjänä

    VastaaPoista