maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän kokeet

Emiel piirsi

Ihan ykköstä ei tullut, mutta eipä se mitään. Koira kuitenkin toimi himppusen paremmin kuin viime kokeissa ja tulihan sieltä vähän enemmän pisteitäkin. On taas enemmän kokemusta AVO:sta.
Kokeet semilämpimässä parkkihallissa, tuomarina Harri Laisi. Tuomari vielä lopuksi kehui että onpa hieno hollantilainen.

Paikalla makaaminen, 5. Jäi maihin kivasti, mutta oli kuulemma noussut istumaan heti kun olin päässyt näkösuojaan. Maassaollessaan oli ollut levoton, istumassa vaan olla möllöttänyt korvat pystyssä.
Seuraaminen taluttimetta, 9. Seuraaminen on kivaa jee!
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, 0. Jäi seisomaan, vaikka yritin antaa toisenkin käskyn. Katteli vaan että "mitä sä huudat siellä :(". Ollaan liikaa hinkattu seisomista. Kehästä päästyä tein pari kertaa ja koira putosi maahan nopeasti että läts vaan ja häntä heilui.
Luoksetulo, 6. Ekasta käsimerkistä hidasti vauhtia, tokasta pysähtyi. Eli ei kyllä lähellekään merkkitolppaa. Loppuosuus tosi hieno. Mutta hei - pysähtyi!
Seisominen seuraamisen yhteydessä, 10. Että siitäs saitte sitten nii.
Noutaminen, 8½. Hidas, vino?
Kauko-ohjaus, 5. Koira katteli lamppuja. Toka istuminen tökki, siihen tarvittiin lisäkäsky.
Estehyppy, 10. Ykä pysähtyi esteen eteen ennen kuin hyppäsi, mutta ei siitä näköjään rokotettu.
Kokonaisvaikutus, 8.

Yht. 132,5, AVO3.

Äsken hankitreeniä rentoutukseksi, eli koira ja omistaja rämpimään melkein puolimetrisessä umpihangessa. Holsku loikki kuin kauris ja oli iloinen.

4 kommenttia:

  1. Tyylikäs piiros ja hyvää meininkiä!

    VastaaPoista
  2. Piirros on kyllä hieno.

    Maahanmeno kuulostaa tutulta. Kehässä ei osata ei sitten mitenkään, kehänauhojen ulkopuolella homma helpottuu kummasti. Tai mikä pahinta: sama temppu onnistuu täydellisesti uusintayrityksellä, heti tuomarin nollalapun vilauttamisen jälkeen. Koira on niinku että oisit heti sanonut.

    Noh, eipä tää niin vakavaa ole.

    VastaaPoista
  3. No ei se kyllä kauhean huonosti mennyt,kun on ysiä ja kymppiä rivistössä!
    Meidän Valtilla on murkkuikä ja sen kyllä huomaa.Täytyy vissiin hankkia paperipussi päähän ,kun lähtee ihmisten ilmoille harjottelemaan.....
    T:Anu ja Valtti

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista ja piirroskehutkin välitetty eteenpäin!

    Sara, jep. Kehässä katsellaan lamppuja tai muuten vaan mietitään syntyjä syviä, kehän ulkopuolella on katse kuin haukalla. Mutta eihän se ois kivaa jos ois liian helppoa.

    Anu, joo, kyllä sieltä muutama nappisuorituskin tuli. Silloin kun tehdään, tehdään kunnolla, muusta ei sitten tarvitsekaan puhua. Ja en voi muuta kuin lohduttaa, että se murkkuikä kyllä menee ohi. Meillä oli viime talvena ihan samanlainen tappelu siitä, että mennäänkö muiden ohi kahdella jalalla remmin päässä rähjäten vai ei. Ekat puolitoista vuotta kun kestää, alkaa helpottaa.

    VastaaPoista